Eiköhän olisi aika?

Yle uutiset 20.11

Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

"Suomen sivuuttamisen maitotukien saajana voi kyseenalaistaa monestakin syystä.

EU-maat olivat yhtenäisenä rintamana poliittisesti vannomassa, että Venäjän vastapakotteista koituvat tappiot eivät saa jäädä jäsenmaan tappioksi. Niin siinä kuitenkin on toistaiseksi käynyt, ainakin Suomen kohdalla. Hallitus on sinnikkäästi neuvotellut komission kanssa Suomen maidontuottajien ahdingosta. Tuottajahinnat ovat laskeneet tuntuvasti, mutta eivät komission mukaan tarpeeksi.

Kohta ovat, jos MTK:ta on uskominen. Maataloustuottajien keskusliitto on laskenut toistaiseksi vuositappioksi 100 miljoonaa euroa perustuen 5 sentin litrahinnan pudotukseen. Tappio nousee, sillä pudotus on jo 6 senttiä litralta.

Suomen hallitus on kirjannut lisätalousarvioon 20 miljoonaa euroa maatalouden kriisitukea.

EU:lta odotettiin vielä enemmän ja nyt ei olla saamassa mitään.

Komissio asetti maitotuelle kaksi kriteeriä; maitoviennin osuus Venäjälle on oltava yli 15 prosenttia ja tuottajahinnan on laskettava merkittävästi, vähintään 7 prosenttia.

Ensimmäisen kriteerin Suomi täyttää kirkkaasti, maidon viennin osuus Venäjälle on yli 25 prosenttia."

... tarkastaa koko EU:ssa oleminen. EU tekee niin kuin näkee ja Suomi maksaa! Näin se vaan on pojat, ette siitä mihinkään pääse! Suomi on hyväntahtoisen pellen roolissa, koko EU:ssa sanoo Jämsän äijä
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

oikeassa olet Jämsän äijä, vaikka jäitkin taivaasta tai junasta.

Nyt on aika kokeilla mitä kovuudella saadaan aikaan, muut tekevät sitä kokoajan.
Ensiksi voidaan panna Kreikka maksatukset jäihin. Tai vähentää oikea summa EU-maksuista. mikä pakko meidän on olla pakotteissa mukana, luovutaan niistä kuitenkin ja Venäjä on Krimillä jokatapauksessa ja Itä-Ukrainaa erossa Ukrainasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jämsän äijä kirjoitti:

Yle uutiset 20.11

Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

"Suomen sivuuttamisen maitotukien saajana voi kyseenalaistaa monestakin syystä.

EU-maat olivat yhtenäisenä rintamana poliittisesti vannomassa, että Venäjän vastapakotteista koituvat tappiot eivät saa jäädä jäsenmaan tappioksi. Niin siinä kuitenkin on toistaiseksi käynyt, ainakin Suomen kohdalla. Hallitus on sinnikkäästi neuvotellut komission kanssa Suomen maidontuottajien ahdingosta. Tuottajahinnat ovat laskeneet tuntuvasti, mutta eivät komission mukaan tarpeeksi.

Kohta ovat, jos MTK:ta on uskominen. Maataloustuottajien keskusliitto on laskenut toistaiseksi vuositappioksi 100 miljoonaa euroa perustuen 5 sentin litrahinnan pudotukseen. Tappio nousee, sillä pudotus on jo 6 senttiä litralta.

Suomen hallitus on kirjannut lisätalousarvioon 20 miljoonaa euroa maatalouden kriisitukea.

EU:lta odotettiin vielä enemmän ja nyt ei olla saamassa mitään.

Komissio asetti maitotuelle kaksi kriteeriä; maitoviennin osuus Venäjälle on oltava yli 15 prosenttia ja tuottajahinnan on laskettava merkittävästi, vähintään 7 prosenttia.

Ensimmäisen kriteerin Suomi täyttää kirkkaasti, maidon viennin osuus Venäjälle on yli 25 prosenttia."

... tarkastaa koko EU:ssa oleminen. EU tekee niin kuin näkee ja Suomi maksaa! Näin se vaan on pojat, ette siitä mihinkään pääse! Suomi on hyväntahtoisen pellen roolissa, koko EU:ssa sanoo Jämsän äijä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu