Entäs muut uutiset, miksei niistä puhuta?

"Nämä suurimmalle osalle kansalaisia omassa elämässään merkityksettömät tahdon asiat olivat niin paljon esillä uutisissa että tiedostusvälineiltä ilmeisesti "unohtui" mainita että samaan aikaan myös LAPSILISIÄ ALENNETTIIN 8,1% eduskunnan päätöksellä äänin 100 - 98, joten tiedotetaan sitä sitten tätä kautta... -> taas seuraavissa vaaleissa kannattaa pitää mielessä kenelle ei ainalkaan anna ääntänsä.
Tässä näkee kuinka poliittisesti ohjailtua "tiedonvälitys" Suomessa tänäpäivänä on. Lapsilisien leikkaus koskettaa todennäköisesti useampia kuin avioliittolaki mutta ylen tai iltapäivälehtien uutisista joutuu oikein hakemalla hakemaan juttua lapsilisien leikkauksesta! Saa jakaa.,,,,,tämä unohtui ihan yhtä tärkeä lakiesitys,haluttiinko tämä peittää?"
1264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

homot on paljon tärkeempiä kun lapset

Äänestä

Olen täysin samaa mieltä. Tämä avioliitto laki on saanut aiheettomasti ja kohtuuttomasti huomiota mutta koska on hyvin trendikästä tänä päivänä puhua homojen oikeuksista, ei kukaan uskalla sanoa, ettei keisarilla ole vaatteita.

Äänestä

"... "unohtui" mainita että samaan aikaan myös LAPSILISIÄ ALENNETTIIN 8,1%..."

Sinulta unohtui että se tapahtui maaliskuussa ja lisiä leikattiin 7,4%

Äänestä

Homohyökyjä on hyrskynnyt koko vuoden ja sitä ennenkin, ihan niinkuin sirkusta ovat pitäneet kulkueineen ja kuulutuksineen.

Lapset ovat jääneet sen jalkoihin.

Äänestä

Jos luet eniten iltapäivälehtiä, näet että Iltapäivälehdissä systeemi menee niin, että mitä useammin jotain juttua klikataan auki tarkempaa lukemista varten, sitä enemmän on se on etusivun uutisissa. Samaa systeemiä käytetään muissakin lehdissä ja se on mittarina toimitukselle kiinnostavimmista jutunaiheista.
Olen tallentanut Kirjanmerkkeihini 16 eri aviisia, ja selaan kaikista nopeasti otsikot läpi ja klikkaan auki vain ne, jotka kiinnostavat oikeasti. Monilla lehdillä on nykyään vaateena lukuoikeuden osto, joten sekin rajoittaa klikkailuani mutta pysynpähän jotenkuten ajan tasalla kun näen jotain aiheesta.

Kirkosta eroaminen nyt uutisissa ja syystäkin, sillä se on sikäli pelottavaa, että se voi poikia jyrkempiä lahkoja. Se on vaarallista, sillä lahkoissa pesii fundamentalistiset ajatukset joita valitettavasti seuraavat aina teot niitä/ heitä vastaan, jotka ovat lahkon jäsenten silmätikkuina. Kuten esim. pienet tarhaikäiset ja vähänkään tyttömäisesti käyttäytyvät pojat, jotka lahkot alkavat aivopesemään "sairaudesta." Tätäkö halutaan?

Äänestä
  • Höpsis. Eiköhän sellaiset höyrypäälahkolaiset ole eronneet kirkosta jo aikapäiviä, jos nyt edes ovat evlutkirkkoon koskaan kuuluneetkaan. Tämänhetkinen erobuumi on pääasiassa ihan tavallisten ihmisten protesti arkkipiispan puheisiin, ja juontaa varmaan eritoten homoparien adoptio-oikeuden tiimoilta.
    Iltsikan kyselyssä jossa 75000 klikkausta 53% suomalaisista pitää kirkkoa liian suvaitsevaisena, eli tästä enemmistöstä he joita kirkko nyt ei ole pahemmin napannut muutenkaan ovat todennäköisesti näiden eroamisten taustalla, eivät mitkään fundamentalistivoimat.

    Äänestä

  • (((()))) kirjoitti:

    Höpsis. Eiköhän sellaiset höyrypäälahkolaiset ole eronneet kirkosta jo aikapäiviä, jos nyt edes ovat evlutkirkkoon koskaan kuuluneetkaan. Tämänhetkinen erobuumi on pääasiassa ihan tavallisten ihmisten protesti arkkipiispan puheisiin, ja juontaa varmaan eritoten homoparien adoptio-oikeuden tiimoilta.

    arkkipiispa puheet osoittaa vain ettei tiedä mihin suuntaan pyllistelisi, eikä mikä suunta vie eniten euroja kirkolta

    nyt on kirkon väki jo huolissaan tuleeko yt neuvotteluja
    kirkollisvero on niinku työllisyyden tukemista, heh

    Äänestä

  • Pirstaloituminen.

    Näin niinkuin hauskasti ilmaistuna. Suomi oli ennen homogeeninen yhteisö, nykyisin heterogeeninen. Heh, tällai kun asian ilmaisee, saa taatusti kuraa niskaansa :DDD

    Mutta näinhän se on. Sotien jälkeen kansa ja kansalaiset oli hyvin yhtenäisessä jälleenrakennustilassa, kaikki eli niinkuin saman asian ja isänmaan, perusarvojen tms eteen ja arvot olivat samat. Nykyisin individualismi, eriliset aatteet, erävät mielipiteet kukoistavat. Maassa uskomaton määrä erilaisia ryhmittymiä ja jengejä jotka tavallaan oman asiansa puolestapuhujia. Sen hokaa kaikesta, politiikasta, just uskonnosta, pisneksestä, ihan kaikesta.

    Mun mieletä asia on rikkaus. Mutta pirunmoinen rasite myöskin, aivan mahdoton minkään jengin, aatteen, ideologian miellyttää kaikkia. Mutta se on ns. "demokratiaa"- Suomessa on tällä hetkellä toimiva demokratia, siitä seuraa, että aina on myös suuri määrä ihmisiä, joille jokin asia ei sovi. Mutta demokratian mukaisesti, enemmistö päättää.

    Ja se tässä tasa-arvoisessa avioliittolaissakin on kyse. Enemmistö päätti sen puolesta. Vähemmistö protestoi. Pitää nyt hokata. Luterilainen kirkko vetoaa siihen, että 72% suomalaista on kirkon jäseniä. Voi ollakin papereissa. Pitää muistaa lapsikaste ja että kastettu ei voi erota kirkosta ennenkuin täyttää 18 vuotta. Äänessä nyt see pieni ääriosa jäsenistä, ei edes kirkon jäsenten enemmistö.

    Sama kävi muuten lahkolle lestaatit. Pullistelivat yli sadan tuhannen jäsenmäärällä ja valtasivat keskustapuolueeen. Jäi hokaamatta sellainen pikkujuttu, äänestysiläisiä lestaateja vain reilut 20 000, loput alaikäisiä lapsia. Landee hokata, nyt viikonlopulla kirkosta erosi yli 15 000 jäsentä. Ja puhutaan valtakunnan luvuista. Kirkosta vakaumuksellisesti eronneita paljon enemmän yhteensä, kuin jotain lestaateja.

    Sama muuten erityisesti koskee kristillistä puoluetta. Viidesläisiä ole kuin kourallinen, nyt puolueessa tilanne se, Toimi Kankaanniemi(entinen puheenjohtaja) ehdolla eduskuntavaaleissa kokoomuksen listoilla. Bjarne Kallis(entinen puheenjohtaja) taas ehdolla eduskunta vaaleissa perussuomalaisten listoilla eduskuntaan. Päivi räsänen (ny. puheenjohtaja) tekee hävittyä taistelu tuulimyllyjä vastaan pitäkseen puolueessa edes kiihkeimmät umpitollot.

    Ja persuillahan tämä katolosuus tuli kalliiksi. eipä liberaalin ajatusmaailamn omaavat ihmiset sitä ikinä tule äänestämään.

    Että sinällään pikkuisella lakipäivityksellä oli aika massiivise seuraukse suomen politiikkaan ja sinällään suoraan kaikkien suomalaisten tulevaisuuteen. Pahimmat uskonnollispohjaiset ääriainekset saivat turpiinsa. Maata johdetaan poliittisin perustein, ei uskontopohjaisten ääriliikkeiden kautta. Pitää muistaa. Aina suomessakin paheksutaan jotain Ialamisteja, AlQuidaa, Isistä, Haloo, samaan aikaan suomen eduskunnassa on kolme uskonnollista äärijärjestöä. Kristilliset, persut ja keskusta.

    =DW=

    Äänestä

  • arpapeliä kirjoitti:

    arkkipiispa puheet osoittaa vain ettei tiedä mihin suuntaan pyllistelisi, eikä mikä suunta vie eniten euroja kirkolta

    nyt on kirkon väki jo huolissaan tuleeko yt neuvotteluja
    kirkollisvero on niinku työllisyyden tukemista, heh

    Arkkipiispa järkimies.

    Kirkon pisnes perustuu pitkälti lapsikasteeseen. Yli 40 000 puolustuskyvyttömänä vauvana pakkokastettua uutta jäsentä joka vuosi. Sen päälle kirkkoon liitty yli 10 000 uutta jäsentä vapaaehtoisesti. Eli kirkon jäsenmäärä ei tosiasialliset laske kuin pikkaisen kirkosta eroamisen takia. Budjetteihin sillä on sen verran isompi merkitys, ala-ikäiset ei maksa kirkollisveroa.

    Jotta kirkon talous tulee jatkossakin säilymään kohtuullisena, kirkon pitää saada nyt alaikäiset jäsenet pysymn veronmaksajina myös jatkossakin. Kirkon pakko lieventää kaheleimpia oppejaan seurakuntalaisten takia. Nyt lähtenyt paljon äärikiihkoilijoita, se hyvä kaikille. Oletettavasti perustavt jonkin uskonnollisen ääriliikkeen keskenään, mutta ei se luterilaisia paljoa heilauta, ei ketään muitakaan.

    Kirkon jäsenten määrä siis laskee hiljakseen ja vauhti on kiihtyvää. Tätä pitempijänteistä laskemisa vastaan Arkkipiispa kampanjoi ja toimii. Jyrkemmällä kannalla se olisi katastrofi jäsenmäärässä ja verotuloissa. Nyt tyyppi sovittelee kirkkoa nykyaikaan. Pitää ottaa huomioon, maassa lait ja sitten useita kymmeniä kirkkokuntia. Ei maan lakeja säädellä pienen kiihkouskovaisen ääiporukan ehdoilla. Eli Lutkut on varsin konsensuksella mukailemassa väastustamattomia muutoksi yhteiskunnassa. Siis ns. "ketunhäntä kainalossa", mutta kuitenkin.

    Koko aih on äärimmäisen laaja. Mutta tämä tasa-arvoinen avioliittolaki oli jotenkin symbolinen juttu, joka jäi historiaan. Jonkinlainen kulmakivi ja merkkipaalu aikojen muuttumisestä. Pikkujuttu sinällään ja ilman kiihkouskovaisten meuhkaamista diyä juuri kukaan ei olisi pahemmin edes ajatellut. Mutta hysrkällä vastustuksellaan, kiihkouskikset aiheutti sitten tapahtumaketjuja, joita ne ei edes osanneet ajatella.Jus erittäin tärkeä askel siihen, että kirkko tullaa jossain vaiheessa erottamaan valtiosta, uskonnonopetuksineen, valtiokirkkoasemineen, veronkanto-oikeuksineen.

    Ett' minkä suuruisen jäsenmaksun olet valmis vapaaehtpisesti tuevaisuudessa maksamaan kirkon käseneksi kuulumisestasi, suoraan pankkitililtäsi?

    =DW=

    Äänestä

  • (((()))) kirjoitti:

    Höpsis. Eiköhän sellaiset höyrypäälahkolaiset ole eronneet kirkosta jo aikapäiviä, jos nyt edes ovat evlutkirkkoon koskaan kuuluneetkaan. Tämänhetkinen erobuumi on pääasiassa ihan tavallisten ihmisten protesti arkkipiispan puheisiin, ja juontaa varmaan eritoten homoparien adoptio-oikeuden tiimoilta.
    Iltsikan kyselyssä jossa 75000 klikkausta 53% suomalaisista pitää kirkkoa liian suvaitsevaisena, eli tästä enemmistöstä he joita kirkko nyt ei ole pahemmin napannut muutenkaan ovat todennäköisesti näiden eroamisten taustalla, eivät mitkään fundamentalistivoimat.

    @ (((())))

    Mitä on ne nyt eroavat tavalliset ihmiset? Räsäsen tavoin tiukkapipoisia jotkka ei taho homoja/lesboja olevan olemassakaan? PS: Älä luota niihin kyselyklikkauksiin, niitä voi tehdä yksiki immeinen vaikka kuinka monta eri servereiltä ja kännyköiltä että saa luvut muuttuun.

    Äänestä

  • (((()))) kirjoitti:

    Höpsis. Eiköhän sellaiset höyrypäälahkolaiset ole eronneet kirkosta jo aikapäiviä, jos nyt edes ovat evlutkirkkoon koskaan kuuluneetkaan. Tämänhetkinen erobuumi on pääasiassa ihan tavallisten ihmisten protesti arkkipiispan puheisiin, ja juontaa varmaan eritoten homoparien adoptio-oikeuden tiimoilta.
    Iltsikan kyselyssä jossa 75000 klikkausta 53% suomalaisista pitää kirkkoa liian suvaitsevaisena, eli tästä enemmistöstä he joita kirkko nyt ei ole pahemmin napannut muutenkaan ovat todennäköisesti näiden eroamisten taustalla, eivät mitkään fundamentalistivoimat.

    "Iltsikan kyselyssä jossa 75000 klikkausta 53% suomalaisista pitää kirkkoa liian suvaitsevaisena, eli tästä enemmistöstä he joita kirkko nyt ei ole pahemmin napannut muutenkaan ovat todennäköisesti näiden eroamisten taustalla, eivät mitkään fundamentalistivoimat."

    Jos kertomasi on totta ja 53% vastanneista todellakin pitää kirkkoa liian suvaitsevaisena, niin kyllähän tuo on jo askel fundamentalismiin.
    Enemmän kuin uskonnollinen vakaumus, minua kiinnostaisi tietää eronneiden puoluekanta. Tuli vaan mieleeni että josko olisivat olleet nk. persuja (Timo Soinihan on melkoisen rajoittunut ajattelussaan uskonnollisista syistään).

    Muuten, islam on hyvin suvaitsevainen uskonto. Jostain syystä kristityt pitävät heitä kiihkoilijoina! Minkähän kumman takia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫ kirjoitti:

"Nämä suurimmalle osalle kansalaisia omassa elämässään merkityksettömät tahdon asiat olivat niin paljon esillä uutisissa että tiedostusvälineiltä ilmeisesti "unohtui" mainita että samaan aikaan myös LAPSILISIÄ ALENNETTIIN 8,1% eduskunnan päätöksellä äänin 100 - 98, joten tiedotetaan sitä sitten tätä kautta... -> taas seuraavissa vaaleissa kannattaa pitää mielessä kenelle ei ainalkaan anna ääntänsä.
Tässä näkee kuinka poliittisesti ohjailtua "tiedonvälitys" Suomessa tänäpäivänä on. Lapsilisien leikkaus koskettaa todennäköisesti useampia kuin avioliittolaki mutta ylen tai iltapäivälehtien uutisista joutuu oikein hakemalla hakemaan juttua lapsilisien leikkauksesta! Saa jakaa.,,,,,tämä unohtui ihan yhtä tärkeä lakiesitys,haluttiinko tämä peittää?"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu