Ohi ei oo

Koska media on hiljaa, pitää minun informoida Teitä siitä että Ohio lasketaan uudelleen. Liberaalien ja Vihreiden ehdokkaat USA:ssa, David Cobb ja Michael Badnarik vaativat uudelleenlaskentaa Ohiossa. Lain mukaan he myös sen saavat.

-Ohio on se osavaltio, jonka voittaja on seuraava presidentti, ja jonka Bush voitti ensimmäisessä laskennassa 136000 äänellä.
-Ohio on se osavaltio, jonka äänestyslaitteiden valmistaja lupasi kirjeitse Bushille.
-Ohio on se osavaltio jossa yhdestä vaalipiiristä löytyi 4200 ääntä Bushille, vaikka äänestäjiä oli 638.
-Ohio on se osavaltio jossa merkittävä (Warren County) vaalihuoneisto suljettiin tiedotusvälineiltä laskennan ajaksi vedoten FBI:lta saatuun tietoon terrorismiuhasta. FBI kieltää antaneensa kyseistä varoitusta. Bushille laskettiin 72% äänistä (66523 ääntä).

Lisää löydät kun laitat hakusanoina Googleen: fraud 2004
3192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

että Nebraskaan valittiin senaattoriksi hiljan republikaani Chuck Hagel? Tämä Hagel voitti demokraatti Clelandin, joka oli istunut kolme kautta senaattorina, ja oli ennakkoon suuri suosikki jatkamaan vielä neljännen kauden.

Niin mitä sitten? No sitä vaan, että tämä Hagel aiemmin johti, ja nykyisin vielä osaksi omistaa yhtiön, joka hoiti Nebraskan äänestyskoneet...

Chuck Hagel suunnittelee pyrkivänsä presidentiksi 2008.

Äänestä
  • Olin mielestäni tarkkaillut uutisia, mutten näemmä tarpeeksi isolla suurennuslasilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Koska media on hiljaa, pitää minun informoida Teitä siitä että Ohio lasketaan uudelleen. Liberaalien ja Vihreiden ehdokkaat USA:ssa, David Cobb ja Michael Badnarik vaativat uudelleenlaskentaa Ohiossa. Lain mukaan he myös sen saavat.

-Ohio on se osavaltio, jonka voittaja on seuraava presidentti, ja jonka Bush voitti ensimmäisessä laskennassa 136000 äänellä.
-Ohio on se osavaltio, jonka äänestyslaitteiden valmistaja lupasi kirjeitse Bushille.
-Ohio on se osavaltio jossa yhdestä vaalipiiristä löytyi 4200 ääntä Bushille, vaikka äänestäjiä oli 638.
-Ohio on se osavaltio jossa merkittävä (Warren County) vaalihuoneisto suljettiin tiedotusvälineiltä laskennan ajaksi vedoten FBI:lta saatuun tietoon terrorismiuhasta. FBI kieltää antaneensa kyseistä varoitusta. Bushille laskettiin 72% äänistä (66523 ääntä).

Lisää löydät kun laitat hakusanoina Googleen: fraud 2004

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu