Laki astuu voimaan

ei voi mitään

Asiantuntijat sekä Sipiläkin on myöntänyt että kansan tahto menee lävitse suuressa valiokunnassa,
Eriarvoisuus häviää seksuallisuudessa, teidän on vaan hyväksyttävä ei Suomi ole poikkeus.

38

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiestä

      Kunhan vain osaisit erottaa tuon kansan tahdon olevan eri, mitä on Jumalan valtakuntalaisten tahto. Onhan odotettavissa, että lukemattomat Jumalan käskyt ja neuvot poljetaan tänä loppua lähestyvänä aikoina jalkoihin. Esimerkiksi käskyt on kansan keskuudesta pyritty keinolla ja toisella poistamaan ja näin annettu kansalle lupa elää synnissä ja tietämättömyydessä.
      En minä ole surullinen vaikka laki menisikin läpi, sillä Raamattu kertoo edeltä mitä tulee tapahtumaan maailmassa. Siitä minä olen surullinen, että kirkon papit ovat menneet kansan puolelle, seisovat heidän kanssaan rinnatusten ja varmasti monet heistä kohta ovat vaatimassa sitä, että samaa sukupulta olevat on siunattava avioliittoon kirkossa. Siitä minä olen surullinen. Miten on päässyt tapahtumaan se, että kirkossa ei enää ole kuria, eikä näin ollen Raamatun Sanan auktoriteettia?
      Mitä Kari Mäkinen tekee, kun hylkää ne papit ja paimenet, jotka pitävät Jumalan Sanan ylimpänä ohjeena ja neuvona. Miten hän kehtaa sellaista tehdä? Hänhän nauttii palkaa kirkon puolelta, joten hänen olisi pitänyt palkkansa eteen tehdä työtä ja seisoa kirkon perinteiden puolella.

      • tidämme paremmin

        Eikö me nyt kuitenkin eletä Suomessa eikä Jumalan valtakunnassa?
        Jumala on taruolento ja Raamattu satukirja.

      • Tiestä

        Odotettavissa oli se, että aurora tulee taasen moittimaan ja haukkumaan, kuten tulikin. Hän puhuu rumia ja panettelee jokaista, joka on tätä lakialoitusta vastaan, mutta ei ole uskaltanut koskaan sitä rehellisesti kertoa. Hän valehtelee kaiken laista meidän päähämme, jotka emme alistu hänen tahtoonsta. Ei ole tähän asti uskaltanut kertoa sitä, että viha johtuu siitä, kun me pysymme Jumalan Sanassa ja kieltäydymme kansan tahtoon taipumasta niillä alueilla, joissa se rikkoo Jumalan lain.
        Turhaa aurora tuota työtä tekee, jossa yrittää pakottaa uskovaista kansaa tahtoonsa ja siunaamaan ja hyväksymään sellaista, minkä Jumalan Sana selvästi kieltää.

        Aina olen kertonut, että homot ja kaikki saavat tulla Jeesuksen luokse. Itsekin sain mennä rikkinäisenä ja ilman vapautta Hänen luokseen. Häntä uskomalla ja kuulemalla sain tulla vapaaksi ja onnelliseksi ja tätä minä kaikille ihmisille kerron. Jeesus ELÄÄ ja tekee suuria tunnustekoja ja ihmeitä.
        Ei mikään kansan lainmuutos tee ihmisestä vapaata ja onnellista. Jumalalla on kaikki valta.

      • tidämme paremmin kirjoitti:

        Eikö me nyt kuitenkin eletä Suomessa eikä Jumalan valtakunnassa?
        Jumala on taruolento ja Raamattu satukirja.

        Tiestä elää mielikuvitusmaailmassa.

      • Tiestä kirjoitti:

        En minä jumalaa vihaa vaan sinua vihaa koska sinä ... olet narsisti. Totuuden sinusta sanon. Sinä teet edelleen vääriä tekoja mm minua vastaan. Eli sinun sanoin syntiä.

        Onnellinen olet joo, mutta tyhmä.

      • Tiestä
        tidämme paremmin kirjoitti:

        Eikö me nyt kuitenkin eletä Suomessa eikä Jumalan valtakunnassa?
        Jumala on taruolento ja Raamattu satukirja.

        tiedämme paremmin, sinä luulet nyt tietäväsi, mutta anna elämäsi Jeesukselle saat todellisen tiedon. Hänen valtakuntansa on salassa maailmalta ja siinä asuvat ovat todella vapaita ja onnellisia. Maailma ei voi sen valtakunnan rauhaa pois ottaa, ei voi edes koskettaa sitä.
        Oletko saanut kutsun tulla uskomaan Jumalan ainoaan Poikaan. Jos kutsu on nyt päälläsi, niin älä pakene. Ota lahja vastaan.

        "Anna itsesi mielikuvitusolennolle." Hahahahaaa, että olet tyhmä, tiestä.

      • tidämme paremmin
        Tiestä kirjoitti:

        Anna sinä elämäsi Mustanaamiolle. Saat tietoa, nopeutta ja voimaa.

      • v.b.
        auroraboreallis kirjoitti:

        "Anna itsesi mielikuvitusolennolle." Hahahahaaa, että olet tyhmä, tiestä.

        Sinäkö muka olisit ollut joskus kristitty.

        Varoitan sinua - sinun aikasi on lähellä loppuaan - ellet tee parannusta.

        Jumala ei jätä rankaisematta kaltaistasi rienaajaa.

      • v.b. kirjoitti:

        Sinäkö muka olisit ollut joskus kristitty.

        Varoitan sinua - sinun aikasi on lähellä loppuaan - ellet tee parannusta.

        Jumala ei jätä rankaisematta kaltaistasi rienaajaa.

        Tunge se jumala perseeesees. Mua kiinnosta sun saarnat raivohullu äijä.

        Olet väärällä alalla.

        Perustelutkin voin tälle antaa.

      • v.b.
        auroraboreallis kirjoitti:

        Tunge se jumala perseeesees. Mua kiinnosta sun saarnat raivohullu äijä.

        Olet väärällä alalla.

        Perustelutkin voin tälle antaa.

        Kuten sanoin, aikasi lähestyy ja on jo aivan "nurkan takana".

        Muista tämä, ja muista rienaamisesi sinä hetkenä.

      • v.b. kirjoitti:

        Kuten sanoin, aikasi lähestyy ja on jo aivan "nurkan takana".

        Muista tämä, ja muista rienaamisesi sinä hetkenä.

        Sä et vio olla mikään mielenterveyshoitaja kun tuolla tavalla uhkailet.

        Oot uhkaillut jo viisi vuotta ja mitään ei munaton jumalasi saa aikaan.Ei kai kun on pelkkä sun mielikuvitusolento.

        Mulla menee hyvin ja oon onnellinen toisin kuin sinä joka oot tukehtumassa omaan raivohulluutees.

      • v-b-

        Ei tämä ole mitään uhkailua.

        Kerron ja totean, mikä on kohtalosi oleva.

        Muista tämä, kun hetkesi on läsnä.

      • v-b- kirjoitti:

        Ei tämä ole mitään uhkailua.

        Kerron ja totean, mikä on kohtalosi oleva.

        Muista tämä, kun hetkesi on läsnä.

        Sä oot selvä psykopaatti.

        Ihan sama juttu kun raivohullut uskovaiset uhoavat tällä palstalla nyt että putin hyökkää suomeen.

        Pelkkää väkivaltafantasiaa.

        Ihan yhtä lailla sinä kuolet. Varmasti aiemmin kuin minä. Olet luultavasti mua vanhempi. Ja psyko...

    • Tiestä taas haukkumassa ja paheksumassa toisia ihmisiä. Ei se Kari Mäkinen ainoa kirkossa ole joka puoltaa lakia. Pappien enemmistö puoltaa myös.

      He ovat liberaaleja, avoimia ja hyväsydämisiä ihmisiä.

      Sinä ahdasmielinen konservatiivi.

      • 1+17

        Papeista 44 prosenttia on tämän rienaavan lain kannalla. Sehän ei ole enemmistö, vai kuinka.

      • 1+17 kirjoitti:

        Papeista 44 prosenttia on tämän rienaavan lain kannalla. Sehän ei ole enemmistö, vai kuinka.

        Ahaa. Mikä tutkimus?

        Täytyy myöntää että mun mielipide ei perustunut mihinkään tutkimuksiin vaan siihen että kun kirjoitin kirkko kuulolla palstalla niin huomasin että kaikki papit yhtä lukuunottamatta puolsi sukupuolineutraalia avioliittolakia.

    • Onhan nuo Pappeja juu monensortista ja satuin lukemaan kahden satanistien keskusteluja että kuka on täydellinen satanisti? Juu se joka on päässyt papin virkaan kirkkoon ja julistaa siellä mitä aurora tykkää. Siis onhan niitä leipäpappeja juu..

      Matt 24

      12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.

      13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.

      37 Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.

      38 Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,

      Luuk 17

      22 Ja hän sanoi opetuslapsillensa: "Tulee aika, jolloin te halajaisitte nähdä edes yhtä Ihmisen Pojan päivää, mutta ette saa nähdä.

      23 Ja teille sanotaan: 'Katso, tuolla hän on!' 'Katso, täällä!' Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä.

      24 Sillä niinkuin salaman leimaus loistaa taivaan äärestä taivaan ääreen, niin on Ihmisen Poika päivänänsä oleva.

      25 Mutta sitä ennen pitää hänen kärsimän paljon ja joutuman tämän sukupolven hyljittäväksi.

      26 Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä:

      27 he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki.

      28 Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat,

      29 mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki,

      30 samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.

      31 Sinä päivänä älköön se, joka katolla on ja jolla on tavaransa huoneessa, astuko alas niitä noutamaan; ja älköön myös se, joka pellolla on, palatko takaisin.

      32 Muistakaa Lootin vaimoa!

      33 Joka tahtoo tallettaa elämänsä itselleen, hän kadottaa sen; mutta joka sen kadottaa, pelastaa sen.

      Oletko niin kuin Lootin vaimo aurora ? Löysit Jumala mutta aloit katsoa taaxe ??

    • Ihan höpöhöpöä tuo sinun raamattusilppus ja valheilta kuulostava arvailusi.

    • Tässä vielä enemmän textiä siitä sateenkaaesta kuvattuna !

      18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,

      19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.

      20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,

      21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.

      22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet

      23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.

      24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,

      25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.

      26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;

      27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

      28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

      29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;

      30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,

      31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;

      32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

    • Oon lukenut ton varmaan sata kertaa jo aikaisemmin.

      • percele on kuullut vielä enemmän tuon..

    • En ymmärrä mitä yrität sanoa, mutta eipä sen niin väliksikään.

    • JonesHenry

      Oikeus voitti Suomessa, kun sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksyttiin!

      http://www.hs.fi/politiikka/a1417142106435

      Seuraava askel pitäisi olla ns lapsilisien totaalinen KUMOAMINEN! Ei enää tueta lapsimurhaajia, hakkaajia ja eroajia onnellisten ja ONNISTUNEIDEN perheellisten veronmaksajien kustannuksella!

      http://www.hs.fi/kotimaa/a1305900416862

      Lapsilisät pois KAIKILTA, ja rahat sen sijaan omaishoidon korottamiseen KELAN toimesta inhimilliselle tasolle KAIKISSA KUNNISSA! Sairastumiseen ihminen ei aina voi vaikuttaa, mutta lastenhankitaan VOI!

      http://www.hs.fi/kotimaa/a1416462506415

      Tuet pois PUMMEILTA., jotka ei työtä saa tai yksinkertaisesti HALUA, ja tuhoaa samalla myös "omien" lasten elämän, jotka käytännössä täysin elelevät yhteiskunnan varoilla ja avustuksilla koko loppuikänsä, ja lapset pannaan laitoskierteeseen ja sitten joutuvat työkyvyttömyyseläkkeelle joskus 25-vuoden ikäisinä!

      http://www.hs.fi/elama/a1401857785135

      On aika saada Suomi NOUSUUN! Ja se aloitetaan sillä, että väkivaltaisten, huumehörhojen, alkoholistien ja muiden "vanhempien" tuet katkaistaan kuin KANAN LENTO ja lapset HUOSTAAN! 100-vuotta sitten tuollaiset PUMMIT sterlisoitiin! Ei tuollaisia voi kutsua "isiksi" ja "äideiksi"

      • Sun tekstit ei kerro mistään tasa-arvon arvostamisesta muuta kuin ensimmäinen lause.

    • aloittaja.

      Hyväksyn homojen ja lesbojen olemassa olon koska heitä on ja tulee olemaan, viimeaikojen esillä ololla ovat hakeneet hyväksyntää toisaalta voisivat olla enemmän taka alalla kun hyväksyntää on tullu.
      Kestävällä pohjalla oleva avo tai avioliitto on paras perheen perusta lapsille.

      • Lapsi ei osaa vaatia että hänellä pitää olla äiti ja isä. Äiti ja äiti ja isä ja isä kelpaa viattomalle lapselle ihan yhtä hyvin.

        Ihan niin kuin lapsi ei kysy asutko omistusasunnossa vai vuokralla tai kenellä on kallein auto tai minkälaiset vaatteet sulla on päällä.

        Lapsi kaipaa rakkautta, huolenpitoa ja ruokaa. Sitä että hänen koulunkäyntiään tuetaan ja harrastuksissa tuetaan.

        Siinä se.

        Jos jotain ongelmia tulee siksi että hän on sateenkaariperheen lapsi se tulee ulkopuoletta ja siksi että heterojen lapset kiusaavat.

        Se on koulun tehtävä kaitsea ja opettaa että kiusaamista ei esiinny.

      • aloittaja.
        auroraboreallis kirjoitti:

        Lapsi ei osaa vaatia että hänellä pitää olla äiti ja isä. Äiti ja äiti ja isä ja isä kelpaa viattomalle lapselle ihan yhtä hyvin.

        Ihan niin kuin lapsi ei kysy asutko omistusasunnossa vai vuokralla tai kenellä on kallein auto tai minkälaiset vaatteet sulla on päällä.

        Lapsi kaipaa rakkautta, huolenpitoa ja ruokaa. Sitä että hänen koulunkäyntiään tuetaan ja harrastuksissa tuetaan.

        Siinä se.

        Jos jotain ongelmia tulee siksi että hän on sateenkaariperheen lapsi se tulee ulkopuoletta ja siksi että heterojen lapset kiusaavat.

        Se on koulun tehtävä kaitsea ja opettaa että kiusaamista ei esiinny.

        Tosi on erillaisuus kummastuttaa, en itsekkään ymärrä täysin miten suhtautua, en ajattele asiaa sen kummemmin.

    • kirkon menoa
    • jossitellaanko

      Toivoisi Suomen olevan poikkeus. Jos ei ole niin toivoisi kirkon pitävän pintansa. Jos ei pidä, niin ainakin on se piskuinen lauma, joka ei poikkea tieltä.

    • ettkö mitä

      Mitä tuohon lainmuutokseen tulee, niin ei se automaattisesti tule voimaan ellei jatkokäsittelyjä tehdä.

      Valto-opin professori Jan Sundberg "arvioi lakimuutosta vastustaneen keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ymmärtävän, että muutoksen perumisen poliittinen hinta olisi kova".

      Tuossa on haettu sopivaa lausuntoa sopivalta henkilöltä.

      Tuolla lauseellansa Sundberg menee mielipiteen muokkauksen puolelle ja latistaa siten antamaansa lausuntoa.
      Nimittäin Sipilällä on oikeus ja on myös ymmärrystä omaan arvioonsa - jos hänelle tulee näytön paikka.

      Itse asiassa Sundberg tunnustaa että lakimuutos on mahdollista jäädä toteuttamatta myös käytännössä.

      Kysymys on ollut siitä, onko tämän eduskunnan päätös seuraavaa hallitusta ja eduskuntaa sitova.

      Ei tietenkään ole sitova jos ei halua.
      Seuraavan hallituksen on mahdollista olla tekemättä asiassa mitään. Kun ei tee mitään, ei tapahdu mitään.

      Seuraavalla eduskunnalla on valta päättää toisin, eduskunnalla on valta. Se voi antaa luottamuksen seuraavalle hallitukselle, joka ei etene asiassa.

    • Lainoppinut

      Nyt se vasta eriarvoisuus alkoi. Lain vastustajat ovat lain voimaantulon jälkeen rikollisia!

    • Jeesuksen nimessä...

      Mikään kaikille hyväksi Raaman UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten / kaikkia kohtaan ja kaikile Oikeuden mukaisten opetusten ja ohjeiden VASTAINEN ei ole sitä kaikille hyväksi, kaikkia kohtaan Laillisen, kaikille Luvallisen Oikeuden mukaista.

      Jota on vain ja ainoastaa Raamatun UT mukainen ja perustuva. Koska nyt eletään tätä Kristuksen Jeesuksen ihmiskunnalle ansaitseman UUDEN liiton / testamentin, Jumalan ARMON aikakauden aikakautta jo vuotta 2014 lopua. Mutta jo tämän Jumalan ARMON aikakauden viimeisen sukupolven lopun aikaa...

      Näkee / huomaa jo kaikesta. Ihmiskunta elää taas kuin ne Nooan aikaiset jotka saivat tuomionsa siinä vedenpausumuksessa, josta vain ne Jumalan Sanan mukaisesti ja perustalta, sitä pelastukseksi arkkia rakentavasti elävät pelastui, siinä Jumalan Sanan mukaisesti rakentamassaan peastukseksi vaihtoehdossa, Nooan arkissa.

      Muistuttaen ja valistaen

      • ohoiii...

        Sinunkaan höpötys ei ole mistään kotoisin

      • Jeesuksen nimessä...
        ohoiii... kirjoitti:

        Sinunkaan höpötys ei ole mistään kotoisin

        Niin, ei ole tästä maailmasta, vaan taivaasti, jossa nyt kaikki valtiaan virkaa niin maan päällä kuin tavassakin, Pyhän Isänsä, kaiken Luoja ja Omistaja Jumalaa edustavana ja Hänen valtuuttamana, toimiva Kristus Jeesus Istuu koikkein kokeimpana valheellisuuden vääryyden ja pahuuden tuomarina, ja kaiken Oikean, kaikille hyväksi Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään millään tavalla pahaks, olevan puolustajana.

        Jota kaikille hyväksi Kaiken Luoja ja Omista, kaiken elämän Antaja ja Ylläpitäjä Jumalan, Totuuteen perustuvaa ja mukaista / kaikkia kohtaan ja kaikile Oikeuden mukaisuuden Lakia, = Raakatun UT mukaisuutta, kukaan eikä mikäään muutta eikä tyhäksi tehdä. Kaiksita sen avstyaisista tulee tavalla, tai toisella, ennemmin tai myöhemmin ne SYYSTÄ (Jumalan Sanan vastaisuudesta) phaksi / kärsimyksiksi ja turhiksi mentyksiksi ja sodiksi, tuomioksi seuraaamuksensa. Joita lähes KAIKKI ihmisten sairaudetkin on.

        Muituttaen ja valistaen

    • Kansan enemmistöä

      Kansanedustajien enemmistön tahto on eri asia kuin kansan tahto.
      Kansa on enimmäkseen toista mieltä. Pidettäisiin kansanäänestys asiasta, mutta lainmuutoksen kannattajille tämä ei käy, kun tietävät todellisuudessa häviävänsä.

    • ettäkö mitä

      Ensi eduskuntavaalien yksi keskeinen vaaliteema tulee olemaan tämä lainmuutos.
      Kävi miten kävi, jos tulevat valtaapitävät mitä tekevätkin tai jättävät tekemättä, puskista se asia ei tule.

      Uuden eduskunnan on mahdollista kääntää nyt tehty päätös.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      25
      2154
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      92
      1965
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      88
      1941
    4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1643
    5. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1537
    6. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      490
      1511
    7. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1494
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      49
      1310
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      76
      1188
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      35
      1169
    Aihe