Eikö Annia

hävetä?

Ei.

Kaikkia muita hävettää Annin puolesta.
Ja Vihreiden.

:(
798
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hävettää tai ei, minusta tuli entinen vihreiden äänestäjä. Mitä järkeä on laittaa hunanististen tieden kanditaatti ilman minkäänlaista virka-alan kokemusta kaupunkisuunnittelusta vastaavaksi johtajaksi? Kilpailija oli alan diplomi-insinööri vuosien kokemuksen kera. Ei yhdyskuntasuunnittelu onnistu, vaikka olisi kuinka hyvä runoilija!

Vihreillä olisi ollut mahdollisuus esittää esim. Soininvaaraa, joka on julkaisuillaan osoittanut perehtyneisyytensä viran alaan. Ei kelvannut! Vihreät kai luottavat 1800-luvun sanontaan, että jos Herra suo viran, hän antaa myös siihen tarvittavan taidon. Ei päde nykypäivänä.

Äänestä

Miksi muuten kansanedustaja Anni voitiin valita, vaikka muutama viikko sitten todettiin, ettei kansanedustaja Lassea voitu valita?

Äänestä
  • Eikös Lassen tapauksessa kyseessä ollut viransijaisuus, Annilla virka. Eipä silti, hölmöilyjä molemmat.

    Äänestä

Kannattaako enää opiskella 7 - 10 vuotta yhdyskynta- ja rakennussuunnittelua, jos ei sille anneta minkäänvaltakunnan arvoa?

Äänestä
  • Näin on muillakin julkiselle palkattavissa tehtävissä. Poliitikon "pakastevirka".

    Korruptio alkaa jo käydä kansan kukkarolle, tänne ei uskalleta sijoittaa. Hyytyykö rouvien hymy?

    Sijoituksia Suomelta sivu suun – syynä "poliittinen epävarmuus"
    http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2014/11/27/sijoituksia-suomelta-sivu-suun-syyna-poliittinen-epavarmuus/201416477/12?pos=tuoreimmat

    "Suomalainen demokratia on menettänyt merkittävän osan vallastaan virkamiehille.

    Virkamiehet ovat erottamattomia, tulkitsevat lakeja haluamallaan tavalla ja toimivat aktiivisesti etujaan ajaen niin eduskunnassa kuin valtuustoissakin.

    Kyseessä on rakenteellinen korruptio, kun verovaroista palkkansa saavat ovat päättämässä verotuksesta, omista palkoistaan ja julkisen sektorin työvoimatarpeesta.

    Konkreettisesti tämä näkyy sääntelyn lisäämisessä ja uusien tehtävien haalimisessa kunnille ja valtiolle sekä julkisen sektorin tuottavuuden laskussa ja palkkojen nousussa.

    Muutos vaatisi lainsäädäntötoimia eikä sellaisia ole tietenkään tulossa --ennenkuin valtion velanottokyky romahtaa.

    27.11.2014"

    Äänestä

Eikö Vihreissä todella osata antaa arvoa viran alan koulutukselle ja kokemukselle??!! Ymmärtäisin Sinnemäen nimityksen esim. kulttuuripuolelle, mutta en mitenkään tehtävään, jossa tarvitaan teknistä ymmärtämystä.
Ei Soininvaarallakaan tosin ole teknistä koulutusta, mutta hän on matemaattisen aineen lisensiaatti, ja lukuisissa julkaisuissaan osoittanut perehtyneensä nimenomaan yhdyskuntasuunnitteluun. Hävetkää, s-tana, minun mittani tuli täyteen!

Äänestä
  • Ex-vihreä minustakin tuli myös, tuo nimitys oli viimeinen niitti. Täytyy kai äänestää vassareita, vaikka sielläkin nykyään turhan paljon kaiken maailman tuulimyllyn lämmittäjiä ja muita hörhöjä. Suunta on nyt kuitenkin vähän sinne päin kuin pitää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sur kirjoitti:

hävetä?

Ei.

Kaikkia muita hävettää Annin puolesta.
Ja Vihreiden.

:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu