Laitoin tämän ensiksi Keskustan saitille, missä asiaan on puututtu mm. minun tiimoiltani, mutta sieltä tämä pian poistettiin, kun ilmeisesti tämän ei katsottu kuuluvan saitin aihepiiriin. Tänne tämä varmaan paremmin kuuluukin.
Kysymyksessä on ammattisotilaiden poliittiset mielipiteet. Oman sotilasurani päättymisestä on jo reippaasti yli 20 vuotta, mutta on minulla käsitystä ja tietoa myös nykytilanteesta, mutta omalta ajaltani tietysti enemmän.
Minua on joskus paheksuttu täällä, nimenomaan keskustan saitilla, siksi, että olen osoittanut kannattavani monia sosialidemokraattisia arvoja. Sellainen "vasemmistolaisuus" on monen mielestä sopimatonta entisellekin sotilaalle. Vielä kamalampaa joidenkin mielestä on ollut se, että olen kritisoinut lähes koko sotilasurani ajan ylipäällikköäni ollutta Urho Kekkosta.
Olen usein korostanut, että arvostan sosialidemokraatteja lähinnä heidän historiallisesti suuren ja mielestäni maallemme myönteisen merkityksen vuoksi, mutta pidän myös monia sosialidemokraattisia yhteiskunnallisia näkemyksiä kannatettavina, kun näen niiden olevan kehitysmyönteisiä ja pienen ihmisen eli kansalaisten enemmistön puolella olevia.
Monissa asioissa arvomaailmani taitaa olla kuitenkin enemmän oikeistolainen kuin vasemmistolainen, ainakin lähempänä kokoomusta kuin vasemmistodemareita. Mihinkään puolueeseen sitoutunut. Haluan olla ja koen myös olevani isänmaallinen suomalainen ja omilla aivoillaan ajattelemaan pyrkivä ja sitä kautta arvonsa luova vapaa demokraatti.
Mutta sekin on tullut ilmi, että vuoden 1972 kunnallisvaaleissa olin sitoutumattomana ehdokkaana SDP:n listoilla Helsingissä. Minut ehdokkaaksi asettaneet varuskuntalaiset halusivat laittaa minut SDP:n listoille, kun toinen varuskunnallinen ehdokas, jo kaupunginvaltuuston jäsenenä pari kautta ollut eversti Korvenheimo oli sitoutumattomana kokoomuksen listoilla. Enhän minä läpi mennyt, vaikka Santahaminan äänestysalueella moninkertaistin demarien äänipotin, kun äänisaaliini oli sentään kymmenkertainen esim. viime kunnallisvaaleissa täällä ahkeroineen CITY-Keskustan saaliiseen verrattuna.
Vuoden 1976 kunnallisvaalien alla olin Santahaminan toimiupseerikerhon puheenjohtaja, ja siinä ominaisuudessa kutsuin hyvissä ajoin ennen vaaleja Helsingin kahden muun toimiupseerikerhon edustajat ja Upseeriliiton Helsingin piirin puheenjohtajan silloisen majurin, myöhemmän kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäen saunailtaan kerhomme rantasaunalle. Tuossa tilaisuudessa päätimme asettaa vain yhden varuskunnallisen ehdokkaan, ja ehdokkaaksemme tuli silloinen toimiupseeriluutnantti Pentti Hirvikangas, jonka päätimme asettaa kokoomuksen listoille. Pentti sitten menikin läpi ja taisi olla valtuutettuna kolme vaalikautta.
Kunnallisvaaleissa siis sotilaiden poliittisuus on ollut sitä, että ennen muuta on haluttu oma edustaja valtuustoon, kun varsinkin varuskunnallisilla asuinalueilla on erityisongelmia, jotka muuten eivät tule päättäjien tietoon ja hoidetuiksi. Ehdokas on laitettu mieluiten listoille, joilla hänellä katsotaan olevan parhaat mahdollisuudet läpimenoon. Helsingissä se on aina ollut Kokoomus. Vuonna 1972 meidät valtasi ahneus ja yritimme saada kaksi edustajaa, mutta eihän se onnistunut. Kokoomuksen listoilta sitoutumattomana on valittu Hirvikankaan seuraajakin, majuri-everstiluutnantti Pekka Kouri.
En pannut merkille, kuka oli viime kunnallisvaaleissa varuskunnallisena ehdokkaana, mutta kokoomuksen listoilla hän on ollut, koskapa Santahaminan äänestysalue oli kokoomuslaisin Helsingissä, saaden 63,4 % äänistä. Ei Santahaminan väki muuten ihan noin kokoomuslaista ole, se nähdään aina valtiollisissa vaaleissa, joissa myös demarit ja keskustalaisetkin saavat melkoisesti ääniä. Vasemmistoliitto sai nyt kunnallisvaaleissa Santahaminassa vain 1 % äänistä, ja se pysyy kyllä yhtä alhaisena myös valtiollisissa vaaleissa!
Demareiden listoilta on sotilaita valittu valtuustoihin vähän, mutta on kuitenkin. Toimiupseeri, sotilasmestari-kapteeni Esko Valkama oli pitkään Kirkkonummen kunnanvaltuustossa demareiden listoilta valittuna, taisipa Esko olla lopulta peräti valtuuston puheenjohtaja. Keskustan listoilta valitaan aina kunnallisvaaleissa myös sotilasedustajia niillä paikkakunnilla, joissa Keskusta on vahva, jolloin varuskunnallisetkin ehdokkaat asettuvat mielellään sen listoille. Näin on tapahtunut varsinkin ns. ”korpivaruskuntapaikkakunnilla.”
Ammattisotilaat meillä Suomessa ovat aidosti varsin puolueettomia, ja puolueisiin kuulumattomiahan heidän tulee lain mukaan ollakin. Ainoa tietämäni ”rikos” tässä suhteessa on tapahtunut silloin, kun eversti Keinonen aikanaan oli ottanut Maalaisliiton jäsenkirjan oman kertomansa mukaan aikoakseen erota armeijasta ja ryhtyäkseen muihin hommiin, mutta myöhemmän historian valossa voidaan myös ajatella hänen tehneen sen virkauraansa edistääkseen. Keinosestahan tuli puolustusvoimain komentaja kenraalikuntamme nuorimpana, kun maalaisliittolainen puolustusministeri Arvo Pentti hänet virkaan esitti ja Kekkonen nimitti. Myöhemmät vaiheet ja Keinosen pakkoero ovat ikäluokkani hyvin muistamaa surullista historiaa.
Myös minä, sotilasurani jälkeenkin olen pitäytynyt täysin poissa puoluepoliittisista riennoista ja kytkennöistä, vaikka minulla olisi saattanut joskus olla mahdollisuuksia niihin päästä. Jos ja kun olen esittänyt kärkeviäkin näkemyksiäni Kekkosesta ja Keskustasta, en ole tehnyt sitä niinkään minkään poliittisen aatesuunnan puolesta kuin siitä omasta vakaasta näkemyksestäni, että noista on ollut Suomelle enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Nykyisenkään Keskustan tavoitteet ja toimintaperiaatteet eivät mielestäni anna minulle aihetta näkemykseni uudelleenarviointiin.
Ja oli miten oli, en puhu täällä politiikka enkä arvostele Kekkostakaan sotilaana, vaan yksityisenä kansalaisena, joka on sitä mieltä mitä on vain omana itsenään, K.K.Korhosena. Minun ajatuksieni takana, vastoin muutaman sekopään harhaluuloa ei ole ketään eikä mitään tahoa, sillä olen aivan liian itsenäinen ja omapäinen taipumaan kenenkään tai minkään äänitorveksi; kukaan minut oikeasti tunteva ei sellaista edes yrittäisi, ja mikäpä arvo minulla minkään tahon äänitorvena olisikaan.
Toivoisin että tämä varsin pitkä juttuni jaksettaisiin lukea ja ymmärrettäisiin, mistä on useimmiten kysymys silloin, kun joidenkin varuskuntapaikkakuntien äänestyslukemat kunnallisvaaleissa näyttävät kovin yksipuoista poliittista suuntautumista.
Ja minua ei ole syytä kytkeä mihinkään poliittisiin tahoihin, ei edes Oiva Härkösen mainostamiin ”koklippeihin”, sillä vaikka Paavo Lipposta arvostan nykypoliitikoistamme eniten, ei hän minun messiaani ole kuten Kekkonen monelle täällä, ja Paavon väistyttyä en usko ainakaan demareista pian nousevan miestä tai naista, joka saisi hänen tavoin arvostukseni. Ja enkä kai kovin kauan enää itsekään keiku täällä ketään poliitikkoa arvostamassa tai inhoamassa, ja poliittisten asioiden merkitys minulle vähenee koko ajan, kun mielenkiintoni alkaa enemmän kohdistua ”tuonilmaisiin”.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"sillä vaikka Paavo Lipposta arvostan nykypoliitikoistamme eniten"
Miksi? Lipponenhan oli juuri se idiootti, joka yritti saada Suomen mukaan Irakin sotaan.
Kaipa siihen löytyy hyvä 3K:n perustelu. Lipposta minäkin osasin arvostaa - vielä pääministeriaikana. Demarien riveistä ei minunkaan mielestäni ihan heti nouse suurmiestä Lipposen jälkeen nouse, jos Lipposta suurmieheksi saa kutsua. Puhemiesaikaiset teot eivät sihen ehkä anna aihetta.
Demareilla ei taida olla, kuin huonoja vaihtoehtoja jäljellä. Millään muulla puolueella ei ole niin huonosti asiat, että puoluesihteeri on vakavastiotettavin vaihtoehto puolueen puheenjohtajaksi. Tämä ei ole (henkilökohtaisesti osoittamastani antipatiasta ko. henkilön julkisuuskuvaa kohtaan huolimatta - henkilönähän häntä en tunne) mitenkään moite Heinäluoman työnä puoluesihteerinä. Epäilen vain, että puoluesihteerin homma on niin erilaista, että siitä ei puolueen puheenjohtajaksi ilman vakavia puolueorganisatoorisia komplikaatioita nousta.
Suomeksi: puoluesihteerin tehtävä on korostaa aatteellisuutta, puoluejohtajan selittää puolueen linjaa yleispoliittisesti. Muutos "agitaattorista" "promoottoriksi" ei tapahdu yhdessä yössä.