EU-omistus ilouutinen ennakkopäätöksenä kaikille kaupan ja kuluttamisen yms.sidosryhmille. Nyt voidaan poimia kirsikat kakuista koluamalla kaikkien €uroopan maitten edut omalle lautaselle.
Fennovoiman "kotimainen"
14
287
Vastaukset
- liiteri
Nyt voi mennä Liideriin puhtaalla omallatunnolla kun Jan Vapaavuori sanoi Kaikki EU-n maat ovat kotimaisia jotkka sijoittavat Fennovoimaan
- Mutkankautta
Nyt kelpaa jo kotimaiseksi Fortumin venäläinen "Raha"
- MegaVolttejakerien
Fennovoiman toiminta on saanut jo SURKUHUPAISIA piirteitä. Ensin sen piti olla täysin yksityinen voimala, sitten kelpaa venäläinen kumppani nyt €urooppalainenkin on kotimainen ja kaikenhuippuna suomenvaltion omistamaan venäläiseen vesivoimaan kytköksissä oleva Fortumikin kelpaa yksityiseksi osakkaaksi.
- Ei ydinvoimalle
MegaVolttejakerien kirjoitti:
Fennovoiman toiminta on saanut jo SURKUHUPAISIA piirteitä. Ensin sen piti olla täysin yksityinen voimala, sitten kelpaa venäläinen kumppani nyt €urooppalainenkin on kotimainen ja kaikenhuippuna suomenvaltion omistamaan venäläiseen vesivoimaan kytköksissä oleva Fortumikin kelpaa yksityiseksi osakkaaksi.
Ylen A-studio tallissa, Hanna pisti Vapaavuoren ja Hemmingin ahtaalle. Oikeastaan vei näitä huonomuistisia puhtaasti 6-0. Vapaavuorihan se on junaillut kulisseissa koko homman ihan selvästi. Ydinjätteen loppusijoituksesta eivät halunneet miehet puhua? Onko Se Pyhäjoki, se on täysin mahdollista.Nämä sovitaan yhteistyöllä, sopotti Hemminki sataan kertaan. Salamyhkäistä koplausta, vehkeilyä ja kusetusta koko homma. Voi niitä tyhmiä, jotka tätä valehtelua ja Fennovoimaa sekä Venäjää puolustaa.....
Onneksi Hanna on ottanut asioista selvää ja kertoo TOTUUDEN kaikelle kansalle!! - Ei siperiaan
Ei ydinvoimalle kirjoitti:
Ylen A-studio tallissa, Hanna pisti Vapaavuoren ja Hemmingin ahtaalle. Oikeastaan vei näitä huonomuistisia puhtaasti 6-0. Vapaavuorihan se on junaillut kulisseissa koko homman ihan selvästi. Ydinjätteen loppusijoituksesta eivät halunneet miehet puhua? Onko Se Pyhäjoki, se on täysin mahdollista.Nämä sovitaan yhteistyöllä, sopotti Hemminki sataan kertaan. Salamyhkäistä koplausta, vehkeilyä ja kusetusta koko homma. Voi niitä tyhmiä, jotka tätä valehtelua ja Fennovoimaa sekä Venäjää puolustaa.....
Onneksi Hanna on ottanut asioista selvää ja kertoo TOTUUDEN kaikelle kansalle!!Fortumin tulo 15%.omistajakaartiin on ilouutinen meille Pohjois-Pohjalaisille jotka tulemme saamaan korvauksen kotiseutumme arvonmenetyksestä ja uusien asuinpaikkojen kuluista. Nyt vain lähettämään arviota ja laskuja Fennovoimalle millä summalla suostumme lähtemään voimalan haitta-alueelta (säde 200km) valmiiksi rakennettuun sijoituspaikkaamme jota ei totiseti kannata kovin läheltä valita. Korvausvaatimuksia ei pidä jättää odottamaan pahimman mahdollisen tapahtuman jälkeiseen aikaan sillä silloin omistajatahot ovat jo luikkineet turvapaikkohinsa.
- LahjatonMinisteri
"Kotimainen"kinkku 3€ / kilo. Ei kuitenkaan suomalainen. Nyt kaikki kaatamaan kotimaista tuotantoa Vapaavuoren opastuksella.
- viherpiiperöt2
onnea fennovoima vihreät puhuivat että lisätään ja tuotetaan sähkö hakkeella montako risupartaa siellä on haketta tekemässä viherpiiperöt tulee helsinkistä pusilla osoittamaan mieltä näyttää että ovat helsinkin herrojen pentuja jotka eivät koskaan ole tehneet työpäivää.
- KirovinSergei
Hanhikiven ydinvoimalatyömaan rakentajien tulevaisuuden (mikäli sitä on) voi lukea RAKENTAJA lehdestä 1/2015 sivu22
- Myrkytyksen oireet
KirovinSergei kirjoitti:
Hanhikiven ydinvoimalatyömaan rakentajien tulevaisuuden (mikäli sitä on) voi lukea RAKENTAJA lehdestä 1/2015 sivu22
Kyllä tässä jää kotimaisuusaste pieneksi. Aliurakoinnit menee venäjälle suurimmaksi osaksi. Suomalaisille jää vain luu käteen ja iso kasa pa..kaa.
Suuret oli herrojen lupaukset, suuret oli odotukset esim. työllisyyden suhteen. Mutta hei, teitä kusetettiin todella riskisti. Nauttikaa nyt ydinvoiman kannattajat.
Olisitte kuunnelleet ja uskoneet Hanna Halmeenpäätä. - todisteeksi
KirovinSergei kirjoitti:
Hanhikiven ydinvoimalatyömaan rakentajien tulevaisuuden (mikäli sitä on) voi lukea RAKENTAJA lehdestä 1/2015 sivu22
Tilatkaa ko. RAKENTAJALEHTI kaikkien luettavaksi jotta voitte verrata jälkikäteen yhtäläisyydet.
- h2hh
Kaikki voitti Vihreät sai vesivoimaa
- Mankala-sopimus
Halpaa muille mutta ei sijoittajakunnille.
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7119250.html - ase9mm
No eipä taaskaan pidä paikkaansa h2hh. Saunan takana on TILAA..
- Krimtractor
Mistä näitä ENNAKKOPÄÄTÖKSIÄ oikein tipahtelee ? Nyt kuka tahansa vaikkapa venäläisen kanssa voi raiskata merenrantaa vaikkei olisi rakentamislupaa edes kanalalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa933641Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292393Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1422049Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.34901- 44831
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30820Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61795Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5789- 40707
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies87686