Luotettavien tietojen mukaan entinen kaupunginvaltuutettu insinööri Matti Seppä on vihdoinkin palauttanut läppärin Heinolan kaupungille,
tosin lähes kaksi vuotta myöhässä. Seppä putosi viime vaaleissa valtuustosta. Hänellä oli kaupungin kannettava tietokone, joka piti palautta, kun
hänen hallituskautensa päättyi tammikuussa 2013. Miksiköhän seppä viivytteli kaupungin omaisuuden palauttamisessa. Seppähän pidetään kovinkin
tarkkana, ainakin tietyissä piireissä. Kyllä meni luottamus ainakin minulta insinööri Seppään. En äänestä häntä koskaan enään. Tuskinpa lähtee enään
ehdokkaaksi. Onhan hänellä jo ikääkin paljon.
tosin lähes kaksi vuotta myöhässä. Seppä putosi viime vaaleissa valtuustosta. Hänellä oli kaupungin kannettava tietokone, joka piti palautta, kun
hänen hallituskautensa päättyi tammikuussa 2013. Miksiköhän seppä viivytteli kaupungin omaisuuden palauttamisessa. Seppähän pidetään kovinkin
tarkkana, ainakin tietyissä piireissä. Kyllä meni luottamus ainakin minulta insinööri Seppään. En äänestä häntä koskaan enään. Tuskinpa lähtee enään
ehdokkaaksi. Onhan hänellä jo ikääkin paljon.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Vai, että palautti Seppä vihdoin läppärin. Kauan siinä meni, paljonkohan tuli kaupungille perintäkuluja.
Kiitos tiedosta.
Jos Heinolan kaupunki tarvitsee ja julkisesti vaatii käytettyjä läppäreitä, kännyköitä jne entisiltä luottamushenkilöiltä tai virkamiehiltä (Rinnevaara, Maaninka, Seppä) niin onpa pienestä kiinni "kaupungin etu". Eiköhän aloiteta kampanja "Heinolan hyväksi" ja viedään kaupungintalolle kaikki vanhat läppärit ja kännykät?
Kyllä on joillakin kuviot pieniä. Alkaako Heinola kunnostamaan vanhoja läppäreitä ?
Tulee työpaikkoja, tukityöllistettyjä..?
Kunnostetut läppärit Hopeasiltaan, terapia käyttöön.
Iäkkäät valtuutetut kun joutuvat muuttamaan Hopeasiltaan joskus, ehkä 10 v. päästä
vienevät omat läpparinsä mukanaan. Sallitaan se heille.
Se ei olisi tasapuolista, ei sallita.
Iäkkäät entiset valtuutetut, jotka putosivat valtuustosta viime vaaleissa saanevat Hopeasillasta lepotilan loppuelämäkseen,
Matti Seppäkin on etuoikeutettu Hopeasillan palveluihin. Läppärikin tuli sentään palautettua vihdoinkin, liki kaksi vuotta tosin myöhässä.
Melko omavaltaista toimintaan, vai meneekö jo dementian piikkiin, eikös Sepällä ole synttäritkin tällä viikolla, 80 tulee täyteen?
Sinä olet varmaan entinen valtuutettu, joka on pudonnut vaaleissa. Lienetkö jo lepotilassa jossain, koska kirjoitatkin niin nykyhetkelle vieraita asioita.
Koita kestää elämääsi, mahdollisesti olet siellä Hopeasillassa.
voihan v..... Itä-Häme kirjoitti taas väärin kun väitti Sepän täyttävän 70 v. Vai sinäkö muistat väärin??
Kuka niitä soneran kytkyläppäreitä tarvitsee? Kaupungilta on varmasti varastettu merkittävämpiäkin tai arvokkaampia tavaroita omaan käyttöön.
Tuolla perusteella kaupungin työntekijät voivat viedä vaikka pöytäkoneensa ja työtyöpöytänsä kotiin, tai omia työautonsa, jos ei mitään palauttamisvelvotteita ole. Onko siis oikein?
Ei käy. Silloinhan olisi varastettu jo ns. merkittävämpää.
Mistä me se tiedetään mitä noi kantaa kotiinsa?
Ja eikö joku kaupungin työntekijä pidä kaupungin autoa kuin omanaan?
Annetaan Matti Sepälle anteeksi hän ymmärtämätön teko, liittyneen mahdollisesti jo hän korkean ikänsä tuomaan muistamattomuuteen.
On se niin kauheaa mitä ne Heinolassa tekee ja kaupungin työntekijät.
Ihan hirveää. Meillä on laskettu että työtekijät saa lainata t.s varastaa 30% ja vielä tulee puolet voittoa.
Toi läppäreiden ja puhelimien omiminen ja niiden palauttaminen vuosien päästä useiden kehotusten jälkeen on sitä
kuuluisaa rinnevaaraisten politiikkaa. Onneksi itse Rinnevaara ei tullut koskaan laillisesti valituksi kaupunginjohtajaksi,
Seppä putosi valtuustosta, Laitinen ei päässyt valtuustoon. Heinolassa kaikki hyvin.
Sinä möhkösepi vaan jatkat samaa jauhamista, onneksi meni näin jne. Perustele ja määrittele kerrankin asioita.
1. Määrittele mitä on kuuluisa rinnevaaralaisten politiikka. Ei kai politiikaksi voi nimetä läppärien ja puhelimien omimista. Vai onko sinun politiikkasi sellaista?
2.Miksi, kuinka ja kenen onneksi on, että Rinnevaara ei tullut koskaan laillisesti valituksi kaupunginjohtajaksi?
3.Miten Heinolassa kaiken hyvin olemiseen vaikuttaa se, että Seppä putosi valtuustosta ja Laitinen ei päässyt valtuustoon?
Eiköhän me kaupunkilaiset huolehdimme siitä, että sekä Seppä että Laitinen nähdään seuraavassa valtuustossa?
Ei Kiitos!
Ei ei ei, sitä temppua me ei tehdä että valittaisiin seppä ja sepän sälli laitinen valittaisiin valtuustoon.
Miten on Hempan kannatus, entä Hannele ja Taisto pitää saata valtuustoon.
Ainakin varalle. Raili vielä jaksaa pari kautta, saataisi Hopealinna valmiiksi.
Seppä ja Laitinen valtuustoon ehdottomasti.
Silloin kuntalaisten verovarojen käyttöä valvotaan. Tietysti tämä on uhka muutamille viranhaltijoille ja luottamushenkilöille. Verovarojen käyttöä valvottaisiin ja niitä käytettäisiin nimenomaan siihen mihin verovaroja kuuluu käyttää.
Joillakin on valtava trauma Rinnevaarasta - hän taisi puuttua juuri oikeisiin asioihin ja nimenomaan kaupunkilaisten verovarojen oikeaan käyttöön.
Miten vieläkin hänet nostetaan esille jopa Itä-Hämeen artikkelissa EK pomon suulla. Taitaa oikeasti asiat olla melkoisen pielessä Heinolassa.
Nyt kaupunkilaiset avatkaa silmänne ja vaatikaa.
Meidän varojamme käytetään väärin tällä hetkellä ja on käytetty vuosia.
Oukei ! Nyt mie taas hokasin. Kun lueskelin näitä tämän ketjun juttuja, niin pistipä vuan silmiin, et kuka vuotaa näitä tietoja kaupungintalolta. Vai saapiko sieltä kertoa lähes mitä vuan etiäpäin. Ketkä siel teil tekköö työtä itä-osastolla.
Mie niin mielelläni haluisin kuulla kuka tämänkii on kertonna ja vuotannu tänne keskustelupalstal.
Kirjoitetaanko tääl kohta miun laboratoriossa käynnistä ja veriarvoista.
Elä vuan nää vaivaa, mie kun sano sen nyt ihan tässä vain siulle, et arvot oli ihan hyvät. Niin viel viimeks ku kävin.
Okkee jos hokasit, kyllä siinnä aekoo mäni. Jos oot uros ei taija olla muuta jäykkee ku niskat. Naaras jos lienet montun reunat ei joo yö kastetta nähnä.
Kokeisiin älä mee kaikki tietää ja ittellä paha miel kun hoito on toivotonta.
Ai et sie sit hyväksyt tämän tietojen vuotamisen.
Jälkikirjootus, miul ei olt mittään vikkaa, ei yläpies eikä alapies, eikä sillä välillä.
Pitää vuan käyvä joskus tarkastuttaas noit arvoja, milloin määrävätten rautavitamiiniä tai muita purkkiceetä. (Mie vuan usko noihin appelsiineihi.
Ja mie oun aina olt tyytyväinen tohon meitin hospitaaliin. Et ruusuja rutkasti vuan sinne henkilökunnal, ni ku o tapana olt lähetel, ainaskii tosa meitin paikallis lehes
on sivu ruusuilla ja näin ont viesteil.
Tuskin olet ennenkään häntä äänestänyt. Et sitten keksinyt parempaa viestin aloitusta, kuin tuon läppäripalautuksen.
Sorry, toi ed. viesti oli tarkoitettu tohon aloitusviestiin.
Ja toinen sorry, ei se olekaan 80v vaan 70 v. Anteeksi.