Dreaming tracks

100 000 vuotta sitten Australia, Tasmania, Uusi-Guinea ja Uusi Seelanti olivat kiinni toisissaan. Mantereella käyskenteli Australian nykyisten alkuperäiseläinten lisäksi jättiläispussieläimiä. Ihmiset ovat levittäytymässä Afrikasta Indonesiaan, mistä on vain 100 km matalan salmen yli Australiaan.

90 000 vuotta sitten Uusi Seelanti lipuu erilleen.

60 000 - 40 000 vuotta sitten ihminen saapuu Australiaan. Vanhin tunnettu leiri sijaitsee 150 mailia Darwinista itään. Se on ajoitettu 22 000 vuoden taakse. Sydneyn paikalta on löytynyt merkkejä 20 000 vuotta vanhasta asutuksesta. Pieniaivoiset ja hitaat jättiläispussieläimet, kuten valtavat vompatit ja kengurut eivät osanneet pelätä ihmistä ja ne metsästettiin pian sukupuuttoon.

18 000 vuotta sitten alkuasukkaat ovat jo levittäytyneet joka ainoaan elinkelpoiseen kolkkaan. Aborigininaalien harjoittama kulotus muuttaa lähes kaikki sademetsät eukalyptusmetsiksi.

10 000 vuotta sitten ihmisen vaikutuksesta täydellisesti muuttunut luonto näyttää saavuttaneen uuden tasapainon. Sen jälkeen ei ole merkkejä eläinten massatuhoista. Yksittäisiä muutoksia kuitenkin tapahtuu. Esimerkiksi 3500 ? 6000 vuotta sitten Australian eläimistöön ilmestyy dingo. Vanhin löydös on 3450 vuotta vanha. Ilmestymisen takarajana on 8000 vuotta, koska silloin Tasmania irtosi Australiasta, ja sieltä ei ole tavattu jälkeäkään dingosta. Dingon on ollut tultava ihmisten mukana. Lähin nykyinen sukulainen on Indus-joen suistossa elävä villikoira. On epäilty intialaisten kauppapurjehtijoiden tuoneen dingon mukanaan.

1700-luvulla tulevat eurooppalaiset.

MIKSI ABORIGININAALEILLE EI KEHITTYNYT MAATALOUTTA?

Tärkein syy on se, että aboriginaalit pysyivät metsästäjä-keräilijöinä, kun muu maailma noin 10 000-6000 vuotta sitten siirtyi maatalouteen. Vain ruuan tuottaminen johtaa nopeasti väkiluvun kasvuun, yksilöiden erikoistumiseen ja tekniseen kehittymiseen.
Aboriginaaleilla ei ollut tarvetta maatalouteen sillä heillä oli jo kaikkea.
Kun alkuasukkaiden itselleen muokkaama luonto saavutti uuden tasapainon, ei enää ollut tarvetta uudistua. Ihmiset olivat hyvin ravittuja, ilmasto oli lämmin ja maastossa oli yöpymisen sopivia paikkoja. Henkisellekin elämälle jäi runsaasti aikaa.
Toisaalta maataloutta ei olisi ollut tarpeenkaan vaatiessa helppo aloittaa. Jättiläispussieläinten sukupuuton jälkeen mantereella ei ollut tarpeeksi isoja eläimiä vetojuhdiksi. Ainoa jota näistä jo kadonneista olisi voinut ajatella vetoeläimeksi olisi ollut jättiläisvompatti. Myöskään isosiemeniset kasvit, kuten riisi ja vehnä tms. eivät kuulu Australian alkuperäiskasvustoon.

Kun eurooppalaiset saapuivat Australiaan vuonna 1788, aboriginaaleja oli noin 300 000 jakautuneena yli 500:aan heimoon. Heimojen kielet saattoivat poiketa toisistaan kovasti. Jokaisella heimolla oli omat tapansa ja asuma-alueensa. Heimon reviiri saattoi olla 2000 pinta-alaltaan neliökilometriä. Alkuasukkailla ei ollut kirkkoja, alttareita eikä pappeja. Sen sijaan he kantoivat mukanaan pyhän käsitettä, myyttistä aikaa ja tietoisuutta esi-isien perinnöstä.
Nämä pyhät asiat kiinnitettiin maisemaan. Jokaisella mäellä ja laaksolla, kaikilla eläinlajeilla ja puilla oli tärkeä osansa kokonaisuudessa. Tuttu maa-alue oli aboriginaaleille ruumiillistunut historia, myyttien koti, jonka esi-isien henget vuosituhansien aikana olivat uneksineet olemaan.
Jokainen sukupolvi tavallaan toisti luomistyön laulamalla historiansa uudelleen. Ihmiset sitoutuivat maahan ja maa ihmisiin. Eurooppalaisten tulon seuraukset johtivat pian abojen henkiseen kuolemaan, koska heidät erotettiin kodistaan.

Heimon perinnettä ei voinut mitenkään muuttaa toiseen paikkaan.

Omasta alueestaan eristetty aboriginaali oli henkisesti kuollut.


Aikaisemmin syntymäpaikastaan eristetty suomalainen kuoli hänkin henkisesti - hänestä saattoi tulla vaikka demari. Suomalaisuuden pelastukseksi koitui keskusta-aatteen kehittyminen ajasta ja paikasta riippumattomaksi selviytymisjärjestelmäksi. Enää suomalaisen ei tarvitse tehdä henkistä väkivaltaa itselleen. Hän voi taivaltaa tietään pystypäin omana itsenään - pohjoisena ihmisenä, joka on yhtä hyvä kuin muutkin.

Finn kirjoitti:

100 000 vuotta sitten Australia, Tasmania, Uusi-Guinea ja Uusi Seelanti olivat kiinni toisissaan. Mantereella käyskenteli Australian nykyisten alkuperäiseläinten lisäksi jättiläispussieläimiä. Ihmiset ovat levittäytymässä Afrikasta Indonesiaan, mistä on vain 100 km matalan salmen yli Australiaan.

90 000 vuotta sitten Uusi Seelanti lipuu erilleen.

60 000 - 40 000 vuotta sitten ihminen saapuu Australiaan. Vanhin tunnettu leiri sijaitsee 150 mailia Darwinista itään. Se on ajoitettu 22 000 vuoden taakse. Sydneyn paikalta on löytynyt merkkejä 20 000 vuotta vanhasta asutuksesta. Pieniaivoiset ja hitaat jättiläispussieläimet, kuten valtavat vompatit ja kengurut eivät osanneet pelätä ihmistä ja ne metsästettiin pian sukupuuttoon.

18 000 vuotta sitten alkuasukkaat ovat jo levittäytyneet joka ainoaan elinkelpoiseen kolkkaan. Aborigininaalien harjoittama kulotus muuttaa lähes kaikki sademetsät eukalyptusmetsiksi.

10 000 vuotta sitten ihmisen vaikutuksesta täydellisesti muuttunut luonto näyttää saavuttaneen uuden tasapainon. Sen jälkeen ei ole merkkejä eläinten massatuhoista. Yksittäisiä muutoksia kuitenkin tapahtuu. Esimerkiksi 3500 ? 6000 vuotta sitten Australian eläimistöön ilmestyy dingo. Vanhin löydös on 3450 vuotta vanha. Ilmestymisen takarajana on 8000 vuotta, koska silloin Tasmania irtosi Australiasta, ja sieltä ei ole tavattu jälkeäkään dingosta. Dingon on ollut tultava ihmisten mukana. Lähin nykyinen sukulainen on Indus-joen suistossa elävä villikoira. On epäilty intialaisten kauppapurjehtijoiden tuoneen dingon mukanaan.

1700-luvulla tulevat eurooppalaiset.

MIKSI ABORIGININAALEILLE EI KEHITTYNYT MAATALOUTTA?

Tärkein syy on se, että aboriginaalit pysyivät metsästäjä-keräilijöinä, kun muu maailma noin 10 000-6000 vuotta sitten siirtyi maatalouteen. Vain ruuan tuottaminen johtaa nopeasti väkiluvun kasvuun, yksilöiden erikoistumiseen ja tekniseen kehittymiseen.
Aboriginaaleilla ei ollut tarvetta maatalouteen sillä heillä oli jo kaikkea.
Kun alkuasukkaiden itselleen muokkaama luonto saavutti uuden tasapainon, ei enää ollut tarvetta uudistua. Ihmiset olivat hyvin ravittuja, ilmasto oli lämmin ja maastossa oli yöpymisen sopivia paikkoja. Henkisellekin elämälle jäi runsaasti aikaa.
Toisaalta maataloutta ei olisi ollut tarpeenkaan vaatiessa helppo aloittaa. Jättiläispussieläinten sukupuuton jälkeen mantereella ei ollut tarpeeksi isoja eläimiä vetojuhdiksi. Ainoa jota näistä jo kadonneista olisi voinut ajatella vetoeläimeksi olisi ollut jättiläisvompatti. Myöskään isosiemeniset kasvit, kuten riisi ja vehnä tms. eivät kuulu Australian alkuperäiskasvustoon.

Kun eurooppalaiset saapuivat Australiaan vuonna 1788, aboriginaaleja oli noin 300 000 jakautuneena yli 500:aan heimoon. Heimojen kielet saattoivat poiketa toisistaan kovasti. Jokaisella heimolla oli omat tapansa ja asuma-alueensa. Heimon reviiri saattoi olla 2000 pinta-alaltaan neliökilometriä. Alkuasukkailla ei ollut kirkkoja, alttareita eikä pappeja. Sen sijaan he kantoivat mukanaan pyhän käsitettä, myyttistä aikaa ja tietoisuutta esi-isien perinnöstä.
Nämä pyhät asiat kiinnitettiin maisemaan. Jokaisella mäellä ja laaksolla, kaikilla eläinlajeilla ja puilla oli tärkeä osansa kokonaisuudessa. Tuttu maa-alue oli aboriginaaleille ruumiillistunut historia, myyttien koti, jonka esi-isien henget vuosituhansien aikana olivat uneksineet olemaan.
Jokainen sukupolvi tavallaan toisti luomistyön laulamalla historiansa uudelleen. Ihmiset sitoutuivat maahan ja maa ihmisiin. Eurooppalaisten tulon seuraukset johtivat pian abojen henkiseen kuolemaan, koska heidät erotettiin kodistaan.

Heimon perinnettä ei voinut mitenkään muuttaa toiseen paikkaan.

Omasta alueestaan eristetty aboriginaali oli henkisesti kuollut.


Aikaisemmin syntymäpaikastaan eristetty suomalainen kuoli hänkin henkisesti - hänestä saattoi tulla vaikka demari. Suomalaisuuden pelastukseksi koitui keskusta-aatteen kehittyminen ajasta ja paikasta riippumattomaksi selviytymisjärjestelmäksi. Enää suomalaisen ei tarvitse tehdä henkistä väkivaltaa itselleen. Hän voi taivaltaa tietään pystypäin omana itsenään - pohjoisena ihmisenä, joka on yhtä hyvä kuin muutkin.

Lue lisää

Nythän tänne saitille on ilmestynyt aivan uudenlainen kepulainen: sellainen, jonka mielikuvitus lentää sfääreissä. Noita on todella hauska lukea totisen torvensoittajan (tuohitorvenko?) Oiva Härkösen jankutusten, Jo vain:nin tyhjien, typerien fraasien ja CITY-Keskustan sekopäisten ruokottomuuksien, eli tuon aiemman tyypillisesti kepulaisen kaman jälkeen!

Jo se Lontoossa käsintehdyissä nappaskengissään Stadin gartsoja dallaava kepulainen oli huikean mielikuvituksen tuote, mutta nyt pannaan melkeinpä vielä paremmaksi. Kyllä minusta tuossa on hieman enemmän totta kuin siinä nappaskenkäkaverissa: melkoisesti nuo kepupaikkakuntien kanta-asukkaat kasvonpiirteiltäänkin muistuttavat noita Austraalian aboriginaaleja!

Koetapa kehitellä vielää kolmas tarina yhtä lennokkaalla mielikuvituksella. Vaikkapa Matti Vanhasen säkenöivästä älykkyydestä, Anneli Jäätteenmäen rehellisyydestä tai aiheesta, kuinka Keskusta on kehittänyt ja tulee kehittämään vallassaan pitämiä paikkakuntia! Ne voisivat olla vielä huvittavampia!