melanooma

katik74

heissan!

Onko kenelläkään melanoomaa? Itse en tunne ketään muita sairastuneita itseni lisäksi.

Tammikuussa poistatin luomen, joka osottautui melanoomaksi. Ihoa poistettiin lisää paikallispuudutuksessa. Puoli vuotta ihmettelin jomottavaa haavaa (selässä) ja arkoja imusolmukkeita kaulalla. Terkkarit ja hoitsut sanoivat vain, että ei siellä mitään ole, kaikki on nyt poissa.

Arven kupeeseen oli ilmestynyt uusi punainen pahkura, jonka poistatin, ja jossa oli kuin olikin melanoomaa.... jomotus arvesta hävisi saman tien. Nyt ottivat jo tosissaan ja poistivat ihoa lisää nukutuksessa sekä tarkistivat vartiaimusolmukkeet. Imusolmukkeessa (kainalossa) oli kuin olikin "pahoja soluja"... Nyt toivun kotona leikkauksesta käsivarsi, kyynerpää ja kainalo arkoina.

Kolme alle kouluikäistä lasta ovat pitäneet koko tämän vuoden huolen siitä, että nousen aamulla ylös sängystä.

Kati

81

74612

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • riikka78

      Moikka!

      Olen kohtalotoverisi. Olin juuri saanut tietää sairastavani melanoomaa. Sairauteni on vasta alkuvaiheessa ja kaikki vielä edessä. Niin leikkaus kuin kaikki muutkin tutkimukset. Tällä hetkellä vielä epätodellinen olo ja pelottaa hirveästi. Aiheesta tiedän paljon työni kautta mutta olisi kiva kuulla ajatuksia ihan sairastavilta itse.

    • yks

      Minulta melanooma leikattiin jalasta liki 18 vuotta sitten. Hoidoksi riitti laaja leikkaus ihonsiirtoineen. Kontrollit lopetettiin aikoja sitten. Oma tapaukseni ei varmaan sinua lohduta, koska minulla melanooma ei ollut levinnyt. Sen sijaan lääkäri Jorma Palo on useissa haastatteluissa kertonut sairaudestaan ja sen uusimisesta. Joten älä heitä kirvestä kaivoon!

      • screen

        Minulta juuri leikattu melanooman varo-aluetta, luin leikkauskertomuksesta että kontrollit omassa terveyskeskuksessa. Missä ja minkä alan lääkärin seurannassa teidän kontrollit ovat olleet? Mitä niissä tapahtuu? Kirurgian puolelle ollaan oltu kiinnostuneita vain haavasta, melanooma-asian kanssa jäin kyllä aika yksin.

      • sairastanut, 28v
        screen kirjoitti:

        Mulla kans sama juttu, on leikattu viime vuoden lopulla poistetun melanooma luomen ympäriltä lisää ihoa, ei mitään muuta. Kontrollit puolivuosittain terveyskeskuksessa tai yksityisellä lääkäriasemalla. Ei ole muuta tukea sairauteen tullut.. Tosin en ole kyllä tajunnut mitä tapahtui! Vei ihan täysin jalat alta kun kuuli sairastuneensa.
        Mutta nyt menee hyvin, terve olen. Aurinkoon en mene ilman aurinkovoidetta edes hetkeksi ja suojaudun pitkin vaattein auringolta. Olen mieluummin terve ja teen sen eteen kaiken mitä vain voin.

      • screen
        sairastanut, 28v kirjoitti:

        Ratkaisin seuranta-asian niin, että käyn yksityisellä ihotautilääkärillä, ekaks 3kk kuluttua sitten puolivuosittain. "luottolääkäri" tuntui hyvälle ratkaisulle. Nyt kai vaan pitäisi uskoa että on terve eikä syytä huoleen! Samoin suojaudun auringolta hyvin. Lisäksi meneillään on vielä arpihoito leikkausarpeen - se on näkyvällä paikalla ja kosmeettisesti haittaava, joten sain siihen mepiform laastareita jotta arikudos jäisi mahd vähän haittaavan näköiseksi. Arpihoitoasiaa on hoidettu keskussairaalan kautta, nyt siihen liittyvä seurantakin on ohi, lopetan niiden laastareiden käytön kun ne loppuu lähiaikoina. En tiedä ovatko auttaneet jotenkin, mutta ainakin on kokeiltu.

      • ,.mm,

        Toisaalta varmaan J.P oli sen verran varakas, että pystyi käymään yksityisklinikoilla tai vastaavissa saadakseen parhaan mahdollisen hoidon ja elämään noinkin pitkään.. tiedä häntä

      • Cesarax
        sairastanut, 28v kirjoitti:

        Mulla kans sama juttu, on leikattu viime vuoden lopulla poistetun melanooma luomen ympäriltä lisää ihoa, ei mitään muuta. Kontrollit puolivuosittain terveyskeskuksessa tai yksityisellä lääkäriasemalla. Ei ole muuta tukea sairauteen tullut.. Tosin en ole kyllä tajunnut mitä tapahtui! Vei ihan täysin jalat alta kun kuuli sairastuneensa.
        Mutta nyt menee hyvin, terve olen. Aurinkoon en mene ilman aurinkovoidetta edes hetkeksi ja suojaudun pitkin vaattein auringolta. Olen mieluummin terve ja teen sen eteen kaiken mitä vain voin.

        Itse en köytä koskaa aurinkovoidetta koska tutkimusten mukaan aurikovoide aiheuttaa syöpää, tästä on useita tutkimuksia.

      • Anonyymi
        screen kirjoitti:

        Minulta juuri leikattu melanooman varo-aluetta, luin leikkauskertomuksesta että kontrollit omassa terveyskeskuksessa. Missä ja minkä alan lääkärin seurannassa teidän kontrollit ovat olleet? Mitä niissä tapahtuu? Kirurgian puolelle ollaan oltu kiinnostuneita vain haavasta, melanooma-asian kanssa jäin kyllä aika yksin.

        "Kirurgian puolelle ollaan oltu kiinnostuneita vain haavasta, melanooma-asian kanssa jäin kyllä aika yksin."
        Tämä on valitettavan totta tänäkin päivänä.

    • sara

      ...alueesi syöpäyhdistyksellä jos se on mahdollista. Sitä kautta voit tavata "kohtalotovereita" - monissa toimii ryhmiä syöpään sairastuneille!

    • te6

      Sain tietää viime viikolla sairastavani melanoomaa. Poistatin lokakuussa luomen joka osoittautui pahanlaatuiseksi. Nyt olen menossa leikkaukseen(aluetta leikataan lisää) ja vartijaimusolmuketutkimuksiin. Asia on itselleni uusi ja vieras ja olisikin hyvä kuulla kokemuksianne melanoomasta , sen hoidosta ym.Voimia vain kaikille "kohtalotovereille"

      • katik74

        Sain tänään neljännen kerran sädehoitoa kainaloon (imusolmukkeisiin) ja yläselkään (missä alkuperäinen melanooma- luomi oli) Saan yhteensä 20 hoitokertaa, kaikki tämän joulukuun aikana, viimeinen hoitopäivä on 31.12. hieno päätös tälle rankalle vuodelle!

        Kati

      • mies1964

        Joo voimia kaikille. Itselläni todettiin kanssa tuossa joulukuun alussa selässä luomi joka vuoteli ja poistatin sen. No se oli tuo melanooma. Itse ultraääni rtg:ssä ei todettu missään imusolmukkeissa suurentumia. Mutta nyt leikkaukseen ja sitä ennen vartijasolut merkataan ja lähimmät poistetaan. Ja toivottavasti pääsen tervehtymään taudista. jaksamista teille kohtalokavereille.

      • mies1964
        mies1964 kirjoitti:

        No mulla sitten revisoitiin ihoa lisää melanooma alueelta. Sekä poistettiin vartijasolut molemmin puolin nivusista ja toisesta kainalosta 14.12.04 joissa viellä ottettiin pad näytteet.

        Viikon verran oli kyllä nivuset tosi kipeet ei oikein pystynyt liikkumaan kunnolla. mutta nyt jo ok. Eilen sain tietää sitten pad vastaukset vartijasolmukkeista jotka olivat täysin puhtaan.
        Eli pääsin vahällä, tosin kontrolli käynyt kuuluu asiaan lähimmät vuodet. Oli synkkä vuoden päätös mutta onneksi käänty viimeisenä päivänä ilon puolelle, kaikille vaan tsempiä mukavaa ja iloisaa uutta vuotta.

      • päikky
        katik74 kirjoitti:

        Sain tänään neljännen kerran sädehoitoa kainaloon (imusolmukkeisiin) ja yläselkään (missä alkuperäinen melanooma- luomi oli) Saan yhteensä 20 hoitokertaa, kaikki tämän joulukuun aikana, viimeinen hoitopäivä on 31.12. hieno päätös tälle rankalle vuodelle!

        Kati

        Hei, otatko minuun yhteyttä?

    • -c-

      Miltähän teidän luomet näyttivät? jotka sitten todettiin melanoomaksi. Itseltäni poistettiin tänään luomi, joka huolestutti lääkäriä. Luomi oli kasvanut, mustunut, muuttunut epätarkaksi ja se sijaisti jalkapohjassa. Hän pyysi pikaisen vastuksen patologilta, mutta voi kuulemma silti kestää, kauankohan?

      • nainen67

        Minulla todettiin melanooma äskettäin ja nyt jonotan leikkaukseen ja imusolmuketutkimukseen. Pelottaa aivan mahdottomasti, onneksi jonotusaika ei ole mahdottoman pitkä, kuukaudessa pitäisi päästä leikkaukseen ja tutkimustulokset pitäisi tulla siitä noin kolmen viikon kuluessa eli viimeistään vuoden alussa tilanne selviää. Mitä teille muille kuuluu?

      • nainen pääkaupunkiseudulta
        nainen67 kirjoitti:

        Sain tiedon melanoomasta vuoden viimeisenä päivänä. Sairaalaan plastiikkakirurgin haastatteluun kutsu tuli parin viikon kuluttua. Leikkauksen ilmoitettiin tapahtuvan kuukauden sisällä, vaikka kyseessä ei kuulemma ole pahanlaatuinen ihosyöpä, vaan kaikki saatiin leikattua pois. Varotoimenpiteenä leikataan lisää syvemmältä ja leveämmältä. Peruutuspaikan ansiosta pääsen leikkaukseen alle 3 viikossa. Ensin tehdään imusolmuketutkimus ja seuraavana päivänä leikataan. Nähtäväksi jää, paljonko vartijasolmukkeita löytyy/leikataan. Se jatko jännittää, mitä sieltä löytyy....

        Toivottavasti te kaikki olette saaneet hyviä uutisia ;o)

      • Haluan tietää...
        nainen67 kirjoitti:

        Minulla todettiin melanooma äskettäin ja nyt jonotan leikkaukseen ja imusolmuketutkimukseen. Pelottaa aivan mahdottomasti, onneksi jonotusaika ei ole mahdottoman pitkä, kuukaudessa pitäisi päästä leikkaukseen ja tutkimustulokset pitäisi tulla siitä noin kolmen viikon kuluessa eli viimeistään vuoden alussa tilanne selviää. Mitä teille muille kuuluu?

        Voiko lapsilla olla melanoomaa? olen itse 12v. ja minulla on punainen luomi reidessä. Haluan tietää poistetaanko lapsilta luomia ja voiko minulla olla melanooma.?

      • Melanooma?
        Haluan tietää... kirjoitti:

        Voiko lapsilla olla melanoomaa? olen itse 12v. ja minulla on punainen luomi reidessä. Haluan tietää poistetaanko lapsilta luomia ja voiko minulla olla melanooma.?

        Tuskin Sinulla on melanooma. Mutta näytähän sitä luomea terkkarille tai lääkärille.

      • Huolestunut jälleen...
        Melanooma? kirjoitti:

        Tuskin Sinulla on melanooma. Mutta näytähän sitä luomea terkkarille tai lääkärille.

        se ei ole ihosyöpä se on harmiton joku juttu xD mut nyt se kasvanu ja nyt se huolestuttaa taas,se tuntuu ennemmän housujen alta kuin ennen mut äiti sano et vaa liiottelen kannattaisko kysästä terkkarilta?en haluu koko aja miettiii sitä mutku koko aja se vaivaa mieltä vaikka en miettiskää voitko auttaa taas kerran..

      • Anonyymi
        Haluan tietää... kirjoitti:

        Voiko lapsilla olla melanoomaa? olen itse 12v. ja minulla on punainen luomi reidessä. Haluan tietää poistetaanko lapsilta luomia ja voiko minulla olla melanooma.?

        Ei hätää. Ite oon 15 vuotias poika ja kävin lääkärillä näyttämässä luomia. En haluu pelotella mutta melanooma tulee lähes satavarmasti vain yhteen kohtaan. Minulla katsottiin dermatoskoopilla ja kaikki olivat hyvänlaatuisia. Lääkäri sanoi että luomet saattaa muuttua myös sitä mukaa kun iho kasvaa. Uskon kuitenkin että sinunkin luomesi on ihan hyvälaatuinen :)

    • melkein tyttönen vielä

      Vähän on sekava olo nyt, eilen minulle soitettiin, että poistetussa luomessa oli kuitenkin melanoomaa. Luomen piti olla ihan normaali, ja en todellakaan osannut odottaa mitään tällaista. Menin sen verran sekaisin puhelusta, että en muista sitä kunnolla. Ja nyt mietityttää vielä enemmän, että kuinka syvällä se nyt oli ja mitä minulle tullaan edes tekemään. Oliko se homma siinä, vai mitä... ja kun ei yhtään tiedä milloin tulee kutsu sinne jatkotutkimuksiin. Eikä oikeasti ole mitään käsitystä siitä, miten vakava juttu tämä nyt on. En voi kuitenkaan kuin odottaa, sittenhän se selviää.

      • Myös melanooma

        Luin viestisi vasta nyt. Tiedät nyt jo tilanteestasi enemmän ja leikkauskin on varmasti tehty. Itselläni oli kolme vuotta sitten sama tilanne, puhelinsoitto.... luomen poiston jälkeen. Melanooma oli kohtalaisen paksu, Breslow mitta, mutta vartijaimusolmuke puhdas. Olen aivan oireeton ja käyn vain seurannassa puolen vuoden välein. Halusin Sinua rohkaista, että melanoomasta useimmat selviävät pelkällä säikähdyksellä! Olisi kiva kuulla Sinusta.

      • nimetön93
        Myös melanooma kirjoitti:

        Moi kaikki!

        Mulla on sellanen juttu kun mul oli noin 9kk sitten luomi vasemmassa olkapäässä joka olisi kait pitänyt poistaa, mutta se lähti yhtenä päivänä pyyhkeeni mukaan ja mitään ei jääny jäljelle. Terveydenhoitaja sanoi, että se luomi on lähtenyt ja jos siihen tulee jotain niin pitää käydä sen luona. Luomen kohdalla ei ole nyt mitään. Nyt olen huomannut että vasen käsivarsi vähän särkee. Sitten yhtenä päivänä huomasin että minulla on pieni vähän muuta ihoa tummempi "läikkä" kyynärpäässäni. Läikkä on ruskea. Olen 14. Voisitteko kertoa mitä teen? Pelkään erittäin paljon melanoomaa ja melkein itkettää ;(.

      • ...
        nimetön93 kirjoitti:

        kerro asiastasi vanhemmillesi, käykää lääkärin vastaan otolla tutkimassa tuota läikkää, kyseessä voi olla normaali ihottuma,mutta sittenän se selviää. stemppiä ja pärjäile!:)

      • 1980 Nainen

        Toivottavasti sinun melanoomasi on saatu hyvin hoidettua ja elät jo ns. normaalia arkea..Minulla oli samat tuntemukset vajaa pari kuukautta sitten..Puhelinsoitto ja tajusin olevani yksi syöpää sairastavista. Polven sisäpuolelta poistettiin luomi toukokuussa ja melanooma oli pinnallisen ja keskisyvän rajamailla. Vartijaimusolmukeita poistettiin kolme nivusesta ja eilen sain tulokset, että ne olivat terveet, tipahti kivi sydämeltä! Nivunen vain vuotaa imunestettä ihan hirveästi. onko jollain kokemusta samasta? Kuinkahan kauna nestettä oikein voi vuotaa leikkauksen jälkeen?

        Yhden neuvon haluaisin kaikille antaa omasta kokemuksestani: Vaatikaa ja käskekää muiden vaatia lääkäreitä poistamaan kaikki mahdolliset luomet, jotka omasta mielestä ovat muuttuneet tai painavat mieltä. Minä nimittäin näytin vuosi sitten ihotautilääkärille melanoomaluomeani, eikä hän reagoinut siihen sillä tavalla kuin olisi pitänyt. Kerroin, että se oli kasvanut ja vähän verestänyt. Hän myös näki itse, että luomi oli kasvanut. Hän vain neuvoi sen myöhemmin poistamaan varalta, mutta silloin se oli hänen mukaansa hyvänlaatuinen. Saattoi ollakkin, mutta lääkäri tekee tällaisissa päätöksissä ilman tutkimuksiin pohjautuvaa tietoa äärimmäisen riskialtista työtä, varsinkin jos potilas tulee omien havaintojensa kanssa vastaanotolle. Tietysti itseä voi syyttää siitä, että miksi en luomea aiemmin poistanut, mutta silti lääkäri ei toiminut aivan hoitovastuunsa mukaisesti. En aio jättää asiaa tähän. Haluan ainakin, että tulevat YTHS:n asiakkaat eivät saa yhtä vaistonvaraista hoitoa kuin minä.
        Tsemppiä kaikille! :)

      • ghc
        1980 Nainen kirjoitti:

        Myös minulla sama kokemus, kun näytin lääkärille luomea, jonka väri oli muuttunut.Ei hänen mielestään ollut aihetta poistoon. Niinpä hoito viivästyi ja melanoomani oli keskisyvä.
        Syytän myös itseäni, etten mennyt esim. Syöpäjärjestön luomitarkastukseen tai "vaihtanut" lääkäriä. Onneksi tilanteeni on nyt hyvä ja tapahtumasta on jo kolme vuotta.
        Kannattaa luottaa omaan vaistoonsa!

      • helppmii:(
        ghc kirjoitti:

        Minulla on vasemmassa lapaluussa ylhäällä , tai suunnilleen hartian kohdalla tumma luomi, näppy, tai mikä onkaan.
        Aluksi se oli vain punainen luultavasti finni, eilen taas hoksasin sen se oli tumma sellainen 'violetin' sävyinen, puristin sen ja se alkoi hieman vuotaa verta. Nyt sitten tänään se on melkein musta. noin puolen sentin levyinen.
        Olen vasta 14VUOTTA vanha TYTTÖ, onko mahdollista että se on melanooma vai jokin tavallinen finni ? Voiko näin nuorella vielä olla melanoomaa ? :(
        Vastaisitteko jos vaan osaatte auttaa!

      • xyyx
        helppmii:( kirjoitti:

        Kannattaa näyttää asiantuntijalle ja mieluimmin poistattaa. Harvinaista Sinun iässäsi melanooma on, mutta silti...

      • joku
        xyyx kirjoitti:

        Kannattaa näyttää asiantuntijalle ja mieluimmin poistattaa. Harvinaista Sinun iässäsi melanooma on, mutta silti...

        minulla on reisien välissä sellainen 1mm halkaisialtaan oleva luomi joka on 2mm korkea, ruskea, eikä ole oireillut muutakun kutissut. mites nyt olen 16v.

      • tyttö17v
        joku kirjoitti:

        minulla on reisien välissä sellainen 1mm halkaisialtaan oleva luomi joka on 2mm korkea, ruskea, eikä ole oireillut muutakun kutissut. mites nyt olen 16v.

        minulla sisäreidessä tai melkeen nivusessa melkein alapään vieressä , on ollut pienestä pitäen ja muuttunut iän myötä rusehtavaksi ja kasvanut hiukan . pelottaa muutenki että saan ihosyövän kun olen nyt viikon aikana käynyt 4kertaa solariumissakin. :/ ei ehkä kannattavaa.

      • kirjoittanut yksi meistä
        joku kirjoitti:

        minulla on reisien välissä sellainen 1mm halkaisialtaan oleva luomi joka on 2mm korkea, ruskea, eikä ole oireillut muutakun kutissut. mites nyt olen 16v.

        minulta leikattiin lokakuulla kaksi varvasta jossa toisessa melanooma toinen toinen varaksi melanooma oli syvä .ja vartiaimusolmukkeesa nivuksessa ensimmäisessä mikrometaasi ,kun laajenpaa lleviämistä, ei todettu poistettiin loput solmukeet jotka oliva puhtaat olen ollut kliinisessä tutkimuksisa eikä mitään sillä kertaa löytynyt nyt mulla on tälläkuulla ultraääni tutkimus jossa katsotaan sisäelimet olen niin peloissani onko muilla vastaavaa

      • Eau
        kirjoittanut yksi meistä kirjoitti:

        Huomasin tämän kuun alussa tumman täplän, n. 2-3 mm, keskimmäisen varpaan päässä, epämääräisen muotoinen ja näyttää kuin olisi pieniä pilkkuja n. 0,5 cm päässä itse läiskästä. Kävin ensin ihotautilääkärillä, joka sanoi, että ei se mitään ole. Nyt viime torstaina kirurgi (yksityinen) kuitenkin sanoi, että jaloissa olevat "luomet" kannattaa aina poistaa. Nyt minulla on toimenpideaika (yksityisesti) tänä torstaina. Pelottaa kovin, koska ko. paikassa ei ole ollut aikaisemmin mitään, eli muutos on uusi ja tullut ilmeisesti parin kuukauden sisällä.

        Poistettiinko sinulta kokonaan kaksi varvasta, mitkä varpaat ja miksi myös toinen, jos siinä ei näkynyt mitään? Vai poistettiinko vain ihoa? Minkä kokoinen melanooma oli, kun huomasit sen? Kestikö kauan päästä leikkaukseen? Tehtiinkö vartijaimusolmukkeen poisto samalla kuin varpaiden poisto?

      • nuori tyttönen
        Eau kirjoitti:

        Tänään sain tietää, että minulla on melanooma. Muutamaa kuukautta aiemmin otettu biopsia kertoi sen olevan tavallinen siniluomi, mutta nyt luomenpoisto leikkauksen jälkeen patologi totesi sen olevan melanooma. Paksuudeltaan se oli yli 8mm, ja tänään oli kaulan alueen pateista ultraääni (jo toinen), ja kahdesta patista otettiin samalla ohutneulanäyte.

        Joulukuun alussa on pään ja kaulan alueen magneettikuvaus, koko vartalon tietokonekuvaus myös tulossa. Tämän jälkeen sitten tulossa uutta leikkausta ja siihen ihosiirrännäistä, kaulan oikean puolen imusolmukkeiden poisto. Ja mitä muuta vielä siihen päälle, ken tietää.

        Tätäkin asiaa on jo pitkään hoidettu, terv.keskuksen sairaanhoitaja ei laittanut minua eteenpäin lääkärille koska oli kesäaika, yksityinen lkr oli kesälomalla ja myöhemmin totesi ettei pysty tätä leikkausta sittenkään hoitamaan yms.

        Minkälaista hoitoa olette leikkaushoidon lisäksi saaneet melanoomaan, ja kuinka hyvin se on parantunut? Itsellä täällä kaikki mahdolliset peukut pystyssä jotta etäpesäkkeitä ei löytyisi edes kaulasta, eikä mistään muualtakaan. Tällöin paranemismahdollisuudet ilmeisesti ovat paremmat? Rankka loppuvuosi mitä luultavammin kuitenkin tulossa..

        Voimia kaikille melanoomaa vastaan taisteleville!

      • VTLTV
        kirjoittanut yksi meistä kirjoitti:

        minulta leikattiin lokakuulla kaksi varvasta jossa toisessa melanooma toinen toinen varaksi melanooma oli syvä .ja vartiaimusolmukkeesa nivuksessa ensimmäisessä mikrometaasi ,kun laajenpaa lleviämistä, ei todettu poistettiin loput solmukeet jotka oliva puhtaat olen ollut kliinisessä tutkimuksisa eikä mitään sillä kertaa löytynyt nyt mulla on tälläkuulla ultraääni tutkimus jossa katsotaan sisäelimet olen niin peloissani onko muilla vastaavaa

        Hei,

        Olen loppusuoralla koskien melanoomasta tehtävää kyselyä. Se on elämänlaatukysely ja keskittyy oireisiin ja tuntemuksiin.
        Minulla oli sovitun mukaan Syöpäjärjestön sivulla ilmoitus 30.11. asti ja mielenkiintoisia keskusteluja on takana. Muutama otos kuitenkin vielä tarvittaisiin ja aikaa on 10.12. asti.
        Kun sinun melanoomasi on ollut näin epätavallisessa paikassa, niin olisi hyvä, jos suostuisit kyselyyn. Siihen menee n. 0,5-1 tunti. Ajastasi saat palkkioksi lahjakortin.
        Annan mielelläni lisätietoja, jos olet kiinnostunut.

        En laita tähän henkilötietojani sen tähden, että olen huomannut, että ne sitten päätyvät kaikelle kansalle.

      • Melanooma 33v
        ghc kirjoitti:

        Myös minulla sama kokemus, kun näytin lääkärille luomea, jonka väri oli muuttunut.Ei hänen mielestään ollut aihetta poistoon. Niinpä hoito viivästyi ja melanoomani oli keskisyvä.
        Syytän myös itseäni, etten mennyt esim. Syöpäjärjestön luomitarkastukseen tai "vaihtanut" lääkäriä. Onneksi tilanteeni on nyt hyvä ja tapahtumasta on jo kolme vuotta.
        Kannattaa luottaa omaan vaistoonsa!

        Sama kokemus täällä. Olen 33v mies ja minulla todettiin melanooma, breslowin luokitus 0,6 mm. Ajoissa poistettu, mutta yksityislääkäri poisti sen ainoastaan 2 mm marginaalilla, vaikka nimen omaan pyysin luomen poistoa reilulla marginaalilla. Nyt joudun menemään laajennusleikkaukseen. Mietityttää, voiko se olla vaarallista, jos luomi poistetaan aluksi liian pienellä marginaalilla?

        Luomessani oli kaikki tyypilliset melanooman tunnusmerkit, luomen nopea muuttuminen, pistemäisyyttä, värivaihteluita ja epäsymmetrisyyttä. Tästä huolimatta minua ei otettu vakavasti vaan minun piti mennä yksityiselle poistamaan kyseinen luomi, joka tämän jälkeen poisti luomen liian pienellä marginaalilla, koska oli varma luomen hyvälaatuisuudesta. En kuitenkaan usko, että siitä syntyi mitään vahinkoa vaan olen onnekas. Huomasin luomessa olevan muutoksen juhannuksen alla ja melanooma on jo nyt hoidettu. Ainoa jatkotoimenpide on marginaalin laajentaminen leikkauksella, muihin tutkimuksiin ei ole tarvetta, koska luomi poistettiin ajoissa. Olen lievästi sanottuna onnekas ja tyytyväinen, että toimin oman vaistoni ja päättelykykyni varassa enkä luottanut asiantuntijoiden neuvoihin tässä asiassa.

        Siis hyvät ihmiset, poistakaa ne epämääräiset luomet, jos siltä tuntuu!!! Melanooman kohdalla paras hoitokeino on ennaltaehkäisy.

        Omiin tuntemuksiini on pakko lisätä, että melanoomasta kuuleminen puhelimitse ei tuntunut missään. Rupesi lähinnä hymyilyttämään ja olin tyytyväinen, koska tajusin olleeni harvinaisen oikeassa. Nyt tiedän kuitenkin, etten pelkää kuolemaa. Ja tämä kokemus tuntuu tosi hyvältä.

      • nainen 64
        Melanooma 33v kirjoitti:

        Hei,minullakin melanooma.Oikeasta keuhkosta etäpeseke poistettu kesäkuussa. Nyt 5vkon sädehoito edessä.Onko muita jolla syöpä edennyt sisäelimiin??? Olisi mukava kuulla kokemuksista.

      • Pelko tervettä
        tyttö17v kirjoitti:

        minulla sisäreidessä tai melkeen nivusessa melkein alapään vieressä , on ollut pienestä pitäen ja muuttunut iän myötä rusehtavaksi ja kasvanut hiukan . pelottaa muutenki että saan ihosyövän kun olen nyt viikon aikana käynyt 4kertaa solariumissakin. :/ ei ehkä kannattavaa.

        Hyvä kun pelkäät ! Se auttaa sinua luopumaan järjettömästä solariumin ottamisesta .

    • Pelkäävä ;<

      Moi. Oon 12.v tyttö, ja pelkään että mulla on melanooma. Epäilyttävä luomi on kainalossa, ja se on iso (koholuomi(?)). Luomessa on mustaa paikoittain ja se on epätasainen. Pinnalla on "halkeamia" ja välillä on aristava ja kutittava. Voiko kyse olla melanoomasta? Luomen yläpuolella on myös toinen luomi, joka on matalampi kuin isompi. Minulla on kainaloissa myös pieniä vaaleita luomia.

      Mitä pitäisi tehdä? Näyttää terkkarille vai mennä suoraan lääkäriin? Toisaalta tahtoisin kuolla ja olla näyttämättä luonta. Mummoni kuoli ihosyöpään.

      • laakariin!

        Ei kannata jäädä arvailemaan vaan mene suoraan lääkäriin. Pyydä vanhempiasi soittamaan aika omalääkärille pikaisesti. Melanooman tunnusmerkkejä on mm. epäsymmetrinen muoto, väri, hilseily tai verenvuoto.

      • minä11111
        laakariin! kirjoitti:

        Ei kannata jäädä arvailemaan vaan mene suoraan lääkäriin. Pyydä vanhempiasi soittamaan aika omalääkärille pikaisesti. Melanooman tunnusmerkkejä on mm. epäsymmetrinen muoto, väri, hilseily tai verenvuoto.

        lääkäriin jos teillä on luomi joka häiritsee "mieltänne" ei sitä syöpää kannata ajatella ennen kuin se on todettu, itselläni oli mustaluomi, joka oli epätasainen ja vuosi välillä verta.. Itse tietysti ensin pelkäsin pahinta, mutta kun sain tulokset minulle kerrottiin että kyseessä oli verisuoni luomi joka oli rupeutunu. ja sellainen luomi voi näyttää aivan melanoomaa vastaavalta luomelta, älkää ajatelko heti pahinta. vaan reippaasti lääkäriin, siellä asia selviää. kamalaa elää pelossa ja tiedottomuudessa.. eli jos teillä on musta epätasainen luomi joka vuotaa verta, ei välttämättä tarvitse heti kaivaa itsellensä hautaa. tsemppiä kaikille jotka eivät saaneet niin hyviä uutisia kuin minä. oma luomeni oli kuitenkin rupeutumisesta huolimatta hyvälaatuinen. jaksamisia jokaiselle sairastuneelle, tulette varmasti kaikki kuntoon. nykyajan laitteilla ja lääkäritaidolla kaikki on mahdollista. lopuksi vielä kaikille hyvää joulua :)

      • Tillinkainen
        minä11111 kirjoitti:

        Hei,vein nuoren poikani lääkäriin noin vuosi sitten ,koska luomi selässä oli kutissut ja rupeutunut raapimisesta ja sitten ehti kyllä jo tavallisen näköiseksi parantua lääkärin tarkistukseen...olin varannut pitkän ajan ,jotta vois leikata saman tien.Leikkaussalissa lääkäri ja hoitajat myhäili ilmeisesti hysteerisen äidin takia ,joka turhaan huolehtii ja lääkäri totesi,että näyttää ihan tavalliselta ja ei suostunut leikkaamaan.Hoitaja vielä vakuutteli ,että luomet on vaan muuten herkempiä kutiseen.

        No luinpa,että käypä hoito suosituksen mukaan kutiseva ja verta vuotanut tai rupeutunut luomi pitäisi leikata aina varmuuden vuoksi ,koska voi olla melanooman oireilusta kyse ja päältä ei katsomalla voi koskaan sanoa varmasti ,ettei kyseessä ole melanooma,epäilyttävät pitää leikata.

        No eilen huomasin kauhukseni ,että pojan luomi oli tummunut ja tullut rupimaisen kovaksi ja vähän punertavaksi reunaiholta.Luomi oli myös kasvanut selvästi paksuutta. Pääsimme tänään lääkärille samaiselle ja hän sanoi leikkaavansa sen pois huomenna,mutta se on varmaan vaan hankautunut...just joo ihan tasisesti koko luomi hankautunut ja mikään ympäristössä ei näytä sen merkkejä ja poika ei ole raapinutkaan sitä nyt ...ei ole nyt enää kuulema kutissut...se näyttää ja tuntuu tosi pahalta...Ja uskookohan mua ja ottaa pois kunnon marginaalein,yritän pakottaa...pistää raivoks jos löytyy levinnyt melanooma ala-asteelaiselta pikkupojalta,kun lääkäri piti niin epätodennäköisenä pienen pojan mahdollista melanoomaa..Poika on laihtunut ja opettaja ihmetteli huonoa ruokahalua,imusolmuke on ainaski kaulassa kova turvonnut patti.Harmittaa,kun olin jo kesällä tilannut yksityiselle leikkausajan,mut peruin,kun poikani sanoi ,ettei anna lääkärin leikata ja kun oli ollut niin rahastakin tiukkaa,pelkäsin ,että menee 150 euroo turhaan ,jos poika pyörii pöydällä eikä anna leikata ja näin tuudittauduin aatteleen terveyskeskuslääkärin rauhoitteluja, kunnes eilen havahduin tilanteeseen...miten en uusinta muutosta aiemmin huomannutkaan,ollut kai nopea,toivon parasta...tsemppiä teille kaikille urhoollisille melanooman kanssa taisteleville!Ei kannata liikaa tuudittautua lääkäreitten rauhoitteluihin opin...

      • Mulla kanssa
        Tillinkainen kirjoitti:

        Olen 38v mies, jolla todettiin melanooman esiaste, ei vielä syöpää. Kaikki alkoi tummuneesta luomesta rinnuksissa. No nyt on varmuuden vuoksi poistettu löydöskohdan sivuilta reilulla kädellä ihoa ja myös alapuoleltakin kaiveltu reippaasti. Lisäksi olin ultrassa, jossa ei löytynyt mitään hälyyttävää sisäelimissä eikä imusolmukkeissa. Nyt on käynnissätarkat kontrollijaksot, tarkastus aluksi 3kk välein.
        Mulla luomi ei ollut millään tavoin kipeä eikä vuotanut verta. Se vain alkoi näyttää niin epäilyttävältä, että se päätettiin poistaa. Sain passituksen toimenpiteeseen työpaikan lääkärini kautta.
        Osasin itse epäillä jotain melanoomaan viittaavaa, mutta kyllähän sen kuuleminen pisti vatsan sekaisn ja toi hirvittivän jännitystilan koko kroppaan. Pahinta oli se epätietoisuus, että kuinka pitkälle se oli jo levinnyt. Enpä itsekään enää mene aurinkoon ilman pitkähihaista paitaa ja suojaavaa hattua. Voimia kaikille kohtalotovereille.

    • kahdesti selvinnyt

      Tsemppiä kaikille melanooman kokeneille. Minulla oli yli neljä vuotta sitten III-luokan melanooma luomessa. Minulla on satoja erilaisia luomia ympäri kehoa ja ei ollut mikään yllätys, että yksi alkoi tummua ja kasvaa. Vartijaimusomukkeiden poisto tehtiin, eikä niistä mitään löytynyt. Toisessa puolivuotistarkastuksessa poistettiin pari luomea ja toinen melanooma löytyi. Samat kuviot taas ja sen jälkeen olen käynyt ihanalla ihotautilääkärillä K-S Keskussairaalassa kaksi kertaa vuodessa. Melkein aina jotakin poistetaan varmuuden vuoksi.

      Älkää jääkö pelkäämään näppylöidenne kanssa. Käykää ihotautilääkärillä. Useimmissa tapauksissa hän toteaa huolen turhaksi ja kertoo, minkälaisia muutoksia kannattaa seurata.

    • huolestunuttt

      Minulla on luomi jalan nivusessa, alapään vieressä. Luomi on ollut tuossa koko ikäni, mutta syksyllä huomasin, että siinä oli musta kohta. Talvella huomasin, että luomessa olikin kaksi mustaa kohtaa. Tilasin lääkäriajan varmuuden vuoksi ja kävin siellä pari viikkoa sitten. Lääkäri katsoi luomea, ei kysellyt mitään ja sanoi vain, että kyllä hän olettaa sen hyvänlaatuinen olevan. Ei kuulemma ryhdy sitä poistamaan, kun saisin ajan vasta elokuulle ja nivusen parantuminen operaatiosta olisi kuulemma vaikea ja kivulias. Ei kysellyt mitään ja lähetti minut pois ennen kuin kerkesin edes kertoa mitään lisätietoja.

      Lääkärin jälkeen minulla oli helpottunut olo, mutta nyt on taas pelko ja huoli hiipinyt mieleen. Olisiko minun syytä käydä näyttämässä tuota luomea vielä jossain vai annanko vain olla? Missä? Onko muuten normaalia, että yhtäkkiä ilmestyy uusia luomia?

    • pellko

      Perus lääkäreiden on vaikea varmastikkin hahmottaa kaikkia luomimuutoksia,mutta itsestä on kiinni luotatko vai varaatko ajan esim ihotautilääkärille..
      Itse olen menossa poistattamaan luomen limakalvoilta.Pelottaa ihan äärimmäisen paljon.Ihotauti lääkäri lähetti melanooma epäilynä eteenpäin rönsylevien reunojen takia ja kuulemma tuo alue muutenkin erikoinen vastaavalle.Onko kenelläkään luomia intiimialueen limakalvoilla jotku tutkittu ja todettu hyviksi`?.Voi kumpa selviäisin säikähdyksellä.Odottelua ollu nyt kuukauden verran ja tuloksien saamiseen menee ilmeisesti useampi viikko leikkauksen jälkeen?

    • allioissi

      Kaikki oudon näköist luomet eivät ole melanoomaa tai mitään vaarallista. Pojallani on luomi taipuisuutta ja hänellä on paljon erilaisia luomia koholla, röpyläisiä eri värisiä ja jopa päänahkassa. Yksi kasvojen alueela poistettiin pienenä ja nyt 15v selässä nopeasti kasvaneesta luomesta otettiin koepala.Lääkäri oli sitä mieltä, että luomien poisto voi vain kiihdyttää niiden huomoihin muutoksiin ja koko ajan tulee vain lisää. Eli ei suositellu poistamaan mitään enää näillä näkymin.

      Eli älkää nyt kaikki nuoret ainakaan turhaan huolestuko näihin kirjoituksiin vaan käykää näyttämässä luomia lääkärille.

      Eihän kaikkiole kultaakaan mikä kimaltaa. Eli ei kaikki luomet ole syöpää.

    • Mie myös...

      Minulla poistettiin kolme luomea huhtikuun lopulla. Pari viikkoa siitä sain tietää, että yhdessä oli ollut melanooma. Kaksi viikkoa siitä oli plastiikkakirurgin konsultaatio ja siitä vajaa kolme viikkoa oli leikkaus, jossa poistettiin ihoa reilusti ympäriltä ja kudoksiakin melko syvältä poistettiin vartijaimusomukkeet. Nyt sairaslomalla parantelen vatsaani, josta melaniima siis leikattiin. Järkyttävä turvotus edelleen, vaikka leikkauksesta reilu viikko. Kuinkakohan kauan tuo turvotus kestää...? Parin viikon sisällä pitäisi saada tietää oliko vartijoissa mitään...pelottaa!

    • rilliputti

      Itseäni kiinnostaa uv-säteilyn todellinen vaikutus ihosyöpiin. Minkälainen on ollut suhteenne aurinkoon teillä, joilla melanooma (tai joku muu ihosyöpä) on todettu? Oletteko olleet erikoisen paljon auringossa tai solariumissa, matkustelleet kenties etelässä paljon tms.? Oletteko syöneet jotain vitamiinilisiä, D-vitamiinia, beetakaroteenia?

      Olisin äärettömän kiitollinen vastauksista! Omalta kohdaltani voin sanoa, että etelänmatkoilla olen käynyt vain vähän, solariumissa en koskaan, aurinkoa olen jonkun verran ottanut, mutta en yltiöpäisesti, ja vitamiinilisiä en valitettavasti ole syönyt, ehkä olisi kannattanut, mene ja tiedä…

    • kahdesti selvinnyt

      Vitamiinilisiä en ole syönyt, enkä usko tarvitsevanikaan. UV-säteily vaikutti varmaan kohdallani, sillä en ole koskaan käyttänyt aurinkovoiteita, eikä niitä lapsuudessani ollut tarjollakaan. Poltin ihoni joka alkukesä vaikka en auringonpaisteessa löhöilystä ja uimarannoista ole koskaan pitänytkään.
      Ihon ruskettaminen on turhaa ja haitallista.

    • sama täällä.

      Minunkin kohdalla UV-säteily varmasti aiheutti melanooman, olen matkustellut paljon Välimeren rannalla ja ottanut mielelläni aurinkoa, ja Suomessa kävin monta kertaa kuntosalilla olleessa solariumissa.
      Olen syönyt vuosia monivitamiini-valmisteita, mutta en usko että vitamiinit estäisivät melanooman tulon UV-säteilyssä vaurioituneeseen ihoon.

    • Pamsu74

      Sain mun diagnoosi melanooma marraskuusa-10. Etäpesäke oli nivuksessa. Mut leikattiin joulukuussa, tammikuussa ja maaliskuussa -11. Kesäkuussa tehtiin PET-CT kuvaus. Kaikki oli silloin poissa. Syyskuusa kun tehtiin taas se PET kuvaus niin meanooma oli tullut takaisin/levinnyt koko kropassa...
      Nyt käyn joka 4:s viikko kemoterapia. Saan dacarbazin, oncovin, bleomysin ja lomustin. Kaikki on tähän asti mennyt hyvin. Ens kertaa kun menen kemoterapiaan niin saan myös alfainterferon...
      Että semmosta :)

    • Jössess sentän

      Just, mikset saa Yervoy:ta tai Zelboraf:ia? uusia lääkkeitä..

    • Tyttönen-93

      Hei. Äitilläni löydettiin kainalon imusolmukkeesta melanooman etäpesäke 2010 keväällä, se leikattiin. Kesän äiti kävi sädehoidoissa. Syksyllä 2010 äiti sai kuulla että on voittanut syövän, mutta sai sitten aivoverenvuodon, hän halvaantui puoliksi.
      Niinhän me luultiin, että syöpä on voitettu, mutta se, mikä aiheutti verenvuodon päässä, oli kasvain. Lääkärit olivat sanoneet iskälle, kun hän oli kysynyt "kuvataanko pää?" ettei yleensä kuvata, koska on niin pieni prosenttimäärä ihmisiä, joilla on levinnyt melanooma päähän.
      Siitä alkoi äitin taistelu, mutta vain muutama päivä sitten (syöpä oli levinnyt maksaan, keuhkoihin, tod.näk selkärangan ympärille) hän kuoli. :'( Ikävä on iso

    • Scourge87

      terve vaan teille kaikille kohtalotovereille-
      Kävin tänään poistamassa luomen selästäni joka on viime aikoina kasvanut voimakkaasti ja myös muita uusia luomia on lisääntynyt.
      Täytyy sanoa että harvoin pelkään mitään, nyt ajattelen vaan että "vittu", mitä jos...
      Äiti lähti 22-12-10 ja isä 24-06-11.
      Toivon että minä en ole seuraavana vuorossa..

      Soitto pitäisi tulla 17.11 eli sitä odotellessa..

    • Hieman huolestunut

      Mulla on ollut pienestä asti semmonen rusehtava luomi toisessa rinnassa. Oon joskus tässä aikaisemmin miettinyt että pitäiskö käydä näyttää sitä lääkärissä koska luomi on vähän epämääräisen muotoinen ja osittain paksukin. Tänään sitten huomasin että jostakin aikaa päivästä luomi oli auennut vereslihalle ja ruvettunut. Huolestuin. Aion huomenna soittaa ihotautilääkäriin ja varata ajan. Osaisiko joku sanoa että kuinka kauan syöpä sitten voisi olla olemassa ennen kuin se alkaa levitä koko elimistöön? Onko kyse kuukausista, vuosista vai mahdollisesti vain joistakin viikoistakin? Liekkö se vaan yksilöllistä? Mulla tuo luomi on tosiaan ollut niin kauan kuin muistan ja ollut vissiinkin aika samanlainen aina, vaikken erityisempää huomiota siihen ole yleensä kiinnittänytkään.

    • Melanoomadokkari
    • 12v

      Olen 12 ja vatsani luomi on vaihtanut väriä mustaksi. Ennen se oli ruskea mutta nyt musta. Aikuiset sanovat että ei minulla vielä ole melanoomaa mutta kuitenkin ehdottivat että voin käydä lääkärissä jos en saa mielenrauhaa.

      • Mela-nooma

        Hei - kohtalontoverit. Minulta leikattin luomi vuosi sitten ja diagnoosina tuli melanooma. Uusintaleikkaus ja poistettiin varoalue. Luomea oli kutittanut ja sitä piti raapia. Nyt olen käynyt kontrolleissa puolen vuoden välein ja poistettiin pari luomea lisää, joissa ei kuitenkaan melanoomaa. Melanooma diagnoosi aiheutti itselleni unettomuutta ja epävarmuutta.

      • Äidinrakkaus
        Mela-nooma kirjoitti:

        Hei vaan- Nyt 27vuotias poikani sairastui melanoomaan 5 vuotta sitten. Jalasta poistettiin musta kiiltävä pallomainen luomi ja uusinta leikkauksessa varoaluetta, ja imusolmukkeita nivusista ja vatsanpeitteen alta. Ihonsiirto jouduttiin uusimaan kun siirre pääsi kuivumaan terveyskeskuksen ammattitaidottoman haavahoidon takia.. Loppujen lopuksi ulkoiset haavat paranivat ja muutamia luomia poistettiin häneltä lisää, sekä meiltä muiltakin perheenjäseniltä myös.
        Onneksi kaikki olivat puhtaita!!
        Nyt hänellä on takanaan 5 vuotta eritasoisia kontrollikäyntejä aluksi 3kk välein sitten puolen vuoden välein, vuoroin terv. keskuksessa ja vuoroin leikanneessa sairaalassa. Raskasta aikaa nuorelle miehelle... ja koko meidän perheelle. Pian edessä on viimeinen kontrolli (toivottavasti vähän perusteellisempi) ja sanoinkin pojalleni, että sitä kyllä juhlistetaan koko perhe yhdessä!!

        Toivon sinulle kaikkea hyvää, jaksamista ja kykyä puhua ajatusiasi ulos. Uskoisin että unettomuuskin helpottaa jos pystyt puhumaan sairastumisestasi. Kysy faktoja lääkäriltä ja pyydä mahdollisuutta päästä puhumaan ammattiauttajan kanssa jos koet, että sinulle olisi siitä apua. Puhu, puhu ja taas puhu. Uskon vakaasti, että näin jaksat paremmin eteenpäin.
        Nauti keväästä ja kesästä ja suojaudu huolella auringon paahteelta..
        Myötä elän mukanasi

      • Mikähän mahtaa olla?
        Äidinrakkaus kirjoitti:

        Minulla on vaalea läikkä ihossani, varmaankin joku pigmenttiläiskä ja se on ollut minulla niin kauan kuin muistan. Kävin kuitenkin solariumissa pari viikkoa sitten ja sen reunalle kohosi pieni patti joka kutisi. Patti laskeutui kuitenkin noin tunnissa ja sen jälkeen ei ole ollut mitään oireita. Voiko tuo olla merkki melanoomasta vai onko tuo vain normaalia ensimmäisen solariumkerran jälkeen? Onko teillä tietoa melanoomista joihin ei ole liittynyt luomia vaan tuollaisia normaalista ihonväristä poikkeavia läiskiä

      • äidinrakkaus
        Mikähän mahtaa olla? kirjoitti:

        Lopeta se solariumissa käynti !!! Turhamaisuus saattaa kostautua todella ikävällä tavalla...
        En todellakaan ottaisi riskiä sairastua melanoomaan ! Käytä vaikka itseruskettavaa voidetta mieluummin, jos on pakko näyttää ruskeammalta näin alkukesästä. rusketus kyllä sitten kesän kuluessa syventyy itsekseen. suojaa kuitenkin ihosi suojakertoimilla ulkona ollessasikin,
        Aurinkoista kesää sinulle.

        T. Edellisen kirjoituksen kirjoittaja " äidinrakkaus"

      • viivi18
        äidinrakkaus kirjoitti:

        Hei!
        Hei kaikki kohtalotoverit. Minulta poistettiin kasvoista luomi 3 viikkoa sitten ja siinä oli melanooma. Olen aivan kauhusta kankea, 2 alle 3 vuotiaan lapsen äiti. Olen menossa vartijaimusolmuketutkimuksiin ja leikkaukseen, jossa luomen aluetta vielä lisää leikataan ja kirurgi sanoi, että vaarana saattaa olla kasvohermon vioittuminen...Onko ketään kenellä olisi kasvoissa ollut melanooma ja miten on mennyt.

    • 100µg

      Aurinkorasvat ja D-vitamiinin puute aiheuttaa melanoomaa.
      Miksi ihosyövät lisääntyvät samaa tahtia kuin aurinkorasvojen käyttö?

      Suomessa rekisteröidään nyt vuosittain jo yli 1300 uutta tapausta, kun 1980-luvulla niitä oli vain noin 400 vuodessa. Nyt melanooma on jo kuudenneksi yleisin syöpä.

      "Väärä käsitys aurinkovoiteiden syöpää estävästä vaikutuksesta pysyy julkisuudessa rahanahneen aurinkovoideteollisuuden ja syöpäteollisuuden pelotellessa ihmisiä vuorotellen. Miten sopivasti sattuukaan, että nämä auringon mustamaalaajat unohtavat mainita, että lähimpänä päiväntasaajaa asuvilla ihmisillä on vähiten ihosyöpää. Sen sijaan kesän lähestyessä media pommittaa meitä päivittäin myyteillä, joiden mukaan auringon säteiltä suojautuminen suojaisi meitä jotenkin siltä ainoalta asialta, jonka auringonsäteet itse asiassa ehkäisevät, eli syövältä. Auringon UV-säteilyltä suojautuminen vaikuttaa dramaattisesti D-vitamiinin tuotantoomme, mikä johtaa korkeampaan kuolleisuuteen, sairauksiin ja mielenterveysongelmiin. Mikä ironisinta, aurinkovoiteet itsessään aiheuttavat syöpää."

      http://www.magneettimedia.com/on-aika-paivittaa-tietosi-aurinkovoiteiden-kaytosta/

      Minun lapsuudessa ja nuoruudessa 70-90-luvulla kaikki oli aina koko kesän ulkona, niin aikuiset kuin lapsetkin. Se oli normaalia elämää. Syksyllä kaikki lapset oli ruskeita kuin piparit. Mitään rasvoja ei ollut. Lapset eivät edes saaneet kauniilla säällä koskaan olla sisällä leikkimässä. Itse vietin koko lapsuuteni kesät mökillä meren rannalla mummin luona. Joten eikun kaivamaan kaikki vaan niitä vanhoja kesäkuvia ja katsomaan kuinka ulkona oltiin ja oltiin ruskeita.

      Harva aurinkovoide täysin turvallinen - iso osa jopa lisää ihosyövän riskiä
      http://www.terve.fi/ihosyopa/harva-aurinkovoide-taysin-turvallinen-iso-osa-jopa-lisaa-ihosyovan-riskia

      "Jos levitämme ihollemme aurinkorasvoja, häiritsemme tehokkaasti ihollamme tapahtuvaa D-vitamiinisynteesiä sekä muita iholla muodostuvia fotoreaktiivisia yhdisteitä. Mitä korkeampi on rasvan SPF-kerroin - sitä enemmän siinä on kemikaaleja. Kemikaalit häiritsevät kehon hormonitoimintaa ja ne saattavat mm. laukaista estrogeeniriippuvaisia syöpiä rinnoissa, kohdun limakalvossa ja eturauhasessa. Jos haluamme välittää ympäristöstämme ja syödä kaloja, niin huomioitava seikka on myös se, että aurinkorasvamme ja niiden sisältämät kemikaalit ajautuvat pesuvesien mukana vesistöihin, jotka voivat sitten vaikuttaa negatiivisesti kaloihin. Täältä voit lukea lisää aurinkovoiteiden haitoista."

      http://balanssi.blogspot.fi/2012/06/kuinka-valttaa-auringossa-palaminen.html

      Uima-allas saattaa tehdä aurinkorasvasta syöpäpommin!
      http://www.terveydentukipilarit.fi/terveysinfo/uutiset/51/

      Auringonvalon ja D-vitamiinin puutos on linkitetty yli 70 syöpätyyppiin. Toki melanooman riski lisääntyy auringossa kärvistellessä, mutta samalla kuitenkin useiden muiden syöpien riski pienenee. Melanooman kuolimisen riski 75 ikävuoteen mennessä on ~0,3%, kun taas kaikkien syöpien riski on yhteensä 9,65%. Tarvitsemme auringonvalosta UVB-säteitä, joiden avulla muodostamme ihollamme D-vitamiinia.

      Varmin tapa saada D-vitamiinia on ottaa aurinkoa keskipäivällä ja ilman rasvaa. Mutta vain sen verran, että ei pala. Suomessa auringonvaloa on riittävästi D-vitamiinin valmistukseen vain toukokuun alusta elokuun loppuun eli kun UV-indeksi on vähintään 3. Joskus lähes koko kesä on niin pilvinen, kylmä tai sateinen, että pelkästään auringosta on vaikea saada riittävästi D-vitamiinia. Auringosta saat D-vitamiinia, mutta vain silloin kun varjosi on lyhyempi kuin sinä itse. Siis lyhyen aikaa keskipäivällä, noin kello 10-16.

      Iltalehti uutisoi äskettäin, että suomalaislapsilla on todettu murtumia ja jopa osteoporoosia, jotka ovat vältettävissä D-vitamiinia lisäämällä. Helsingin alueella tehdyn tutkimuksen mukaan jopa 99% helsinkiläisistä koululaisista kärsii D-vitamiinin puutteesta. Iltalehdessä haastateltu ylilääkäri Raimo Rintala suosittelee 50µg D-vitamiinilisää lapsille.

      Eli jos ette syö D-vitamiinilisää, aloittakaa nyt!

      D-vitamiinin todellinen tarve syyskuun alusta toukokuuhun on 25-125 µg päivässä. Jotkut voivat tarvita enemmänkin, mutta suurempien annosten olisi hyvä perustua D-vitamiinitasojen mittaukseen. Omat D-vitamiinitasonsa voi kuitenkin käydä mittauttamassa, jotta tietää, missä mennään.
      http://terveyshymy.fi/artikkelit/d-vitamiinin-puutos-on-suuri-terveysriski

      Ajankohtainen D-vitamiini
      http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247

      Possible 75% cancer mortality reduction with Vitamin D
      http://www.youtube.com/watch?v=9FMlQeH8RFA&feature=player_embedded

      New randomized controlled trial shows, omega-3s may protect against skin cancer!
      http://blog.vitamindcouncil.org/2013/03/11/new-randomized-controlled-trial-shows-omega-3s-may-protect-against-skin-cancer/

      Auringonvalo voi oikeasti suojata ihosyövältä
      http://www.magneettimedia.com/auringonvalo-voi-oikeasti-suojata-ihosyovalta

      • VIIVI18

        Hei!
        Kiitos tästä "perusteellisesta" fakatatiedosta vaan, mutta itse olen juuri elänyt 70-90- luvun lapsuuden ja kärvistellyt auringossa ihon monta kertaa ruvelle, enkä tosiaankaan ollut ruskea kuin papu vaan punainen kuin rapu! Tässä on nyt sitten tulos...ihosyöpä. Kyllä se niin vaan on, että ihotyyppejä on monia, toiset kestävät aurinkoa enemmän ja toiset eivät. Ja nimenomaan lapsuudessa poltettu iho ja vielä toistuvasti, on riski saada vanhemmalla iällä ihosyöpä, jos ihotyyppi sattuu olemaan herkästi palava. Riskiä lisää myös solariumin käyttö.
        Silloin 70-90- luvuilla ei vaan puhuttu juurikaan auringon riskeistä ja UV-säteilykin oli aivan eri luokkaa kuin nykyisin.
        Toki auringon otto järkevällä tavalla ilman ihon polttamista on terveydelle hyväksi D-vit. kannalta.
        Ennenkaikkea lasten ihoahan pitäisi varjella liialliselta auringolta, koska seuraukset tosiaan tulevat vasta vuosikymmenten päästä...
        Tuossa aurinkorasvojen terveydelle haitallisuudessa voi olla kyllä jokin pointti..

      • Ohjeistus
        VIIVI18 kirjoitti:

        Melanoma reagoi muita syöpiä paremmin syöpää estäviin ravintotekijöihin,etenkin seleeniin jonka kanssa kannattaa käyttää tiiviissä vuorovaikutuksessa olevaa E-vitamiinia.Seleeniä n. 300 mikrogrammaa ja E-vitamiinia 200-400 mg päivässä.Näin saadaan niiden hyödyt ilman mahdollisia haittoja.Tästä on paljon sekä eläinkokeita että käytännön potilaskokemuksia.Myös useilla muilla ravintotekijöillä on selvää estovaikutusta melanomaan.

      • niinpä...
        Ohjeistus kirjoitti:

        C-vitamiini on yksi näistä ja myös vuorovaikuksessa etenkin E-vitamiinin kanssa.Irvokkainta on että syöpälääkäri saattaa kieltää C-vitamiinin lääkkeiden tehoa heikentävänä.Melanooman lääkehoito on yhtä tyhjän kanssa eikä ole kehittynyt kymmeniin vuosiin.

    • en olis arvannut

      Mulla on ehkä perinöllinen melanooma. Pakaran alueen luomesta löydettiin melanooma - ei siis aurinkoa, ei myöskään hankausta. Nyt odotan kutsua leikkaukseen. Sitä ennen aion käydä näyttämässä kaikki luomet ihotautilääkärille... pelottaa...

    • Peteeeee

      Moi

      Minulta poistettiin melanooma kolme vuotta sitten. Pinnallinen ei levinnyt imusolmukkeisiin. Nyt kuitenkin ovat paikan läheiset imusolmuke kivenkova ja isot, turvotusta olkapäässä jne. Pelottaa niin paljon että oksettaa..

      Lääkäri käynti ihan kohta. Voimia kaikille!

      • Peteeeee

        Kävin ultrassa ja kaikki olikin kunnossa!
        Huh.

        Kävi vanhanaikaisesti ja muutamien oireiden takia diagnosoin itselleni tietysti pahimmat mahdolliset oireet yms. Niitä kun vielä märehtii päässään ni soppahan on valmis.

        Kannattaa käydä lääkärillä ajoissa ihan oman mielenterveyden ja elämänlaadun takia :)

    • tyttö000

      Hei! Osaako kukaan auttaa? Olen 15-vuotias tyttö ja minulla on aina ollut käsivarressa ihan normaali luomi, joka nyt on muuttunut tummaksi, kirjavaksi, koholla olevaksi ja siitä vuotaa verta. Onko melanooma todennäköinen vaihtoehto? Luomi on hyvin pieni, n.3mm.

      • Tsemppiä

        Aina, kun luomi muuttuu tummaksi, sen reunat epämääräiseksi tai se haavautuu, niin miettimättä oikea osoite on lääkärille. Luomen poisto paikallispuudutuksella ja lääkäri laittaa siitä näytepyynnön patologille.
        Parempi on katsoa, kuin katua.
        Reippautta ja toivotaan, ettei ole vakavampaa.
        Itselläni todettiin melanooma noin vuosi sitten.

    • koskamiksei

      Moro nääs! Tuota mitäköhän vois olla ko meinaan vaan et kyynärpäässäni on tollane ruskea, laaja, hajareunainen läiskä ja pohdituttaa vaan niin maan perusteellisesti, nottei vaan olisi syöpä?

      • Tarkistuta

        Jos epäilyttää, niin käy tarkastuttamassa terveyskeskuksessa.

        Minulla on ollut aina vaaleanruskea iholäiskä vasemmassa kyynärpäässä ( noin 8cmx 6 cm). Minulla se on syntymämerkki.

    • mervi11

      katik74 ei oo enää vastaillut. Tietääkö kukaan miten katin kävi??

      • NytEiEnsiViikolla7

        Tuskin kovin hyvin, melanooma lähettää herkästi etäpesäkkeitä joille ei voi tehdä mitään.
        Siksi lääkäriin pitää mennä heti, eikä kuukauden päästä kun iholla tai luomessa huomaa jotain erikoista.

    • Jweps

      Moi kaikille. Sain paskat housuun päräyttävän diagnoosin kesäkuun alussa, ärhäkkä melanooma selässä. Itkua, hammasten kiristelyä vatsavaivoja pahaa oloa jne. Puolitoista kuukautta hirressä oloa ja leikkauksen kautta jännitystä, lopputulos oli onneksi vapauttava. Mutta olen niin pelännyt, raatanut ja itkenyt samoin koko perhe kärsinyt tämän saatanan spönkin kanssa. Muistista hävisi koko kesä mutta toisaalta aika pysäyttävä kokemus. Minä olin valmistautunut pahimpaan, mutta ei tietenkään läheiset. En voi kuin kiittää jotain kaukana olevaa, että miksi minä jatkan täällä taas...?

      T Mikko

    • Anonyymi

      Isälläni oli läntti jota arvelimme vain maksaläiskäksi, ikää kuitenkin jo 70 vuotta.n. 1 ja1/2 vuotta se siinä ohimolla oli. Ei mielestämme mitenkään huomiota herättävä vaan ihan tavallinen maksaläiskä, arvelimme.Muutenkin isä eli terveellisesti ja nuori ikäisekseen kaikinpuolin, ei ylipainoakaan.
      Isä meni asiasta sitten vihdoin lääkärille. Tulos oli: Melanooma. Ei sinänsä yllätys koska isäni ei paljoa aurinkorasvoilla lätrännyt ja tietysti lapsena ja aikuisena paljon ulkona ollut heinätöissä jne.
      Läikkä leikattiin pois ja arvelimme kaiken olevan ok. Meni suunnilleen vuosi. Joitain tutkimuksia tehtiin ja saimme iloksemme kuulla että ei ole etäpesäkkeitä. Kunnes punahkoja patteja ilmestyi isän kehoon. Sitten vasta magneettikuvaus. Etäpesäkkeitä. Sitten saimme kuulla etäpesäkkeitä myös isän aivoissa. Yhden ainoan kerran sai sädehoitoa mutta ei hyötyä.
      Rakas isäni nukkui pois vuosi sitten. Ikävöin häntä joka päivä.
      Melanoomasta vain lukee ja peloitellaan mutta tässä yksi esimerkki.

    • Anonyymi

      Olen 12v. Voiko minulla olla melanooma kun minulla on pieni luomi jossa on musta/tummanruskea piste?

    • Anonyymi

      Nykyään on ns. luomihoitajia ainakin Helsingissä. Kävin yhdellä luomihoitajalla (sairaanhoitaja, joka on erikoistunut luomiin). Hän tarkisti kaikki luomeni, mutta ei löytänyt niistä mitään hälyyttävää.

      Silti hän lähetti minut erikoislääkärin konsultaatioon, erään luomen kohdalta. Erikoislääkäri totesi kaikki luomeni hyvänlaatuisiksi.

      Tämän kerroin siksi, ettei kannata yksin miettiä asioita, vaan ottaa selvää asiantuntijoilta.

    • Anonyymi

      Onko kellään melanoomaa sairastaneella ilmestynyt erittäin kutisevia näppylöitä ympäri kehoa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3585
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1896
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      62
      1014
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe