Miksi pihlajanmarjat eivät ole kelvanneet?

Tavallisesti rastaat syövät pihlajanmarjat puista mutta tänä vuonna marjoja pihlaja notkuu täällä Etelä-pohjanmaalla.

Marjat eivät tunnu kelpaavan linnuille.

Onko niihin muodostunut paha maku?
51617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ehkä syynä on se, että pihlajanmarjoja tosiaan on runsaasti, joten niitä jää yli.
Pihlajan sato taitaa olla runsas kautta maan. Täällä lounaisessä eteläisessä Suomessakin on runsaasti pihlajia, joissa marjat näyttäisivät olevan koskemattomia vielä näin marraskuussa. Itse olen nähnyt sinitiaisten ja talitiaisten napsivat marjoja kävelyreittini rantapihlajissa niin, että nyt alkavat jo olemaan marjat vähissä sillä rannalla.

Tosin itse olen maistellut niitä marjoja aikaisemmin syksyllä eri puista, ja makueroja tosiaan on. Joissakin kohtaa makealta maistuu ihmisen suuhunkin, vaan toisaalla napsittu ei auta kuin sylkeä pois ja huuhtoa suu heti... Mutta lintujen osalta veikkaisin, että niitä marjoja vain on niin paljon... Ja nyt kun rastaat ovat suurimmaksi osaksi lähteneet, niin niitä marjoja riittää sitten muillekin talviravinnoksi... Tiaiset taitavat ronkkia sieltä marjan sisältä vain siemeniä? Ainakin vähän tyhjiin imetyn näköistä kuorijätettä roikkuu niissä puissa, joista ovat ruokaa hakeneet.

Äänestä

Tilannehan on meidän lintuja seuraavien kannalta mitä parhain kun marjoja riittää piiitkälle alkutalveen. Riittää pihlajissa paljon seurattavia lintuja: rastaat, tilhet, taviokuurnat ym, jopa palokärki on alkanut meillä poimimaan marjoja.
Ensi vuonna sitten pihlajat ei marjoja kasvatakaan runsaan vuoden jälkeen.

Äänestä

No, tämmöinen havainto tähän myös:

Mieleen juolahti tässä syksyllä kaupassa käydessä, että ostanpa tuollaisia vilja-rasvapalloja tinteille, pari sellaista "automaattia" palloineen tuli kaapattua.

Sitten vaan kotona mietin, että minnes ne nyt laitan. Keksin paikan ja vein kummatkin kaikkine palloineen sinne, eivät ihan vierekkäin, mutta lähekkäin kuitenkin. Kaikkine palloineen, olisi ehkä pitänyt säännöstellä.

Kävin parin viikon aikana kahdesti katsomassa, onko automaateissa tapahtunut tarjottavan vähentymistä. Näytti ettei.
Nyt kun ne olivat tällä viikolla olleet siellä suurin piirtein kuukauden, kävin uudelleen katsomassa ohimennen. Ja nytpä olikin tilanne se, että toinen automaatti oli typötyhjä, ja toisesta oli päällimmäistä palloa aloiteltu.

En tietenkään tiedä, mikä eläin siellä on käynyt. Oravakin voi olla mahdollinen, jos se tuollaisia talipalloja syö. Tosin kun tästä kotini parvekeikkunasta jonkin verran näkee tuonne maastoon, vaikkei se automaattien paikka tähän näykään, niin on kuitenkin yhdessä vaiheessa näyttänyt, että lintuja niitten suuntaan olisi lennellyt. Tosin ne olivat sitten luokkaa närhi.

Nyt mietinkin sitten, että ostaisinko vielä siemenautomaatin,,, tai senhän voisi kätevänä ihmisenä rakentaa vaikkapa litran muovipullosta. Ainoa, mikä vähän arveluttaa, on se siivoaminen. Että pitäisi muistaa sitten käydä siivoamassa niitä kuorijätteitä, jos sinne tinttejä syömään menisi. Nyt sen vilja-rasvapalloautomaatin alla oli aivan vähän purua...

Tietysti voi olla mahdollista, että joku koltiainen olisi käynyt kaatamassa ja nakkelemassa niitä palloja, toinen automaatti on vähän vaikeammin tavoiteltavissa...

Mutta siis, jos linnut olivat tyhjentäneet, niin tässäkin tapauksessa, olivat tyhjentäneet ensin yhden, ja toinen oli vielä koskemattomana.

Äänestä

Rastaat syövät ensisijaisesti proteiinipitoista ruokaa. Kun ilmasto on plusasteilla, niin proteiinipitoista ruokaa on tarjolla runsaasti ja marjat saavat jäädä vaikeampia aikoja varten.

Äänestä
  • No, joulun alla niitä rastaita pyöri suurena parvena, useita kymmeniä ellei sata, tässä meidänkin kerrostalon pihan ympäristön pihlajissa. Marjat katosivat vauhdilla. Joulun jälkeen vielä joitakin rastaita. Ja niitä pihlajia on siis paljon tässä ympäristössä.
    Kävelylenkeillä kyllä muuallakin näitä rastasparvia oli liikkeellä.
    Nyt on hiljentynyt.
    Tilheille ei siis ainakaan näitä marjoja jäänyt. Saati muitten ihailemille taviokuurnille.
    Etelärannikkoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


seuraaja sari kirjoitti:

Tavallisesti rastaat syövät pihlajanmarjat puista mutta tänä vuonna marjoja pihlaja notkuu täällä Etelä-pohjanmaalla.

Marjat eivät tunnu kelpaavan linnuille.

Onko niihin muodostunut paha maku?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu