Venäjä on aina osannut vastaiskut boxingissa

Venäjä on kyllä kaatunut eri muodoissaan monta kertaa pitkän historiansa aikana (mongolien hyökkäykset 1200-luvulla ja tataariherruus; suuren sekasorron aika 1600-luvun alussa, Venäjän vallankumous v. 1917 ja Venäjän sisällissota; Neuvostoliiton hajoaminen v. 1991 ja Jeltsinin kauden kaaos) mutta on aina kyennyt syntymään uudelleen ja nousemaan maailmanhistorialliseksi tekijäksi uusin voimin. Vaikka Venäjä ei ole imperialistinen, Venäjä on aina imperiumi. Venäjä ei ole kansallisvaltio, Venäjän idea ylittää nationalismin, Venäjä on jotain universaalimpaa, enemmän kokonainen sivilisaatio kuin vain maa maiden joukossa.

Suuruus on Venäjän kohtalo. Venäläisten on tälläkin vuosisadalla osoittauduttava tuon suuruuden arvoisiksi. Putin on sen kokeen jo läpäissyt, mutta paljon on vielä tekemättä. Euraasia on rakennettava yhdessä Kiinan ja nousevien idän maiden kanssa. Eurooppaa on autettava vapautumaan amerikkalaisesta yliherruudesta. Samoin on murrettava petrodollarin asema kansainvälisessä kaupassa. Maailmanrauha on turvattava korvaamalla USA:n johtaman lännen yhä suuruudenhullusti tavoittelema yksinapainen hegemoniasysteemi Venäjän ja Kiinan kannattamalla monenkeskisellä maailmanjärjestyksellä, jossa eri suurvallat ja geopoliittiset suurtilat kunnoittavat toisensa etupiirejä ja turvallisuutta ja jossa eri kansoilla, kulttuureilla ja sivilisaatioilla on mahdollisuus kehittää omanlaistaan elämänmuotoa oman järjestelmänsä puitteissa. Länsimainen malli ei ole universaali. Lännessä sitä ei vieläkään käsitetä. Venäjä ja Kiina panevat länsimaalaiset sen käsittämään.

On hienoa elää tällaisena aikana, jolloin niin moni unelma viimeinkin käy toteen. Putin tekee historiaa päivästä päivään, viikosta viikkoon. Kohtalon mies, suuri mies. Hänessä on jotain Bismarckista... Napoleonista... Caesarista... Historian henkilöistä joita ihailin lapsena... Mutta ennen muuta hän on Pjotr Stolypinin, keisarillisen Venäjän etevimmän pääministerin perillinen. Sata vuotta on nyt kulunut Stolypinin ennenaikaisesta, väkivaltaisesta kuolemasta, mikä merkitsi tsaarien Venäjän lopun alkua, koska Stolypinin reformien keskeytyminen ja Venäjän poliittinen lamaantuminen avasi tien v:n 1917 vallankumouksille. Ratkaiseva tekijä oli tietysti ensimmäinen maailmansota, johon Venäjä meni mukaan oman etunsa vastaisesti vuotamaan verta englantilaisten ja ranskalaisten imperialistien hyväksi. Onnetonta, että myös toisessa maailmansodassa Venäjä joutui melkein kokonaan yksinään uhrautumaan samaan aikaan kun länsivallat vain katselivat vierestä, miten Neuvostoliitto hirveitä menetyksiä kärsien kukisti fasismin.

Sata hirmuista vuotta tarvittiin Stolypinin murhan jälkeen Venäjän saattamiseksi jälleen oikeille raiteilleen. Putinin valta on merkinnyt restauratiota ja renessanssia. Se 80 % venäläisistä, joka tukee Putinia, on nähnyt, kuinka historian heiluri on palannut oikeaan asentoon. Taloudellisen, yhteiskunnallisen ja sotilaallisen elpymisen lisäksi Venäjä on löytänyt uudelleen myös "pyhän" tehtävänsä, henkiset ja uskonnolliset, jopa messiaaniset juurensa, jotka bolševismi niin karkein keinoin yritti väkivaltaisesti katkaista länsimaista tuotetun marxilaisen materialismin nimissä. Se kokeilu ei päättynyt hyvin. Mutta nyt on selvää, että historiattomaan jälkimoderniin entropiaan vajonnut "kulttuurimarxilainen", jumalaton länsi on itse samaan aikaan tuon kaiken hukannut ja kulkee nykytilassaan kohti perikatoaan. Eikö olekin mielenkiintoista, että Jerusalemin, Ateenan, Rooman ja Konstantinopolin traditio elää 21. vuosisadalla voimakkaammin Venäjällä kuin Euroopassa, Amerikasta nyt puhumattakaan. Venäjä on toisin sanoen kaiken senkin vartija, mikä länsimaissa on tai oli ennen arvokasta.

Kyllä, Venäjä on kutsuttu uuteen suuruuteen. Näkymä salpaa hengen, vaikka se vielä peittyykin sumuun niin kuin Caspar David Friedrichin maalauksessa. Putin kai näkee tuon sumun lävitse. Samoin näkee sinne metafyysisemmällä, syvähenkisemmällä, filosofisemmalla ja mystisemmällä tavalla Aleksandr Dugin. Hänethän tapasimme viimeksi Helsingissä keväällä. Dugin on profeetta, Putin tekijä ja toimija. Molempia tarvitaan. Eivätkä Venäjän ja Euraasian voimavarat siihen lopu. On myös taistelijoita ja sankareita kuten Strelkov, korkeamman asteen taitelijoita kuten Sokurov, Talleyrandin ja Metternichin veroisia diplomaatteja kuten Lavrov.

"Hänessä on jotain Bismarckista... Napoleonista... Caesarista... Historian henkilöistä joita ihailin lapsena..."

Lapsena minäkin saatoin heitä ihailla. Nykyajan valtiomieheltä toivoisin kuitenkin hieman muitakin ominaisuuksia, kuin mitä manitut pölyttyneet monarkit edustavat.

"...Jerusalemin, Ateenan, Rooman ja Konstantinopolin traditio elää 21. vuosisadalla voimakkaammin Venäjällä kuin Euroopassa..."

Tästä asiasta luulisin monella olevan hieman eri mielikuva.

"...Venäjä on löytänyt uudelleen myös "pyhän" tehtävänsä, henkiset ja uskonnolliset, jopa messiaaniset juurensa..."

Mistä johtunee, mutta jotenkin tulee mieleen 30 -luvun Saksa.