uusimmassa HS gallupissa vaikka kokoomusta tukevat miljonäärit ja vaikka Stubb on kultalusikka suussa syntynyt. Persuja taas haukutaan joka suunnalta, media haukkuu vääristelee, ei anna persuille juuri muuta kuin negatiivista palstatilaa. Ja vaikka persuista saatiin houkuteltua todennäköisesti suurella kepuli rahalla kansanedustaja pois ym.ym niin silti käytännössä sama tulos kuin kokoomuksella. Tästä on hyvä jatkaa kohti kevään vaaleja. Rakennetaan yhdessä entistä parempi itsenäinen Suomi jota ei vieraat vallat eikä voimat määräile. Ja ei enää Kreikalle kuin muillekaan tukipaketteja ja eu maksut pois tai pienemmiksi niin köyhäkin saa laittaa alahuulen päälle muutakin kuin ylähuulen.
Persut tasoissa kokkareiden kanssa
6
<50
Vastaukset
- jytky jytkyyy
Eiköhän oteta taas jytky
- eurokriittinen
Äänestin ennen kepua, siirryin Perussuomalaisiin koska en hyväksy keskustankin päämäärää saada liitettyä Suomi täydellisesti Euroopan unioni liittovaltioon eli antaa puolustussodissa taistellen saavutettu itsenäisyys pois. En hyväksy Kreikka tukipaketeita ja eu jäsenmaksuista ja koko nykyisenkaltaisesta eustakin olisi hyvä päästä pois
- kysyjä?
miltä tuntuu vastata itse itselleen jo toistamiseen....
ps. mistä näitä oikein tulee???
- Hyvää yötä persut
Pääset sitten keräilemään leukaasi kengältä, kun huomaat, että persujen gallupkannatuksessa oli jälleen se viisi prosenttia höttöä. Jytkyn kannatushuipun vuoksi gallupeja on korjattu persujen osalta yläkanttiin jo kolme vuotta. Jos et usko, tarkista, mitä gallupeissa luvattiin persuille ennen presidentin-, kunta- ja EU-vaaleja: prosenttikaupalla yli toteutuneen kannatuksen.
Persujen alamäkitrendi on kaikille muille täysin selvä, mutta soiniuskovaiset toistavat edelleen mantraansa jytkyn uusimisesta. Niin ei tule käymään. Sen sijaan keskustan kannatuksen kasvu ei näy kokonaan gallupluvuissa, koska sillä oli vastaavasti eduskuntavaaleissa kaikkien aikojen pohjakosketus. Keskustan imu osuu pahiten juuri persujen kannatukseen, koska jytkyssä juuri keskusta oli suurin menettäjä. - karsinastako ne?
Persut ovat syntyneet jytky suussa. Siksi puheet ovatkin silkkaa siansontaa.
- Oikeaan suuntaan
Kuusaan kivikasvon Jarppa Lindströmin toiminta alkaa vaikuttaa toden teolla persujen kannatukseen. Tämä persujen ay-vastaava sai romahdutettu persujen kannatuksen ay-vaaleissa, ja nyt tämä naisvihaaja on mestaroimassa persuja kaikkien aikojen vaalitappioon. On enemmän kuin todennäköistä, että persujen kannatus jää reilusti alle kymmenen prosentin, joten Jarppa on todellakin palkkansa ansainnut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop751286- 681185
Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138886huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.51852Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.73743Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi29742Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma157724- 59718
Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan58717- 76655