Sakkorysät

Missä olette nähneet usein poliisien ratsioita? Itse olen nähnyt monta kertaa 2-tiellä Poriin päin mentäessä Vihdin jälkeen ensimmäisen ohituskaistan jälkeisellä bussipysäkillä.
91092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

....

Äänestä
  • Mistähän tämäkin oletus on lähtenyt liikkeelle että Audi- ja Volvokuskit ovat suurin asiakasryhmä nopeusvalvojille? Toissa viikonloppuna systerin kanssa köröteltiin Helsingistä Loviisaan ja takaisin, Porvoon motarilla oli kolme erillistä tapausta joissa poliisit olivat pysäyttäneet sakotettavan. Yksikään näistä ei ollut Audi, Bemari tai Volvo. VW Golf, Subaru Impreza ja joku vanhempi nipponilainen olivat näissä tapauksissa jääneet haaviin.

    Olisiko niin että näistä Audi - ja Volvokuskien päivittelijöistä valtaosa ei käsitä sitä että vaikka ajetaan ns. tehokkaasti (kiihdytykset, kaistojen vaihto vetävyyden mukaan (esim. Kehä 1), 80:n, 100:n ja 120 km/h alueilla 20km/h mittarinopeudella ajaminen) ei silti rikota lakia vaan toimitaan sen puitteissa. Ehkä se ulkoisesti rauhallisemmin ajavan silmään pistää jos ajetaan näin, mutta ei sillä vielä sakkoja kerätä.

    Toki varmasti Audistien, Volvistien ja Bemaristien joukostakin pikavoittoja kerätään, mutta että oikein massaesiintyminä... en jaksa uskoa moiseen.

    Äänestä

  • Kurvinopeus kirjoitti:

    Mistähän tämäkin oletus on lähtenyt liikkeelle että Audi- ja Volvokuskit ovat suurin asiakasryhmä nopeusvalvojille? Toissa viikonloppuna systerin kanssa köröteltiin Helsingistä Loviisaan ja takaisin, Porvoon motarilla oli kolme erillistä tapausta joissa poliisit olivat pysäyttäneet sakotettavan. Yksikään näistä ei ollut Audi, Bemari tai Volvo. VW Golf, Subaru Impreza ja joku vanhempi nipponilainen olivat näissä tapauksissa jääneet haaviin.

    Audilla ja Volvolla voi ajaa mittarinopeudella nopeusrajoitus 20km/h rikkomatta lakia? Miten epätarkat nopeusmittarit niissä oikein on?

    Äänestä

  • Kummastuja kirjoitti:

    Audilla ja Volvolla voi ajaa mittarinopeudella nopeusrajoitus 20km/h rikkomatta lakia? Miten epätarkat nopeusmittarit niissä oikein on?

    Voidaan ajaa 20 km/h mittarinopeudella ilman seuraamuksia valtakunnan virallisen sakottajan taholta ;)
    Toimii lähes kaikilla automerkeillä ajettaessa. Saab taitaa olla niitä harvoja (jos ei ainoa) jossa tuota mittarivirhettä ei ole laisinkaan.

    Äänestä

  • Kurvinopeus kirjoitti:

    Mistähän tämäkin oletus on lähtenyt liikkeelle että Audi- ja Volvokuskit ovat suurin asiakasryhmä nopeusvalvojille? Toissa viikonloppuna systerin kanssa köröteltiin Helsingistä Loviisaan ja takaisin, Porvoon motarilla oli kolme erillistä tapausta joissa poliisit olivat pysäyttäneet sakotettavan. Yksikään näistä ei ollut Audi, Bemari tai Volvo. VW Golf, Subaru Impreza ja joku vanhempi nipponilainen olivat näissä tapauksissa jääneet haaviin.

    Olisiko niin että näistä Audi - ja Volvokuskien päivittelijöistä valtaosa ei käsitä sitä että vaikka ajetaan ns. tehokkaasti (kiihdytykset, kaistojen vaihto vetävyyden mukaan (esim. Kehä 1), 80:n, 100:n ja 120 km/h alueilla 20km/h mittarinopeudella ajaminen) ei silti rikota lakia vaan toimitaan sen puitteissa. Ehkä se ulkoisesti rauhallisemmin ajavan silmään pistää jos ajetaan näin, mutta ei sillä vielä sakkoja kerätä.

    Toki varmasti Audistien, Volvistien ja Bemaristien joukostakin pikavoittoja kerätään, mutta että oikein massaesiintyminä... en jaksa uskoa moiseen.

    Tarvontiellä on turvallista paahtaa vaikka 250 kmh
    sillä tienpätkällä ei ole koskaan tutkia. Olen 15 vuotta joka päivä saannut ajaa aamulla että illalla niin paljon kun sielu sietää.

    Äänestä

  • Siinai kirjoitti:

    Tarvontiellä on turvallista paahtaa vaikka 250 kmh
    sillä tienpätkällä ei ole koskaan tutkia. Olen 15 vuotta joka päivä saannut ajaa aamulla että illalla niin paljon kun sielu sietää.

    mieltä, aamulla ei ikinä ole tutkia näkynyt, mut 15-17 välillä sininen siviili mondeo on lipputtanut jonkun radalta muutaman kerran. 18:00 ja siitä eteenpäin ei ikinä ole ollut mitään ongelmaa... et hanaa vaan.

    Äänestä

ja hieman ennen oli Itäväylä, Lahdentie, Tuusulantie ja Länsiväylä ratsiapaikkoja. Nyt en tiiä onko ohitte vai siirretty. Paljon oli aina autoja sivussa :/

Äänestä

Vuosien kokemuksella Pälkäneellä.

Äänestä
  • .. on nykyisin täynnä kameroita tai ainaskin niitä tolppia. Tuntuu muuten siltä, että ne sallii ainakin noin 10 kilsan ylityksen ennenkuin räpsähtää, onko muilla kokemusta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

A3. kirjoitti:

Missä olette nähneet usein poliisien ratsioita? Itse olen nähnyt monta kertaa 2-tiellä Poriin päin mentäessä Vihdin jälkeen ensimmäisen ohituskaistan jälkeisellä bussipysäkillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu