On esim. 35-vuotias nainen, joka on sairaanhoitaja ammatiltaan. Nainen on terve fyysisesti ja psyykkisesti. Luonteeltaan hän on empaattinen ja herkkä, ajattelevainen, hienotunteinen ja melko älykäs. Hän on sinkku, taustalla on avoliitto samanikäisen miehen kanssa, suhde päättyi miehen ottaessa vastaan työtarjouksen Aasiasta. Nainen harrastaa ruoanlaittoa, lukemista, aerobicia ja elokuvien katselua.
Yhtenä varhaisaamuna hänen ollessa tulossa kotiin yövuorosta ja odottaa bussia yksin pysäkillä, tuntematon mies käy hänen kimppuunsa ja raiskaa hänet väkivaltaisesti.
Nainen on raiskauksen jälkeen pois tolaltaan, menee päivystykseen, saa kriisiapua sekä sairauslomaa viikoksi. Viikon kuluttua hän menee lääkärille, kertoo kärsivänsä paniikkikohtauksen kaltaisista tiloista, unettomuudesta ja hallitsemattomista itkukohtauksista ja kokee, ettei ole kyvykäs palaamaan työhön. Lääkäri pidentää kolmella viikolla naisen sairauslomaa. Kolmen viikon kuluttua nainen palaa töihin, mutta siitä eteenpäin vielä kahden kuukauden päästä nainen voi huonosti, kärsii samoista oireista ja nyt harkitsee, että hakisi vielä sairauslomaa.
Onko teidän mielestänne nainen sairas psyykkisesti, eli onko hän sairastunut traumahäiriöön / masennukseen / yleistyneeseen ahdistushäiriöön tms., vai onko naisen tilassa kyse päinvastoin terveestä reaktiosta johonkin, mitä hänelle tapahtui? Onko hän terve vai sairas?
Yhtenä varhaisaamuna hänen ollessa tulossa kotiin yövuorosta ja odottaa bussia yksin pysäkillä, tuntematon mies käy hänen kimppuunsa ja raiskaa hänet väkivaltaisesti.
Nainen on raiskauksen jälkeen pois tolaltaan, menee päivystykseen, saa kriisiapua sekä sairauslomaa viikoksi. Viikon kuluttua hän menee lääkärille, kertoo kärsivänsä paniikkikohtauksen kaltaisista tiloista, unettomuudesta ja hallitsemattomista itkukohtauksista ja kokee, ettei ole kyvykäs palaamaan työhön. Lääkäri pidentää kolmella viikolla naisen sairauslomaa. Kolmen viikon kuluttua nainen palaa töihin, mutta siitä eteenpäin vielä kahden kuukauden päästä nainen voi huonosti, kärsii samoista oireista ja nyt harkitsee, että hakisi vielä sairauslomaa.
Onko teidän mielestänne nainen sairas psyykkisesti, eli onko hän sairastunut traumahäiriöön / masennukseen / yleistyneeseen ahdistushäiriöön tms., vai onko naisen tilassa kyse päinvastoin terveestä reaktiosta johonkin, mitä hänelle tapahtui? Onko hän terve vai sairas?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihan tervettä tuollainen on. Nainen olisi sairas tai pystyisi torjumaan väkivallan totaalisesti jos ei mitenkään reagoisi. Naisen tulisi saada nyt käsitellä trauma puhumalla jonkun kanssa.
Riippuen siitä miten henkilö ilmoittaisi asian vastaanotolla psykiatria "diagnosoisi" hänelle "paniikkihäiriösairauden" tai "kaksisuuntaisen mielialahäiriö -sairauden" tai "ahdistussairauden." Jos nainen muuttuisi erittäin pelokkaaksi ja epäileväksi muita ihmisiä kohtaan saattaisi "diagnoosi" olla myös skitsofrenia tai skitsoaffektiivinen häiriö." Jokaisessa tapauksessa hoitosuunnitelma sisältäisi mitä todennäköisimmin reseptin SSRI:lle, bentsoille tai neurolepteille.
Todellisuudessa kuitenkin kyseessä on ihan normaali, jopa odotettu, inhimillinen reaktio traumaattiseen kokemukseen.
Työterveyslääkäri (ei psykiatri) kirjoittaa naiselle sairaslomaa diagnoosilla F43.0 (eli akuutti stressireaktio, koska sairaslomatodistuksessa yksinkertaisesti pitää olla joku syy poissaololle ja siihen todistukseen ei todellakaan kirjoiteta syyksi raiskaus). Naiselle järjestetään mahdollisuus keskusteluapuun. Myös lääkitys on mahdollinen; esimerkiksi bentsot ovat ihan käteviä jos nainen esimerkiksi haluaa kävellä lähikauppaan ja takaisin ilman että pelkää kuollakseen jokaista vastaantulijaa.
Puhun kokemuksesta.
Kyseessä on terve reaktio traumaattiseen tapahtumaan eikä sairaus.
Epäselvyyttä tulee siitä, että jo parin vuosikymmenen ajan diagnoosi- ja hoitokäytännöt Suomessa ovat perustuneet 'toimintakyvyn' käsitteelle. Jos henkilön toimintakyky on alentunut, hän on "sairas" ja oikeutettu yhteiskunnan tarjoamiin hoitoihin ja tukiin.
Uskoisin, että valtaosa lääkäreistä (ja jopa ne terveysviranomaiset, jotka rakensivat nykyisen järjestelmän) ymmärtävät järjestelmään sisältyvät ristiriidat, jotka aloittajan kuvaamassa tilanteessa tulevat räikeästi esiin, mutta perustelevat sitä käytännöllisyydellä. Tämä taas ilman muuta johtuu toimintakyvyn suhteesta työkykyyn. Kansalainen nähdään ensisijaisesti työntekijänä ja veronmaksajana, ja sairaanhoitojärjestelmän tehtävä on korjata kansalaisia, joiden toimintakyky (lue: työkyky) on mennyt syystä tai toisesta epäkuntoon.
Nykyinen käytäntö ja tämä toimintakykyyn perustuva terveyden ja sairauden määritelmä on moraaliselta periaatteeltaan utilitaristinen, eli hyötynäkökulman ensisijaistava. Inhimillinen kärsimys sekä yksilön kokemus ymmärretyksi tulemisesta on tässä järjestelmässä toissijaista. Itse suhtaudun kriittisesti nykyjärjestelmään, vaikka myönnän, että se on käytännöllinen.
Mielenterveysongelmia voisi verrata vaikka päänsärkyyn taikka kuumeeseen: molemmat ovat kehon oireita jostain. Päänsärky esimerkiksi voi selittyä sillä, että henkilö on juonut liian vähän vettä taika siitä, että niskat on jumissa. Potilas voi olla myös traumatisoitunut hyvin erilaisista asioista: joku on raiskattu, toinen on pahoinpidelty, kolmas on koulukiusattu, neljäs vaikka pelkästään vain nähnyt jotain hyvin ahdistavaa. Mikä on riittävä syy sille, että reaktio on "terve" taikka "epäterve"? Onko päänsärky "tervettä", jos se johtuu jostain tunnetusta syystä? Mistä tällainen harhaluulo syntyy, että mielenterveysongelmien taustalla ei ole mitään järkevää syytä? Siitäkö, että lääketieteellisesti näitä ihmisiä ei yleensä voi tai edes kannata parantaa, jos heidän oireensa johtuvat enemmänkin ikävästä menneisyydestä kuin geneettisistä/synnynnäisistä virheista taikka jonkun kemiallisen yhdisteen puutteesta/ylituotannosta aivoissa? Että sairaus/vamma voisi johtua ympäristön aiheuttamasta traumasta? Vallankumouksellinen ajatus kieltämättä...
Minä en ole koskaan pitänyt itseäni "sairaana", koska jos edes vähän tutkii menneisyyttäni ja nykyisyyttäni niin näkee että kummassakin on asioita jotka käynnistävät henkiset puolustusmekanismini. Ihmisen tarve suojella minuuttaan on paljon suurempi kuin fyysisen kuoleman pelko. Kuitenkin nämä herkempien ihmisten normaalit reaktioit pitää luokitella johonkin laatikkoon jotta vähemmät herkät edes jotenkin voivat ymmärtää asian ja näin olleen niille annetaan eri sairausnimikkeitä. Kaikki mt-sairaudet ovat loogisia kunhan vain hetkeksi pysähtyy. Mutta tässä kiireisessä maailmassa jopa hetki on liian kauan monelle olla paikallaan.