Kohtalontovereita? Ymmärtääkö joku?

RMR1 kirjoitti:

Koulunkäynti on ollut minulle aina yhtä taistelua ja vasta nyt ymmärrän miksi. Vuosi sitten minulla todettiin keskivaikea lukihäiriö joka minun oli hyvin vaikeaa hyväksyä. Vasta nyt ymmärrän, että minulla tosiaan on vaikeuksia hahmottaa asioita, kuten numeroita ja tekstin ymmärtäminen on erittäin haastavaa. Kumpa olisin tiennyt jo aijemmin ja lopettanut itseni mollaamisen. Olen koko elämäni pitänyt itseäni tyhmänä ja laiskana. Minua ei ole kiusattu, mutta olen itse kiusannut itseäni mitä julmimmalla tavalla. Itsetuntoni nakertui jo varhain ja olen elänyt elämääni vuosia haukkuen itseäni rumaksi, läskiksi, tyhmäksi, luuseriksi, epäonnistujaksi ja luovuttajaksi jolla ei ole maailmassa mitään arvoa. Kun tarpeeksi asioita toistaa itselleen niihin alkaa uskoa ja pitää totuutena, mutta onneksi mielen voi kääntää myös positiiviseen suuntaan. Sairastuin syömishäiriöön ja se olikin 13 vuotinen kamppailu jonka voitin niin, että minä olen niskan päällä päättämässä asioistani eikä sairaus enää ohjaa minua. Noina vuosina pidin itseäni varkaana, kuvottavana, likaisena, ilkeänä ja tunteettomana ihmisenä. Nyt ymmärrän, että se en ollut minä vaan sairauteni. Matkalla ymmärsin myös, että en ole luuseri ja luovuttaja vaan perfektionisti sekä taistelija. Minun pitää vieläkin vain opetella käyttämään noita luonteenpiirteitä hyvään eikä huonoon. Pyrin täydellisyyteen ja tavoitteet nousevat yhä ylemäs, niin ylös, että en voi kuin epäonnistua. Minä yritän aina uudelleen, mutta on lamauttavaa sekä masentavaa kun mikään ei riitä ja aina epäonnistuu mielestään. Ihan hirveän kuluttava tapa elää. Elää murehtien jatkuvasti jotain, elää koittaen ymmärtää itseään ja tehdä kaikki valinnat pohtien, empien romahtaako koko elämä jos valitsen väärin. Elää elämää jossa pyrkii aina ymmärtämään muita, näkemään muiden kannan ja unohtaa omat tarpeet. Sain kuulla potevani myös kilttityttö syndroomaa joka auttoi ymmärtämään etten ole paha tai tunteeton ihminen. Ei, on minulla tunteet, mutta peitän ne syvälle pinnan alle, sillä pelkään loukkaavani jotakuta. Colitis Ulcerosa. Haavainen paksusuoli ja taas yksi diagnoosi elämässäni. Sairaus jota häpeän ja joka minun on vaikeaa hyväksyä. Tulevaisuus sairauden kanssa pelottaa ja ajatus syövästä tai avannepussista saa ahdistumaan sekä miettimään onko elämä enää silloin elämisen arvoista. Minua pelottaa, mutta minä koitan ymmärtää sekä hoitaa sairauttani voimieni mukaan. Vuosien ajan olen ihmetellyt miksi en jaksa? Miksi en jaksa pitää ihmisiin yhteyttä vaikka haluaisin ja välitän läheisistäni? Miksi en jaksa arjen askareita? Olenko laiska? Miksi koulu on minulle niin vaikeaa ja raskasta? Onko häiriöni niin paha vai olenko jälleen laiska tai yksinkertaisesti tyhmä? Enkö sovellu alalle jolla haluan tehdä työtä ja jossa olen kuvitellut olevani hyvä? Olenko oikeassa parisuhteessa? Olenko pelkkä riippakivi ongelmieni ja sairauteni kanssa mieheni elämässä? Pitäisikö minun päästää hänet vain menemään, sillä hän ansaitsee paljon enemmän? Välittääkö joku oikeasti minusta? Joka kerta yllätyn kun joku tarjoaa minulle auttavan kätensä tai reagoi pyyntöihini. Hämmästyn kun joku muistaa minut ja itken kun mietin kuinka onnekas kuitenkin olen saadessani olla elossa sekä mitä kaikkea hyvää elämässäni on. Heräsin vasta ymmärtämään, että kulutan itseäni henkisesti niin paljon, että perus arki kärsii siitä. Kulutan itseäni henkisesti niin paljon, että minulle arki askareetkin ovat taistelua. On jo voitto, että olen hyväksynyt itseni tällaisena kuin olen ja ehkä jonain päivänä opin rakastamaan itseäni ja osaan luopua taakasta jota kannan harteillani. Teen työtä sen eteen, sillä olen pienen prinsessan äiti jolle haluan olla hyvä roolimalli, mahdollistaa hyvän elämän ja hyvän itsetunnon. Haluan tehdä mieheni ylpeäksi. Haluan, että äitini näkee minun olevan joskus jotain ja myös olevan ylpeä minusta vaikka tiedän kuinka hän rakastaa minua kaikesta huolimatta, on ylpeä pienimmistäkin ponnisteluistani. Haluan ennen kaikkea olla ylpeä itsestäni ja kertoa häpeilemättä menneisyyttäni tarinani jotta voin auttaa muita.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä