kuningas boa

Olisin kiinnostunut kuningas boan hankkimisesta. Sopisiko se ensimmäiseksi käärmeeksi? Olen ottanut paljon selvää niiden hoidosta, terraarioista jne, mutta en ole ollut itse paljon tekemisissä käärmeiden kanssa. Ja olisi mukavaa tietää, että miten kalliiksi ruokinta tulee? Olen ehkä tulevaisuudessa muuttamassa kerrostalo asuntoon, mitäköhän siellä tykättäisiin käärmeistä? Kaikki tieto olisi tervetullutta ! :)
11186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mulle kuningas boa oli ensimmäinen ja (toistaiseksi) ainut käärme. Ja voin suositella. Kunhan ymmärtää sen että pienestä boa vauvasta kasvaa yleensä parissa vuodessa noin 2 metrinen mato. Ja se ei se kasvu välttämättä siihen lopu.

Itse asun kerrostalon 1 kerroksessa ja valoisa käärmeen terraario näkyy mukavasti ulos näin pimeään aikaan. =) Välillä joku naapuri kyselee että mitä/mikä minulla siellä oikein on? Olen aina vastannut että käärme.. Yleensä asia on osattu ottaa vastaa pelkällä mielenkiinnolla, mutta jos ilme on muuttunut huolestuneen näköiseksi olen selittänyt että teraario on (ainakin toistaiseksi) ollut pakovarma ja että käärme on ollut siellä jo 2.5 vuotta sekä etten pidä käärmettä vapaana asunnossa, joten vessaan mennessä ei ole mitään tarvetta tarkastaa ensimmäiseksi pyttyä yllätysvieraiden varalta.

Ainut ongelma liitty kuningasboan tarvitsemaan terraarioon. Kuningasboat kiipeilevät mielellään joten terraarion tulisi olla anakin 1.5m korkea (mielummin yli 2m) ja leveyttä terrariolla saisi olla ainakin se 1.5m mutta jos mahdollista niin vieläkin enemmän. (Oma terraarioni on 210*160*80 k*l*s) Tämän kokoisen terraarion hankkiminen tai valmistaminen ei ole ihan halpaa lystiä ja lisäksi sen sijoittaminen kerrostaloasuntoon ei ole ihan helppoa. Myöskään kosteuden ylläpitäminen tämän kokoisessa terraariossa ei ole ihan helppoa.

Kuningasboa syö noi 2vko:n välein (pienenä useammin ja vanhempana harvemmin) yhden rotan. Ja iso (pakaste) rotta maksaa eläinkaupassa noin 5€ joten ruokinta kustannuksiin kenenkään talous tuskin kaatuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


locomotive kirjoitti:

Olisin kiinnostunut kuningas boan hankkimisesta. Sopisiko se ensimmäiseksi käärmeeksi? Olen ottanut paljon selvää niiden hoidosta, terraarioista jne, mutta en ole ollut itse paljon tekemisissä käärmeiden kanssa. Ja olisi mukavaa tietää, että miten kalliiksi ruokinta tulee? Olen ehkä tulevaisuudessa muuttamassa kerrostalo asuntoon, mitäköhän siellä tykättäisiin käärmeistä? Kaikki tieto olisi tervetullutta ! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu