IPU;n palsta joutunut hyökkäyksen kohteeksi

Nykyisin voimassaoleva doktriini on hyväksytty vuonna 2010. Naton kasvava aggressiivisuus, Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmän ongelmat Euroopassa sekä Naton ja Yhdysvaltain ennalta arvaamattomat toimet Ukrainassa ovat täydellisesti muuttaneet sotilaallisten ja geopoliittisten uhkien luonteen.

Venäjää on yritetty koko 2000-luvun ajan saada mukaan joko sotaan Afganistanissa tai Libyassa tai länsimaiden ja Iranin vastakkainasetteluun sekä suoraan mukaan Syyrian konfliktiin. Politiikantutkija Vladimir Shtolin mukaan uusi sotilasdoktriini antaa Venäjälle lisäinstrumentteja nopeasti muuttuvia geopoliittisia olosuhteita varten.

"Uusi doktriini merkitsee ennen kaikkea irtautumista sotilasteknologian tuonnista sekä tuonnin korvaamista kotimaisella teknisellä kehitystyöllä ja vastaavilla ratkaisuilla. Se vahvistaa ja parantaa maan strategista ydinpuolustusta ja nopeuttaa vastaisuudessa tavanomaisten aseiden kehittämistä. Tämän lisäksi doktriiniin kirjataan entistä yksityiskohtaisemmin ohjelma arktisen alueen hyödyntämisestä ja ilma- ja avaruusvoimien joukkojen muodostamisesta."

Yhdysvaltain Kiovassa järjestämän vallankaappauksen jälkeen ja Naton aloitettua uuden tunkeutumisen Venäjän rajojen tuntumaan venäläiset asiantuntijat ovat ottaneet esille sen, että Venäjän voimassa oleva sotilasdoktriini on auttamattomasti vanhentunut. Se on liian diplomaattisesti muotoiltu.

Se laadittiin epärealististen odotusten pohjalta tilanteessa, jossa uskottiin kumppanuuteen Yhdysvaltain ja Naton kanssa. Nyt suhteet länsimaihin ovat äärimmäisen kärjistyneet ja tiedostettava selkeästi, mistä uhkat tulevat, minkälaisia ne ovat ja mitkä voimat tai tahot ovat niiden takana.

Venäjän presidentti Vladimir Putin toi jälleen kerran selkeästi esille Venäjän suhtautumisen maailmanpolitiikkaan tavatessaan Venäjän sotilasjohtoa Sochissa 26.11.2014.

Lähde: Rysslands Röst
Toimittaja: Heikki Sipilä
29.11.2014, Verkkomedia.org



Putin: Venäjän saaminen mukaan geopoliittisiin juonitteluihin ei onnistu vastaisuudessakaan

Putinin antaman lausunnon poliittisen osan johtoajatuksena oli, että Moskovalla ei ole minkäänlaisia sotilaallisia aggressiivisia aikomuksia mihinkään ilmansuuntaan, ja että Venäjä ei anna kenenkään saada itseään mukaan geopoliittisiin juonitteluihin.
___________________________________
täällä väitetään miten Putin aikoo ottaa naapurivaltiot valtaasa,
näin Putinin kerrotaan sanoneen, mitä tämä sitten on.
1069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nämä kaikenlaiset Venäjä- ja Verkkomedia-hössötykset kuuluvat esim. kv.-politiikka -palstalle, ei Ipu:n palstalle...

Äänestä
  • Verkkomedian uutiset saa myös kertoa täällä, ainoa uutislähde
    joka kertoo myös näitä toisenlaisia uutisia,

    sitäpaitsi Riikka Söyring, verkkomedian toimittaja on IPU,n jäsen
    ja kirjoittelee todella terävää tekstiä,

    Janus Putkonen oli ainakin meppiehdokkaamme, verkkomedian
    päätoimittaja,

    lisäksi pj, Pesonen ja Timo isosaari kirjoittelee myös verkkomediassa,
    joku näistä saa ääneni vaaleissa jos täällä ehdokkaina ovat.

    Minulla ei ole mitään verkkomediaa vastaan, hyvä että joku media
    uutisoi siitäkin mistä muut

    Äänestä

sotaa käydään jo eri puolilla maailmaa ja jonakin päivänä se koskettaa Suomea.
Lännen uhka on suurempi tänä päivä.
Jenkki ja nato yrittää pistää Venäjän polvilleen ja Suomi on pahassa paikassa.
iro on esim. persläpi jolla ei maailmassa oo mitään virkaa.

Äänestä

IPU on rauhan puolue. Se voidaan rakentaa vain itsenäisyydellä ja liittoutumattomuudella. Vieraan vallan aseet tuhoavat meidät koska olemme maantieteellisesti pahassa raossa. Natottajat pitää tuomita oikeudessa Suomen saattamisesta sotilaalliseen vaaraan.

Äänestä
  • IPUlaiset uhoavat Putinin puolesta monissa medioissa.

    Äänestä

  • 6 + 4 kirjoitti:

    IPUlaiset uhoavat Putinin puolesta monissa medioissa.

    YLE, MTV, vai missä?

    Äänestä

  • Missä medioissa ? kirjoitti:

    YLE, MTV, vai missä?

    Ainakin täällä.

    Äänestä

  • mitä järkeä? kirjoitti:

    Ainakin täällä.

    Milloin täällä on sellaista tapahtunut?

    Äänestä

Älä seuraa vain Venäjän propagandaa

Seuraa myös Perussuomen ääntä
Kertomuksia Venäjästä

Asiantuntijat esiintyvät

Suoraa puhetta

kannattaa kuunnella erinomaista puhetta
suoraa
kommunistien ja EU:n mielistelijä Halonen ajoi

ja tökerö nöyristelijä Katainen poisti
maamiinat

Dosentti Luukkanen tohtori Niinistö ja dosentti Pekka Kauppala
selvittelevät NATOA JA MAAMIINOJA

Miten Suomen turvallisuuspolitiikkaa pitäisi ohjata? Onko meillä tulevaisuutta kansakuntana ilman Natoa? Missä ne Suomen turvallisuusuhat ovat?

Arto Luukkanen keskustelee toisen dosentin, kansanedustaja Jussi Niinistö kanssa kovista turvallisuuspoliittisista uhista ja Suomen turvallisuuspolitiikan tulevaisuudesta. Loppuajan keskustelua kommentoidaan Venäjän-tuntija Pekka Kauppalan kanssa.

https://soundcloud.com/radiorapu/tiistai-iltapaiva-dosentin-vastaanotolla-2122014

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelottako IPU;n nous kirjoitti:

Nykyisin voimassaoleva doktriini on hyväksytty vuonna 2010. Naton kasvava aggressiivisuus, Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmän ongelmat Euroopassa sekä Naton ja Yhdysvaltain ennalta arvaamattomat toimet Ukrainassa ovat täydellisesti muuttaneet sotilaallisten ja geopoliittisten uhkien luonteen.

Venäjää on yritetty koko 2000-luvun ajan saada mukaan joko sotaan Afganistanissa tai Libyassa tai länsimaiden ja Iranin vastakkainasetteluun sekä suoraan mukaan Syyrian konfliktiin. Politiikantutkija Vladimir Shtolin mukaan uusi sotilasdoktriini antaa Venäjälle lisäinstrumentteja nopeasti muuttuvia geopoliittisia olosuhteita varten.

"Uusi doktriini merkitsee ennen kaikkea irtautumista sotilasteknologian tuonnista sekä tuonnin korvaamista kotimaisella teknisellä kehitystyöllä ja vastaavilla ratkaisuilla. Se vahvistaa ja parantaa maan strategista ydinpuolustusta ja nopeuttaa vastaisuudessa tavanomaisten aseiden kehittämistä. Tämän lisäksi doktriiniin kirjataan entistä yksityiskohtaisemmin ohjelma arktisen alueen hyödyntämisestä ja ilma- ja avaruusvoimien joukkojen muodostamisesta."

Yhdysvaltain Kiovassa järjestämän vallankaappauksen jälkeen ja Naton aloitettua uuden tunkeutumisen Venäjän rajojen tuntumaan venäläiset asiantuntijat ovat ottaneet esille sen, että Venäjän voimassa oleva sotilasdoktriini on auttamattomasti vanhentunut. Se on liian diplomaattisesti muotoiltu.

Se laadittiin epärealististen odotusten pohjalta tilanteessa, jossa uskottiin kumppanuuteen Yhdysvaltain ja Naton kanssa. Nyt suhteet länsimaihin ovat äärimmäisen kärjistyneet ja tiedostettava selkeästi, mistä uhkat tulevat, minkälaisia ne ovat ja mitkä voimat tai tahot ovat niiden takana.

Venäjän presidentti Vladimir Putin toi jälleen kerran selkeästi esille Venäjän suhtautumisen maailmanpolitiikkaan tavatessaan Venäjän sotilasjohtoa Sochissa 26.11.2014.

Lähde: Rysslands Röst
Toimittaja: Heikki Sipilä
29.11.2014, Verkkomedia.org



Putin: Venäjän saaminen mukaan geopoliittisiin juonitteluihin ei onnistu vastaisuudessakaan

Putinin antaman lausunnon poliittisen osan johtoajatuksena oli, että Moskovalla ei ole minkäänlaisia sotilaallisia aggressiivisia aikomuksia mihinkään ilmansuuntaan, ja että Venäjä ei anna kenenkään saada itseään mukaan geopoliittisiin juonitteluihin.
___________________________________
täällä väitetään miten Putin aikoo ottaa naapurivaltiot valtaasa,
näin Putinin kerrotaan sanoneen, mitä tämä sitten on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu