monimuotoisuuden tärkeydestä myös puoluepolitiikassa

Haluaisin muistuttaa monimuotoisuuden tärkeydestä myös puoluepolitiikassa, ja minulla onkin sellainen näkemys, että homojen ja lesbojen pitäisi tulla enemmän ja täysin avoimin kortein mukaan Suomen Keskustan toimintaan! Sillä tavalla Keskustapuoluekin kehittyisi suvaitsevana ja inhimillisenä puolueena, jolla voisi pian olla oikeasti jotain sanottavaa myös EU-politiikassa.
751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kun alkaa tuommoisessa kuin keskustapuolue olemaan homoja.
Tavallinen väki kaikkoaa.
Enään ei pakoreittiä kokoomuksenkaan, kun näyttää siellä olevan tilanne jo paha.
Perussuomalaiset ja Kristilliset ainoa reikä sitten.
Peruusuomalaisilla ei ollut kuin yksi juudas, samaa odotin keskustastakin.
Mutta olikin paljon, näitä paljon äänessä olevia.

Keskusta menetti arvovaltaa nyt paljon, jo liian paljon. Kuin kirkkokin.

Äänestä

Tiedätkö edes mitäö suvaitsevaisuus on?

Minulla on tullut tässä homokeskustelussa sellainen käsitys että suvaitsevaisuus on vähentynyt. Kun homoille tulee lisää oikeusia se jiostaa siihen että ne jotka ei hyväksy homoilua ovat joutumassa hiljennetyksi. Ei saa kohta enää sanoa että ei hyvksy homoilua.

Todellinen SUVAITSEVAISUUS on sitä että jokaisella on täysi oikeus sanoa mielipiteensä. Kun homous on tullut suvaitsevaisuuden piiriin on uskontoja kohtaan suvaitsevaisuus kadonnut kokonaan.

Homoutta perustellaan sill'ä että erilaisuutta pitää suvaita, mutta se on kääntynyt niin että muuta erilaisuutta ei enää suvaitakaan kuin homous. Uskonnollisen vakaumuksen suvaitsevaisuus ei enää olekaan itsestään selvyys, vaan esiintyy jopa vainoa uskovia ihmisiä kohtaan.

Mihin erilaisuuden suvaitseminen häviää siinä välissä kun kyse on homoudesta ja uskonnosta?

Äänestä
  • Asia on niin yksinkertainen että ihmiset haluaisi olla Lestadiolaisia mutta omilla säännöillään. kaiopuu uskonnon piiriin on kova mutta uskonnollisen ryhmän vakaumukseen haluta kaikilta osin yhtyä.

    Ateistit on ihmeellisin uskonnollisin ryhmä. Niillä on oma uskontonsa mutta ne halausivat kuulua kuitenkin kaikkiin uskonnollisiin ryhmiin ja muutta ne erilaisiksi kuin ne nykyisin on. Ateistit haluaisi muuttaa kaikki uskonnolliset ryhmät sellaisiksi että ei enää uskottaisikaan raamatun mukaan vaan raamatun hylänneen jumalan vatsaisuuden mukaan.

    Kirkkko on enisimmäinen kohde josta halutaan ateistisen maailmankatsomuksen mukaisen uskonnon tyysija. Se on myyräntyötä jolla halutaan ateistisen uskonnon maailman valta.

    Äänestä

  • """""""""""""""""""" kirjoitti:

    Asia on niin yksinkertainen että ihmiset haluaisi olla Lestadiolaisia mutta omilla säännöillään. kaiopuu uskonnon piiriin on kova mutta uskonnollisen ryhmän vakaumukseen haluta kaikilta osin yhtyä.

    Jotkut uskonnot toisaan levittää oppiaan akressiivisesti.

    Ateistit on nyt aktivoituneet ja ovat ehkä Suomen akressiivisin uskonnollinen ryhmä levittäessään oppiaan. Kohta ohittaa jopa itämaiden äärimuslimit. Ei tarvitse enää kuin aseet esiin niin on samalla tasolla.

    Saattaa jossakin vaiheessa jopa toteutuakin, jopa Suomessa. On maailman historian aikan usein toteutunutkin. Atesimi on raaka uskonto. Siinä ei ihmisen henki paljon maksa.

    Äänestä

  • Sinulla tuo suvaitsevaisuus ainakin menee vaikeasti ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi.

    Suomessahan ei ole ollut oikeutta sanoa mielipidettään kaikissa asioissa miten vaan. Tiedät varmaan sen, että Suomessa ihmisiä on saanut syytteitä ja tuomittu siitä, että he ovat arvostelleet uskontoa joidenkin mielestä liian kärjekkäästi. Onhan tuomiot siitä tietysti vuosisatojen saatossa lieventyneet, kun on voinut selvitä vankeudella tai sakolla sen sijaan, että olisi entiseen tyyliin poltettu roviolla noitana jo pelkän epäilyksen perusteella.

    Eikö nyt kuitenkin ihmisen suojeleminen ole kuitenkin tärkeämpää kuin ihmisen uskomusten suojelu. Tämän vuoksi ihmisten tasavertaisuutta on alettu kunnioittaa länsimaissa enemmän kuin ihmisten kultteja ja uskomuksia. Keskiaikaa elävissä yhteisöissä eli lähinnä ääri-islamismissa kultit ja uskomukset ajavat edelleen kirkkaasti ohi ihmisarvojen.

    Minusta uskonnollisten ihmisten vainoaminen voi olla perusteltua silloin, kun uskonnollisuus johtaa ihmisarvojen loukkauksiin kuten vaikkapa tunnetun ISIS-järjestön kohdalla. Suomessahan jokainen saa harjoittaa uskontoaan tykönään niin kuin haluaa. Voi uskoa vapaasti mihin tahansa menninkäisiin eikä kukaan tule sitä rajoittamaan kunhan se pysyy niissä rajoissa, ettei uskontojen avulla pyritä vaikuttamaan muiden ihmisten elämään.

    Äänestä

  • """""""""""""""""""" kirjoitti:

    Asia on niin yksinkertainen että ihmiset haluaisi olla Lestadiolaisia mutta omilla säännöillään. kaiopuu uskonnon piiriin on kova mutta uskonnollisen ryhmän vakaumukseen haluta kaikilta osin yhtyä.

    Ateistit on ihmeellisin uskonnollisin ryhmä. Niillä on oma uskontonsa mutta ne halausivat kuulua kuitenkin kaikkiin uskonnollisiin ryhmiin ja muutta ne erilaisiksi kuin ne nykyisin on. Ateistit haluaisi muuttaa kaikki uskonnolliset ryhmät sellaisiksi että ei enää uskottaisikaan raamatun mukaan vaan raamatun hylänneen jumalan vatsaisuuden mukaan.

    Kirkkko on enisimmäinen kohde josta halutaan ateistisen maailmankatsomuksen mukaisen uskonnon tyysija. Se on myyräntyötä jolla halutaan ateistisen uskonnon maailman valta.

    Ateistit eivät tee mitään myyräntyötä. Ateismi ei ole uskonto vaan päinvastoin sen pääviesti on siinä, että emme tarvitse elämäämme mitään uskontoja, koska ne ovat ihmisen kehittelemiä tarustoja. Tarustojen sijaan elämämme pitäisi ohjautua tiedon ja vallitsevien reaalisten olosuhteiden mukaan.

    Äänestä

Tällä keskustelulla näyttää todella olevan tarvetta, kun sen perusteetkaan eivät ole vielä selvillä! Mitä ihmettä nyt esimerkiksi vanhoillislestadiolaisuudella on tekemistä tämän asian kanssa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suomen Keskustassa kirjoitti:

Haluaisin muistuttaa monimuotoisuuden tärkeydestä myös puoluepolitiikassa, ja minulla onkin sellainen näkemys, että homojen ja lesbojen pitäisi tulla enemmän ja täysin avoimin kortein mukaan Suomen Keskustan toimintaan! Sillä tavalla Keskustapuoluekin kehittyisi suvaitsevana ja inhimillisenä puolueena, jolla voisi pian olla oikeasti jotain sanottavaa myös EU-politiikassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu