Miten tunnustaisit tunteesi

Sanoisin näin:"Ich liebe dich, liebst du mich?"

On niin paljon mitä haluaisin hänelle kertoa. Esim että rakastan häntä niin uskomattoman paljon.

Uskaltaisin kyllä kaiken tämän kertoa ja haluaisin tehdä sen kasvotusten mutten voi. Hän on niin kaukana ja tällä hetkellä niin varattu.:(
Minun olisi pitänyt avata suuni silloin 3kk sitten.

En mitenkään saisi oikeita sanoja
oikeaan järjestykseen.
Olisin aivan hiljaa ja suutelisin häntä.

Olen kirjoittanut jo kirjeen valmiiksi kirjekuoreeseen! Tunnustan kirjeessä kaikki tunteeni häntä kohtaan ja kirje sisältää muutaman kymysyksen häneltä. Olen melkein 90% varma hänen tunteista minuun, sen verran olen pannut merkille hänen käytöksestään, kun olemme näköetäisyydellä.

Menee peräti niin kauas, kuin juhannukseen. Tämä tyttö haki minua tanssimaan, otti vaan kädestä kiinni ja lähdettiin. Olin ikäväkyllä aika jurrissa, että en muista kuin vähän kasvoja, hiusten värin/pituuden ja hoikan kropan. Mutta näinä kuukausina muisti on palautunut ja haamukuva mätsää häneen + hänen käytöksensä! Olen siitä varma =)

Jännittää kyllä älyttömästi! Mutta sujautan kirjeen hänelle heti jos näen hänet! Nyt vaan vaivaa, että en ole nähnyt enään häntä tällä viikolla! Kävikö näin, että myöhästyin?

Harmi harmi harmi harmi =(

Tein ihan oikean lähestymisliikkeen ja sävelsin hänelle kappaleen. Ikävä kyllä viikonlopun uurastus meni hukkaan ja lurittelu vaihtui särkyneeseen sydämeen.

En voi. Lupasin etten. Ja syystä.

Kertoisin että tykkään ja pyytäisin häntä olemaan ihan vapaasti oma itsensä, koska hänestä nimenomaan välitän.

Vaikea ehkä tämän perusteella uskoa, mutta uskon ainakin itse näin.

Sanoisin,kuinka arvokas hän on minulle.Tämä hlö herätti minut kyseenalaistamaan omaa elämääni ja sai minut ihastumaan.

Tunteet heilahtelee laidasta laitaan tietyistä syistä.Hänen on vaikea ymmärtää (ehkä),että minun ei ole niin helppoa sanoa helliä sanoja tällä hetkellä.

Uskallan kyllä,mutta en voi...

Välimatkaa hiukan ja ikävä on kova,tälläkin hetkellä ajattelen Häntä.

Ehkäpä uppoudun töihini taas...

Jos uskaltaisin kertoa, kertoisin sen silloin kun olemme lähekkäin, minä turvallisesti hänen kainalossaan. Katsoisin silmiin ja sanoisin sen yksinkertaisesti kolmella sanalla.

Minä en uskalla. Hän on sanonut meidän olevan vain ystäviä, ja pelkään, että jos tunnustan rakkauteni, hän pakenee. Koska minulle hän on niin arvokas, että haluan pitää hänet edes ystävänäni. Tämä tilanne repii minut pikkuhiljaa riekaleiksi, mutta minun on vain hyväksyttävä asia ja odotettava, että aika korjaa tilanteen ja vie nämä "väärät" tunteet pois minulta.

Minä menisin ihan lähelle ja kuiskaisin hänen korvaansa, kuinka ihana hän onkaan!
Erona on nyt se, että minä uskallan kertoa, mitä mielessäni liikkuu. Voihan se olla että pari rohkaisua pitää ottaa mutta ei se mitään ;)

Kertoisin hänelle todelliset tunteeni, eli että hän on mielestäni maailman ihanin, kaunein, söpöin nainen ja se ainut oikea minulle. Mutta työympäristö aiheuttaa paineita, ja pelkään etten saa tunteilleni vastakaikua.