Eli täällä kirjoittelee 13v. tyttö joka on vaan kyllästynyt elämäänsä. Ennen elämäni oli semmoista jännittävää seikkailua. Niinkuin sarjoissa, tai elokuvissa. Ihmiset tekivät minut onnelliseksi. Olin itse onnellinen, mistään syystä. En välittänyt kaverimäärästäni, tai yhtään ulkonäöstäni. Mitä nyt on oikein tapahtunut? En ole vaan onnellinen. Joka asia mikä voi tehdä ihmisen onnelliseksi, ei vaan enään tee minua onnelliseksi. Tai, periaatteessa menetin kaiken. Menetin kaikki ystäväni. Menetin itteni. Yritin kaikkeni että saisin entisen elämäni takaisin. Mutta ei vaan onnistunut. Pystyin vihdoinkin opiskelemaan. Mutta sekin meni pieleen. Kokeet menee päin persettä. Liikaa unohduksia. Yritän tietysti päästä kieliluokalle, mutta sekin varmaankin menee pieleen. Koko elämä menee pieleen. Joka päivä, mä vaan herään meen kouluun ja sen jälkeen katon netflixiä. Joka päivä, joka IKINEN päivä kopio edellisestä päivästä. Noniin vielä jos kerron luokkalaisistani tytöistä. Niin se on ehkä paskan elämän päämäärä. Siis oikeesti näillä tytöillä on aina jotain mua vastaa. Jos teen esim. liikkatunnilla jossain pelissä väärin. Niin heti kauheet raget et: "MIKS TEIT NOI EKS TAJUU ET EI PITÄNY TEHÄ NOI" Mut ei jos joku muu tekee jonku virheen niin "virheitä sattuu" :)))))))))))) Ahh vielä se että mun ihastus (kyllä olen 13v. ja ihastunut.) on ihastunut entiseen ystävään ja entinen ystävä siihen. Ja kattoo miten ne hiplii toisiaa ja nauraa ja halailee, niin sattuu enemmän kun viiltely. Ja onkohan tässä se onnellinen elämä? Ei. EI ole. Se että menisin harrastamaan jotain lajia ei onnistu sekään. Haluun vaan tiedää miksi en ole enään edes niin onnellinen vaan niin masentunut? Joka ilta, kun menen nukkumaan niin mä vaan toivon että nukun itteni pois tästä kauheasta maailmasta. Oon jo miettinykkin itsemurhaa monesti. Mutta en vaan tiedä mitä teen. Koska enään ei ole mitään merkitystä elämässäni.
Onko elämällä merkitystä? EI.
masentunut123
596
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun ajattelet että elämä ei luonnistu, niin sitä toimii ja kokee juuri niin. Sinulla on alkanut se murrosikä. Varmaan osa syy löytyy hormonimyllerryksestä. Juttelu jonkun aikuisen kanssa auttaisi.
Elämästä oppii taas nauttimaan enemmän, kun välillä kokee sen huonoksi...
Nyt voi tuntua pahalta, mutta sitten myöhemmin ne hyvät ja onnen hetket tuntuu sitten paljon paremmilta, kuin ennen.
Olisi varmaan hyvä päästä juttelemaan, jos et uskalla henk.koht. niin vaikka anonyymina auttavaan puhelimeen tms.
Sekin jo auttaa jäsentämään tunteita, ja ajatuksia jos alat pitää vaikka päiväkirjaa, tai en tiedä kirjottaako kukaan päiväkirjaa enää... no vaikka blogia sitten, kunhan muista ettet laita omia tai perhe/kaverikuvia tai liian helposti tunnistettavia juttuja niinkuin koulua, luokkaa ja kaupunkia ettei väärät ihmiset tunnista ja voit ihan tuntemattomana purkaa.
tai vaikka edes käyt tänne kirjoittamassa sillon tällöin, tuolla masennuspuolella oli just joku aika lailla sun ikäisen kirjoitus vähän samoin tuntein, ehkä voitte jakaa ajatuksia. Mullakin oli tuollaista kuin sinulla kun menin kasille, mutta siitä on jo sen verran monta vuotta että mun muistikuvat ei ehkä oo enää niin tuoreita että ihan täysin pystyisin ymmärtämään... sen voin vaan sanoa, että elossa olen vieläkin ja elämä se vaan jatkuu vuoristoratana, välillä kurjempaa ja välillä ihan uskomatonta :)
Ai niin, paitsi sen kyllä muistan, että ne sun luokkatoverit saattaa kokea samaa kuin sinä, mutta näyttää sen vähän eri tavalla... mä muistan kun mua kiusattiin, ja lopulta uskalsin pistää vastaan sille eniten kiusaavalle kun näin sen kaksin, niin se kiusaaja alkoikin itkeä ja sillä oli oikeasti vaikeaa... ei meistä kavereita tullut, mutta kiusaaminen kyllä loppui, eikä se antanut sen kavereidenkaan jatkaa.
älä yritä olla niinkuin muut. he eivät ole yhtään sen parempia eivätkä tiedän elämän tarkoituksesta yhtään sen enempää.
elämän tarkoitus on olla onnellinen. tee siis niitä asioita jotka tekevät onnelliseksi.
tarvit vähemmän tv katselua ja enemmän luovaa toimintaa. ei elämä ole sarjoissa ja internetissä, vaan se on sun omissa kokemuksissa.
"kasva isoksi, älä aikuiseksi"
Ei kukaan voi vielä 13-vuotiaana tietää onko elämä menetetty ja itse en edes miettinyt tuollaista kuin korkeintaa joskus 18-vuotiaana vaikka minua kiusattiin koulussa koko ylä-asteen ajan. Itse olen nyt lähemmäs 26-vuotias ja voin jo hyvällä syyllä sanoa että elämä tästä tuskin tulee paremmaksi muuttumaan.
Olen jo 10 vuotta kärsinyt elämää pahasti rajoittavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta ja ahdistuksesta. Sitten on tullut vielä paha masennuskin päälle kun juuri mihinkään et kykene näiden ongelmien johdosta. 13-vuotiaalla elämä on kuitenkin vasta alkutejijöissään eikä mitään olla vielä menetetty ja olen minäkin joutunut seuraamaan sivusta kun sellainen nainen johon olen ollut ihastunut on alkanut seurustella jonkun toisen miehen kanssa. Silloin viimeistään totta tosiaan olis tehnyt mieli tehdä itsemurha mutta jostain syystä en sitä kuitenkaan ole tehnyt.
Tunnet, että elämälläsi ei ole merkitystä, siksi koska olet menettänyt ystäväsi, ja olet ilmeisesti jonkinlaisen kiusaamisen kohde. On aivan normaalia tuntea tällaisessa tilanteessa, että elämällä ei ole merkitystä. Jos tuo tilanne koulutoveriesi kanssa jatkuu, eli olet jatkuvasti ulkopuolinen ja muut raivostuvat sinulle täysin mitättömistä syistä, sinun tulisi mennä puhumaan asiasta jollekin opettajalle, koska kysymyksessä saattaa todella olla kiusaaminen. Kun saat puhuttua asiasta jollekulle, niin sekin varmasti jo parantaa oloasi ja antaa sinulle elämäniloa.
Olin itsekin aikoinaan koulukiusattu, koko peruskoulun ajan, mutta en jostakin syystä koskaan menettänyt elämänhaluani, tämä vaihe tuli vasta peruskoulun jälkeen. Minulla tosin oli aina oma voimakas sisäinen maailmani ja omat intressini tukenani, minulla oli ns. "pakopaikkoja". Sinulla tuo pakopaikka tuntuisi olevan Netflixin katselu. Onko sinulla mitään muita mielenkiinnon kohteita, mistä voisi tulla uusi harrastus?