Olemme perheen kanssa lähdössä 17.12. Finnmatkojen matkalle Krabille. Lennon piti olla suoraan Krabille, yksi iso tekijä matkaa varatessa. Nyt kolme ja puoli viikkoa ennen matkaa sunnuntaina tulee viesti, että lento lennetäänkin Phuketiin. Sunnuntainako asia käsiteltiin?
Sunnuntaina tulleessa viestissä ilmoitetaan etteivät lentoaikataulut juuri muutu, totta. BUSSIMATKA TOSIN KASVAA NELJÄLLÄ JA PUOLELLA TUNNILLA. Asian käsittämättömäksi tekee se, ettei Finnmatkat suostu antamaan kyseistä päästöstä asiakkaittensa tietoon esimerkiksi julkaisemalla nettisivuillaan. Ihmettelenkin ONKO MOINEN PÄÄTÖS TODELLA OLEMASSA? ONKO MATKAN JÄRJESTÄJÄN LENTOAIKA TODELLA PERUTTU KOLMISEN VIIKKOA ENNEN MATKAA? VAI VOIKO OLLA KYSEESSÄ SE, ETTÄ MATKAN JÄRJESTÄJÄ JAKAA VIRHEELLISTÄ TIETOA JA PÄÄTÖS LENNON KOHTEEN SIIRROSTA ONKIN MATKANJÄRJESTÄJÄN ITSENSÄ TEKEMÄ?
Lennon siirto ja bussimatkan pituus tarkoittaa tässä asiassa sitä, että alkuperäisen ja maksetun matkan paluulento olisi ollut kello 10 Krabilta, jolloin olisi saanut nukkua aamuun. NYT HERÄTYS ON NOIN KELLO 2 AAMULLA. Finnmatkojen mielestä tämä on ihan okei, mutta toki pahoillaan ovat. Oikein palauttavat 48 € kahdeksan tonnin matkalaskusta ja viis veisaavat siitä, että myyvät toista ja asiakas saa jotain muuta. VOISIKO VASTUULLINEN MATKANJÄRJESTÄJÄ JULKISTAA SAAMANSA PÄÄTÖKSEN, jolloin ei tarvitsisi EPÄILLÄ matkanjärjestäjän rehellisyyttä asiassa. VAI ONKO HEILLÄ MITÄ JULKAISTA??
Finnmatkojen lennon siirto Krabilta Phuketiin
25
513
Vastaukset
- agdagadg
Eipä nuo meille mitään palauta.
Ilmaisen kuljetuksen kuitenkin tarjoavat Phuketista Krabille, senkin vasta parin puhelun jälkeen. - New Year
Onkos paluupäivä sitten uudenvuodenpäivänä? Sittenhän ei ilotulituksen perään kannata edes käydä nukkumaan.
- Dr. Travel
Jos on noin herkkä pienelle muutokselle niin kannattaisiko harkita koko matkan mielekkyyttä. Matkalla kun voi tapahtua periaatteessa ihan mitä tahansa odottamatonta; koneita ammutaan alas, on tuhkapilviä, tsunamia, tulvia etc etc. Jos lentotekniset järjestelyt jo saavat pois tolaltaan niin miten sitten reissun päällä oikean hädän iskiessä..?
- huonoa palvelua
Muutos ei ole pieni kun määränpää lentoasema muuttuu !!!!! 16 € korvaus 4-5 tunnin bussimatkasta naurettava.
Dr Travel on juuri näitä matkatoimistojen kusetukset salliva ja käyttävä henkilö.
Tämä on hyvä esimerkki siitä kuinka hyvin matkatoimistot pitävät asiakkaistaan muka huolen. Huoletonta matkaa vain Dr travel.
- Thaimaan kulkuri
Kyllä muutos on aivan oleellinen! Matkan hintakin melkoinen, joten maksettava korvaus ei ole "mistään kotoisin".
Vaatisin huomattavasti enemmän ja tarvittaessa kuluttajansuojan kautta!
Dr. Travelhan nyt keksii, mitä sattuu, voihan se meteorikin törmätä maahan ja kaikki loppuu...- Dr. Travel goes RTW
Ammattialiset eivät käytä matkatoimistojen kusetuspalveluja. Dr. Travel matkustaa edullisesti maailman ääriin. Omatoimisesti tietenkin.
- Ooo wau
Dr. Travel goes RTW kirjoitti:
Ammattialiset eivät käytä matkatoimistojen kusetuspalveluja. Dr. Travel matkustaa edullisesti maailman ääriin. Omatoimisesti tietenkin.
Hei Dr. Travel jne. Kerroit, että "Ammattialiset eivät käytä matkatoimistojen kusetuspalveluja". Olet varmasti oikeassa ja kiitos noista viisauden sanoista jotka auttoivat merkittävästi ketjun aloittajaa.
Viestistäsi jäi kuitenkin vähän epäselväksi minkä lajin ammattilainen olet ja liittyykö työsi matkustamiseen? Oletko ehkä lääkäri, joka rientää mustan lääkärilaukkunsa kanssa parantamaan ihmisä eri puolille maailmaa?
Siinä hommassa tulee varmaankin osteltua paljon lentolippuja, joten arvostan asiantuntemustasi. Suuresti. - Thaimaan kulkuri
Ooo wau kirjoitti:
Hei Dr. Travel jne. Kerroit, että "Ammattialiset eivät käytä matkatoimistojen kusetuspalveluja". Olet varmasti oikeassa ja kiitos noista viisauden sanoista jotka auttoivat merkittävästi ketjun aloittajaa.
Viestistäsi jäi kuitenkin vähän epäselväksi minkä lajin ammattilainen olet ja liittyykö työsi matkustamiseen? Oletko ehkä lääkäri, joka rientää mustan lääkärilaukkunsa kanssa parantamaan ihmisä eri puolille maailmaa?
Siinä hommassa tulee varmaankin osteltua paljon lentolippuja, joten arvostan asiantuntemustasi. Suuresti.Dr. Travelhan on aivan uuden ryhmän edustaja; Ammattialiset, mitä sitten tarkoittaneekaan???
Tällaisten asiantuntijoiden epämääräisiin lausuntoihin eivät järkevät matkailijat milloinkaan turvaudu, he toki paljonkin liikkuvat omatoimisesti, mutta välttävät ammattialisia, ammattilaisina osaavat ilman omatoimisten tohtoreiden höpötyksiä liikkua sujuvasti, eri puolille tellusta... - kriittiset paikat
Thaimaan kulkuri kirjoitti:
Dr. Travelhan on aivan uuden ryhmän edustaja; Ammattialiset, mitä sitten tarkoittaneekaan???
Tällaisten asiantuntijoiden epämääräisiin lausuntoihin eivät järkevät matkailijat milloinkaan turvaudu, he toki paljonkin liikkuvat omatoimisesti, mutta välttävät ammattialisia, ammattilaisina osaavat ilman omatoimisten tohtoreiden höpötyksiä liikkua sujuvasti, eri puolille tellusta...Matkankekohan näyttää useimmilla tyssäävän jo kentän ja aikataulujen muutokseen.
- Khap
Dr. Travel goes RTW kirjoitti:
Ammattialiset eivät käytä matkatoimistojen kusetuspalveluja. Dr. Travel matkustaa edullisesti maailman ääriin. Omatoimisesti tietenkin.
Ja omatoimimatkustajille ei voi sattua mitään? Tekstistäsi paistaa läpi että et ole lähiräkälää kauempana käynnyt!
- ei hukkaan
Jos ei käy niin eikös tuosta saa täyden rahapalautuksen.
- Krabi
Finmatkat kusettaa olan takaa. Olimme tammikuussa 2015 Krabilla. Täsmälleen sama huijaus kuin tässä ekassa esimerkissä. Matkatoimistolla on ollut tiedossa jo myydessään matkaa Krabille se ettei keskiviikkolento mene KJrabille vaan Phukettiin . Mutta vedättävät asiakakkaita joille piti olla suora lento keskiviikkona Krabille . Ylimääräiseen matkaan menee yhteensää päivä hukkaan josta korvaavat n 40€ naurettavaa!! Lisäksi paluulennoin takia herätys klo 2 yöllä. Älkää hyvät ihmiset käyttäkö Finnmatkoja.
- lonkero5
matkaa varatessa kannattaa katsoa myös lento aikataulu koska monet yhtiöt lentävät Krabin lentonsa Phukettiin jossa matkustajat kuljetetaan hotelleihin onhan se kurjaa kun joutuu valvomaan ja lentoaikataulu muuttuu itselläni ei ole kovin mairittelevia kokemuksia Finnmatkoista mutta kaikki pitää pistää opetuksen piiriin
- Kaupanpurkuperuste
Törkeää. Noin iso muutos on riittävä syy purkaa kauppa. Minä ainakin peruisin sen koko matkan ja vaatisin rahat takaisin. Ostaisin toisen matkan tilalle. Kun lento on Phuketiin, niin matkan saa takuulla halvemmalta kuin mitä nyt olette maksaneet suorasta lennosta.
Onhan sekin kai mahdollista, että pyydätte Finnamatkoja vaihtamaan teidän majoituksen muualle kuin Krabiin. Jonnekin lähemmäs Phuketia, niin että ei tarvitse matkustaa noin pitkää matkaa.- sitä saa mitä...
Normaalilennoilla saisitte uudelleenreitityksen alkuperäiseen kohteeseen pahoittelujen kera. Tai tietysti rahat takaisin. Näillä hulipulireissuilla ei koskaan tiedä mitä matkanjärjestäjällä on takataskussaan ja normaalit lentomatkustajan oikeudet eivät tietenkään päde.
- 3.1.2014
sitä saa mitä... kirjoitti:
Normaalilennoilla saisitte uudelleenreitityksen alkuperäiseen kohteeseen pahoittelujen kera. Tai tietysti rahat takaisin. Näillä hulipulireissuilla ei koskaan tiedä mitä matkanjärjestäjällä on takataskussaan ja normaalit lentomatkustajan oikeudet eivät tietenkään päde.
Tapahtui tämän vuoden tammikuussa. Oli Finnairin Bangkokin lento buukattu täyteen paggage dropissa kysyivät suostuisinko lentämään Hong Kongin kautta ja 600€ korvausta suostuin. Hyvä korvaus siitä että kuusi tuntia matka-aika piteni.
Tuo 16€ korvaus on törkeää ja asiakasta halventavaa. - 3.1.2014
3.1.2014 kirjoitti:
Tapahtui tämän vuoden tammikuussa. Oli Finnairin Bangkokin lento buukattu täyteen paggage dropissa kysyivät suostuisinko lentämään Hong Kongin kautta ja 600€ korvausta suostuin. Hyvä korvaus siitä että kuusi tuntia matka-aika piteni.
Tuo 16€ korvaus on törkeää ja asiakasta halventavaa.Ja lisäksi business luokassa makuuasennossa. Pakettimatkalaiset itkeköön aivan rauhassa. Kukaan ei teitä todellakaan arvosta! Matkailun pohjasakkaa.
- Sitä saa
sitä saa mitä... kirjoitti:
Normaalilennoilla saisitte uudelleenreitityksen alkuperäiseen kohteeseen pahoittelujen kera. Tai tietysti rahat takaisin. Näillä hulipulireissuilla ei koskaan tiedä mitä matkanjärjestäjällä on takataskussaan ja normaalit lentomatkustajan oikeudet eivät tietenkään päde.
Aivan kuten Finnairin reittilennoilla.
- 1.3.2014
3.1.2014 kirjoitti:
Ja lisäksi business luokassa makuuasennossa. Pakettimatkalaiset itkeköön aivan rauhassa. Kukaan ei teitä todellakaan arvosta! Matkailun pohjasakkaa.
Sinun ainoa lentomatka on lähiöpubista ulos ja makuuasennossa.
- hehee6
ei pidä ruikuttaa,, saattaahan se taivaskin pudota niskaan,,
- poppoonen
Luojan kiitos etteivät nämä matkalaiset ole omatoimireissulla. Aikatauluun merkitty bussi voi jäädä ko. päivältä kokonaan tulematta tai saapuessasi varaamaasi hotelliin iltamyöhään se onkin "vulibuk".
Näillä on bussit kansiota heiluttavine oppaineen vastassa jotka vievät hotellin ovelle. Ja silti hirveä narina muutaman tunnin tähden. Kannattaa pysytellä pakettimatkoissa, muuten voi mennä vaikeaksi :). - Rahat pois
Kyllä sillä kansionheilutuksella on aika kova hintalappukin, etenkin jouluna
- aurinkoa rakastava
Minusta valmismatkojen ja omitoimimatkan järjestelyitä ei voi verrata keskenään. Olemme tehneet näitä molempia Thaimaahan ja kyllä omitoimimatkalla on aina oma jännityksensä päällä, toisin kun valmismatkojen. Onneksii tämä tieto on nyt tullut teille etukäteen, eikä yllärinä esim. lentokentällä. Tuo korvaus on kyllä naurettavan pieni. Toivottavasti onnistutte saamaan korvausta enemmän. Voin vain lohduttaa teitä sillä, että matka Phuketista Krabiin taittuu kuitenkin jouhevasti (n. 21/2 tuntia) ja ainakin aikoinaan Aurinkomatkojen opas kertoi meille tarpeellisia ja mielenkiintoisia asioita Thaimaasta ja Krabista. Pysähdyimme n. puolessa välissä vessatauolle ja ostoksille. Ihanaa kun pääsette jouluksi lämpimään, nyt häntä pystyyn ja nauttikaa täysin rinnoin Krabin upeasta saaristosta ja ihanista rannoista!
- Hymy hyytynyt
Samassa tilanteessa ollaan. Meillä lähtö 14.1 ja muutoksesta ilmoitettiin itsenäisyyspäivän aikaan. Olen myös ihmetellyt miten matkatoimisto ei hiisku sanaakaan nettisivuillaan asiasta. Myyvät vaan tyynesti edelleen suoria lentoja Krabille, joita tuskin toteuttavat. Turisteja kuulemma kusetetaan ulkomailla, mutta taitaa asian laita olla niin, että se kusetus tapahtuu jo suomen päässä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206949Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899- 72855
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297855- 40841