Pystyyn delanneen linkit

Sutin ja Mikon duettoon on siitä hyviä, että osaan jättää ne avaamatta.
Ei Alatalon määkimistä kestä. Ei sitä kestä.

Alatalo oli aikoinaan kai itsekin sen huomannut ja valitti lehtihaastattelussa, miksei hänen lauluistaan kirjoiteta? Alatalo oli ajanut hirvikolarin ja se oli päätynyt lehteen, mutta Alatalon musa ei. Kepun laivaristeilyllä Alatalo muutama vuosi sitten kaupitteli levyjään, mutta kysyntää ei juurikaan ollut. Alatalo oli yhteen aikaan myös innokkain taksisetelien käyttäjä? Ja paljonhan sitä puhutaan, mutta kun en ole varma, en viitsi mitään mainita, että virkakännykällä olisi järjestelty laulukeikkoja.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Et menettänyt mitään, vaikka et avannutkaan linkkiä. Youtube-linkit ovat siitä käteviä, että olennainen selviää usein jo linkin kuvasta ja tekstistä. Tässä tapauksessa Sutin ja Mikon kuvan yhteydessä kerrottiin, että Suti äänestää eduskuntavaaleissa jälleen kerran kepulaista Mikko Alataloa.

Äänestä
  • Mutta persun sanaan tuskin voi luottaa. Virkaheitto komisario.

    Äänestä

Siinä saatiin palsta rääveltäjä kuriin, kun laitettiin vähän Sutin jaAlatalon yhteistä harrastusta.
Ja kun Suti sanoi äänestävänsä edelleen Alataloa.
Ryshä-ernesto vaikeni, joita pani Sutin suuhun.

Nyt Ernesto ei voi enään laittaa keskustan haukkumissanoja Sutin suuhun.

Mahtaa harmittaa Ernestoa!
Kesksuta ei paha kuitenkaan ollutkaan Sutilekkaan.

Äänestä
  • Teillä on se hoikkis Soini, sitä ei ainakaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laulava lihapulla kirjoitti:

Sutin ja Mikon duettoon on siitä hyviä, että osaan jättää ne avaamatta.
Ei Alatalon määkimistä kestä. Ei sitä kestä.

Alatalo oli aikoinaan kai itsekin sen huomannut ja valitti lehtihaastattelussa, miksei hänen lauluistaan kirjoiteta? Alatalo oli ajanut hirvikolarin ja se oli päätynyt lehteen, mutta Alatalon musa ei. Kepun laivaristeilyllä Alatalo muutama vuosi sitten kaupitteli levyjään, mutta kysyntää ei juurikaan ollut. Alatalo oli yhteen aikaan myös innokkain taksisetelien käyttäjä? Ja paljonhan sitä puhutaan, mutta kun en ole varma, en viitsi mitään mainita, että virkakännykällä olisi järjestelty laulukeikkoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu