Viime yönä kahta kalua. Suurehko sauva oli pimpsassa ja halusi oikean peppuunsa toki kortsulla kuorutettuna ja liukkarilla voideltuna. Laukesi heti kun sain työnnytyä sisään. sitten Kortsun vaihto ja halusi oikeaa myös pimpsaan. Hän oli ollut 2vrk työreissulla ja oli ilmeisen puutteessa.
vaimo halusi
M46.
51070
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Keksi parempi juttu ja pasko housuus hintti
Hölmö etkö lukenut juttua. Hänen vaimo oli oikeesti puuteessa. Eikä hän avioliittonsa takia ruvennut syrjähyppyjä tekemään. Vaimo laitto sähkömunan pilluunsa. Anoi miestään panemaan persereikään. Vaihtoi kortonkia. Pani vielä vaimoaan sinne ihte pilluun. Minä ymmärsin sen näin. Eikä se ollut epäreilua miestä kohtaan. Kun miehensäkki oli puuteessa. Jollakin tavoin se oli saatava korjattua. Sähkömuna pillussa ja kalu anaalissa. Kertoi omin sanoin lauenneensa heti. Kumi oli tietysti anaaliyhdynnässä. Sikä vielä ymmärsin hänen kertomuksesta että he myös ovat haluaa taukoa lapsien teossa. Sillä kumi kalun päällä. Kaksi vuorokautta muuvalla. Työmatkalla. Kotiin päästyään halusi mieshistä kalua. Tarina on tämä. Eikä se ole mikään syrjähyppy.
Buha-ha-haa... Kuules satusetä. Ei se puutteessa ollut, vaan oli saanut maistaa jotain mitä kotona ei ole saanut...
Kyllä mä olisin tuon session jälkeen paskonu vessan laattoja myöten
Harrastat vaimollasi ensi kerralla goatsea nyhverö