Pakko nyt täälläkin kysellä, kun viime aikoina minulle on alkanut hahmottua syy siihen, miksi koen itseni seurassakin niin yksinäiseksi.
Olen huomannut, että kiinnitän huomiota yleensä aivan erilaisiin asioihin kuin muut ihmiset. Siinä missä muut tykkäävät vaihtaa kuulumisia oma huomioni kiinnittyy johonkin ihan muuhun. Jos nyt olisin isommalla porukalla vaikkapa bussissa, niin saattaisin katsella siinä jotain teknistä vimpainta ja miettiä mikä sen tarkoitus on samalla kun muut rupattelevat jostain aivan muusta.
Yleensäkin olen ylikorostuneen kiinnostunut tiedosta, tieteistä ja analysoimisesta. Rakastin koulua, jossa uutta asiaa tuli koko ajan ja olin vastuussa vain itselleni, mutta työelämä ei sovi minulle ollenkaan. Rutiinit alkavat oksettaa minua pahimmillaan fyysisesti ja otan myös hirveän paineen siitä, että olen vastuussa muillekin kuin itselleni.
Ihmisistäkin tykkään keskustella, mutta se tuppaa minulla heti kääntymään psykologiseen näkökulmaan, syihin ja seurauksiin. En meinaa millään jaksaa jutella kahvipöydässä siitä, mistä saa halvinta tarjousjauhelihaa. Mieleni alkaa heti askarrella ihan muiden asioiden parissa.
Usein kesken keskustelun alan ajatella jonkin sanan syntyhistoriaa tai alan miettiä, onko puhujan käyttämä rakenne lainautunut suomeen jostain muusta kielestä. Tai vähintäänkin seurailen keskustelun kuluessa puhujan murrepiirteitä. Ainoa tilanne, jossa todella uppoudun itse keskusteluun, on sellainen jossa kohtaan jonkun todella syvällisesti asioista tietävän ihmisen ja tällaisen ihmisen juttuja voisinkin sitten kuunnella loputtomiin, melkeinpä aiheesta mistä hyvänsä.
En myöskään niele oikein mitään kyseenalaistamatta sitä ensin. Haluan pohtia asioita perin juurin ennen kuin teen päätöksiä ja haluan olla varma siitä että vaikuttimeni ovat oikeat.
Olen äärimmäisen herkkä ihminen niin fyysisesti kuin tunne-elämältänikin. Olen myös aistiyliherkkä enkä kestä ollenkaan hälyä, vilkkuvia valoja tai voimakkaita hajuja.
Ihmisten kanssa toimeentuleminen on vaikeaa. Pärjään paremmin eläinten kanssa ja usein huomaan häpeäkseni olevani ennemmin koneenkin puolella kuin ihmisen, kun joku ei-tekninen ihminen saa jonkin laite-raukan sekaisin ja syyttää sitten kiukuspäissään viatonta konetta.
En jaksaisi ollenkaan sellaisia valtapelejä ja vastaavia, mitä ihmisillä on jatkuvasti keskenään. Toivoisin että kaikki voisivat kohdella kaikkia ystävällisesti ilman, että joku on heti ystävällisempää hyväksikäyttämässä.
Jotenkin tuntuu, että elän omassa kuplassani enkä pääse juuri koskaan muiden ihmisten kanssa samalle aaltopituudelle. Hetkittäin ihmiset alkavat keskustella kanssani jostakin mielenkiintoisesta, mutta usein jotenkin säikähtävät tilannetta ja alkavat naureskella että menipä syvälliseksi.
Aspergerin syndrooma minulta on suljettu pois. Itse koen, että tämä on vain tietynlainen persoonallisuustyyppi, mutta miksen kohtaa missään kaltaisiani? Vai johtuuko se nykymaailmasta, jossa kaltaisilleni ei ole tilaa, kun kaikkien tulisi olla avoimia, seikkailunhaluisia ja pintapuolisen sosiaalisia?
Olen 38-vuotias nainen ja koen, että etenkään naisella tällaista persoonallisuutta ei arvosteta eikä ymmärretä oikein ollenkaan.
Olen huomannut, että kiinnitän huomiota yleensä aivan erilaisiin asioihin kuin muut ihmiset. Siinä missä muut tykkäävät vaihtaa kuulumisia oma huomioni kiinnittyy johonkin ihan muuhun. Jos nyt olisin isommalla porukalla vaikkapa bussissa, niin saattaisin katsella siinä jotain teknistä vimpainta ja miettiä mikä sen tarkoitus on samalla kun muut rupattelevat jostain aivan muusta.
Yleensäkin olen ylikorostuneen kiinnostunut tiedosta, tieteistä ja analysoimisesta. Rakastin koulua, jossa uutta asiaa tuli koko ajan ja olin vastuussa vain itselleni, mutta työelämä ei sovi minulle ollenkaan. Rutiinit alkavat oksettaa minua pahimmillaan fyysisesti ja otan myös hirveän paineen siitä, että olen vastuussa muillekin kuin itselleni.
Ihmisistäkin tykkään keskustella, mutta se tuppaa minulla heti kääntymään psykologiseen näkökulmaan, syihin ja seurauksiin. En meinaa millään jaksaa jutella kahvipöydässä siitä, mistä saa halvinta tarjousjauhelihaa. Mieleni alkaa heti askarrella ihan muiden asioiden parissa.
Usein kesken keskustelun alan ajatella jonkin sanan syntyhistoriaa tai alan miettiä, onko puhujan käyttämä rakenne lainautunut suomeen jostain muusta kielestä. Tai vähintäänkin seurailen keskustelun kuluessa puhujan murrepiirteitä. Ainoa tilanne, jossa todella uppoudun itse keskusteluun, on sellainen jossa kohtaan jonkun todella syvällisesti asioista tietävän ihmisen ja tällaisen ihmisen juttuja voisinkin sitten kuunnella loputtomiin, melkeinpä aiheesta mistä hyvänsä.
En myöskään niele oikein mitään kyseenalaistamatta sitä ensin. Haluan pohtia asioita perin juurin ennen kuin teen päätöksiä ja haluan olla varma siitä että vaikuttimeni ovat oikeat.
Olen äärimmäisen herkkä ihminen niin fyysisesti kuin tunne-elämältänikin. Olen myös aistiyliherkkä enkä kestä ollenkaan hälyä, vilkkuvia valoja tai voimakkaita hajuja.
Ihmisten kanssa toimeentuleminen on vaikeaa. Pärjään paremmin eläinten kanssa ja usein huomaan häpeäkseni olevani ennemmin koneenkin puolella kuin ihmisen, kun joku ei-tekninen ihminen saa jonkin laite-raukan sekaisin ja syyttää sitten kiukuspäissään viatonta konetta.
En jaksaisi ollenkaan sellaisia valtapelejä ja vastaavia, mitä ihmisillä on jatkuvasti keskenään. Toivoisin että kaikki voisivat kohdella kaikkia ystävällisesti ilman, että joku on heti ystävällisempää hyväksikäyttämässä.
Jotenkin tuntuu, että elän omassa kuplassani enkä pääse juuri koskaan muiden ihmisten kanssa samalle aaltopituudelle. Hetkittäin ihmiset alkavat keskustella kanssani jostakin mielenkiintoisesta, mutta usein jotenkin säikähtävät tilannetta ja alkavat naureskella että menipä syvälliseksi.
Aspergerin syndrooma minulta on suljettu pois. Itse koen, että tämä on vain tietynlainen persoonallisuustyyppi, mutta miksen kohtaa missään kaltaisiani? Vai johtuuko se nykymaailmasta, jossa kaltaisilleni ei ole tilaa, kun kaikkien tulisi olla avoimia, seikkailunhaluisia ja pintapuolisen sosiaalisia?
Olen 38-vuotias nainen ja koen, että etenkään naisella tällaista persoonallisuutta ei arvosteta eikä ymmärretä oikein ollenkaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kuulostat juuri mun kaltaiselta ihmiseltä. arvostan todellakin ihmisessä sun kaltaista "vanhaa sielua". oma päätelmä on se että olemme vain syvällisempiä ihmisiä.
itse ajattelen niin että en yritä edes sopeutua enää muiden "normaaliin" ja useasti materialistiseen ja pinnalliseen maailmaan. olen paljon onnelisempi kun en enää yritä olla mitään muuta kuin oma itseni.
viimeisen vuoden aikana olen psykoanalysoinut todella paljon itseäni ja päässyt sen avulla eroon mieltä painavista taakoista, ja tuntuu että olen löytänyt elämässä juuri oikean polun jota kulkea.
http://www.youtube.com/watch?v=ufHyOQPWkIA
Tutulta kuulostaa monelta osin. Töissä ollessani huomasin, että osapäivätyöt sopivat minulle huomattavasti kokopäivätöitä paremmin. Töiden jälkeen jaksoi ja oli hyvin aikaa tehdä kotona vielä omia juttuja, jolloin tuntui, ettei koko päivä mennyt hukkaan töissä. Osapäiväinen palkka riitti myös hyvin elämiseen, sillä en juuri harrasta shoppailua, koska koen sen tylsäksi. Paljon mielenkiintoisempaa on tehdä asioita itse. Lisäksi stressaannun ja väsyn nopeasti kauppojen loisteputkivalaistussa maailmassa. Nyt olen taas opiskelemassa ja vaikka viime aikoina vapaa-aikaa ei ole juurikaan ollut, tuntuu silti siltä, että saan elämässäni jotain aikaiseksi, kun opin uutta. Vaikka yhteiskunnan kannaltahan olen nyt paljon hyödyttömämpi kuin töissä ollessani. Päässä pyörii myös koko ajan erinäisiä projekteja, joita haluaisin joskus toteuttaa.
Ajoittain tulee mietittyä myös noita empatiajuttuja. Koen olevani empaattinen ihminen, mutta silti tuntuu, että välitän ihmisistä keskimääräistä vähemmän ja empatiani kohdistuu enemmän eläimiin, kasveihin ja esineisiin kuin ihmisiin. Koen, että ihmiset ovat usein ilkeitä ja tyhmiä sen sijaan, että voisivat olla ystävällisiä ja järkeviä, ja ei kai nyt tällaisia olioita kannata sympatiseerata ;-) Kasvit sen sijaan eivät ole tehneet kellekään mitään pahaa. Ne ovat myös vähään tyytyväisiä eivätkä esitä sosiaalisia vaatimuksia.
Tää meni nyt ehkä vähän jaaritteluksi. Pahoittelut.
Kuulostaa tosi tutulta. Pitäisi vaan pystyä kääntämään tämä jotenkin voimavaraksi :)