Niin voisitteko hieman kertoa kuulumisia opiskelun rintamilta, ja onko ollut sellaista kuin odotitte ja mikä on ollut kaikkein haasteellisinta opiskelussa? Ja olisi ihan kiva myös tietää pääsittekö ekalla jo sisälle ja millaisella yo todistuksella olette liikkeellä :)
te onnelliset jotka pääsitte lääkikseen v 2014
5
362
Vastaukset
Paljon turhia kursseja, kuten yliopistoissa yleensäkin, mutta kokonaisuutena aikalailla, mitä etukäteen kuvittelinkin. Haasteellisinta on ollut se ulkoaopettelun määrä. Kovin paljoa ei todellakaan vaadita läpipääsyihin, joka välillä luo vähän ristiriitaisia tunteita. Siltikin kyllä joutunut totuttua enemmän lukemaan.
Surkealla yo-todistuksella, mutta aina on noita eri hakuryhmiä. Ei ollut itsellä ensimmäinen hakukerta, mutta ensimmäinen, jolloin oli kokeeseen valmiina.- lol4
Eli siis hait kymmenen kertaa?
- fuksi14
Moi!
Ulkoaopettelua on tosiaan ollut paljon. Perfektionistin pitää alkaa jo nyt opettelemaan tunteeseen, ettei kaikkea voi osata. Varmaan ihan hyvä, kuulemma myös ammatissa pärjäämiselle edellytys.
Kai se pitää itselleen myöntää, etten ole tiedekunnan terävin kynä, kolme kertaa hain. Osa on tosi fiksua porukkaa, muistavat samat asiat kerrasta mitä mä kertailen neljättä kertaa. magnan papereilla valmistuin, tosin nostin ne eximian tasolle kirjoittamalla biologian, kemian ja fysiikan uusiksi pääsykoelukemisten ohella. Lukiossa en kyllä tajunnut, mikä osaamistaso edellytetään, mutta kun tajusin toisen hakukerran jälkeen, ettei kouluun pääse ihan "ei tätä mekaniikkaa ehkä tarvii osata jos osaa kaiken muun" -mentaliteetilla, vaan pitää rohkeasti kehittää itseään myös aiheissa, jotka eivät ole lemppareita, tai joista ei pidä.
Opiskelijarientoja on ollut paljon, samoin harrastemahdollisuuksia. (Y)
Opiskelut ovat vastanneet aika paljon sitä, mikä kuva mulla on opinnoista ollut. Tosin iso osa mun lääkistutuista opiskelee PBL -kaupungeissa (Hki ja Tre), siellä opiskelu on vähän erilaista kuin muissa lääkiksissä.
Tsemppiä vaan hakijoille, kyllä unelmien edestä kannattaa tehdä töitä! - lääkis14
Täällä samoja kokemuksia mitä ekoilla kirjoittajilla. Anatomiaa ja latinaa joutuu opettelemaan ulkoa ankarasti. Ei ole mitenkään tavatonta, että menee päivässä 8-12 tuntia opiskeluun, toki kevyempiä päiviä välillä. Pakollista läsnäoloa ei ainakaan Oulussa ole kuin muutamana päivänä viikossa. Välillä pääsee tutkimaan opiskelutovereita, ja oli meillä jo muutaman päivän terveyskeskusharjoittelukin. Opiskeluporukka on tiivis ja sieltä löytyy aina tukea ja apua jos ei itse tajua jotain asiaa.
Itsellä oli noin M:n paperit, ja kolmannella hakukerralla pääsin sisään.- qwerty3
Ilmeisesti tuohon lukuaikaan kuuluu luonnollisesti myös ruoka-, lepo- ja muunlaiset tauot?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4018731Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1683101- 171534
- 741066
- 761048
- 271005
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta63968- 55943
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss73904- 65890