Me tavattiin juhlapäivänä keskustassa. Törmättiin vaan toisiimme. Sattumalta.? Me ei oltais koskaan tavattu missään muussa yhteydessä. Meillä ei ollut yhtään yhteistä tutun tuttuakaan. Käveltiin toisiamme päin.. Siitä päivästä asti me oltiin yhdessä joka päivä. Sä muutit mun elämään, sänkyyn ja raivasin sulle kaapista oman hyllyn. Jos mä keskityn, pystyn muistamaan, millaista oli...rakastaa. Oltiin "me", meillä oli silti omatkin elämät, ystävät ja menot. Koskaan, mulla ei ollut/ tule olemaan yhtä tervettä ja tasapainoista suhdetta. Täydellinen luottamus toiseen, kunnioitus, ystävyys kaikki...kaikki asiat natsasi. Muutettiin yhteen, kaikki meni hyvin. Kaikki oli hyvin. Miten niin rakastunut voi edes olla, jälkeenpäin ei käsitä. Sitten yksi aamu... tasan vuos sitten heräsin aamulla ja sanoin etten jaksa enää. Meni melkein vuos ennen kuin muuteettiin omiin asuntoihin, ja nyt asutaan melkein naapurissa. Sä rakastat mua edelleen ja haluat tulevaisuuden kanssani. Mä tiedän, varmasti, etten mä löydä ketään, joka rakastais mua niin paljon kuin sinä. Kuka kohtelisi mua niin hyvin. Soitellaan päivittäin ja nähdään usein.. Onko tämä nyt "laastari" tilanne? Pitäiskö vaan repäistä irti nopeasti, ollaan jo vuos tässä vaiheiltu. Tuntuu että käytän hyväksesi rakkauttasi.. Enkä halua sinua enää koskaan. Tai ehkä sitten isona voin mennä kanssasi naimisiin ja saada lapsia, ym.. mutta nyt.. en tunne sitä kiihkoa enää, en halua.. näivetämme toisemme ja ystävyytemme. Kuitenkin suuttuisin, jos sinulla olisi joku muu.. Ja sinä itket koska tiedät sydämeni olevan muualla.. Voinko jatkaa ystävyyttä, vai helpotanko häntä lopettamalla yhteydenpidon.. En jaksa enää vatvoa näitä asioita..Tuntuu et kaikki vaan haluaa multa jotakin, ja nyt sinäkin.. Olet maailman paras ihminen enkä luopuisi sinusta mielelläni. Pidit huolta, siivosit, teit ruuan, rakastit, olit raitis ja rehellinen. Mitään et tehnyt väärin, miten saan sen sinulle perille?
En tiedä mitä tehdä
Pljm
2959
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulostaa tutulta, tilanne vain ehkä vähän toisinpäin. Me elimme kuin pienen elämän yhdessä, siitä jäi kummallekin sydämmeen jälki joka tulee pysymään ikuisesti. Erossa emme ole olleet kuin muutaman kuukauden. Minä en halunnut eroa, hän halusi. Silti luulen, että kummallakin on tunteet edelleen. Nähdään usein. Silti hän ei halua olla kanssani, ei, ei ainakaan nyt. Minä rakastin häntä, rakastin häntä niin paljon. Jopa hän epäilee löytävänsä ikinä ketään joka rakastaisi yhtä paljon. Se tunne oli minulta niin aito. Kuinka pystynkään ikinä rakastamaan ketään muuta yhtään niin aidosti? Tuskin pystynkään!? Mutta mitä tehdä, tuntuu että en pysty jatkamaan elämääni jos pidän ex:ni yhteyttä. En pysty katkaisemaan tunteitani häneen. Mutta silti, hän on minulle niin tärkeä etten halua menettää häntä ystävänä.
Olen 21- vuotias nainen. Haluaisitko vaihtaa ajatuksia kanssani enemmän? Jos niin heitätkö tänne palstalle sun meili osoite.
kuullostaa sille, että kyseessä on/oli ensimmäinen rakkaus. ekaan vakavaan suhteeseen liittyen mikä tahansa lopullinen päätös on äärettömän vaivalloista ja tuskaista. ei ole mitään taustaa, ei mitään mistä ottaa mallia toimia. ei vain tiedä, miten käsitellä kaikkia ristiriitaisia tunteita. ensimmäinen kaikessa on varmasti hankalaa, kun se on hankalaa vielä sittenkin kun on kokemuksia taustallakin, mutta jatkossa osaa edes hieman suhteuttaa.
ensinnäkin laastari-tilanne vaikuttaa jatkuneen jo vuoden ajan, joten asiaan on jo sopeuduttu varmasti riittämiin. nykyinen tilanne kuulostaa enää vain siltä, että sinulta puuttuu rohkeus lopettaa tilanne. ja se on ainoa vaihtoehto, ellet halua palata yhteen. laastari-tilanne ei ole elämää kenellekään, se on takertumista puolin sekä toisin. mutta vastuu tilanteessa on sinulla, lopeta se. näin kokemuksella pohdittuna...