Halonen pilkkaa

jo olemassaolollaan suuret suomaiset muuta 10 joukkoon kuuluvia OIKEASTI suuria suomalaisia.

Halosen aikaansaannokset??

Huvittavaa seurata, kun yltiöfeministit kiihkoilevat Halosen valinnan puolesta!

Halonen yritettiin henkilöidä Suuret suomalaiset ohjelmassa äänioikeuteen ja kotirintamanaisiin..HUHHUH Mitä tekemistä Halosella on ed. asioiden kanssa????

Halosen 1970-luvun kotia, uskontoa, armeijaa ja perinteisiä arvoja PILKKAAVA käyttäytyminen pitäisi tuoda laajemmin kansan tietoisuuteen.

Halosen puheet olivat 1970-luvulla suorastaan sosialistisvallankuomuksellisia!
2367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tulipa minullakin katsottua Halosdokumentti. Oli harvinaisen vaikeata seurata sitä, koska minulla meinasi yrjöt lentää vastareaktiona tuollaiselle. Tiedän vain tietynlaisia valtioita, joissa vallassa olevaa presidenttiä palvotaan ja lähetetään tv:stä ylistysohjelmia. Ohjelmasta kävi ilmi, että Halonen on syntynyt, käynyt koulua, saanut rämmittyä yliopiston läpi ja päätynyt presidentiksi. Siinä saavutukset. Ohjelmasta oli jätetty pois mm. Halosen puheet Suomen liittämisestä Neuvostoliittoon ja armeijan lakkauttaminen. Moni muukin on ollut presidentti, mutta tehnyt jotakin suurta sen lisäksi. Mitä suurta Halonen on tehnyt? Muuta, kuin tuhonnut Suomen suhteita kaikkiin merkittäviin valtioihin?
On ollut rahvaanomainen jne. Kas siinä suuri Suomalainen.
Muuten. Halonen voittaa sen kisan. Johan se manipuloitiin mukaan finaaliin ja manipuloidaan vielä kärkeen. Oivallinen aloitus vaaleille 2006!
Hurraa ja eläköön! Kauan eläköön maan äiti!

Äänestä

Samaa mieltä on jo yli 50% suomalaisista, mutta jostain kumman syystä, valtamedia vaikenee Halosen menneisyydestä.. Taisi yle tehdä kuitenkin karhunpalveluksen Haloselle, nimittäin kyllä kansa tietää että -VALHEELLA ON LYHYET JÄLJET-

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Halonen pilkkaa kirjoitti:

jo olemassaolollaan suuret suomaiset muuta 10 joukkoon kuuluvia OIKEASTI suuria suomalaisia.

Halosen aikaansaannokset??

Huvittavaa seurata, kun yltiöfeministit kiihkoilevat Halosen valinnan puolesta!

Halonen yritettiin henkilöidä Suuret suomalaiset ohjelmassa äänioikeuteen ja kotirintamanaisiin..HUHHUH Mitä tekemistä Halosella on ed. asioiden kanssa????

Halosen 1970-luvun kotia, uskontoa, armeijaa ja perinteisiä arvoja PILKKAAVA käyttäytyminen pitäisi tuoda laajemmin kansan tietoisuuteen.

Halosen puheet olivat 1970-luvulla suorastaan sosialistisvallankuomuksellisia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu