Anoppini on hyvin vahva nainen, ja mielestäni liian huomiohakuinen aikuiseksi ihmiseksi. Hän on ulkopuolisten ihmisten silmissä "superihminen": hyväntuulinen ja onnellinen, kaikki on hänen mukaansa "upeaa/mahtavaa". Huonoa päivää hänellä ei ole koskaan. Myös raha tuntuu olevan aihe, jolla pitää kehuskella ja saada toisten huomiota.
Anoppi haluaa että myös perheenjäsenet kuten hänen omat poikansa, ihailevat häntä hänen saavutuksistaan, ikään kuin kaipaisi jotakin hyväksyntää. Hän ostaa kalliita syntymäpäivälahjoja ja tuliaisia matkoilta niille, joista katsoo hyötyvänsä. Toisaalta hän ikään kuin hylkää ne sukulaiset, jotka eivät hänen mielestään hyödytä häntä tai jotka todennäköisesti "näkevät hänen lävitseen" eivätkä lähde mukaan hänen touhuihinsa.
Tuntuu että anoppini haluaa omistaa omat aikuiset poikansa, hän haluaa käydä mm. mieheni ja minun kanssani saunassa. Toistaiseksi olen saanut vältettyä yhdessä saunaan menon sanomalla, että mieheni voi käydä yksin ja me voimme saunoa naisten vuorossa. Silti tuntuu ettei anoppi halua ymmärtää vinkistä sitä, että pidän saunomista kolmestaan vähintääkin outona.
Välillä vältän kylässä käymistä anopin luona, koska koen tilanteet siellä raskaiksi, kun pitäisi jaksaa kuunnella ja ihastella kaikkea mitä anoppi on nyt saanut aikaiseksi. Tätä touhua vauhdittaa yli menevä itsekehu. Toisaalta, hän harvoin kysyy mitä meille kuuluu..
Onkohan anoppini narsisti? Miten tämmöisen ihmisen kanssa kannattaa toimia? Olen pyrkinyt tähän asti tulemaan toimeen ja kestämään häntä "kun on pakko". Vinkkejä kaivataan niiltä, joilla on kokemusta vastaavasta!
Anoppi haluaa että myös perheenjäsenet kuten hänen omat poikansa, ihailevat häntä hänen saavutuksistaan, ikään kuin kaipaisi jotakin hyväksyntää. Hän ostaa kalliita syntymäpäivälahjoja ja tuliaisia matkoilta niille, joista katsoo hyötyvänsä. Toisaalta hän ikään kuin hylkää ne sukulaiset, jotka eivät hänen mielestään hyödytä häntä tai jotka todennäköisesti "näkevät hänen lävitseen" eivätkä lähde mukaan hänen touhuihinsa.
Tuntuu että anoppini haluaa omistaa omat aikuiset poikansa, hän haluaa käydä mm. mieheni ja minun kanssani saunassa. Toistaiseksi olen saanut vältettyä yhdessä saunaan menon sanomalla, että mieheni voi käydä yksin ja me voimme saunoa naisten vuorossa. Silti tuntuu ettei anoppi halua ymmärtää vinkistä sitä, että pidän saunomista kolmestaan vähintääkin outona.
Välillä vältän kylässä käymistä anopin luona, koska koen tilanteet siellä raskaiksi, kun pitäisi jaksaa kuunnella ja ihastella kaikkea mitä anoppi on nyt saanut aikaiseksi. Tätä touhua vauhdittaa yli menevä itsekehu. Toisaalta, hän harvoin kysyy mitä meille kuuluu..
Onkohan anoppini narsisti? Miten tämmöisen ihmisen kanssa kannattaa toimia? Olen pyrkinyt tähän asti tulemaan toimeen ja kestämään häntä "kun on pakko". Vinkkejä kaivataan niiltä, joilla on kokemusta vastaavasta!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihankuin suoraan mun elämästäni.
Mun kaikki anoppini ovat olleet myös narsuja.
Vielä lisäyksenä se, että ensimmäisiä kertoja tavatessani anopin, oli hän imelän mukava ja ystävällinen, joka tuntui jo silloin epäaidolta.. Sittemmin käsitys on vahvistunut, kun olen oppinut tuntemaan hänet paremmin.
Jos olen yksin kylässä anoppini luona hän käyttäytyy "normaalisti", eikä hänellä ole silloin useinkaan tarvetta saada kehuja. Tällöinkin juttumme kuitenkin keskittyvät pääasiassa siihen mitä hänelle kuuluu. Mutta kun olemme samassa seurassa MIEHENI TAI JONKUN MUUN SEURASSA (JOPA ISOMMALLA PORUKALLA), on anopillani tämä "SUPERIHMISEN" -rooli päällä..
Olisipa mullakin tuollainen anoppi! Kuulostaa ihanalta.