SIIVOATHAN JÄLKESI

Kiitos.

Hyvä raketinampuja,

me arvon kanssaeläjät, aikuiset, lapset, eläimet, toivomme, että voisitte siivota ampumienne rakettien aiheuttamat roskat. Roskat eivät maadu, eikä niitä kukaan teidän puolesta kerää. Teidän vastuulla on paitsi turvallinen raketinampuminen, niin myös jälkienne siivoaminen.

Roskat luonnollisesti pilaavat ympäristön. Ne ovat myös vaarallisia lapsille, koirille ja luonnoneläimille.

Pyydä myös ystäviäsi ja seuralaisiasi siivoamaan aiheuttamansa sotkut. Etenkin nuorempi polvi tahtoo jättää roskat maahan, miksi? Roskien kerääminen on siistiä. Paljon junttimaisempaa on jättää keräämättä, aiheuttaa vain vaivaa muille kanssakulkijoille.

Muistakaamme myös, että raketit ovat vain ihmisten ilo. Luonto ei raketeista tykkää, eivätkä eläimet. Ei siis kiusata eläimiä, ei ammuta raketteja eläinten lähellä. Pidetään koirat sisätiloissa. Ulkona vähintäänkin tukevasti hihnassa, ja hihna hyvin kädessä.

Monien uusivuosi alkaa murheellisesti. Lähiympäristö täynnä roskia, lumipeite täynnä roskia. Sinä joutuu katselemaan niin kauan, kúnnes lumi sulaa ja roskat hukkuvat joko nurmikkoon tai lakaisukoneeseen.
Toiset laittelevat katoamisilmoituksiaan nelijalkaisesta ystävästään, kun on säikkynyt raketteja.
Toiset heräävät sairaalassa, kun tuli esitettyä, eikä noudatettu turvallisuusmääräyksiä.

Nämä kaikki voisi välttää VASTUULLISELLA raketinampumisella.

Taataan siis yhdessä valkea hanki ja siisti ympäristö myös vuoden ensimmäiselle päivälle, jokaiselle.

1

297

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paukku-paavo

      Kerrankin asiapuhetta, eikä pelkkää "raketit tulisi kieltää" vöyhkäämistä tai jonkun kennel-vouhottajan paatosta.
      Pidän myös rakettien, patojen -sekä pommien paukuttelusta, ne tuovat yhdessä ruudinsavun ja juhlajuomien kanssa sen ainoan oikean uudenvuoden tunnelman. Uudenvuoden yössä hienoa fiilistä tuo hyvä ruoka, sauna, kuohuva ja se tunnelmallinen taivaan välke ja etäinen sekä hieman lähempääkin kuuluva pauke, jota kuuluu sieltä tältä pitkin pimeää talvi-iltaa.

      Mutta se vastuu. Rakettien ampuminen on todellakin muutakin kuin sytytyslangan sytyttämistä.
      Känninen örveltäminen paukkujen kanssa keskellä väkijoukkoa tai kerrostalojen sisäpihalla ei kuulu asiaan. Tai autojen vieressä yleisillä parkkipaikoilla.
      Ja se roskien kerääminen. Ei todellakaan ole iso vaiva kerätä roskat lopuksi siihen samaan pussukkaan, jolla raketit on tuonut ampumapaikalle. Jos ei illalla viitsi, huolehtii sitten ainakin aamulla roskat ampumapaikalta pois vaikkapa aamuisella happihyppelyllä. Suojalasit kannattaa myös laittaa päähän ja nykyäänhän se on jo pakollistakin. Jos ei itse pidä niin ainakin huolehtii, että juniorit niitä ehdottomasti pitävät jos niitä paikalla on.

      Valitettavaa, että vastuullisten ampujien vastapainona on näitä sotkevia ja vaaraa aiheuttavia pellejä, jotka pilaavat myös niiden maineen, jotka hauavat oikeasti perheineen nauttia ammuskelusta ja tunnelman kohottamisesta hauskoilla ja näyttävillä paukuilla, joista on parhaimmillaan iloa jopa naapureillekkin.

      Ammutaan vastuullisesti ja pidetään hauska uusivuosi, niin että aamullakin on vielä kaikilla mukavaa ja ainoa paska maku on korkeintaan pieni vanhan viinan maku suussa ...:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      235
      45060
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      115
      25895
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      315
      15588
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      161
      10752
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9667
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      8571
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      54
      8381
    8. 237
      6782
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      216
      6453
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      53
      6049
    Aihe