Voivatko kaulan/niskan verisuonet vahingoittua taittuessa?

2+19

En tiedä, onko tämä ollenkaan oikea aihealue.
Kuitenkin, menin kolmisen viikkoa sitten jumpatessa (tein sitä, kun selkä pyöreänä leuka rinnassa rullataan ees taas lattialla) hieman rajummin niskan päälle. Menin kai jotenkin nurin niskoin, ja kaulassa tuntui muutaman sekunnin ajan voimakas tunne, kuin kurkkuun olisi virrannut verta. Syljeskelin ja yskin ihan paniikissa, mutta mitään verta ei tullut ja outo verentulon tunnekin oli vain äkillinen humahdus, joka kesti muutamia sekunteja. Mitään niskasärkyä ei seurannut.
Mutta myöhemmin on pitkään paikallaan istuessa alkanut tulemaan lyhytkestoista huimausta, ja pää särkee hieman. Mulla on nyt ollut kova ahdistuneisuus päällä viimeiset viikkoa, jatkuvasti panikoiva olo tän takia. En tiedä, voiko huimaus ja päänsärky johtua kokonaan stressistä.
Tuleeko niskojen taittuessa normaalisti tommoinen veren virtauksen olo, voiko oireilla näin pitkän ajan päästä ja mitä tämä on, onko joku valtimo vahingoittunut ja aiheuttaa hapenpuutetta aivoissa niin, että tulee näitä kohtauksia pystyasennossa ollessa? Ensimmäisen viikon aikana, kun en stressannut, näitä oireita ei kyllä ollut.

3

628

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aloittaja:)

      Lisätään tähän vielä, kun ei äsken sitten tulut mieleen: mulla on nielussa pieni paise ja siitä kävin ihan lääkärillä, virusinfektio. Eikä siitä muuten mitään, mutta öisin on ollut vaikeaa saada unta sen takia. Olen nukkunut epätyypillisesti ilman tyynyä, vatsallani pää sivulle käännettynä. Päivisin olen jaksamisen puutteessa ollut koneella paljon, maannut sängyssä kyljelläni. Varmaan näilläkin saattaa joku viittaus olla tuohon? Niska ollut normaalia enemmän pahoissa asennoissa.

    • MRI

      Tottakai verisuonten vahingoittuminen on mahdollista tuollaisessa tilanteessa. Sinuna menisin lääkäriin ja pyytäisin lähetettä pään magneettitutkimukseen.

    • Aloittaja...

      Tänään aamulla oli niskat ja selkä jumalattoman jumissa, ja aamulla seisoessa bussipysäkillä silmissä musteni yhtäkkiä täysin. Mitään tasapainon ongelmaa/ tunto-ongelmia/liikkumisvaikeutta ei ollut, korvissa vain kohisi ja muuta en erottanut selkeästi kuin katulamppujen valopallot. Kuva oli kanssa jotenkin rakeinen.
      Tuskin siinäkään oli tosi kyseessä, kun en oikeastaan edes osannut pelätä ja muutamia minuutteja kestäneen kohtauksen aikana sovin itseni kanssa (ajatus kulki siis ihan selkeästi), että jos tuntuu siltä, että kaadun, pyydän apua vieressä olevilta.
      No, kohina loppui ja näkökenttä palautui. Menin koulussa terveydenhoitajalle, jossa mitattiin verenpaineet ym. Tunnusteli mun niskan ja hartiat ja totesi, että on tosi jumissa ja luultavasti juuri niskan jännityksestähän se johtuu. Kuulemma se niskan taittuminen/verisuonten vahingoittuminen olisi erilaista, eikä mun niska mitenkään varsinaisesti taittunu vaan jotenkin pahasti vain menin. Ku mulla kumminkin pyörrytys kestänyt vasta muutamia päiviä.
      Sain jumppaohjeita, ja jos tulee uudestaan tuo pyörrytys, käski tulla uudestaan niin lähetetään lääkäriin/fysioterapiaan. Kokeilin hierontaa, ja hartioihin auttoi hieman. Niskaa en viitsi, kun en osaa hieroa sieltä. Meillä on kanssa jotakin geeliä, jos vaikka sitä laittaisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      214
      7404
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      44
      4749
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4742
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3418
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2005
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      30
      1850
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1809
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1667
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1568
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1317
    Aihe