Talvivaara, pukama hallituksen perseessa !

Talvivaarassa on uusi isäntä, jonka kellossa on mielenkiintoinen ääni. Konkurssi muutti murheenkryynin yön yli "hienoksi ja lailliseksi" (Stubb) kaivokseksi, johon kiinnostuksensa ilmaisi heti "useampi uskottava taho"(Vapaavuori).
Tosiasia on, että kiinnostuneita tahoja on ollut koko saneerausajan, mutta ympäristölupaan liittyvä epävarmuus on karkottanut sekä teolliset toimijat että sijoittajat. Rahoituksen hakemista ei auttanut vitkuttelu velkaleikkausehdotuksen kanssa. Kukaan ei sijoita tietämättä taseeseen jäävää velkaa.
2159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

tapahtumana joka on syvä musta ja pohjaton kuin suonsilmä..

Äänestä

Kyllä nyt selitellään ja itketään kun valtio ei maksanutkaan sijoittajien tappiota.

Äänestä
  • eläkkeesi perään kun IMF ottaa asiat hoitoonsa.

    Äänestä

  • Katsoa vain kirjoitti:

    eläkkeesi perään kun IMF ottaa asiat hoitoonsa.

    Mikä se semmone Imäffeei o, ei vaa jämptei

    Äänestä


Se käy helpoiten putsaamalla pois kaikki velat. Pois on siivottava myös Pekka Perä, kaivoksen skandaalinkäryisen taipaleen ruumiillistuma. Velattoman ja "Perättömän" kaivoksen voi ehtiä huutokaupata ennen kevään eduskuntavaaleja.
Tällä viikolla valtion ja Perän riidasta tuli julkinen. Vapaavuori ja valtion omistajaohjausyksikön päällikkö Eero Heliövaara vaativat myös emoyhtiö Talvivaaran pikaista konkurssia. Emoyhtiötä saneeraava Pekka Jaatinen taas kertoi löytäneensä ostajan, joka haluaa sijoittaa 150 miljoonaa euroa uuteen yhtiöön, jossa muina omistajina olisivat Talvivaaran nykyiset omistajat ja velkojat.

Äänestä
  • Aika suoraanhan Vapaavuori on sanonut että uusien sijoittajien ehtona sijoituksille on pääseminen eroon Perästä ja muusta nykyisestä katastrofijohdosta.

    Äänestä

  • perästä eroon kirjoitti:

    Aika suoraanhan Vapaavuori on sanonut että uusien sijoittajien ehtona sijoituksille on pääseminen eroon Perästä ja muusta nykyisestä katastrofijohdosta.

    tässä kenkää annetaan, eikä Suomen hyvinvoinnin rakentajalle !

    Äänestä

  • perästä eroon kirjoitti:

    Aika suoraanhan Vapaavuori on sanonut että uusien sijoittajien ehtona sijoituksille on pääseminen eroon Perästä ja muusta nykyisestä katastrofijohdosta.

    Vapaavuorelle luvatun maksun ehtona on että maksaja saa koko kaivoksen osakekannan velattomaksi saneerattuna.

    Toivottavasti Vapaavuoren ministerikausi ehtii loppua ennen kuin se saa sen myytä ulkomaille.

    Äänestä

  • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

    Vapaavuorelle luvatun maksun ehtona on että maksaja saa koko kaivoksen osakekannan velattomaksi saneerattuna.

    Toivottavasti Vapaavuoren ministerikausi ehtii loppua ennen kuin se saa sen myytä ulkomaille.

    puhuta pienistä rahoista.

    Äänestä

puhutaan vielä ja lujalla äänellä !

Äänestä

PERÄpukamako?

Valtio haluaa heivata Perän vitttuun Talvivaarasta.

Äänestä
  • Oikeastaan mahdolliset sijoittajat ovat asettaneet ehdoksi Perästä eroon pääsemisen, eli Talvivaara Oyj:n kanssa eivät lähde mihinkään tekemisiin.

    Äänestä

  • peräongelma kirjoitti:

    Oikeastaan mahdolliset sijoittajat ovat asettaneet ehdoksi Perästä eroon pääsemisen, eli Talvivaara Oyj:n kanssa eivät lähde mihinkään tekemisiin.

    takia Talvivaaraan sijoitettiin, mistä te oikein keksitte noita juttujanne ?

    Äänestä

  • Pekka Perän kirjoitti:

    takia Talvivaaraan sijoitettiin, mistä te oikein keksitte noita juttujanne ?

    Ja nyt olette tyytyväisiä sijoituksiinne?

    Äänestä

  • peräongelma kirjoitti:

    Oikeastaan mahdolliset sijoittajat ovat asettaneet ehdoksi Perästä eroon pääsemisen, eli Talvivaara Oyj:n kanssa eivät lähde mihinkään tekemisiin.

    Kukaan muu ei ole tuollaista ehtoa asettanut taukki-Vapaavuori.

    Äänestä

  • tuottoa tuli... kirjoitti:

    Ja nyt olette tyytyväisiä sijoituksiinne?

    ostin n 1,20 eurolla ja möin 6:lla eurolla, nettosin n 40:tä tonnia..

    Äänestä

  • !!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

    Kukaan muu ei ole tuollaista ehtoa asettanut taukki-Vapaavuori.

    Tämähän on kuin jossain pyramidipetoksessa, luottoa on vaikka nykyinen johto on hävittänyt toimillaan 1,5 miljardia sijoittajien ja valtion rahoja, aiheuttanut mittavat ympäristävahingot sekä pilannut koko Kainuun maineen. Kuitenkin kansa haluaa että nämä katastrofijohtajat jatkavat.

    Äänestä

  • Muista en tiedä kirjoitti:

    ostin n 1,20 eurolla ja möin 6:lla eurolla, nettosin n 40:tä tonnia..

    Tyhmä kun myit, 40 MILJARDIN MALMIT ODOTTAVAT OTTAJAANSA

    Äänestä

  • ei kiiiitos kirjoitti:

    Tämähän on kuin jossain pyramidipetoksessa, luottoa on vaikka nykyinen johto on hävittänyt toimillaan 1,5 miljardia sijoittajien ja valtion rahoja, aiheuttanut mittavat ympäristävahingot sekä pilannut koko Kainuun maineen. Kuitenkin kansa haluaa että nämä katastrofijohtajat jatkavat.

    malmit nyt ei ymmärrä !

    Äänestä

  • kepulogiikkaaa kirjoitti:

    Tyhmä kun myit, 40 MILJARDIN MALMIT ODOTTAVAT OTTAJAANSA

    olen ostanut osakkeita takaisin, nyt halvalla...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vuotaa pahasti. kirjoitti:

Talvivaarassa on uusi isäntä, jonka kellossa on mielenkiintoinen ääni. Konkurssi muutti murheenkryynin yön yli "hienoksi ja lailliseksi" (Stubb) kaivokseksi, johon kiinnostuksensa ilmaisi heti "useampi uskottava taho"(Vapaavuori).
Tosiasia on, että kiinnostuneita tahoja on ollut koko saneerausajan, mutta ympäristölupaan liittyvä epävarmuus on karkottanut sekä teolliset toimijat että sijoittajat. Rahoituksen hakemista ei auttanut vitkuttelu velkaleikkausehdotuksen kanssa. Kukaan ei sijoita tietämättä taseeseen jäävää velkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu