Nimimerkki york kirjoittaa allaolevan linkin takana toisessa ketjussa asiasta. Hierarkia on mennyt niin syväksi, että siellä ei ole voinut enää jatkaa asian käsittelyä. Otin sen siksi tähän uudeksi aiheeksi.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000005331603
" Pyydetty vastaus
Kirjoittanut: york. 11.11.2004 klo 20.42
Tuolla ylempänä on liian "syvä hierarkia", eikä sinne voi kirjoittaa.
Vanhoillislestadiolaisuus kantoi 70-luvulla taistelevan seurakunnan tuntomerkkejä. - Seurakuntaa pitkään häirinneet ilmiöt purkautuivat ja tulivat käsiteltäviksi juuri 70-luvulla. Vaikutuksensa näihin ilmiöihin olivat jättäneet kristillisyyden aikaisemmat hajaannukset: 1960-luvun alun kriisi (Elämän sana), vuoden 1934 hajaannus (pikkuesikoisuus) ja vuosisadan vaihteen vaikeudet (uusheräys).
Taustalla oli myös toisaalta kireää lainomaisuutta ja toisaalta lihanvapauden myötäilyä (näitä molempia on totuttu pitämään ns. kososlaisuutena.)
Taisteluvaihe osui samaan ajankohtaan myös julkisuuden riepottelujen kanssa; jotkut kristillisyydestä erkaantuneet myös veivät asiansa lehtien palstoille reposteltaviksi. Se lisäsi kielteistä suhtautumista vl-liikkeeseen.
Myrskyn aika oli erittäin vaikea siksi, että myös SRK:n johtokunnassa oli muutama uusheräyksen kaltaisessa lakihengessä. Lisäksi "kentällä" oli lakihenkisillä kannattajansa.
Oli myös heitä, jotka eivät mitään neuvomista suvainneet eivätkä Siionin neuvoja kärsineet; he tiesivät itse parhaiten.
Yksin Jumala kykeni selvittämään Siionia vaivanneet asiat.. Hän antoi viisauden, voiman ja taidon. Monet tuskailivat; koska tämä loppuu. Jumalan myllyillä on ja oli oma aikataulunsa.
Itsessämme me olimme taitamattomat ja virheisiin joutuneet. Tulimme riisutuiksi omista luuloista. Monen, ainakin minun, ylpeys sai nokilleen juuri sopivasti.
Ei kellään jäänyt kerskaamista omasta onnistumisestaan. Kun on itse saanut kymmenen tuhannen leiviskän velan anteeksi, ei ole halua jauhaa toisten heikkoja sanoja tai muita erheitä.
Tilanne selkiintyi 70-luvun loppupuolella.- On todettu, että Jumala vei selvitystyönsä siihen päätökseen, mikä oli hänen tahtonsa ja tarkoituksensa. Paljon syntiä ja loukkauksia saatiin upottaa armon pohjattomaan mereen. Tuli ihmeellinen rauhan aika.
Freedrikille sanoisin, että jos olet todellakin uskomassa, tiedät, että on turha menneitä takanapäin vatvoa. Jos on jäänyt jotakin hampaankoloon, pitäisi mennä kohden, puhumaan asia henkilölle itselleen.
- Jos taas on kyse jo sovituista ja anteeksiannetuista ja pyydetyistä asioista, on väärin niitä märehtiä. Neuvo sinä heitä, jotka sellaista tekevät.-Muutenkin takanapuhuminen ja "viattomatkin" juorut rikkovat sydämellistä rakkautta sisarten ja veljien välillä.
Tällä palstalla on manattu SRK viho viimeiseen hornan tuuttiin; ikäänkuin se järjestönä olisi ollut masinoimassa ja kiusaamassa syyttömiä ihmisiä. Niin ei ollut eikä ole asian laita.
Oli totta, että SRK oli noina vuosina myrskyn silmässä, mutta se ei itse sitä myrskyä aiheuttanut.
- Voin tämän todeta, sillä en ole ollut enkä nytkään ole missään "asemassa" keskusyhdistyksessä.
Toki vuosikymmenien aikana olen ainakin ulkonäöltä tuntenut monia johtokunnan jäseniä; minulla ei ole kannemieltä ketään kohtaan.
- On kiitollinen mieli Taivaallista Isää kohtaan, että Hän on Henkensä kautta ohjannut ja kurittanutkin meitä. "
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kannanottoni muutamiin kohtiin:
>>>Taustalla oli myös toisaalta kireää lainomaisuutta ja toisaalta lihanvapauden myötäilyä (näitä molempia on totuttu pitämään ns. kososlaisuutena.)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000005331603
" Pyydetty vastaus
Kirjoittanut: york. 11.11.2004 klo 20.42
Tuolla ylempänä on liian "syvä hierarkia", eikä sinne voi kirjoittaa.
Vanhoillislestadiolaisuus kantoi 70-luvulla taistelevan seurakunnan tuntomerkkejä. - Seurakuntaa pitkään häirinneet ilmiöt purkautuivat ja tulivat käsiteltäviksi juuri 70-luvulla. Vaikutuksensa näihin ilmiöihin olivat jättäneet kristillisyyden aikaisemmat hajaannukset: 1960-luvun alun kriisi (Elämän sana), vuoden 1934 hajaannus (pikkuesikoisuus) ja vuosisadan vaihteen vaikeudet (uusheräys).
Taustalla oli myös toisaalta kireää lainomaisuutta ja toisaalta lihanvapauden myötäilyä (näitä molempia on totuttu pitämään ns. kososlaisuutena.)
Taisteluvaihe osui samaan ajankohtaan myös julkisuuden riepottelujen kanssa; jotkut kristillisyydestä erkaantuneet myös veivät asiansa lehtien palstoille reposteltaviksi. Se lisäsi kielteistä suhtautumista vl-liikkeeseen.
Myrskyn aika oli erittäin vaikea siksi, että myös SRK:n johtokunnassa oli muutama uusheräyksen kaltaisessa lakihengessä. Lisäksi "kentällä" oli lakihenkisillä kannattajansa.
Oli myös heitä, jotka eivät mitään neuvomista suvainneet eivätkä Siionin neuvoja kärsineet; he tiesivät itse parhaiten.
Yksin Jumala kykeni selvittämään Siionia vaivanneet asiat.. Hän antoi viisauden, voiman ja taidon. Monet tuskailivat; koska tämä loppuu. Jumalan myllyillä on ja oli oma aikataulunsa.
Itsessämme me olimme taitamattomat ja virheisiin joutuneet. Tulimme riisutuiksi omista luuloista. Monen, ainakin minun, ylpeys sai nokilleen juuri sopivasti.
Ei kellään jäänyt kerskaamista omasta onnistumisestaan. Kun on itse saanut kymmenen tuhannen leiviskän velan anteeksi, ei ole halua jauhaa toisten heikkoja sanoja tai muita erheitä.
Tilanne selkiintyi 70-luvun loppupuolella.- On todettu, että Jumala vei selvitystyönsä siihen päätökseen, mikä oli hänen tahtonsa ja tarkoituksensa. Paljon syntiä ja loukkauksia saatiin upottaa armon pohjattomaan mereen. Tuli ihmeellinen rauhan aika.
Freedrikille sanoisin, että jos olet todellakin uskomassa, tiedät, että on turha menneitä takanapäin vatvoa. Jos on jäänyt jotakin hampaankoloon, pitäisi mennä kohden, puhumaan asia henkilölle itselleen.
- Jos taas on kyse jo sovituista ja anteeksiannetuista ja pyydetyistä asioista, on väärin niitä märehtiä. Neuvo sinä heitä, jotka sellaista tekevät.-Muutenkin takanapuhuminen ja "viattomatkin" juorut rikkovat sydämellistä rakkautta sisarten ja veljien välillä.
Tällä palstalla on manattu SRK viho viimeiseen hornan tuuttiin; ikäänkuin se järjestönä olisi ollut masinoimassa ja kiusaamassa syyttömiä ihmisiä. Niin ei ollut eikä ole asian laita.
Oli totta, että SRK oli noina vuosina myrskyn silmässä, mutta se ei itse sitä myrskyä aiheuttanut.
- Voin tämän todeta, sillä en ole ollut enkä nytkään ole missään "asemassa" keskusyhdistyksessä.
Toki vuosikymmenien aikana olen ainakin ulkonäöltä tuntenut monia johtokunnan jäseniä; minulla ei ole kannemieltä ketään kohtaan.
- On kiitollinen mieli Taivaallista Isää kohtaan, että Hän on Henkensä kautta ohjannut ja kurittanutkin meitä. "
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kannanottoni muutamiin kohtiin:
>>>Taustalla oli myös toisaalta kireää lainomaisuutta ja toisaalta lihanvapauden myötäilyä (näitä molempia on totuttu pitämään ns. kososlaisuutena.)
Vastaukset 29
Vanhimmat
Kun ihmisellä on tunnollaan salattua synnin luvallisuuden tuomaa taakkaa ja saastaa, se saattaa ilmetä kovuutena ja "kirkassilmäisyytenä" toisia kohtaan. Nähdään hyvin tarkkaan toisten erehdykset ja niihin puututaan kovalla kädellä.
Oma tila peitetään ja lainomaisesti eletään muka-hurskaudessa.
Näin se ihmisparka voi samanaikaisesti horjua "oikealle ja vasemmalle."
Totuus on se että ihminen tiedostaa synneistään ainoastaan 20-30%. Ja autuus perustuu yksin Jumalalta Jeesuksen Kristuksen kautta uskolla vastaan otettuun armoon. Joka on täysdellisesti Jumalan rakkauden lahja meille.
Jos uskon kautta vanhurskauttamiseen lisätään ehdoksi vaikkapa rippi, niin silloin ihminen elää täysillä omassavanhurskaudessa, eli perkeleen uskollisena juhtana.
Ja sen on rasittavaa elämää. Totisesti se on kovaa elämää. Kokemuksesta tiedän.
Rakkaus ilo ja rauha ovat siitä elämästä kaukana, sitä ei valehtelemalla voi muuksi muuttaa.
Tämän tietää vasta sitten kun Kristus on syntynyt sydämeen tuoden rauhan ilon ja
vapauden mukanansa, pelon epäilysten ja epävarmuuden sijaan.
Kiitos Jeesus sinun rakkaudestasi minua kohtaan.
Kiitos armosta, kiitos Lahjasta. Ylistetty olkoon sinun Pyhä nimesi Isä Poika ja Pyhä Henki, nyt aina ja iankaikkisesti. Aamen!!!
Et tosin vastannut varsinaiseen kysymykseeni legendoista. Vastauksesi on sisällöltään hyvin tuttu, se on linjassa hyvin tarkkaan esimerkiksi SRK:n vuosikirjojen kanssa. Tällaisen kuvan sainkin kristillisyydestä 1970-luvulla aluksi, eikä sitä ollut vaikea hyväksyä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kuulemani tarinat ovat kuitenkin muuttuneet. Kun on menty konkreettiselle tasolle, eivät yleiset lausumat kuulosta enää aidoilta jos ruohonjuuritason todellisuus on toista. Minulle on jopa sanottu, että monet hurjankuuloisistakin hoitokokoustarinoista ovat "valitettavasti totta". Kaikki joiden kanssa olen keskustellut näistä kasvokkain ovat olleet siis vl:iä. En usko, että nämä ihmiset olisivat katkeria, sellaista sävyä en ole havainnut, muistoistaan ahdistuneita on kyllä ollut (eivät kaikki tosin). Miksi he vasta nyt ovat ruvenneet puhumaan suoraan? Onko se väärää tunkion kaivamista - vai voiko syynä olla se, että asioita ei käytykään läpi aikanaan ja ne vain haudattiin? Oliko rauhan aika osittain näennäistä?
Sanoit, ettei sovituista asioista pitäisi puhua. Minulle on tällä hetkellä hyvin epäselvää, mitkä tuon ajan tapahtumista ovat sovittuja. Jos mahdollisuus avautuu, niin haluaisin kyllä puhua joidenkin henkilöiden kanssa kahdenkeskenkin. Mutta jos niin monilla ihmisillä on jäänyt jotain hampaankoloon, olipa se sitten vain ahdistava ja surullinen tunne niin eikö meidän tulisi rehellisesti ja avoimesti käsitellä tuo aika jotta kaikki pääsisivät vapaaksi. Nyt minulla on sellainen tunne että jotain on jäänyt pahasti kesken, eikä siinä vaikeneminen tuo apua.
Vielä yksittäinen asia SRK:n johtokunnasta. Sanoit, että useita johtokunnan jäseniä oli uudenheräyksen hengessä. Tiedän yhden, josta näin sanottiin ja joka laitettiin "istumaan". Oliko siis muitakin, ja korjasivatko he asioita niin laajasti kuin pahennusta oli tullut? Ja miksi nämä lakihengessä olleet ja muut jäsenet seisoivat rinta rinnan ja ulospäin näytettiin yksimielisyyttä?
Kävin tarkistamassa sen kysymyksesi tuolta alempaa.
Katsos, enhän minä tiedä ihmisten taustoja ja kertomuksia; miten voisin tietää, ovatko mulle tuntemattomat ihmiset ´oikeassa´ vai ´väärässä´. En toki näe ihmisten sydämeen....
Jokainenhan vastaa omista tekemisistään ja puheistaan Jumalalle; Hän on sydämen ajatusten ja ´aivoitusten´ tuomari.
-Meillä ihmisillä on lisäksi taipumus puhua ´omaan pussiimme´, kaunistella omaa osuutta. Mielellämme näkisimme syyn muualla kuin itsessämme.
Enkä tiedä, missä määrin kukin korjasi tai ´teki parannusta´; sekään ei kuulu mun mitattavakseni. Enkä voi tietääkään.
Jos luet esim vuosikirjoja myöhemmiltä ajoilta, niissä on käsitelty 70-lukuakin. Toteat varmaan niinkuin minäkin totesin, että taistelua oli myös johtokunnassa. Ei suinkaan ´näytelty yksimielisyyttä´.
Eikä SRK todellakaan masinoinut tapahtumia, vaan pyydettäessä tuli kuuntelemaan keskusteluja eri paikkakunnille.
Kerroit, että tuttujesi kuvaukset vastaavat ´palstakirjoittajien´ kertomuksia....enkö minä ole palstakirjoittaja.
Miksi minun uskovaiset tuttuni sataprosenttisesti toteavat, että ´aika oli vaikea ja paljon tuli heikkoja sanoja, mutta oikein varsinainen asia meni, Jumalan avulla´.
Sinulla on vapaus uskoa ketä haluat.
Vanha viisaus toteaa, että kellä paise, sillä kipu. Siellä, missä kipua tuntuu, asia on puhkaistava ulos.
Legendoista kirjoitin aluksi sen vuoksi, että hakuohjelmalla viestiketjuja lukiessani totesin, että samat jutut hiukan muunneltuna toistui uudelleen ja uudelleen. - Näillä keromuksilla on kirjalliset lähteensä, osa myös omakustanteista.
Ikävintä näissä tarinoissa on se, että syyttävä sormi aina osoittaa muita. Tuollainen sydämentila on kyllä Raamatun ja kristinuskon perusajatuksen vastainen.
Emme me sen kirkkaammiksi tule, vaikka pystyisimme osoittamaan lähimmäisemme kuinka mustiksi. Jumalan edessä olemme paljaat.
>>Emme me sen kirkkaammiksi tule, vaikka pystyisimme osoittamaan lähimmäisemme kuinka mustiksi. Jumalan edessä olemme paljaat.
Muistaakseni en ole tänne tuonut kuulopuheita tai kirjoista otettuja tekstejä noista hoitokokouksista.
Yritän pysytellä ns. faktoissa, jotka olen omin korvin kuullut tai omakohtaisesti itse kokenut.
Jos nimität sitten kirjoituksiani legendoiksi, niin mitä sitten? Ei tuo nimitys poista menneisyyttäni tai tee sitä toiseksi. Valheeksi!
Syyttävä sormi toimii jokaisella. Jopa sinulla! Vai oletko saanut sen muka kuriin?
Jos ihminen kokee kärsineensä epäpoikeudenmukaista kohtelua, ovat tunteet melkoisen katkerat niitä kohtaan, joiden kokee niin tehneen.
Luuletko meiltä löytyvän tai vaaditko jotain jumalallista suhtautumista hoitajiimme? Me, joille ei ehdotonta anteeksiantamusta annettu, vaan edellytettiin tottelemista ja kuuliaisuutta sellaisille synneille, jotka oli keksitty porukan kurissa pitämiseksi ja lauman puhdistamiseksi?
(Tuo oli minun omaa näkemystä.)
Jumala antaa kyllä MEILLEKIN ajallaan sellaisen mielen, että pääsemme ajatuksissamme tuon vaikean ajan yli sen verran, että emme katkeruudella muistele. Voimme kohdata omalta puoleltamme sävyisästi nuo ihmiset, jotka ovat tekemisillään muotoilleet meidän elämäämme tosi kovalla ja karskilla kädellä. Näin huomaan tapahtuneen. Silti en voi olla ihan hiljaa, vaikka pyyntöjä siihen suuntaan välillä tuleekin. ;(
Tuota tarkempaa "legendaa" en halua sinulle nyt enemmän paljastaa. Olen siihen kyllä joskus viitannut.
Mutta katsopa sormeasi! Mihin se nyt osoittaa?
Jos joku haluaa kysellä ns. valheitteni perään tai muuten lähempää tietoa, niin vastaan sanoistani vaikka kasvokkain. Sinulle, freedikille ja muille!
Aluksi osoite: [email protected]
Sun kertomukses on vaikuttaneet omakohtaisilta. Olen niitäkin paljon lukenut.
No sittenhän meilä kummallakin näkyy olevan oma umpiomme.
Hyvää syksyn jatkoa ja Isänpäivää!
Olen ollut samalla nimellä jo vuoden keskustelemassa. En muista törmänneeni sinuun aiemmin.
Jos olet kirjoituksiani PALJON lukenut niin sitten olet joku vanha tuttu. Olen ollut välillä pois, joten kovin hirveän paljon tekstejäni ei kai ole ollut sinun nykyisen nikkisi aikana.
Mutta ei sillä ole merkitystä. Patsi jos alat nuhdella minua siitä, että taas kirjoitan samasta mistä vuosi sitten... ;)
....ei palstan LUKEMISEEN mitään nikkiä tartte....!
Mukavaa viikonloppua ja Isänpäivää.
Kiitos samoin!
Hyvä kun olet ruvennut lukemisen lisäksi kirjoittelemaankin...
Olen lukenut ne SRK:n vuosikirjat ja niissä kyllä sanotaan että johtokunnassa oli ristiriitoja. Mutta tulivatko nämä ristiriidat rivikristitylle tai edes puhujille näkyviin silloin, ennen syksyä 1979? Tiesitkö sinä? Jos johtokunnassa oli kahta henkeä niin kai sen täytyi näkyä jotenkin heidän linjassaan. Mistä näki kuka oli lakihengessä ja kuka ei ja miten nämä erimielisyydet tulivat esiin johtokunnan esiintymisessä?
Silloisena vl-rivikristittynä muistan, että ulospäin annettiin sellainen kuva, että kaikki oli kunnossa.
Päivämies kertoi aina, että kaikki kokoukset olivat yksimielisiä. Rakkauden ja Jumalan Pyhän Hengen sävyttämiä ja siunaamia!
Linja oli suora. Se oli aukoton, rypytön ja mutkaton! Särötön.
Silloinkin kun eräs lakihenkinen oli melkein jo "huomattu" ja syrjään joutumassa. Tuskin se kuitenkaan oli äkkileimaus tai hetkessä tapantunut älynväläys?
Jos joku toisin muistaa, niin oikaiskoon!
x-vl kirjoittaa saman kokeneena kuin minäkin. Ei mitään säröilyä rivi-kristityille. Kunnes yhtäkkiä tämmöiset järjenvastaiset "höykytykset":(
En huomannut kysymystäsi, on ollut tuota hommaa niin, etten ole palstalle ehtinyt.
Ei johtokunta ole mikään "kone", sehän on muodostunut ihmisistä. Jokainen ilmentää omaa uskonnäkemystään; sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Lakihengestä ja uusheräykseen kallistumisesta totesi muuan iäkäs uskovainen joku päivä sitten hyvin sattuvasti. Hän sanoi, että kun silloin vaikeana aikana sellaista johtokunnan jäsentä neuvottiin ja yritettiin korjata, niin hän oli kuin "vesikivi", aina putosi entiseen. Ja aina löytyi tukijoita.
Tietenkin kun ottaa huomioon entiset taistelujen ajat aina 30-luvulta lähtien; muutamat olivat pitkän linjan taistelijoita ja siinä ikäänkuin "patsaiksi" kohottautuneet ja omassa mielessään kasvaneet. Sellaista on vaikea oikaista, jos on luulo, että hän itse se aina viimeisen hiuksen halkaisee.
Jos saat käsiisi 60-luvun pappiseriseuran kokouspöytäkirjat; niissä nämä muutamat taisteluratsut sotii oikean asian puolesta, mutta miekan kanssa. (nämä pöytäkirjat monistettiin aikoinaan ja lähetettiin kaikille rauhanyhdistyksille, jostakin varmaan löytyy)
Itse muistan esimerkiksi vuodet 1970-71 hyvin vaikeina. Mulle kyllä tuolloin valkeni todeksi tämä; kuuliaisuus on parempi kuin uhri....jne.
Olen ollut myös yhdessä isossa kokouksessa, jossa "kovahenkiset" jyräsivät sellaisen kannanoton, joka oli päinvastainen kuin johtokunnan hyväksymä alustus-alkupuheenvuoro. Kyllä oli kovaa.
Taistelujen ajat kokeneena ja elämässäni moneen vikaan joutuneena....olen kiitollinen Taivaalliselle Isälle hänen valmistamastaan pelastuksesta. Yksin armosta.
Eikö vanhoilliset jo ala vähitellen huomaamaan, kuka on vl:n seurakunnan herra. Eikö tuollaiset henkisen väkivallan käytöt seurakuntalaisia vastaan juuri kerro kuka heitä hallitsee, eikö juuri oma liha ole tuo henki, joka hallitsee oman mielettömyyden johdattamana. Ei Kristus hallitse tuolla tavalla, Hän sanoo minä "olen nöyrä ja hiljainen", Hän hallitsee teitä rakkaudella ja lempeydellä. Kristus ei antanut opetuslapsilleen edes lupaa käydä kitkemässä elopellolla ohdakkeita ettette vain repisi nisuja ohdakkeiden mukana. Vanhoilliset ovat kyllä ottaneet tuon vallan itselleen vaikka Jeesus nimenomaan kieltää sitä tekemästä.
Sitä minä kovasti ihmettelen, kun noita hoitokokouksia vielä joku puolustaa ja näkee niissä Jumalan tahdon toteutuneen.
Vaikka sanotaan ja tunnustetaan, että ns. rakkaudettomat kokoukset olivat silloin väärin, niin ongelmana on erottaa sellaiset oikeista. Minusta tuntuu, että se on mahdoton tehtävä.
Voisi sanoa, että tietyssä kokouksessa saattoi vilahtaa jossakin oikeaa käsittelytapaa ja suhtautumista kaiken sen väärän rinnalla, mikä siellä oli vallalla. Mutta se jäi häviölle ja näkymättömiin. Kokous oli kaikkineen rakkaudeton ja vallankäyttöön perustuva.
Vanhoillislessut erottavat ihmisiä joukostaan vähän väliä nytkin. Se on osa tätä päivää heillä. Minäkin tunnen joiutakin. Esimerkkinä vain mainiten luonnonjärjestykseen puuttuminen on peruste (noin kaksi vuotta sitten) erottamiselle.
Kaksi naista erotettiin seurakunnasta ehkäisyn vuoksi.
Jos he (vl) tunnustaisivat nuo -70 luvun hirmuteot, niin he joutuisivat tunnustamaan kaikki muutkin hirmutekonsa ja perunmaan satoja erottamisia pitkin matkaa, ja erottamaan lopulta nämä kyseiset Jumalan sanan vastaisesti toimivat erottajat seurakunnastaan. Siis itsensä! Mono omaan pyllyyn ja menoksi. Valta pois ja häpeä tilalle, mieron tie itseoikeutetuille valtiaille.
Kuinka tämä voisi tapahtua?
Eivbät sielläkään mitään valtaansa surakunta ole toimellisesti täyttänut ja hoitanut, ja niinpä vuohet ovatkin nousseet kahdelle jalalle ja ruvenneet puskemaan Jeesuksen heikkoja lampaita pihalle seurakunnasta.
Ja siellä he edelleenkin keikkuvat sarvineen ja lampaita lentää jatkossakin pihalle se on taattu.
Seuraan aika läheltä vl-toimintaa. Lähipiirissä ja -tuttavuksissa ei ole tuollaisia erottamisia tapahtunut aikoihin. En edes muista milloin, sitten 70-luvun.
Ns. normaaleita vl-uskonsa kieltäneitä kyllä on. Mutta hoitokokouksista tai sitomisista minulla ei ole tietoa.
Hoitokokousten aiheita näen/ kuulen paljon. On televisioita, ehkäisyä eli perinteisiä tottelemattomuuden syntejä vl-seurakuntaa kohtaan. Sekä pahinta lajia eli kritiikkiä, arvostelua esim. menneistä.
En tiedä, miten niihin pitäisi suhtautua. Yhdessä ihmettelemme, muistelemme ja keskustelemme tuntikausia puhelimitse.
Ehkä se lohduttaa ja auttaa? Minä olen noissa taisteluissani välillä väsynyt ja huomaan tulleeni melkein kyyniseksi. Olen itkenyt, riidellyt ja kapinoinut niin kauan. Lyönyt päätä seinään sensatakertaa ja ollut masentunut.
Mutta sitten vihdoin aloin huomata, että en olekaan jäänyt yksin. Herra voi kattaa ruokapöytänsä peräti omituisiin, odottamattomiin paikkoihin. Yksinäisyys ja nälän tunne häipyvät ja tuovat ilon ja tyytyväisyyden tullessaan.
No sinun lähipiirissäsi ei ole ollut, hyvä näin.
Yksi tuttukin minulla on. Itse asiassa hänen kuvansakin on koneessani tälläkin herkellä.
Kahden naisen erotus ehkäisyn vuoksi tapahtui luterilaisen seurakuntatalon tiloissa reilu vuosi sitten, kun ystäväni sattui
vahingossa heidän seuroihinsa.
Kun kuulin tästä, olin raivosta ja kauhusta kankeana. Olenhan sytyperäinen originaali lestadiolainen itsekin. Heillä (vl) kun on lestadiolaisen nimi vieläkin, vaikka eivät ole olleet sataan vuoteen enää lestadiolaisia.
Tämä barbarismi lestadiuksen nimen varjolla, on raivostuttava asia. Uhrien suurperheinen isä oli vielä ilmiantanut nämä naiset.
sikäli olet heikoilla jäillä, että et tiedä, mitä "asiassa" oli ennemmin tapahtunut, tehty ja ilmennyt, et tiedä taustoja,
etkä ollut itse edes paikalla, ystäväsi oli myös pihalla tilanteesta
ja ennakkoasenne tuo lisävärin tähän monesti toistamaasi juttuun
Ilmiantaminen kuuluu juuri tuollaiseen vallankäytön järjestelmään. Ei siinä ajatella perhesuhteita eikä muitakaan inhimillisiä tekijöitä.
Oikea oppi ja sen varjeleminen menee kaiken edelle. Erityisesti rakkauden. Ja mitä siitä sanotaankaan?
Lisäksi siinä on rutkasti PELKOA. Oman nahkan pelastamiseksi voidaan tehdä käsittämätöntä pahaa lähimmäiselle. Siten saadaan itse noiden vallankäyttäjien suosio ja vakuutus uskosta.
Itsekin syytin vuosikymmeniä mielessäni aivan väärä ihmistä omasta hoitokokouksestani. Vasta viime keväänä kuulin totuuden. Ei paljon naurattanut!
Rukoilen Jumalalta, että voisin anteeksiantamuksella ajatella tätä kaikkea.
Toki itsekin olen syypää moneen asiaan.
Mopo on karannut välillä, mutta Hengen halu on kulkea maltillisesti ja poukkoilematta.
...Pyhässä Hengessä. Sitähän omavanhurskaus vihaa.
Kun sinä olet Kristuksessa, vapaa heidän isäinsä säädöksistä ja heidän komennostaan, niin silloin nousee tuo raivo.
Minä haluaisin ihmismielessäni jotenkin ajatella maallisemmin tässä asiassa. Tuntuu niin pahalta selittää tuo vallankäyttö ja raivo hengellisesti, omavanhurskaudesta. Onhan kyseessä omat rakkaat läheiseni ja sukulaiseni. Mutta niinhän asia tietysti on.
Se on kai itsesuojelua. Jotenkin imhimillinen ymmärrys tulee mukaan ja yrittää ajatella sen kautta. Se tuntuu vain nyt sopivalta suhtautumistavalta tässä vaiheessa ja elämän tilanteessa.
Omavanhurskaus on itse saatana, naamioituneena kaikista kavalimpaan muotoonsa, valon enkeliksi. Kaikkia se meitä uskovia kiusaa.
Ihmiset ovat siis vaikutettuja enemmän tai vähemmän omalta vanhurskaudelta.
Lohdullista tässä on kuitenkin se, että Jeesus Kristus on voittanut saatanan vallan.
Eli sinä saat turvallisin mielin rukoilla läheistesi puolesta. Jumala on luvannut pelastaa ne, jotka häntä avuksensa huutavat. Toivomme heille Jumalan runsasta siunausta ja johdatusta hänen armonsa tuntemiseen.
Olen itse vanh.lestadiolainen ja elänyt nuo 70 -luvun ajat. Silloin tehtiin paljon ja pahoja virheitä, lähinnä tavoissa hoitaa asioita. Itse asiat (liikkeessä vaikuttaneet harhaopit) olivat maali, mutta mopo niin sanotusti karkasi käsistä, ja sen seurauksena tapahtui pahoja ylilyöntejä. Ne ajat jättivät pääosin ikäviä ja ahdistavia muistoja. Pahinta kuitenkin on, että samat opit (lähinnälakihenkisyys, joka täysin vieras vanh.lestadiolaiselle opetukselle) on taas nostamassa päätään. Niin SRK:n sisällä kuin paikallisyhdistyksissäkin. Liikeen sisällä on siis kaksi eri saarnaa (opetusta): lain saarna ja armon saarna. Laki ei kuulu kristitylle ja tästä Lutherin perinnöstä on pidettävä kiinni, vaikka se sitten aiheuttaisi miten suuria mullistuksia tahansa.
Olisikin äärimmäisen tärkeää julkisesti, esim. liikkeen lehdessä (Päivämies), tuoda esiin ne 70-luvun väärät opetukset, jotka yhä elävät keskuudessamme ja tuomita ne vääräoppisina. Nyt ollaan menossa kohti esikoislestadiolaista julistusta, jossa uskovaisen elämä on keskeinen kilvoituksen kohde, ei usko ja armo niinkuin sen tulisi olla.
Selvästikään et tunne esikoislestadiolaista julistusta, minä tunnen.
Mitä taas tulee omavanhurskauteen niin näyttää ilmiö varsin tutulta sielläkin puolella, missä sinä olet.
Esikoislestadiolaisuudessa ei ole hylätty uskoa eikä varsinkaan armoa.
Annan vinkin 70-luvun kaverille. Tapanani ei ole huitoa ketään raamatulla, joten luepa Tommy Hellstenin Virtahepo olohuoneessa. Se kertoo ongelmista, jotka syntyvät, kun kielletään jonkin asian olemassaolo. Kyseinen kirja kertoon lähinnä alkoholismista, mutta voidaan soveltaa hyvin mihin tahansa -ismiin.
Vertauskuvallisesti virtahepo (jättimäinen ongelma) on olemassa olohuoneessa, ja sisällä olevat pyrkivät sen piilottamaan ymmärtämättä lainkaan, ettei virtahepoa voi piilottaa maton alle. Näin ollen kaikki, jotka olohoneeseen tulevat, näkevät myös virtahevon.
Tyypillinen suhtautumistapa ongelmaan "sairastuneella" on, että "mitä minun tekemiseni muille kuuluu, ei teidän tarvitse minun asioihini puuttua." Olen tämäntyyppisiä vastauksia lukenut lukuisia sekä vl- että tältä palstalta, nimenomaan vl:iä koskevissa asioissa. Ja perään vielä raamatulla päähän, että "kyllä Jumala tietää kuka on oikeassa, kyllä sitten näette."
Vielä lopuksi. Tommy Hellstenin kirjallisuus ei ole el:ien uskonkappaleita. Nämä ovat nimimerkin henkilökohtaisia mielipiteitä.
Minun muistikuvani on sellainen, että maalina oli aluksi seurakunnan päätöksiä kritisoivat uskovaiset. He olivat niitä pahimpia tapauksia!
Toki ns. synninluvallisuudessa elävät olivat myös hoidettavina. Siinähän väärä henki oikeastaan näkyikin, varsinkin vuosikymmenen lopulla. Ainakin lankeemukset ja liian löysät asenteet kertoivat väärän sieluntilan.
Lakihenkeä ei saanut edes mainita! Sitä oli korkeintaan meissä ns. vikojissa! Jos epäili sitä seurakunnan päätöksissä tai toimintatavoissa, oli kaikista varmimmin itse väärässä. Ja ei kun kehoitus seurakunnan eteen!
Olin vain rivi-vl silloin, joten en tiedä mitä yläpäässä tapahtui. Kaiken vakuutettiin kyllä olevan koko ajan aivan ihanteellisen yksimielistä.