Sain tosi huonon alun elämääni. Vanhempani oli alkoholisteja jotka ei pystynyt pitämään musta huolta, ja mut otettiin huostaan kun olin 7v. En tullut toimeen muiden lasten kanssa ensimmäisessä sijaisperheessä, joten mut siirrettiin toiseen perheeseen jossa olin ainoa lapsi. Asuin siellä melkein 4 vuotta ennen kuin mut palautettiin takaisin äidilleni. Äiti oli raitistunut, eronnut isästä ja päässyt iltatöihin. Isä ei enää halunnut olla mun kanssa missään tekemisissä ja äiti löysi pian uuden miesystävän joka kohteli mua tosi tylysti. Me oltiin illat kahdestaan kotona ja jouduin aina siivoomaan sen jäljet, laittamaan sille ruokaa, tiskaamaan ym. ja palkaksi sain pelkästään haukkuja ja moitteita. Silloin kun lopputuloksesta ei löytynyt mitään pahaa sanottavaa, olin hidas ja kelvoton laiskuri.
Kotona mua ei sentään lyöty, mutta koulussa mua kiusattiin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Isänsä hylkäämä, perheestä toiseen siirelty poika oli helppo uhri. Kavereita en saanut lainkaan ja äitikin oli aina enemmän miesystävänsä kuin mun puolella. Rupesin hakemaan lohtua ruuasta. Äidin miesystävä taisi salaa nauttia siitä kun lihoin muodottomaksi lihapullaksi, kun se rupesi pitämään aina iltaisin herkkuja näkyvillä eikä melkein koskaan moittinut mua syömisistä. Siitä sain tietysti kuulla kunniani, kuinka kelvoton itsekuriton läski olin, mutta se ei todellakaan yrittänyt auttaa mua laihtumaan.
Menin amikseen toiseen kaupunkiin ja muutin silloin, 16 vuotiaana, omilleni. Olin toivonut uutta alkua ja parempaa elämää, mutta mua ruvettiin taas kiusaamaan enkä saanut kavereita. Masennuin, lakkasin käymästä koulussa ja makasin vaan kotona mitään tekemättä. Mut otettiin taas huostaan, mutta tällä kertaa päädyin sijaisperheen sijasta laitokseen. Seuraavat vuodet menikin sitten vahvojen psyykelääkkeiden voimalla, mutta opiskelusta tai mistään muustakaan ei tullut mitään.
Käänne parempaan tapahtui kun olin 21v ja psykiatri ei nähnyt mulla mitään toivoa välttyä eläkeputkelta. Näin ilmoituksen krav magan (itsepuolustuslaji) alkeiskurssista. Painoin yli 170 kiloa ja olin surkeassa kunnossa, mutta halusin kovasti oppia puolustamaan itseäni ja antamaan kiusaajille turpaan kiitokseksi siitä että ne oli pilannut mun elämäni. Päätin että menen kurssille enkä anna periksi vaikka mikä olisi.
Kurssi oli tietysti tosi rankka. Ei pelkästään fyysisesti vaan myös henkisesti. Ensimmäinen odottamaton vastoinkäyminen tapahtui heti ekojen treenien jälkeen, kun piti hankkia alasuojat (krav magassa potkitaan paljon munille). Seuran varastosta löytyi kaikille muille sopivat suojat, mutta mulle ei ollut tarpeeksi isoa kokoa vaan se piti tilata erikseen. Olin silloin niin hajalla että itkin sen takia koko illan ja olin vähällä lopettaa koko lajin... Halusin kuitenkin kovasti kostaa kiusaajilleni ja näyttää että musta on edes johonkin, joten menin hammasta purren seuraaviin treeneihin, taas seuraaviin jne. Suoritin ensimmäisen tasokokeen muiden joukossa ja koin vihdoinkin onnistuneeni jossain!
Voitonriemun jälkeen iski kuitenkin rimakauhu: Aloittelijoiden treenit oli ohi, jatkossa pitäisi uskaltautua treenaamaan edistyneempien kanssa joista osa oli treenannut jo monta vuotta. Mua jännitti kovin kun menin pukkariin isojen poikien keskelle, ja niinhän siinä kävi että yksi pojista rupesi naureskelemaan kun vaihdoin vaatteita. Kun katsoin sitä arasti, se kysyi huvittuneena miksi mulla on naisten alasuojat. Siis mitä häh? Oliko mulla todella naisten suojat? Vanha tottumus sai mut nolostumaan hetkeksi ennen kuin tajusin, että ei elämää tarvitse ottaa niin vakavasti. Katsoin ympärilleni ja huomasin, että muilla miehillä oli tosiaan erilaiset alasuojat. Rupesin nauramaan itsekin ja sanoin pojalle, että se suojat myynyt vetäjä taisi luulla mua tytöksi kun mulla on näin hento ääni ja muhkeat miestissit. Me jatkettiin nauramista yhdessä ja meistä tuli hyvät kaverit. Yksinäisyys jäi sen myötä historiaan, ja sen ansiosta elämäni on tullut muutenkin kuntoon. Elämäni on kulkenut vaikeuksien kautta voittoon.
Kotona mua ei sentään lyöty, mutta koulussa mua kiusattiin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Isänsä hylkäämä, perheestä toiseen siirelty poika oli helppo uhri. Kavereita en saanut lainkaan ja äitikin oli aina enemmän miesystävänsä kuin mun puolella. Rupesin hakemaan lohtua ruuasta. Äidin miesystävä taisi salaa nauttia siitä kun lihoin muodottomaksi lihapullaksi, kun se rupesi pitämään aina iltaisin herkkuja näkyvillä eikä melkein koskaan moittinut mua syömisistä. Siitä sain tietysti kuulla kunniani, kuinka kelvoton itsekuriton läski olin, mutta se ei todellakaan yrittänyt auttaa mua laihtumaan.
Menin amikseen toiseen kaupunkiin ja muutin silloin, 16 vuotiaana, omilleni. Olin toivonut uutta alkua ja parempaa elämää, mutta mua ruvettiin taas kiusaamaan enkä saanut kavereita. Masennuin, lakkasin käymästä koulussa ja makasin vaan kotona mitään tekemättä. Mut otettiin taas huostaan, mutta tällä kertaa päädyin sijaisperheen sijasta laitokseen. Seuraavat vuodet menikin sitten vahvojen psyykelääkkeiden voimalla, mutta opiskelusta tai mistään muustakaan ei tullut mitään.
Käänne parempaan tapahtui kun olin 21v ja psykiatri ei nähnyt mulla mitään toivoa välttyä eläkeputkelta. Näin ilmoituksen krav magan (itsepuolustuslaji) alkeiskurssista. Painoin yli 170 kiloa ja olin surkeassa kunnossa, mutta halusin kovasti oppia puolustamaan itseäni ja antamaan kiusaajille turpaan kiitokseksi siitä että ne oli pilannut mun elämäni. Päätin että menen kurssille enkä anna periksi vaikka mikä olisi.
Kurssi oli tietysti tosi rankka. Ei pelkästään fyysisesti vaan myös henkisesti. Ensimmäinen odottamaton vastoinkäyminen tapahtui heti ekojen treenien jälkeen, kun piti hankkia alasuojat (krav magassa potkitaan paljon munille). Seuran varastosta löytyi kaikille muille sopivat suojat, mutta mulle ei ollut tarpeeksi isoa kokoa vaan se piti tilata erikseen. Olin silloin niin hajalla että itkin sen takia koko illan ja olin vähällä lopettaa koko lajin... Halusin kuitenkin kovasti kostaa kiusaajilleni ja näyttää että musta on edes johonkin, joten menin hammasta purren seuraaviin treeneihin, taas seuraaviin jne. Suoritin ensimmäisen tasokokeen muiden joukossa ja koin vihdoinkin onnistuneeni jossain!
Voitonriemun jälkeen iski kuitenkin rimakauhu: Aloittelijoiden treenit oli ohi, jatkossa pitäisi uskaltautua treenaamaan edistyneempien kanssa joista osa oli treenannut jo monta vuotta. Mua jännitti kovin kun menin pukkariin isojen poikien keskelle, ja niinhän siinä kävi että yksi pojista rupesi naureskelemaan kun vaihdoin vaatteita. Kun katsoin sitä arasti, se kysyi huvittuneena miksi mulla on naisten alasuojat. Siis mitä häh? Oliko mulla todella naisten suojat? Vanha tottumus sai mut nolostumaan hetkeksi ennen kuin tajusin, että ei elämää tarvitse ottaa niin vakavasti. Katsoin ympärilleni ja huomasin, että muilla miehillä oli tosiaan erilaiset alasuojat. Rupesin nauramaan itsekin ja sanoin pojalle, että se suojat myynyt vetäjä taisi luulla mua tytöksi kun mulla on näin hento ääni ja muhkeat miestissit. Me jatkettiin nauramista yhdessä ja meistä tuli hyvät kaverit. Yksinäisyys jäi sen myötä historiaan, ja sen ansiosta elämäni on tullut muutenkin kuntoon. Elämäni on kulkenut vaikeuksien kautta voittoon.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vihdoinkin positiivinen, kannustava tositarina kaikkien toinen toistaan masentavampien ruikutusten keskellä! Kiitos kun muistutit meitä kaikkia siitä, että muutos on todella mahdollinen.
Mitä eroa naisten ja miesten alasuojilla on?