Mä olen ollut jätkäni kanssa yli vuoden yhdessa, ollaan oltu hyvin huolellisia ehkäsyn kanssa, paitsi e-pillereitä en voi syödä, koska ne eivät sovi minulle. Nyt on kuitenkin sattunut niin että olen raskaana, olen 15. eli menisin ensi syksynä lukioon.
Mä haluaisin pitää sen, tottakai.
Mut tiedän että lapsi tuo paljon vastuuta, ja se on raskasta. En tiedä miten pysytn kouluni käymään ja miten sen elätän. äit tietää asiasta ja on hyväksynyt sen, sanoi että teen oman ratkaisuni, myös jätkäni tukee ja ottaa vastuun asiasta. Vaikka mulla onkin äiti tukena, en tiiä miten pärjäisimme, mun äiti kärsii masennuksesta, eli hän ei voi tehdä töitä täysipäiväisesti. Josta johtuen rahatilanne ei ole mikään ihmeellinen. Äidillä on myös miesystävä, joka ei asu kanssamme kuitenkaan. Tiedän että jos hänelle kerrottais asiasta hän lähtisi. Hä nellä on omat periaatteet ja 15-vuotiaana raskaana, ei kuulu niihin.
Tiedän myös että suurin osa sukulaisistani katkaisee välit. Tämä on niin vaikeaa.... jos joku vaan haluaa antaa neuvoja tai mitä tahansa asiaan lliittyvää, olisin kiitollinen.
Mä haluaisin pitää sen, tottakai.
Mut tiedän että lapsi tuo paljon vastuuta, ja se on raskasta. En tiedä miten pysytn kouluni käymään ja miten sen elätän. äit tietää asiasta ja on hyväksynyt sen, sanoi että teen oman ratkaisuni, myös jätkäni tukee ja ottaa vastuun asiasta. Vaikka mulla onkin äiti tukena, en tiiä miten pärjäisimme, mun äiti kärsii masennuksesta, eli hän ei voi tehdä töitä täysipäiväisesti. Josta johtuen rahatilanne ei ole mikään ihmeellinen. Äidillä on myös miesystävä, joka ei asu kanssamme kuitenkaan. Tiedän että jos hänelle kerrottais asiasta hän lähtisi. Hä nellä on omat periaatteet ja 15-vuotiaana raskaana, ei kuulu niihin.
Tiedän myös että suurin osa sukulaisistani katkaisee välit. Tämä on niin vaikeaa.... jos joku vaan haluaa antaa neuvoja tai mitä tahansa asiaan lliittyvää, olisin kiitollinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Ja sitä että tuntuu että olen itsekäs kun pyydän äitiäni lähtemään mukaan tälläiseen... hänellä on muutenkin vaikee, ja vielä pieni lapsi.
En haluisi aborttia tehdä, enkä halua antaa lasta poiskaan. olen todella eksynyt, en tiedä mitä tekisin. Auttakaa!!
T:äiti(kö)
et silleen!
toivon ettet niin tee...
Oon käynyt lääkärissä puhumassa vaihtoehdoista ja kattonut että kaikki on mennyt Ok.
Ja puhunut äidin kanssa asiasta.
olen myös ottanut selvää paljonko saisin tukea raha-asioissa. Ja mulle kerrottiin että nuorella äidillä on oikeus samanlaisiin avustuksiin kun vanhemmillakin.
Mä en anna kenenkään vaikuttaa tähän päätökseen. Mietin tätä itseni ja lapseni kannalta. En äitini tai poikaystäväni. Tulisin asumaan äitini kanssa, mutta en vaatisi häneltä mitään.
Se on minun lapseni, EI ÄITINI. Äiti olisi täällä vain neuvomassa minua alkuun. Olen myös miettinyt sitä että mun pitäisi kantaa vastuu teoistani, onko vastuun kantaminen sitä että "hävitän" tämän lapsen ja olen kuin sitä ei olisi ollutkaan vai että synnytän hänet ja pärjään hänen kanssaan niinkuin pärjään?
Mun kummitäti on töisssä eräässä sairaalassa ja se hoitaa siellä vastasyntyneitä vauvoja enimmäkseen. Mäkin oon viettänyt siellä paljon aikaani. Siellä on paljon lapsia joilla on syntyessään pahoja vierotus oireita huumeista ja alkoholista, mä oon istunut tuntikausia niiden kanssa, halaillut ja syöttänyt niitä ja yrittäny lohduttaa niitä ja kertoo ettei elämä niin kamalaa ole. Oikeestaan käyn siellä niin usein kun pääsen. Se on aina yhtä ihanaa.
Tiedän että oman lapsen hoito ei ole aina "ruusuilla tanssimista" siinä on paljon vaikeuksia. Paljon vastuuta ja velvollsiuuksia, se ei ole koira minkä voi jättää kotiin jos haluaa itse mennä vaikka ryyppämään... Lapsen hoitaminen ei kestä vain muutamaa vuotta, enemminkin 20 vuotta ja senkin jälkeen tulen aina olemaan hänelle se ainoa äiti. En usko että poikaystäväni tukee minua, hän on juuri astumassa työelämään eikä varmaan kaipaa vastuunottamista lapsesta.Eli mun äiti on masentunut, on ollut niin kauan kun muistan. Pienennä leikin yksin kotona kun en uskaltanu jättää äitiä yksin ja mennä ulos leikkimään. joskus syytin itseäni tai äitiä siitä että hän on sairas. Osa syy masennuksen alkuun on isäni, äidin ja isän välit olivat kireät. he ovat eronneet vuosia sitten enkä ole isääni pahemmin nähnyt. On aikoja kun isäni haluaa nähdä ja aikoja milloin "en ole hänen tyttärensä, tai olen täysi pettymys." Mä olen oppinut elämään ilman isää. Enkä enää oo siitä katkera, oon hyväksynyt asian, Mun äiti on myös aökoholisti, joka on ollut nyt 14 vuotta raittiina. Jos joku miettii että lapsi tälläsiin oloihin. Ei ole sanottu että alkoholisti alkaisi ryyppäämään uudestaan. Äiti on selvinnyt kaikki masennuskaudet ilman viinaa. Hän ei enää edes mieti viinaa, se ei ole enää osa hänen elämäänsä. äidin masennus ei paranna
Asioita, mutta se on sairaus, mille äiti, minä tai kukaan ei voi mitään. Lapsi tuo mukanaan mielettömän vastuun. Sitä ei voi vielä edes kuvitella.Onko se lapsen kannalta oikein, etten ole käynyt kouluja loppuun ja en ole töissä. Pystynkö antamaan lapselle
Sen mitä HÄN tarvitsee? Tilanne on vaikea, haluaisin enemmän kuin mitään
Pitää hänet ja yrittää selvitä. Uskon lujasti että asioilla on tapana järjestyä. Mutta mitä jos en jaksakaan? mistä saan tukea? Mä en voi “luottaa” äitiin siinä määrin että hän hoitaa
Lastani aina kun haluan ja että hän on valmis uhrauksiin lapseni takia, minun on rakennettava tämä itseni ympärille. en halua päätyä uranaiseksi…. ja huomata 40-vuotiaana ettei minulla ole omaa elämää ja päätyä kuolemaan yksin? Tiedän että rakastaisin tätä pienokaista enemmän kun elämää ja osaisin olla äiti hänelle.Nuoruus jäisi kesken. Tiedän sen oikein hyvin. Mutta oikeestaan siitä seikasta en ole ollut ollenkaan huolissani. Tuntuu että olen saanut olla nuori, ja ei äitiys sitä nuoruutta vie, ajattelen edelleen samalla tavalla, minun
Täytyy vaan olla kypsä asioiden suhteen ja tehdä uhrauksia ja kasvattaa ja ruokkia lapsi ja olla vastuullinen.
Jotukut ystäväni poistuisivat elämästäni vähin äänin. Muutama jäisi minua tukemaan. se minulle riittää hyvin.
Mulla on lapselle tarjottavana rakkautta. Rahaa ja rikkautta minulla ei ole. Mutta kun miettii, ei raha tuo onnea, vähemälläkin pärjää. Ainakin ite oon ollut onnellinen siitä että mulla on näin ihana äiti kun mulla on. En mä oo rahaa ta tavaroita niinkään kaivannut. kunhan ruokaa saa. Abortti ei vaan tunnu oikeelta ratkaisulta, sen ajatteleminen
Satuttaa. Miten voin tappaa jonkun joka kasvaa sisälläni? Uskon itseeni ja unelmiin. ihminen elää unelmilleen, ja jos niihin jaksaa uskoa tarpeeksi, ne toteutuu.
Kiitos kaikille ihanista ja auttavista kommenteista!!! :) Laittakaa lisää! nämä auttaa todella jaksamaan ja auttaa myös päätöksen teossa :) Tää päätös on varmasti elämäni vaikein, ja on hienoa että saan teiltä tukea vaikka en teitä tunnekaan :) ihanaa syksyn jatkoa teille kaikille!!!! :) ja lisää kirjoituksia :)) Niitä on ihana lukea !
Toi sun tekstisi on aika kypsää 15-vuotiaan suusta. Mietinpä vain että kuka kirjoittelee, tuskin sama henkilö kuin ketjun aloittaja. Mutta, tsemppiä elämääsi kuka oletkaan. Asioilla on tapana järjestyä. Itselläni ei ole lapsia,mutta olin samassa tilanteessa nuoruudessa.. Mihin tahansa päätökseen päädytkin, niin muista että se on se ainoa oikea päätös. :-)
Mielestäni sinun tekstistäsi paistaa läpi kypsyys. Ja uskoisin tietäväni, mistä se tulee. Olet ollut elämässäsi kovilla mm. äitisi masennuksen vuoksi. Tuntuu, että 15-vuotiaaksi olet hyvin selvillä elämän realiteeteista.
Itse tulin raskaaksi 17-vuotiaana ja äidiksi 18-vuotiaana. Raskaus oli puhdas vahinko, mutta vakiintuneessa seurustelusuhteessa (hääpäivä tuolloin jo päätetty, ja se päätös piti). Itse painiskelin samantyyppisten kysymysten kanssa: abortille ehdoton ei, mutta tulevaisuus pelotti niin hirvittävästi. Olimme molemmat opiskelijoita (olemme yhä) ja miehellä oli armeija-aika vielä edessä päin.
Kummasti asiat vain lutviutuivat, vaikka osin mutkistuivatkin. Raskausaikana minulla huomattiin masennus, jonka diagnosoitiin kestäneen jo vuosia... Aivan lapsuusvuosista asti päällä eri vaikeusasteisena. Sen kanssa elämä ei ole ollut helppoa: monia tunteita on pyörinyt mielessäni ja kapinoinutkin olen. Mutta lapsi! Sitä en ole hetkeäkään lakannut rakastamasta sen jälkeen, kun rakkaus syttyi ensimmäisten yhteisten päivien aikana. Poika on aurinkoni, joka paistaa öisin ja päivisin. Hän oli vauvana erittäin tyytyväinen, mutta sairasteli, mm. korvakierre alkoi 3,5 kk:n ikäisenä, muuttui 8 kk:n ikäisenä krooniseksi tulehdukseksi johon ei auttanut lopulta muu kuin putkitus 1v1kk:n ikäisenä. Ja ensimmäisen puoli vuotta olin yksin vauvan kanssa, kun mieheni oli armeijassa. Mutta me selvisimme, ja nyt odotan toista lastamme. Esikoinen on pikkukakkosen syntyessä 1v8kk vanha.
Minusta kyllä näyttää, että olet päätöksesi tehnyt. Voimia sinulle siihen! Vastaan tulee vielä monia vaikeita hetkiä, mutta uskon, että selviät! Jos haluat vaihtaa ajatuksia, kirjoita: [email protected].
Ensinnäkin haluan toivottaa jaksamisia sinulle ja että olet lopulta tyytyväinen päätökseen, mikä tahansa se onkin. Jotenkin sain sinun tekstistäsi kuvan että et haluaisi tehdä aborttia, ja lapsi olisi rakastettu, vaikkakin tekisi elämän hankalaksi..Minun neuvoni on (vain osviittaa, älä perusta päätöstäsi tähän!)että pidä lapsi. Tunnut katuvan aborttia jo ennenkuin olet tehnyt sen, ja uskon (en kokemuksesta)että abortti saattaisi vaivata sinua loppuelämäsi (näin olen kuullut abortin tehneiden sanovan, se ei koskaan unohdu)..En tiedä, ehkä joku joka on sen läpi käynyt osaisi sanoa. Minusta abortti on hyvä vastaus silloin kun se tulee ekana mieleen eikä edes osaa kuvitella lasta elämäänsä..Ymmärrän kýllä myös jos teet abortin, se on sinun päätöksesi.
nii on sitä mieltä et pidä se lapsi! kyllä te selviätte! ja se on maailman ihanin asia kun saa lapsen...et varmasti tuu sitä katumaan!!! itsekkin sain ensimmäisen lapsen kun oli koulu kesken ja hyvin on pärjätty! voit vaikka siirtää sitä lukioo vuodella ja olla vähän aikaa lapsen kans kotona ja sit jatkaa kouluja ja viiä lapsi aina siks aikaa hoitoon.ne koulut kyllä odottaa.Ja minä oon sitä mieltä et sillon on valmis äidiksi kun sen lapsen saa,se tulee sit niin luonnostaan sen äitiys.omat lapset on niin ihania et sitä ei voi sanoin kuvailla! ja niitä rakastaa enemmän ku ketään muuta tässä maailmassa.et varmasti kadu jos pidät sen. Mut sehän tietenkin on sit sun oma asia haluutko pitää sen,mut tässä mun mielipide.
onne aika outoja sukulaisia jos katkasee sen takii välit...ootko varma siitä? Jos ne susta oikeesti välittää ni en usko et katkasee välit! harvemmin varmaan on niin käyny.pidä lapsi!
Mieti ja tunnustele; kumpi tekee mielesi rauhallisemmaksi, ajatus raskauden jatkamisesta vai ajatus raskauden keskeyttämisestä? Tee päätös sen mukaan mikä tuntuu sydämessäsi oikealta ja rauhoittavammalta. Älä missään nimessä päätä mitään mikä tuntuu itsestäsi ahdistavalta.
Ainoa neuvoni sinulle on, älä ajattele ketään muuta. Ajattele itseäsi. Sinä äitinä kannat vastuun lapsesta ei kukaan muu. Jos et siihen pysty kannattaa päätyä aborttiin.
Myöskin jos päädyt pitämään lapsen niin älä mieti mitä muut siitä ajattelevat. Päätös on sinun. Tiedät ainakin sitten päädyt kumpaan tahansa että olet itse tehnyt oikean päätöksen jota ei myöhemmin tarvitse katua.
Siskoni sai lapsen kun oli 15, eli samanikäinen kuin sinä. He ovat pärjänneet oikein hyvin. Siskoni menee nyt, kun täyttää 18 joko kouluun tai töihin. Voit luottaa siihen, että yhteiskunta on velvollinen avustamaan sinua ja lastasi siihen asti että itse pystyt tienaamaan elannon. Mitään luksusta se ei varmaan ole, mutta kyllä sillä elää... Ja koulu voi odottaa. Lukio vie paljon aikaa, mutta poikaystävän avulla selviät varmasti! Jos kotona on huono rahallinen tilanne, kannattaa miettiä muuttoa joko yksin tai poikaystävän kanssa asumaan. Onnea!
Mielestäni sillä ei ole väliä, minkä ikäinen olet. Jos oma lapsi tuntuu sinusta hyvältä ajatukselta, pidä se. Minusta oma lapsi on maailman kaunein asia, aivan ihme! Jos sinulta löytyy rakkautta sydämestäsi, niin anna lapsen syntyä! Kyllä te pärjäätte! Pidä välivuosi. Vie sitten lapsi päiväkotiin, niin pääset kyllä opiskelemaan. Jos nyt opiskelubileet jää väliin niin mitäs sitten? Ja jos oma rahatilanteesi ei ole kummoinen, niin hyvänen aika, kyllä yhteiskunta varmasti auttaa sinua. Mene ihmeessä käymään nyt heti neuvolatädin luona, hän osaa varmasti auttaa! Äläkä mieti mitä sukulaiset sanoo, miettikööt mitä miettii. Kiva jos olet jo äitisi kanssa keskustellut.
Tosi harvoin elävässä elämässä käy niin, että suku lopullisesti hylkää; joukosta katoaa vain tarpeettomat henkilöt. Ne jotka ovat sinusta oikeasti välittäneet, välittävät sinusta jakossakin ja kunnioittavat omia päätöksiäsi. Jos et ole varma omista tuntemuksistasi ja haluat tukea/peilausta omille ajatuksillesi, niin voit myöskin hakeutua ulkopuolisen keskustelijan juttusille esim. terveydenhoitajan. Kaikkea hyvää sinulle jatkossa päädyt sitten mihin tahansa päätökseen.
Mä olen sitä mieltä että sun on todella mietittävä tarkasti mitä teet.Sun tilanteesi kuulostaa samalta kun mun vuosia sitten.Ajattelin samalla tavoin että mun on pidettävä se lapsi ja pidinkin.En mä sitä kadu ja lapseni on mulle kaikki kaikessa mutta toisinkin asiat voisi olla jos olisin päättänyt toisin.Tein myös abortin tässä vuosi sitten.Se sattui sydämeeni mutta tilanteeni oli silloin huono ja elämä oli vaikeata.Eli mieti tosi tarkasti kyllä sinä kerkeät myöhemminkin.Ja tulet varmasti vanhempana tajuamaan ratkaisusi oli se mikä tahansa.Mutta muista myös se että jätkäsi on varmasti nuori kanssa kestääkö se vastuuta?Voimia sinulle ja toivottavasti tästä oli jotain apua.Sinä sen yksin voit päättää..
Haluan vielä jatkaa edellisestä...Joskus on elämässä tehtävä ahdistavia ja hyvin vaikeita ratkaisuja.Mutta vaikka ne satuttaa meitä tässä hetkessä ja ajattelemme että ei ole ratkaisua.Mutta joskus se vaikein ja ahdistavin ratkaisu/päätös voi olla helpoin vaikka se sattuukin.Mutta aika parantaa haavat ja se tekee ihmisestä vahvemman.En edelleenkään kannusta sinua aborttiin tai lapsen tekoon.Haluan vain että pohdit näitä asioita ja mietit eri kannoillta.Eikä ne sukulaiset sinua hylkäisi jos nän olisi ei ne ole koskaan sinusta välittäneetkään....
Moi!
Kirjoitan sinulle äidin ominaisuudessa. Olen jo 27 vuotias, sai oman poikani 21 vuotiaana. Kehoitan sinua todella miettimään, lapset ovat aivan ihania, muttaa he eivät ole "nukkeja" ja kasvavat isoksi jonain päivänä. Vaikka sinulla on poikaystävä joka tukee sinua TÄSSÄ VAIHEESSA, voit hyvin jäädä kaksin lapsesi kanssa ja tätä kannattaa myös miettiä oletko siihen valmis. Miten jaksat, kun lapsesi huutaa yöllä, valvottaa sinua, mikään ei auta?Kuukaudesta toiseen?olet kokojan sidottuna häneen,sinun täytyisi kasvattaa häntä vaikka olet vielä itsekkin lapsi?hän uhmaa sinua, kiukutteelee, huutaa kaupassa ja heittäytyy makarooniksi jne.Rahaa lapsi kuluttaa enemmän kuin ajattelet, eikä yhteiskunta tue läheskään tarpeeksi.Lapsi sairastaa usein pienenä, miten jaksat lääkärit ym.?Entä kun itse olet sairas, kuka huolehtii lapsesta jos olet vailla tukiverkostoa?Miten jaksat tukea ja olla olemassa lastasi varten?Entä oma elämäsi?ystävät ja koulu, työ jne.Lapsi tuo mielettömän paljon vastuuta elämääsi, jota vielä 15-vuotiaan ei tarvitseisi ottaa.Et edes osaa kuvitella mitä kaikkea saattaa matkan varrella tulla vastaan!!Oletko todella valmis siihen kaikkeen?Lapsi tarvitsee tasapainoisen kodin, äidin, joka elää oikeastaan vain häntä varten ensimmäiset elinvuodet.Toki itsestäänkin pitää pitää huolta, mutta kaikkissa päätöksissä mitä teet pitää huomioida lapsen etu(huoltajuuskiistat, uudet äiti-isä-puolet, muutto, hoitopaikat, kavatus, kaverit, oma vapaa-aika)Lista on loputon!!Toisaalta lapsi antaa paljon, on elämän suuri lahja, mutta vain jos olet siihen valmistautunut. Kukaan ei ole äiti valmiiksi, vanhemmuuteen kasvetaan koko elämän ajan, vielä sittenkin kun lapsi on jo aikuinen itse.Abortti on hyvä vaihtoehto myös lapsen kannalta;lapsella ON OIKEUS saada aikuinen äiti ja isä, joiden elämä on raiteillaan ja he ovat eläneet ja kokeneet asioita ennen lapsen syntymää ja voivat omistautua lapselleen kun on sen aika!Mihin sinulla on kiire?Nauti elämästäsi ja opi ottamaan vastuu ensin muista asioistasi!Voin kertoa, että tämä päätös/valinta jonka joudut nyt tekemään, on miljoona kertaa helpompi kuin mitä joudut(joutuisit)tulevaisuudessa päättämään ja huolehtimaan lapsesi asioista, loppu elämäsi ajan!Onnea sinulle elämääsi!
/Äiti
tost edellisestä kirjotuksesta sai sellasen käsityksen et lapsen kans ois ihan älyttömän rankkaa! ei lapset aina huua ensimmäisiä kuukausia! taisit vähä liiotella juttujas,ja puhuit vaan huonoista puolista! Itse sain ekan lapseni kun olin 20,ja mulla ei oo ollu todellakaan mitään rankkaa! aika kilttejä lapsia on,joskin kyllähän nekin itkeä osaa=) mä e ymmärrrä noita juttuja et on rankkaa lapsen kans...mun mielest lapsesta on kuitenkin enemmän iloa ku työtä! kyllä ois elämä kuivaa jos ei ois lapsii!taidat edellinen kirjottaja olla sellanen perinteinen valittaja....mul on niin rankkaa!!! ja mulla oli yhden lapsen kans todella helppoo,oli melkein ku lomaa koko ajan kun olin äitiyslomalla ja sen jälkeen kun jäin vielä kotia. mieluumminko tappaa lapsensa vai ottaa vähän vastuuta ja on onnellinen ku on ihana lapsi?
ja siitä et mun kummatkaan lapset ei oo valvottanu kunnolla koskaan,ja itkevät vaan kun on nälkä tai väsy...et ei se läheskään aina niin mee et huutaa kuukaudesta toiseen,varmaan harvemmin niin...oli aika älytön toi sun juttus.
Tuo mitä edellinen kirjoittaja kirjoitti, on ihan totta. Sinulla on ollut todella onnea, että olet saanut "lomailla" lapsesi kanssa, kaikille se ei todellakaan sitä ole, ja väittäsinpä että on aika epänormaalia jos sinulla tulee elämä olemaan lasten kanssa aina yhtä ruusuista ja pelkkää iloa.
On enemmän kuin mahdollista, että lapsi on jo vauvasta asti itkuinen, voi olla koliikkia, korvatulehduksia ja ties mitä, ja silloin elämä vauvan kanssa käy rankaksi. Tällaiseenkin tulee varautua. Aika tukalaa on jos sellaisessa tapauksessa ei olekaan ketään johon turvautua ja joka auttaisi.
Minulla pisti alkuperäisen kirjoittajan jutussa silmään se, että hän epäilee äitinsä jaksamista masennuksen vuoksi, ei kai tarkoitus ole tehdä vauvaa äidin hoidettavaksi?
Minusta olisi ihan viisainta kun hän menisi juttelemaan asiasta esim.terveydenhoitajan kanssa, täällä kun tulee niin monenlaisia mielipiteitä että pää menee entistä enemmän pyörälle.
että elämä lasten kanssa ois pelkkää ruusuilla tanssimista,mut mulle ainakin ollut lapsista enemmän iloa kun työtä...vaikka tietenkin sitäkin.ei oo ollu koliikkeja eikä korvatulehduksia...ja en tiiä kun yhen lapsen tuttavapiiristäni kellä ollu n.1 kk kestäny koliikki...vaikka tuttavapiirissäni on paljon lapsia...et eiköhän se useemmin oo niin ettei oo mitään koliikkeja...Ja oon luullu et lapsen saanti on ihana asia,ainakin musta se oli...,mut taitaa jotkut täällä kirjottavat olla eri mieltä,tuntus olevan vaan ihan kamalaa ja todella rankkaa.
Voi että! Lapsesta on ENEMMÄN iloa kuin työtä, sen onnellisena äitinä tiedän, mutta kun on 15V, ilman tukiverkkoa ja yhteiskunnan rahoilla, niin olisi TODELLA VASTUUTONTA olla miettimättä tulevaa elämää lapsen kannalta. Kyllähän lapsen kanssa selviää huonossakin tilanteessa, mutta onko se reilua lapsen kannalta?! Miksei mietitä lapsen oikeuksia tasapainoiseen perheeseen.
Onneksi on oikeus valita myös abortti, joka ei ole aina parempi vaihtoehto, mutta ehdottomasti harkinnan arvoinen. Itse olen siihen vastaavan tyylisessä tilanteessa päätynyt ja en ole päivääkään katunut. Kun pääötös on oma ja vastuullinen, niin sitä ei kadu. Turha lapsen kasvatuksesta on tehdä romanttista soopaa ja manata ne, jotka vastuullisesti (vahvan harkinnan tuloksena) päätyvät aborttiin. Siksi on vaihtoehto, ettei tarvitse katua.
Ihmettelempä suuresti käsitystäsi reiluudesta.
Mielestäsi ei ole reilua synnyttää lasta huonoihin oloihin (tässä vaiheessa muistuttaisin, että Suomi on hyvinvointivaltio, jossa luodaan kaikille jonkinlaiset edellytykset elämään!)
Miten ihmeessä voisi olla reilumpaa viattoman ja puolustuskyvyttömän lapsen kannalta tappaa hänet ja riistää häneltä mahdollisuus elämään?? Jos on valittavana kuolema tai elämä niukoissa oloissa, niin mietippä, onko äidillä oikeus päättää lapsen puolesta, että no joo, sä varmaan valitset kuoleman??
Omituista oikeusmoraalia tässä maailmassa riittää.
Eikö kukaan täällä tosiaankaan ajattele naista? Minusta ei todellakaan ole reilua saada "elinkautista" korjattavissa olevan erehdyksen vuoksi.
Kutsutko lasta tosiaankin "korjattavissa olevaksi erehdykseksi" !?
Mikä korjaus se sellainen on, ettei anna lapsen edes syntyä tähän maailmaan? Se ei korjaa yhtikäs mitään vaan ainoastaan pahentaa asioita.
Hieman vastuuta hyvät ihmiset!
Tuossa vaiheessa en puhuisi lapsesta: se on vielä pienen pieni alku, joka ei tässä vaiheessa ymmärrä äidin ratkaisusta keskeyttää tai jatkaa raskautta!
En tiedä, onko sinulla "nimetön" käsitystä millaista on kasvattaa lapsi yksin, niin ettei ole lapselle mitään tarjottavaa (erityisesti henkisesti tai juuri muutenkaan!) että äiti kokee elämän turhan raskaaksi, yksinäiseksi ja tasa-painottomaksi? Siinä tilanteessa ei paljon lohduta tieto siitä, että asuu hyvinvointivaltiossa... Jos tämä tieto/käsitys omista voimista on jo raskauden alkumetreillä, niin joo, on REILUA miettiä asiaa kaksi kertaa!!!!
On mahdotonta määritellä lääketieteellisesti milloin voidaan puhua lapsesta ja milloin sikiöstä. Abortoitava lapsi ei ole mikään solumöykky vaan ihmisen alku, joka usein muistuttaa selkeästi ihmistä, tuntee kosketuksen jne.
Vaikka äidillä ei olisi minkäänlaista motiivia synnyttää lasta tai huolehtia tästä, mielipiteeni on ehdottomasti se, että vastuu teoista on kannettava. Voihan olla, että äidinrakkaus vielä syttyy ennen synnytystä tai sen jälkeenkin. Ei ole kuitenkaan oikein riistää lapselta elämää, vaikka sinua ei hänestä huolehtiminen kiinnostaisikaan. Toisella ihmisellä ei yksinkertaisesti ole oikeutta riistää toiselta elämää!
Asioille löytyy aina jokin ratkaisu. Esimerkkinä adoptio.
Sinun on tehtävä ratkaisusi itseäsi kuunnellen, ei sukulaisia, ei uskovaisia isäpuolia ajatellen. MUTTA yksi pikkuinen juttu tuli tuossa mieleen, itsekin kun olen tyttären äiti - mikäli pidät lapsesi, niin muistathan, että se on lapseSI, ei äitisi lapsi, anna äitisi elää omaa elämäänsä, hän on osuutensa tehnyt.
Tämä vuodatus siksi, että olen luvattoman usein tällä palstalla lukenut kommentteja tyyliin: "kyllä äitisi auttaa ja hoitaa..."
Kiitos kannustavista ja muista viesteistä, oon saanut tosi paljon tukea ja apua näistä ja toivottavasti vastaatte vielä jatkossakin :)
haluáisin kysyä vielä sitä tukea.... Eli mitkä on mahdollisuudet pärjät yhteiskunnan antamalla tuella? Äitini maksaa vuokrat ja laskut saamillaan rahalla, mutta minä itse kuitenkin elätän ja kasvatan lapseni.
Ja joillekin en pyydä äidiltäni että hän hoitaa lastani, pyydän häneltä vain tukea ja apua. En anna hänelle vastuuta lapsestani. Koska MINÄ olen hänen äitinsä. Ja uskokaa tiedän ettei lapsen hoito ole aina juhlaa, mutta en minäkään usko että lapsi kuukausikaupalla itkee, tottakai pieni lapsi itkee, mutta sekin rauhoittuu ajan kanssa. Tiedän miten mielettömän suuri vastuu minun täytyy ottaa, oma elämä jää sivulle ja lapsi on aina etusijalla. Minun täytyy olla paikalla. Tiedän, enkai harkitsisi pitämistä jos en todella rakastaisi lapsia ja uskoisi että pärjään... Olen saanut paljon lohduttavia kommentteja, kukaan ei ole äiti syntyessään, siihen kasvaa. Mitä sitten jos muutamat bileet jää väliin? poikaystävästäni en tiedä jääkö hän tuekseni, jos ei se on hänen päätöksensä. En tukeudu häneen päätöstä tehdessäni.
Monet ovat hyviä äitejä,erinomaisia äitejä vaikka ovat saaneet lapset nuorena, monet ovat käyneet koulunsa myöhemmin loppuun. Se on uskomatonta, mutta uskon siihen. Miksi minä en siihen pystyisi?
lisää kommentteja :))
Ehdin jo vastata aiemman kirjoittajan viestiin tuosta äitisi jaksamisesta ennenkuin luin tämän, ja hienoa huomata ettet ole suunnitellut tekeväsi lasta äitisi hoidettavaksi vaikka eka viestistäsi hieman sellaisen kuvan saikin.
Sinun pitäisi ottaa noista tukiasioista selvää ihan todenteolla, olethan alaikäinen itsekin ja en tiedä kuinka nuo tuet lasketaan jos asut äitisi kanssa. En tiedä kuinka esim. sinun tapauksessasi maksetaan äitiyspäivärahaa vai maksetaanko ollenkaan kun itsekin saat vielä lapsilisää. Kannattaa kysyä esim. Kelalta.
Toimeentulotuessa sama juttu, sitä voit tiedustella sossusta.
Minusta suhtaudut asioihin melkoisen kypsästi, joten uskon että sinusta voisi tulla ihan hyvä äiti lapsellesi. Mieti asiaa kuitenkin tarkkaan, hyvät ja huonot puolet ja mitä odotat tulevaisuudeltasi. On totta, että lapset ovat parasta mitä elämässä voi tapahtua ja saattaisit katua aborttia lopun elämääsi.Mene juttelemaan vaikkapa koulun terkkarin luo tai neuvolaan, sieltä saat kyllä apua tilanteeseesi. Tsemppiä! :)
Kyllä sinä lapsesi kanssa pärjäisit. Pidä hänet. Silloin sinun ei tarvii kantaa loppuelämän syyllisyyttä.
Voimia sulle!
Nyt mieti hyvä ihminen! Lapsi tuo enemmän vastuuta kuin osaat edes ajatella eikä se todellakaan ole mitään kodin leikkimistä. Kyllä sä myös tarviit lapsen hoitamiseen oman kodin ja rahaa millä voit ostaa kaikkea tarvittavaa. Entä sitten kun itse alat opiskella? Lapsen hoitaminen on yllättävän kallista. En todellakaan tarkoita tällä sitä että kaikkien lapsia hankkivien pitäisi olla varakkaita mutta kyllä pitäisi pystyä lapsi hoitamaan muutenkin kuin soskun varoilla. Olet kuitenkin itse nuori ja sinulla on paljon aikaa saada lapsia joten mieti oikeasti haluatko vauvan nyt sen takia että haluat hoitaa lasta vai sen takia että haluat tarjota lapselle turvallisen kodin missä asua ja kasvaa.
mun mielestä se on enemmän lapsesta välittämistä kun ottaa sen vastaan kun se että haluaa tappaa sen...on paljon niitä jotka ovat saanet lapsen nuorena,jopa ennen opiskeluja ja hyvin ovat pärjänneet...lapset kaipaavat rakkautta,ei niin sitä aineellista hyvää...ja kyllä tukia sen verran saa että niillä lapselle ja itselle ruuan,ja vaatteet saa ja maksettua vuokrat! tiedän sen kokemuksesta...sain lapsen ennen kun mieheni lähti armeijjaan ja minulla ei ollut minkäänlaista koulutusta...hyvin pärjäsimme silti sen armeijja-ajankin,enkä kertaakaan katunut lapsen tekoa...päinvastoin.Tiedän myös sellasia vanhempia,joista kumpikin vielä opiskelee ja hyvin pärjäävät.Ja myös erään yksinhuoltajan joka opiskelee ja onnelliselta vaikuttavat ja näyttävät pärjäävän.nykymaailmassa tuo rahan paska on niin tärkeetä että lapsia ei tehdä kun ne muka kuluttaa niin paljon,ja ollaan valmiitamieluummin tappamaan lapsi kun vähän pihistelään että pärjää...mun mielest aika raakaa!
Niin, siis abortillahan ei ole mitään tekemistä lapsen "tappamisen" kanssa, sikiöhän ei ole lapsi silloin kun abortti tehdään, se on pelkkä solukasa. Vähän kuin umpisuolen poistaminen. Älkää siis dramatisoiko asiaa turhaan! Ja kyllä se lapsi täytyy pystyä elättämään ilman yhteiskunnan tukea, ei yhteiskunta sitä lasta halua vaan äiti. Mutta milläs 15-vuotias mitään elättää kun on oma koulukin kesken eikä ammatista ja työpaikasta tietoa vielä moneen vuoteen. Eli yhteiskunnan elätettäväksi jää tämäkin yksinhuoltajan lapsi.
Pidä lapsi, tulet muuten katumaan abortin tekoa koko loppuikäsi!! Se on asia mikä on varma. Tuskin sukulaiset tai kukaan muukaan sinua hylkää raskautesi vuoksi. Kyllä kaikki järjestyy, koulunkäynti muut. On olemassa muitakin jotka ovat selvinneet teiniäitiydestä, siis miksi et sinäkin.
"Tulet katumaan tekoasi koko loppuelämän"=> mistäs sinä voit toisen ajatukset tietää, asia kun ei TODELLAKAAN ole aina näin. Itse abortin tehneenä tiedän, että päätökseen voi olla hyvin tyytyväinen: tein lapsen kannalta oikein. Olin nuori, jolla ei ollut mitään annettavaa lapselle: rakastan lapsia ja nyt sellaisen äiti olen, mutta en silloin olisi siihen pystynyt tai me kummatkin olisimme kasvaneet "kieroon"...
En suosittele tässä aborttia, vaan toivon, että alkuperäisellä kirjoittajalla on ymmärrys siitä, että hän voi itse valita, katumatta päätöstään.
Luin myös toisen kirjoituksesi, ja rehellisesti sanottuna, jos päätät pitää lapsesi, et tee sitä siksi että "se on siistii" vaan siksi että haluat olla lapsellesi äiti ja ymmärrät asian todellisuuden..Kasvaisit varmasti hyväksi äidiksi :) Toisaalta, jos et pidä lasta, olet sen varmasti miettinyt läpi, ja ymmärrät myös sen lopullisuuden..Kumpaakaan ei voi enää koskaan peruuttaa.
Sitä vain pakko sanoa joillekkin kommentiksi, että kun sanotte että pitää pystyä itse elättämään ja ei ole tarkoitettu että sossu maksaa kaiken jne, niin kumpi on pahempi, että luopuu omasta lihasta ja verestään, vai että valtio maksaa yhdelle perheelle enemmän tuet? minusta asiaa ei pitäisi ratkaista raha, ainakaan Suomessa kun täällä tuskin perhe kuolee nälkään! Tietoisesti en suosittele kenenkään 15 vuotiaan suunnittelevan lasta, mutta jos lapsi on tuloillaan, on siinä vaiheessa vain kyse siitä, haluaako ja kykeneekö ÄITI pitää sen, ei siitä tuleeko se kalliiksi, mitä muut ajattelee..Tämä on minusta yksi sellainen asia jossa pitää kuunnella enemmän omaa sydäntään kuin päätään, sillä se on sydän joka muistuttaa päätöksestä koko loppuelämän..
ole viisas tee abortti,jos haluat tehdä jotain viisata elämässäs..hei neiti hoi
älä ajattele muiden mielipiteitä.. tee se ratkaisu mikä on mielestäsi oikein, mitä SÄ haluat. On kuitenkin kyse sun tulevaisuudesta, ei muiden.. onnea ratkaisuun ja toivon, että teet sen oikean ratkaisun..
Hyvä valinta pitää lapsi! ei se itku tosiaankaan montaa kuukautta kestä (pieni aika elämästä =)) arki helpottuu nopeasti kun lapsi ´kasvaa ja mikä ilo nähdä oman lapsen kehittyvän! Tsemppiä!
En tiedä onko tästä mitään apua mutta voin kertoa oman kokemukseni jos se auttaisi päätöksen teossa. Olin 16 kun tulin raskaaksi. Minulla oli mies tukena ja äiti joka olisi halunnut kovasti lapsenlasta. Olin juuri aloittamassa koulua. Minä päädyin aborttiin ja olen katunut sitä ja kadun koko loppuelämäni. kyllä se koulu siellä pysyy mutta lasta et sen jälkeen enää takaisin saa. Mieti pystytkö elämään sellaisen asian kanssa. Nyt minulla on pari vuotias tyttö joka oli enemmän kuin tervetullut. Mutta se on sinun päätös. Toiset on tehty äideiksi ja toiset ei.
kannattaa lukea katuva tuleva äiti -otsikolle vastaus " vähemmän itsekkyyttä, enemmän vastuuta"
Joka tapauksessa toivon oikein todella, ettet riistäisi tulevalta lapseltasi elämää sekä sinun että lapsen takia.
Toivotan onnea, tulet kyllä selviämään. Kyllä kaikki vielä jotenkin järjestyy. Esimerkiksi rahahuolien takia, ei kannata tehdä vääryyttä tappamalla sisälläsi kasvava sikiö (eikä kyllä minkään muunkaan syyn takia).
Hyvää jatkoa ja onnea elämääsi!
lukekaa tuo lisäystä vielä, se on tuol aika ylhään :)))
Olen 29 vuotias nainen ja tehnyt abortin noin kolme vuotta sitten. Silloin se tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta. Nyt kolme vuotta abortin jälkeen tiedän, että se oli todella väärä valinta. En voi koskaan saada sitä lasta takaisin. Vien sisälläni olevan suuren tuskan mukanani hautaan asti. Ennen aborttia kuulin huhuja että abortista voi seurata mielenterveysongelmia ja jopa itsemurha. Pidin näitä huhuja silloin aivan paikkansapitämättöminä. Nyt en enää pidä. Tiedän että (ainakin minun tapauksessa) abortista seuraa käsittämättömän paljon tuskaa, josta voi helposti seurata esim. mielenterveusonglemia.
Asiat kyllä järjestyvät parhain päin, jos vaan annat lapsellesi mahdollisuuden syntyä. Anna lapsesi vaikka adoptoitavaksi, jos et jostain syystä voi/halua sitä itse kasvattaa. Suomessa on satoja lapsettomia pariskuntia, jotka ovat ikuisesti sinulle märäämättöman kiitollisia, jos saavat adoptoida (suomalaisen) lapsen. Nämä pariskunnant on tarkoilla ja pitkillä testeillä todettu hyviksi vanhemmiksi.
Jos päätät kasvattaa itse lapsesi, kyllä kaikki asiat järjestyvät parhain päin! Olen siitä aivan varma!
Olisi kiva kuulla mihin ratkaisuun olet päätynyt!
Voimia ja aurinkoista talvea sinulle!
Terveisin Merituuli