Kumpika saa eduskuntavaaleissa enemmän ääniä Jari Leino vai Olavi Mäenpää?
Lyön viissatkun vetoa Mäenpään puolesta!
Vedontyönti?
16
742
Vastaukset 16
Olavi Mäenpään napattua vallan Vapauspuolueessa ja viedessä puolueen eurovaaleihin nimellä Sinivalkoinen Rintama, ei itse puheenjohtaja Mäenpää asettunut ehdollekaan. Saattaa tehdä saman myös eduskuntavaaleissa.
Mäenpäällä on kuitenkin tasainen kannatus Varsinais-Suomessa, tuhat ääntä kertyy aina Turun seudulta vaalista toiseen.- nokialainen 2
Leinolla tekemistä, että saa eduskuntavaaleissa koottua 300 ääntä uudenmaan vaalipiiristä. Vai luuleeko joku Leinon olevan tunnettu uudellamaalla, koska hän ei ole tunnettu Sastamalankaan alueella.
Jari Leino keräsi 300 ääntä edellisissä vaaleissa kohtuu tuntemattomana ehdokkaana. Nyt Leino saa näkyvyyttä pienen eduskuntapuolueen puheenjohtajana, sekä Uudenmaan vaalipiirissä on huomattavasti enemmän äänioikeutettuja kuin Pirkanmaan vaalipiirissä, joten hyvän äänisaaliin kerääminen ei ole mahdottomuus.
- nokialainen 2
Tarkoitatko Leinon 300 äänen kohdalla EU-vaaleja?
Tarkoitin edellisiä eduskuntavaaleja, mutta näköjään muistin tuloksen väärin. 300 ääntä tulikin eurovaaleissa joissa on todella alhainen äänestysaktiivisuus. Kun Leino lähtee ehdolle suurimmasta vaalipiiristä ja äänestysaktiivisuus on korkealla niin uskallan luottaa hyvään tulokseen.
- nokialainen 2
Ajattele Moisander järkevästi! Kun EU-vaaleissa saa vaivaiset 300 ääntä koko Suomesta, niin onko pienintäkään mahdollisuutta saada edes samaa uudenmaan vaalipiiristä. Katso hieman tilastoja menneiltä vuosilta. Varmaan sitten tipahtaa sinultakin vaaleanpunaiset lasit silmiltäsi!
nokialainen 2 kirjoitti:
Ajattele Moisander järkevästi! Kun EU-vaaleissa saa vaivaiset 300 ääntä koko Suomesta, niin onko pienintäkään mahdollisuutta saada edes samaa uudenmaan vaalipiiristä. Katso hieman tilastoja menneiltä vuosilta. Varmaan sitten tipahtaa sinultakin vaaleanpunaiset lasit silmiltäsi!
Ymmärrän täysin kantasi, mutta on huomioitava se, että eurovaaleissa on todella alhainen äänestysaktiivisuus. Vaikka puolueen puheenjohtaja sai 300 ääntä eurovaaleissa ja 2011 vaaleissa 200 ääntä, niin on aivan eri tilanne seuraavissa vaaleissa. Eduskuntavaaleissa aktiivisuus on yli 70% kun eurovaaleissa 40%. Eduskuntavaaleissa on korkeampi aktiiivisuus ja Uudenmaan vaaalipiirissä on eniten äänestäjiä koko maassa. Lisäksi nyt Muutos 2011 lasketaan eduskuntapuolueeksi ja puheenjohtajakin saa enemmän näkyvyyttä. Turha epäillä sitä että saakoo puolueen pj enemmän ääniä kuin aikaisemmissa vaaleissa.
- Kultalampi
antti-moisander kirjoitti:
Ymmärrän täysin kantasi, mutta on huomioitava se, että eurovaaleissa on todella alhainen äänestysaktiivisuus. Vaikka puolueen puheenjohtaja sai 300 ääntä eurovaaleissa ja 2011 vaaleissa 200 ääntä, niin on aivan eri tilanne seuraavissa vaaleissa. Eduskuntavaaleissa aktiivisuus on yli 70% kun eurovaaleissa 40%. Eduskuntavaaleissa on korkeampi aktiiivisuus ja Uudenmaan vaaalipiirissä on eniten äänestäjiä koko maassa. Lisäksi nyt Muutos 2011 lasketaan eduskuntapuolueeksi ja puheenjohtajakin saa enemmän näkyvyyttä. Turha epäillä sitä että saakoo puolueen pj enemmän ääniä kuin aikaisemmissa vaaleissa.
Miten niin puheenjohtaja saa enemmän näkyvyyttä? Höpsistä pussiin. Eihän Leinoa huolita mukaan edes eduskuntapuolueiden vaaliväittelyihin ylellä, maikkarilla tai nelosella.
- hjkgfuygt
Ei sitä reinoa huolita mihinkään. Eikös se Kangasalta ole eikä mistään Sastamalasta?
http://www.kangasala.fi/kunta_ja_hallinto/valtuusto-2013-2016/
Sekoitat varmaan tuolta löytyvään Jari Leinoon. Kangasalan Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja.- Anonyymi
Antti on kehitysvammainen.
Koska uskon faktoihin, en luovu vaaleanpunaisista sydämenmuotoisista laseista. Muutos on rakkauden puolue joka perustaa uskomuksensa faktoihin. Jos nimimerkki "nokialainen 2" uskaltaa tulla esiin niin mielelläni juttelen sinulle kasvotusten. Muuten olet vain pelkuri joka jauhaa passelia nimimerkin takaa.
- 15 ääntä
Lyön vetoa, että vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Mäenpää tuskin lähtee ehdolle, koska puolueen äänimäärä hänen johdollaan voi jäädä huonommaksi kuin edellisissä eduskuntavaaleissa 2011. Eurovaaleista kun ei saatu valtakunnallisesti kuin 1176 ääntä.
Voisiko Muutos 2011 korjata tämän puutoksen ottamalla Mäenpään ehdokkaaksi omille listoilleen ja päästää hänet pois tästä kiusalliseen tilanteeseen?
Veikkaisimpa, että seuraavissa eduskuntavaaleissa Mäenpää ei uskalla asettua ehdolle ja hänen äänensä ovat siis 0 ääntä ja Leinon äänimäärä 300 . leino vaihteeks nolaa ittensä noissa vaaleissa.
- noistakin
Olavi Mäenp'ää
- Kultapuu
Mäenpää ei ole näissä eduskuntavaaleissa ehdokkaana. Turun Sanomien haastattelussa Mäenpää kertoi syyksi sen, ettei hänellä ole rahaa kampanjointiin. Mäenpää on julkisesti liittynyt Kokoomuksen Petteri Orpon tukitiimiin tämän vaalikampanjan ajaksi.
Nyt kun pitkän uran tehnyt ja kovaksi keitetty maahanmuuttokriitikko Mäenpää ei olekaan enää ehdokkaana, hänelle aiemmin tulleista äänistä kilpailevat samassa vaalipiirissä ainakin nämä perussuomalaiset mamu-kriitikot: Heikki Tamminen (Salo), Ville Tavio (Turku), Vilhelm Junnila (Naantali) ja Maria Lohela (Turku). Kaikki nuo ovat siis ehdolla Varsinais-Suomessa ja kannattavat kurinalaista mamu-linjaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1161366
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.100499Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e98470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 52413
- 42410