Reima ja Diego

Nikku Murottaja

Helvetin Armageddon nimeltään MuroBBS:n käsittely päättyy tähän, minun osaltani
Kirsi Saukonsaari lähestyi epostilla ”olet ansainnut bannit varsinkin kun luin blogiasi”! Siis? täh? jos minä pidän omaa blogia ja siellä käsittelen New-Armageddonin asioita niin evvk. ketään edes rekan alle jäänyttä kastematoa. Minä en tule enää likaamaan mainettani, edes likaisia lumppujani sekä arvostan vauvan kakkavaippaa miljardi kertaa enemmän kuin tätä

New-Armageddonia. Siellä käy, on, kirjoittaa jopa asiaakin ihan miellyttäviä, asiallisia ihmisiä, sitten joukkoon mahtuu: naljailijoita, ateisteja, uusnatseja, saatananpalvoja, pedofiileja, toisten tuskasta nauttivia ällöttäviä luonnottomia olentoja. Minä en enää tule tuhlaamaan aikaani pennin Jeesustakaan koko mestalle, enkä banneille. Yleinen syyttäjä päättäkööt mitä tekee, Tämän New-Armageddonin kohtalo on sitten korkeimman käsissä. Tätä blogia ei enempää saastuteta moisenlaisella minkään arvottomalla pennin ajatuksellakaan.Toivotaan vaan kädet ristissä että virkavalta (tulee saamaan minun tukeni 200%:Sti) sekä yleinen syyttäjä vetää ko. mielipipuolisen paikan serverin töpselin ikuisesti irti. Saukonsaarelle en enää viitsi vastailla, kohdatkoon itse oman hänelle omistetun yhtiönsä nimissä olevan rikos-syytteen. Ilolla odotan että TAAS New-Armageddon pääsee tiedotusvälineisiin, eihän siitä ollutkaan pitkä aika kun sama ”kamelinlöyhkä-mesta” oli syytteettä pommienteko-ohjeidensa vuoksi.

Bye Bye New-Armageddon. Sayonara. The-End. Slut :)

Siunausta sinne jääneille ”fiksuille” usereille.

T.Reima ja Diego

7

645

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Porin rokkari

      Bushy scenarium

    • pieniapina

      Suosittelen Reimalle mutantti vaimoa indonesiasta. Saisit sinäkin joskus pillua (totuus: et saa)

    • T1m0 S0ini

      Onko Reiman koiran perseeseen ilmestynyt jo jeesus? Syötä sille kalanmaksaöljyä ja katso tarvittaessa lähempää, ns. silmä kovana.

    • Diegokoiruli

      Kuules "isäntä". Pitäiskö sun uusia toi sun kasetti, kun se ei tunnu kestävän muuten. Venyy ja paukkuu niin maan perkeleesti. Kyllä sitä tämmöinen pieni ja säikky koira helposti pelkää. Tilaa vaikka uusi kiinasta, koska halvalla ja parempaa kuin täällä CCCP:ssä niinkuin itse mainostat kotimaatamme. Vai mikä varttiruotsalainen nyt sitten ikinä oletkaan. Ei kinosta. Olet muuten luuseri, ihan minunkin mielestä. Hau. Vituttaa elää tuommoisen autistin hoidettavana; elämä, jos tätä siksi voi kutsua, on yhtä kasettikekkeriä ja piereskelyä. Pavut on perseestä, anna parempaa ruokaa.

      Ps. Miten noin niinkuin omasta mielestä meni toi viimeinen adressi muroon liittyen :think: :rolleyes: Ei tainnut asua hommassa menestys...

      • Mustin_makkara

        Moi Diego. Musti tästä naapurista terve! Tuu meille hoitoon jos siellä on kasetit ihan solmussa. Mutta varo ettet riko sananvapautta. Mulle tuli tänään rikosilmoitus, mutta en osaa vastata koska olen koira. Kuulemma olin ostanut Otavamedian lehden ja nyt olen tietoisesti rikkonut lakia.

        Meillä on muuten parempaa ruokaa, tuu syömään. Mutta omistajaa et saa tuoda, muuten on kone varmaan täynnä pomminteko-ohjeita sieltä pahasta MuroBBS:stä! Ja pornoa, sellaista oikein likaista pornoa. En tykkää pornosta mutta narttujen haju. Voi veljet! Voittaa merituulen Silja Europan kannella!

        Woof ja rienausta!


    • 1asiakkaistasi

      Nakertaako autistia kun joka paikassa lyödään luukkua kiinni, on tainnut jumalasi hylätä? Vika löytyy peilistä kun kukaan ei ole puolellasi. Kasetti taitaa paukkua aika lailla, ei taida edes siljan laivat auttaa kun sampi kurri anni finnmatkoilta ja helsingin yleinen syyttäjä naureskelevat sinulle salaliitossaan.

    • Anonyymi

      Nosto näin 2025. Kuka vielä muistaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      97
      3988
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3337
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      131
      2658
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      232
      2115
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      92
      1889
    6. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      100
      1833
    7. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      21
      1819
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      115
      1638
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1321
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1232
    Aihe