Kyselin kuulumisia ja vähän muutakin...
ja kerroin omista tulevaisuudensuunnitelmistakin... en tiedä miksi. On vähän epävarma olo tuosta..
Ei olla yli kuukauteen pidetty mitään yhteyttä eikä olla nähty... Erotessa sovittiin, että pidetään vielä yhteyttä. Kun minä sitä ehdotin...
Olen ihan surkea luuseri. Minä olin viimeiset puoli vuotta lähes aina se, joka otti yhteyttä... Meillä oli etäsuhde ja kyselin kuulumisia ja sanoin että on ikävä jne.
En voinut omille tunteille mitään. Kyllä minusta tuntui, että yritän ihan liikaa ja pitäisi vähän niinku katsoa että tekeekö toinen mitään. En vaan jaksanut odottaa... silloin kun olimme yhdessä...
No nyt en oikeastaan edes odottanut yhtään, että hän olisi mitään yhteyttä ottanut... Aina jos mietin, että otanko yhteyttä, päädyn siihen tulokseen että ei. Nyt tahallaan en jäänyt miettimään asiaa.
Tiedän että toi kuulosti ihan tyhmältä. Siksi kirjotinkin niin kuin asia on. Yritän olla kauheen itsenäinen ja pärjätä, mutta en voi sille mitään että tunnen oloni ihan avuttomaksi. Mulla ei oo yhtään kavereita ja ehkä siksikin poikaystävä oli mulle tosi tärkee. En kyllä silloin ajatellut sitä niin...
Mulla oli/on tunteita häntä kohtaan. Ajattelen häntä lähes kokoajan vähän, vaikken haluaisi. Oli aika yksipuolisia nuo tunteet eli en ollu hänelle läheskään yhtä tärkee kuin hän mulle...
Vaikka ei todellakaan ollut tarkoitus, pelkään että vaikutin jotenki epätoivoiselta, kun taas otin yhteyttä...
en vaan tiedä että mitä helvettiä mun pitäis tehdä, että pääsen hänestä yli. On vaan niin surkee olo. Tuntuu, että hän oli tosi hyvä tyyppi. Olisin halunnu, että ollaan pitkään yhessä mut oon päässy jo tavallaan noista haaveista yli kun ei olla enää yhessä.. vaikka joskus mietin että olis kiva nähdä vielä.. ja yrittää uudestaan vaikka vuoden päästä... aika toivoton ajatus ..
Kukaan ei tiedä, että mulla on niin helvetin vaikeeta henkisesti... oon jo pitkäaikaisyksinäinen, vaikka oon vasta 19. Oon masentunut. Yritän täällä palstoilla välillä kannustaa muita kun mulla ei oo kavereita. Mietin itekin , että miten voin muita neuvoa jos omakin elämä on tällaista.
En halua kirjoittaa ikävä palstalle, koska oikeesti kaulus päästä hänestä yli. Ei oo muita vaihtoehtoja.
En tiedä mitä tekis kun mulla ongelma olen minä itse.
ja kerroin omista tulevaisuudensuunnitelmistakin... en tiedä miksi. On vähän epävarma olo tuosta..
Ei olla yli kuukauteen pidetty mitään yhteyttä eikä olla nähty... Erotessa sovittiin, että pidetään vielä yhteyttä. Kun minä sitä ehdotin...
Olen ihan surkea luuseri. Minä olin viimeiset puoli vuotta lähes aina se, joka otti yhteyttä... Meillä oli etäsuhde ja kyselin kuulumisia ja sanoin että on ikävä jne.
En voinut omille tunteille mitään. Kyllä minusta tuntui, että yritän ihan liikaa ja pitäisi vähän niinku katsoa että tekeekö toinen mitään. En vaan jaksanut odottaa... silloin kun olimme yhdessä...
No nyt en oikeastaan edes odottanut yhtään, että hän olisi mitään yhteyttä ottanut... Aina jos mietin, että otanko yhteyttä, päädyn siihen tulokseen että ei. Nyt tahallaan en jäänyt miettimään asiaa.
Tiedän että toi kuulosti ihan tyhmältä. Siksi kirjotinkin niin kuin asia on. Yritän olla kauheen itsenäinen ja pärjätä, mutta en voi sille mitään että tunnen oloni ihan avuttomaksi. Mulla ei oo yhtään kavereita ja ehkä siksikin poikaystävä oli mulle tosi tärkee. En kyllä silloin ajatellut sitä niin...
Mulla oli/on tunteita häntä kohtaan. Ajattelen häntä lähes kokoajan vähän, vaikken haluaisi. Oli aika yksipuolisia nuo tunteet eli en ollu hänelle läheskään yhtä tärkee kuin hän mulle...
Vaikka ei todellakaan ollut tarkoitus, pelkään että vaikutin jotenki epätoivoiselta, kun taas otin yhteyttä...
en vaan tiedä että mitä helvettiä mun pitäis tehdä, että pääsen hänestä yli. On vaan niin surkee olo. Tuntuu, että hän oli tosi hyvä tyyppi. Olisin halunnu, että ollaan pitkään yhessä mut oon päässy jo tavallaan noista haaveista yli kun ei olla enää yhessä.. vaikka joskus mietin että olis kiva nähdä vielä.. ja yrittää uudestaan vaikka vuoden päästä... aika toivoton ajatus ..
Kukaan ei tiedä, että mulla on niin helvetin vaikeeta henkisesti... oon jo pitkäaikaisyksinäinen, vaikka oon vasta 19. Oon masentunut. Yritän täällä palstoilla välillä kannustaa muita kun mulla ei oo kavereita. Mietin itekin , että miten voin muita neuvoa jos omakin elämä on tällaista.
En halua kirjoittaa ikävä palstalle, koska oikeesti kaulus päästä hänestä yli. Ei oo muita vaihtoehtoja.
En tiedä mitä tekis kun mulla ongelma olen minä itse.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mulla on joko tai. Kirjoitan viestin täyteen positiivisia asioita tai sitten negatiivisia.
Mielialat vaihtelee...
Se bipolla vaihteleekin
"kuuluu siihen" oletpa tyhmä!
Et ole surkimus! :)
Niin kylmältä kun se kuulostaakin, pääset yli kun saat varmuuden että hän on mennyt täysin eteenpäin, uusi suhde jne. Kun käsittelet sitten tämän asian, pääset myös itse jatkamaan eteenpäin.
Suosittelen jotain chattiin tai muuta jossa voit jutella ihmisten kanssa. Uusi harrastus? Tarvitset jotain uutta täydentämään sitä tyhjää joka jäi kun hän lähti.
Mikäli koet että olet masentunut, hakeudu kaupunkisi mielenterveysneuvolaan rohkeasti juttelemaan. Masennuksen kanssa ei tule leikkiä.
Kaikkea hyvää sinulle, kyllä kaikki järjestyy :)
Kyllä mulla olis tekemistä koko päiväksi, mutta omia ajatuksia en silti osaa ohjata...
Joku fyysinen urheilu vie ajatukset muualle, mutta mun pitäis lukea. Keskittyminen ei oo ihan parhaimmillaan... Se on oikeestaan todella vaikeeta
Tiedän, että mulla on ongelma. Ei ole kuitenkaan ihan helppoa hakea mitään mielenterveysapua. Kaikilla ei näy ongelmat päällepäin. Asun perheeni kanssa ja saisin siitä vaan lisää stressiä, kun mun vanhemmatki kuulis asiasta. Mun äiti ei taida kestää nähä mitään ongelmia. Varsinkin kun meillä on mielenterveysongelmaisia suvussa. Sellaset ihmiset joutuu hylätyiksi kokonaan ja niistä ei puhuta... tai sitten puhutaan vaan siitä viasta ja vähän tapauksesta riippuen nauretaan päälle...
Mulla on huonoja kokemuksia psykologilla käymisestä yläasteikäisenä. Mut pakotettiin koulun puolesta käymään siellä muutaman kerran. Se halus vaan ohjata kokoajan keskustelua.. No ei kai siinä muuta voinut kun en itse halunnut keskustella... Mulle tulis vaan lisää ongelmia jos vanhemmat sais tietää. 15-16 -vuotiaana mun äiti alkoi huutaa mulle kun se kuuli että mua kiusataan koulussa. Se löi mua silloin ja lukisin itteni toiseen huoneeseen... Ei ihan normaalia. Ei mun äiti tavallisesti käyttäydy noin. Se luuli ettei kukaan mua alkais kiusata, ja että se on jotenkin mun oma vika kun annan muiden kiusata ja mulla ei oo kavereita jne
oon ajatellu että ehkä meen juttelee ehkä joskus myöhemmin kun mulla on opiskelupaikka muualla. Jos saan paikan. Toisaalta olisin ainakin varmaan niin onnellinen opiskelupaikasta etten silloin tarvitsisi apua. Enkä osaa oikeasti avata suuta ja puhua mun ongelmista...
Mulla ei oo mikään hullu perhe vaan luulen että se on ihan tavallinen. Mun äiti luulee kaikesta huolimatta että oon vahva ihminen ja että pärjään missä vaan...
En halua edes lukea mistään mielenterveysongelmista netistä. Googlasin että mitä tuo bipo tarkoittaa, mutten halua lukea enempää. Joku vois sanoo että pelkään nähä omat ongelmani, mutta en tiedä onko siitä mitään apua jos diagnosoin itelleni jonkun uuden mielenterveysongelman. Tiedän että oon masentunut enkä tarvi siihen mitään reseptiä. Nään vielä hyviäkin asioita elämässä ja hymyilen ja pidän huolta ulkonäöstäni jne.. joten asiat voisivat olla huonommin. En silti ole mikään bipo vaikka mielialat vaihtelee.
Mun ongelmat on tullu mukaan elämästä. Näen sen asian niin. Vaikka voihan se olla että se on myös geeneissä... Miten kukin asian haluaa nähdä.
Et sä mikään surkimus oo, älä semmosia höpöttele siä. Sä kirjotat tosi hienosti ja kivasti
eikä se onnistuis jos sä oisit luuseri. Eihän siinä pitäis olla mitään pahaa et tekstaat exälle ja purat mieltä ja kerrot asioita kun kerran niin ootte erotessa sopineetkin. kaikilla se ei onnistuis, siinä mielessä teillä on hyvä tilanne.
Kunpa sä löytäsit ees yhen hyvän ja kivan ystävän, sä tunnut niin mukavalta ihmiseltä,
jatka vaan sitä täällä kirjottamista niin on ees jotakin ja siinäkin sä oot poikkeus kun kannustat etkä ilkeile niinkun melken kaikki muut täällä.
Koita löytää jostakin se kaveri, mä pidän sulle peukkuja ja muista sä oot kiva ihminen.
vielä nuori, silti kirjoitat hyvin kypsästi. Ei omille tunteille tarvitsekkaan voida mitään, ne on juuri ne mitkä on, anna ajan kulua rauhassa, älä hätäile äläkä panikoi. Rauha, rauha. Hyvä asia tuo vastailemisesi täällä ja ennenkaikkea se että kannustat, sitä ei täällä liiemmin ole havaittavissa, se on hieno piirre sinussa.
Aivan varmasti saat paremman olon vielä itsellesi ja löydät ihmisen rinnallesi, jos ei exää niin jonkun toisen kunhan vain annat itsellesi riittävästi aikaa kaikkeen.
Sain sinusta hyvin positiivisen ihmisen kuvan.
et luuseri missään suhteessa.
Kiitos paljon kaikille positiivisista viesteistä.. :) En kyllä osannut oikeen odottaa, että ihmiset suhtautuu noin hyvin...
ÄLÄ OTA IHMISSUHTEITA NOIN VAKAVASTI, OLET NUORI NAUTI ELÄMÄSTÄ!