Oon miettinyt pitkään tällasta asiaa, en vaan oo saanut sitä koskaan selitettyä ääneen. Nyt yritän.
Mulla on todettu paniikkihäiriö vuonna 2011. Oon kärsinyt sitä ennenkin, suunnilleen varmaan 9-vuotiaasta asti erilaisista ahdistuneisuuksista, paniikkikohtauksista sun muusta. Ehkä diagnoosi olikin ihan oikea ja paikkansa pitävä.
Kuitenkin silloin kun se diagnosoitiin, oireet oli hyvin paljon erilaisia kun sillon nuorempana. Sillon lapsena ne oli oikeesti iltasin tulevia paniikkikohtauksia tukehtumisentunteineen ja kuolemanpelkoineen. Kuitenkin sitten teini-iässä tuli sellasia typeriä, kummallisia oireita, että mua saatto ruveta huimaamaan vaikka kävellessä kauppaan tai kaupassa. Nuo iltapaniikkikohtaukset kyllä on jatkunut pitkin elämää, mutta tuo huimauspaniikkikohtausjuttu tuli vasta teininä. Ei se ees aluks ollu mikään paniikkikohtaus, vaan lähinnä pelkkää huimausta. Lopulta rupesin pelkäämään, että pyörryn sen huimauksen takia tai että se huimaus tulee joka kerta kun meen jonnekkin. Rupesin pelkäämään, ahdistuin jo valmiiks ja sain lopulta muokattua niistä huimauspaniikkikohtauksia. Niistä oon kärsinyt aina tähän päivään asti, toisinaan niin hel*etillisesti ja toisinaan vähän harvemmin. Niiden vuoksi mä sain paniikkihäiriödiagnoosini, söin SSRI -lääkkeitä vuoden, olin sairaslomalla samaisen vuoden jne.
Kuitenkin oon ruvennu miettimään, että mitä jos nuo huimausjutut ei alunperinkään ollut mitään paniikkia tai sosiaalisten tilanteiden pelkoa, vaan johtu jostain ihan muusta. Jostain sairaudesta, verenkiertohäiriöstä, niskan jumista tai jostakin ja sit kehitin siitä itselleni pelkäämällä paniikkikohtauksia, koska ilmeisesti mulla kuitenkin on jonkinlaista ahdistuneisuutta ja paniikkioireilua ollut puolet elämästäni.
En kyllä tiedä onko sillä mitään merkitystäkään, tokihan se olis kiva tietää että onkohan tuollanen mahollista ja mistä ihmeestä ne huimaukset alunperin alko. Toki sitä en saa koskaan varmaan tietää, mutta ajattelin nyt kuitenkin jakaa kummallisen pohdintani. Enpä edes tiedä miksi.
Illan jatkoja.
Onko paniikkihäiriöni syy vai seuraus?
18
177
Vastaukset
- Aloittajainen
Tiedänpäs että miksi. Tuli taas ajankohtaseksi tää pohdinta kun ollut sydämen kanssa vähän tässä jotain kummallista oireilua ja käynyt sen vuoks tutkimuksissa. Vaan kohta selviää löytääkö ne siitä nyt mitään selkeetä vikaa vai mikä mättää. Ja tulin vaan pohtineeksi, että mitäpä jos mulla on alun alkujaankin ollut joku sydänvika mikä ois aiheuttanut huimausta..
Nojoo, aika kaukaa haettua mutta kaikkee sitä pitää pohtia. - Hys
Samoja pohdintoja täällä. Haluaisi että kaikki kokeet otettaisiin. Välillä tuntuu että sydämessä vikaa välillä et keuhkoissa kun hengitys nopeutuu ja välillä et päässä jotain kun noita pyörryttävän oloja. Lääkäri kuitenkin sanoo että paniikkia. Haluaisi vaan että tutkittaisiin ja ja sais mielestään pois nuo ajatukset että entä jos sittenkin.
- artsi7
Yleensä nuo ovat ahdistus/paniikkioireita. Näihin liittyy jokin pelko/uhka ja mahdollsia syitä tottakai kannattaa tuumata.
Jos jotain luonnontuotteista voi suositella sydämen oikkuiluun on illalla otettu magnesiumsitraatti B6. Melatoniinista saa monet rauhalliset unet. Liikunta, jooga, ruokavalio, sos.kanssakäyminen ja muut mukavat harrastukset auttavat aina.Taitaa huimauksen tunne ja pyörtymisen pelko liittyä olennaisesti ahdistukseen/paniikkiin, eihän se muuten niin ilkeältä/pelottavalta tuntuisikaan. Ja kun alat miettimään sitä onko se mahdollisesti jokin muu sairaus niin siitähän saat kehitettyä taas uuden pelon. Auttoiko SSRi lääkitys huimaukseen? Minulla on auttanut selkeästi lääkitys huimaukseen, kun ei ole ajatus niin ylikierroksilla.
- ALoittajainen
pikkutiira68 kirjoitti:
Taitaa huimauksen tunne ja pyörtymisen pelko liittyä olennaisesti ahdistukseen/paniikkiin, eihän se muuten niin ilkeältä/pelottavalta tuntuisikaan. Ja kun alat miettimään sitä onko se mahdollisesti jokin muu sairaus niin siitähän saat kehitettyä taas uuden pelon. Auttoiko SSRi lääkitys huimaukseen? Minulla on auttanut selkeästi lääkitys huimaukseen, kun ei ole ajatus niin ylikierroksilla.
SSRI - lääkityksellä en huomannut itse ainakaan minkäänmoista vaikutusta noihin paniikkioireisiin. Toki arki noin muuten lähti rullaamaan paremmin kun se tasoitti mielialanvaihteluita jonkin verran. Tai siis vei tunteet pois..
Huimausta ilmeni silloin, ilmenee vieläkin. Mutta toisinaan tulee ihan erilaistakin huimausta, sellainen yhtäkkinen huimaus ja tuntuu että kaadun samoite tein siihen paikkaan. Sillon on pakko ottaa tukea jostain ja sulkee silmät etten kaadu oikeasti. Sitä huimausta en kyllä usko ahdistus/paniikkioireiluksi, en sitten milläänkään. Ehkä niskan jumi tai joku muu aiheuttaa, enpä jaksa juuri nyt sitä(kin) murehtia. - Aloittajainen
ALoittajainen kirjoitti:
SSRI - lääkityksellä en huomannut itse ainakaan minkäänmoista vaikutusta noihin paniikkioireisiin. Toki arki noin muuten lähti rullaamaan paremmin kun se tasoitti mielialanvaihteluita jonkin verran. Tai siis vei tunteet pois..
Huimausta ilmeni silloin, ilmenee vieläkin. Mutta toisinaan tulee ihan erilaistakin huimausta, sellainen yhtäkkinen huimaus ja tuntuu että kaadun samoite tein siihen paikkaan. Sillon on pakko ottaa tukea jostain ja sulkee silmät etten kaadu oikeasti. Sitä huimausta en kyllä usko ahdistus/paniikkioireiluksi, en sitten milläänkään. Ehkä niskan jumi tai joku muu aiheuttaa, enpä jaksa juuri nyt sitä(kin) murehtia.Niin siis vei sellaset tunteet kun surun ja ilon, ei sitä ikuista ahdistusta ja pelkoa.
- Artsi7
Mulla venlafax teki jämäkämmän ja itsevarmemman olon ja unet olivat positiivisia. Kokonaan huimaus ei lähtenyt. Miinuksena nuutuneempi olo. Leikkasi sekä huonoja ja hyviä fiiliksiä. Tasapaksumpaa oli elämä.
On minullakin ollut monenlaista huimausta. Pienen hetken silmissä tuntuvaa kovaa huimausta, tunne kuin maa tai sänky tipahtaisi alta, keinuttavaa huimausta jne. Inhottavia kaikki, mutta pahin oli silmissä tuntuva kova huimaus ja jouduin myös ottamaan tukea, ettei kaadu. Harmi, että sinulle jäi lääkityksestä huolimatta juuri nämä ikävät tunteet, ahdistus ja pelko. Ei ne minullakaan ole kokonaan poistuneet, mutta eivät ole niin vangitsevia. Minun pitäisi kääntää negatiivinen sisäinen puhe positiiviseksi tukea antavaksi puheeksi, niillä minä itselleni pelkoa lietson.
Fabber, kuinka käytät itsehypnoosia? Ja tosiaan pelottaa mennä sairasloman jälkeen töihin, kun paha huimaus tuli juuri työpaikan ruokapöydässä. En uskalla enää syödä muiden kanssa ja kehittelen omat ruokailutapani. Itse epäilen huimausta myös ahdistuneisuuteen ja ylikierroksilla olemiseen. Viimeinen viikko ennen sairaslomaa oli ihan hirveä. Ja vielä hirveämmäksi muuttui, kun aloitin Sepramin. Teistä on ollut minulle suuri tuki näiden viikkojen aikana. Kiitos kaikille!! Täältä vielä noustaan : )
- artsi7
Ahdistus/paniikki tekee jännitystilaa varsinkin niska-hartiaseudulle, ja voi olla et huimaus saattaa johtua juuri siitä. Veri ei pääse kiertämään vapaasti aivoihin kun hermot ja lihakset ovat kireät. Ihminen on ikään kuin ylivalmius/ylijännitystilassa. Pelko/uhka taustalla eli taistele-pakene asetelma jostain kumman syystä jota ei aina tiedosta.
Oletteko kokeneet asian samoin?Juuri niin se on. Ihmettelen sitä kuinka huomasin vasta jälkeenpäin, kuinka todella ylijännitystilassa olin, eikä sitä kierrettä pystynyt katkaisemaan muuta kuin lääke ja sairasloma.
- pantsu.aina
Onko sillä väliä, onko pantsuhäiriö syy vaiko seuraus?
Olennaista olisi saada se hallintaan niin, ettei se tolkuttomasti häiritse muuta elämää.- artsi10w
Onhan paniikkihäiriö helpompi saada hallintaan, jos tietää onko se syy vai seuraus.
- pantsu.aina
artsi10w kirjoitti:
Onhan paniikkihäiriö helpompi saada hallintaan, jos tietää onko se syy vai seuraus.
No mistä helvetistä sinä sen niin tarkkaan tiedät, mikä mitäkin on? Jos lähdet "puhtaalta pöydältä" etkä ole ikinä tutkiskellut itseäsi hetkeäkään niin tuo voi pitää paikkansa, mutta onko sellaisia neitsykäisiä? Viisivuotiaissa ehkä, mutta ei enää sen jälkeen. Kun paniikki jatkuu vuosikausia, kymmeniä vuosia, niin kyllä se on kumpaakin ja ei sen eritteleminen siihen enää mitään lisävalaistusta tuo.
- artsi11i
No mulla se oli seuraus ja sain sen hallintaan kun tiedostin mistä paniikkihäiriö tuli. Toisilla se on syy ja toisilla seuraus.
- pantsu.aina
Paniikki voi tulla monestakin syystä. Ihan konkreettisista syistä, jotka saavat juuri kyseisen henkilön ahdistumaan, mutta myös siitä syystä, että ahdistusta on aina ollut ja pelkkä ahdistuksen pelko voi saada ihmisen ahdistumaan.
Syiden tiedostaminen voi olla tärkeää, jos syyt ovat jotenkin uusia asia, niistä ei ole tullut pohdituksia eimmin. Mutta kuin syitä on vellottu vuosikymmenet, niiden lisävellonta ei enää tuo ekstraa. Sitä voi vain todeta että joo, tää on nyt taas tätä ja mites tästä nyt mennään eteenpäin vai onko niin, että ei tällä kertaa millään.
- Artsi3g
Sinuna tuumaisin onko jotain paikkaa tai tilannetta, jossa paniikkia ei tule ja päinvastoin.
Monet pystyy hallitsemaan paniikkia esim. hengitysharjoitusten ja joogan avulla. Kyllä paniikkia ainakin lieventämään pystyy. - werfgh
Omalla taustallani syy oli todennäköisesti kilpirauhasessa, kun sain vajis lääkkeet paniikkikin jäi pois.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1176096Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334217- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582120Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441892- 1441819
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579