Liian aikaista keskustella hallituksen kokoonpanosta.

Kohta nähdään

Vaalien tulos ratkaisee kenestä tulee pääministeri. Käytännöksihän on muodostunut, että suurimman puolueen puheenjohtajan johdolla aloitetaan hallitusneuvottelut.
Eikä keskusta tule, eikä voi, eikä varmaan halua väistää vastuuta, jos kansa sille valtakirjan vaaleissa antaa.
Ps. Ei niin kuin persut edellisten vaalien jälkeen tekivät. Meniväthän persut Soinin käskystä ***** edellä puuhun, vastuuta pakoon Luottamuksensa persuille antaneet äänestäjät kokivat ampuneensa omaan jalkaansa, sillä Soinin temppu mahdollisti HELSINKI keskeisen hallituksen synnyn.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saa kai sitä nyt toivomuksia esittää. Niin vaalien voittajasta kuin hallituksen kokoonpanostakin.

      Tulit itsekin tuossa Ps:ssäsi esittäneesi toivomuksen.

      • Jokainenhan esittää lopullisen toiveensa sitten aikanaan äänestyskopissa lippuun numeroa kirjoittaessaan. Mutta kivaahan se on erilaisia vaihtoehtoja täällä pyöritellä.

        Tuohon sinun lakialoite-aloitukseen olisikin voinut kirjoittaa aloitteen vaaliuudistuksesta jossa vaaleissa voisi antaa äänen ehdokkaalle jonka haluaa valituksi ja -äänen jota ehdottomasti ei halua valita.


      • Kannatetaan
        aito-arska kirjoitti:

        Jokainenhan esittää lopullisen toiveensa sitten aikanaan äänestyskopissa lippuun numeroa kirjoittaessaan. Mutta kivaahan se on erilaisia vaihtoehtoja täällä pyöritellä.

        Tuohon sinun lakialoite-aloitukseen olisikin voinut kirjoittaa aloitteen vaaliuudistuksesta jossa vaaleissa voisi antaa äänen ehdokkaalle jonka haluaa valituksi ja -äänen jota ehdottomasti ei halua valita.

        Varmasti nousisi äänestysprosentti.
        Ja kerrankin Väyrynen olisi valtakunnan ääniharava, tosin
        -äänillä


      • Näin oN
        aito-arska kirjoitti:

        Jokainenhan esittää lopullisen toiveensa sitten aikanaan äänestyskopissa lippuun numeroa kirjoittaessaan. Mutta kivaahan se on erilaisia vaihtoehtoja täällä pyöritellä.

        Tuohon sinun lakialoite-aloitukseen olisikin voinut kirjoittaa aloitteen vaaliuudistuksesta jossa vaaleissa voisi antaa äänen ehdokkaalle jonka haluaa valituksi ja -äänen jota ehdottomasti ei halua valita.

        Mitä' järkeä siinä olisi?

        Se kavenataisi vain demokratiaa. Jonkun tahto voisi tuossa äänestyksessä jäädä toteutumatta jos jonkun tiedotusväliseiden luoman antipatian vuoksi annettaisi miinus-ääniä jollekin ehdokkaalle.

        Sitten kun tiedotusvälineet lopettavat tuon sikailun noilla sensaatiouutisilla niin sitten ehkä voisi harkita asiaa. Sitä ei vain taida tapahtua seuraavan tuhannen vuoden sisällä.

        Nykyisin on vielä olemassa sikailumuoto, sosiaalinen media. Siellä saadaan yhdessä päivässä aikaan tilanne että joku ehdokkaista jäisi valitsematta. Sosiaalinen media on siitä vielä rankempi kuin normaali media että sillä ei ole kasvoja. Kun jokin asia nostetaan kohuklsi asti sitä ei kukaan pysty pysäyttämään eikä asian totuutta pysty kukaan selvittämään.

        Teit demokratian ja ehdokkaan oikeusturvan kannalta niin vaarallisen ehdotuksen että voisit heti perua ehdotuksesi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      295
      6707
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2059
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1797
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1267
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1170
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1146
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      53
      1047
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1031
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      972
    Aihe