niin hän nauroi suorastaan hysteerisesti. Minusta oli melko mielenvikaista alkaa nauramaan, kun näki lapsen itkevän.
Kysymys oli tilanteesta, jossa olin itse ottanut yhteyttä sosiaalitoimeen.
Kun ottaa yhteyttä sosialitoimeen, niin siinä kohtaa perheestä tulee sossun omaisuutta. Meille tultiin väkisin. Sitten on olemassa kolmen kuukauden raja, jona aikana heidän on saatettava tutkintansa loppuun. Tämä raja ylittyi.
Kun he päätyivät tulokseen että emme tarvitse seurantaa, niin silti he ristiriitaisesti yrittivät pakottaa meitä tiettyihin asioihin ja uhkailivat tulla kouluun.
Jouduin ottamaan yhteyttä johtavaan sosiaalityöntekijään, että mitä nämä työntekijät sekoilevat. Hän kehui työntekijänsä maasta taivaaseen ja vasta monen tinkaamisen jälkeen sain vastauksen, että työntekijät olivat ylittäneet valtuutensa emmekä ole enää heidän alamaisiaan.
Kysymys oli yhdestä yksittäisestä tilanteesta kodin ulkopuolella, josta seurasi puolen vuoden 'tappelu' sossujen kanssa. Jos en olisi ymmärtänyt pitää puoliani, niin meidät olisi alistettu ties mihin kontrolliin.
Tämä ei tapahtunut Kuopiossa. Tosiasia kuitenkin on että nämä täysin pätevät sossut eivät antaneet itsestään kovin selväjärkistä vaikutelmaa.
Kun sossu kävi meillä,
kaikenlaisia työntek
1
177
Vastaukset
- SossuLeaks
"Hän kehui työntekijänsä maasta taivaaseen ja vasta monen tinkaamisen jälkeen sain vastauksen, että työntekijät olivat ylittäneet valtuutensa emmekä ole enää heidän alamaisiaan."
Tuossa totuus sossun toiminnasta tiivistettynä. Noin menettelevät aina kun valittaa virheistä, tosin tuota virheiden myöntämistä harvoin tapahtuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?
Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta852228- 491926
Tietysti jokainen ansaitsee
Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt231838Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu74162550+ naiset kyl
Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin101588- 771492
hieman diabetes...
Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo241393Välitän sinusta mies
Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv61352- 721311
En voi sille mitään
Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee121304