Vaikka tuntuu siltä, että on ypöyksin maailmankaikkeudessa, ja että vain kylmät tähdet tuijottavat avaruudesta surumielisinä, voimme aina pohtia, mitä Muumilaaksossa paraikaa tapahtuu. Katsotaanpa...
Tupa on hiljainen ja hämärä. Pöydällä on tyhjiä lasipurkkeja röykkiöittäin. Nurkassa seisoo kolme saavia, jotka on peitetty sinivalkoisella ruutuliinalla. Kaikesta tästä päättelemme, että Muumimammalla on vielä vuoden viimeiset marjojen hillotus ja metsäsienipikkelsien purkittaminen kesken. Hän jatkaa tätä herkullista säilöntätyötään aamuvarhaisella, heti herättyään. Katsomme liinojen alle: kahdessa saaveista on puolukoita, ja yhdessä kantarelleja. Pöydän kulmalla lojuu Muumipapan nokinen piippu.
Kurkistetaanpa Mummimamman ja Muumipapan makuukamariin, joka sijaitsee toisessa kerroksessa. Kuten arvata saattoi, pariskunta on nukkumassa. He ovat sikeässä unessa, ainakin Muumimamman tuhinasta ja Muumipapan pienestä, tasaisesta kuorsauksesta päätellen. Nyt Muumipappa kääntää kylkeään ja laittaa tassunsa Muumimamman ympärille. Muumipapan silinteri lepää arvokkaana pukeutumispöydällä, ja Muumimamman esiliina roikkuu tuolin selkänojalla, hänen käsilaukkunsa on yöpöydällä, jos yön aikana jommalle kummalle tulee tarvetta kotitekoiselle tyrni-tervapastillille.
Mennäänpä kolmanteen kerrokseen.... Muumipeikon sinisävyinen huone on hiljainen. Vasta kun astumme peremmälle, hahmotamme Muumipeikon vuoteessaan. Hän makaa kokonaan peiton alla, peppu pystyssä, ja sikeässä unessa. Yöpöydällä on helmitaulu. Muumipeikko on näköjään harjoitellut laskutaitoa ennen nukkumaan käymistä. Voi tuota tunnollista veitikkaa!
Kurkistan hiljaa vierashuoneeseen, joka avautuu käytävän toisella puolen, Muumipeikon huonetta vastapäätä... Vierashuoneen räsymatto on kirjava ja iso. Se peittää melkein kokonaan huoneen lautalattian. Huoneessa on hyvin hämärää, joten kestää hetki ennen kuin erotamme, onko huoneessa ketään... Kyllä, vasemmalla, seinän vierellä sijaitsevasta vuoteesta roikkuu ilmiselvästi Niiskuneidin jalka, se, jossa hän pitää nilkkarengasta. Verhonrakosesta tuleva tähtien valo kimmeltää kultaisessa renkaassa. Kun astumme lähemmäs, näemme Niiskuneidin nukkuvan hiljaa tuhisten. Hänen banaaninkeltainen etutukkansa, joka on aina niin kauniisti kammattu otsalle, pöyhöttää joka suuntaan.
Kun käännymme lähteäksemme vierashuoneesta, lattialauta äkkiä narahtaa. Jähmetymme paikallemme, ja samassa huoneen hämärästä syvyydestä kuuluu ääni: "Hmmh heeeii tunkeilija! TUNKEILIJA!" Se on Pikku Myyn käheä ja äkäinen ääni. Kavahdamme säikähdyksestä.
Onko siis niin, että hekin pystyvät näkemään meidät, toisesta ulottuvuudesta saapuneet vieraat!? Olemmehan aina luulleet, että vain me näemme heidät....
Käännymme takaisin huoneeseen päin ja noloina ja anteeksipyytävinä soperramme epämääräistä selitystä: "Anteeksi... tuota... kun aina joskus tuota... haluamme tulla katsomaan teidän elämäänne täällä Muumilaaksossa, nähkääs, kun... olemme niin... yksinäisiä..."
Mutta kun silmämme vähitellen tottuvat hämärään, näemme Pikku Myyn olevan unessa. Hän on nukahtanut huoneen perimmäisessä nurkassa olevaan, isoon ja pehmeään nojatuoliin. "Tunkeilija!! Tunkeilija! Ettäs kehtaat!", Pikku Myy huudahtaa jälleen unissaan ja huitoo samalla vimmatusti pienillä käsillään, joita verhoaa täydellisesti istuvat, ruskeat nahkahansikkaat. Tuolin käsinojalla lojuu kirja nimeltä "Jännitystarinoita rohkeimmille".
Hymähdämme huvittuneina. Ehkä on aika jättää Muumilaakson väki nukkumaan rauhassa ja palata takaisin omaan ulottuvuuteemme.
Hyvää yötä!
Tupa on hiljainen ja hämärä. Pöydällä on tyhjiä lasipurkkeja röykkiöittäin. Nurkassa seisoo kolme saavia, jotka on peitetty sinivalkoisella ruutuliinalla. Kaikesta tästä päättelemme, että Muumimammalla on vielä vuoden viimeiset marjojen hillotus ja metsäsienipikkelsien purkittaminen kesken. Hän jatkaa tätä herkullista säilöntätyötään aamuvarhaisella, heti herättyään. Katsomme liinojen alle: kahdessa saaveista on puolukoita, ja yhdessä kantarelleja. Pöydän kulmalla lojuu Muumipapan nokinen piippu.
Kurkistetaanpa Mummimamman ja Muumipapan makuukamariin, joka sijaitsee toisessa kerroksessa. Kuten arvata saattoi, pariskunta on nukkumassa. He ovat sikeässä unessa, ainakin Muumimamman tuhinasta ja Muumipapan pienestä, tasaisesta kuorsauksesta päätellen. Nyt Muumipappa kääntää kylkeään ja laittaa tassunsa Muumimamman ympärille. Muumipapan silinteri lepää arvokkaana pukeutumispöydällä, ja Muumimamman esiliina roikkuu tuolin selkänojalla, hänen käsilaukkunsa on yöpöydällä, jos yön aikana jommalle kummalle tulee tarvetta kotitekoiselle tyrni-tervapastillille.
Mennäänpä kolmanteen kerrokseen.... Muumipeikon sinisävyinen huone on hiljainen. Vasta kun astumme peremmälle, hahmotamme Muumipeikon vuoteessaan. Hän makaa kokonaan peiton alla, peppu pystyssä, ja sikeässä unessa. Yöpöydällä on helmitaulu. Muumipeikko on näköjään harjoitellut laskutaitoa ennen nukkumaan käymistä. Voi tuota tunnollista veitikkaa!
Kurkistan hiljaa vierashuoneeseen, joka avautuu käytävän toisella puolen, Muumipeikon huonetta vastapäätä... Vierashuoneen räsymatto on kirjava ja iso. Se peittää melkein kokonaan huoneen lautalattian. Huoneessa on hyvin hämärää, joten kestää hetki ennen kuin erotamme, onko huoneessa ketään... Kyllä, vasemmalla, seinän vierellä sijaitsevasta vuoteesta roikkuu ilmiselvästi Niiskuneidin jalka, se, jossa hän pitää nilkkarengasta. Verhonrakosesta tuleva tähtien valo kimmeltää kultaisessa renkaassa. Kun astumme lähemmäs, näemme Niiskuneidin nukkuvan hiljaa tuhisten. Hänen banaaninkeltainen etutukkansa, joka on aina niin kauniisti kammattu otsalle, pöyhöttää joka suuntaan.
Kun käännymme lähteäksemme vierashuoneesta, lattialauta äkkiä narahtaa. Jähmetymme paikallemme, ja samassa huoneen hämärästä syvyydestä kuuluu ääni: "Hmmh heeeii tunkeilija! TUNKEILIJA!" Se on Pikku Myyn käheä ja äkäinen ääni. Kavahdamme säikähdyksestä.
Onko siis niin, että hekin pystyvät näkemään meidät, toisesta ulottuvuudesta saapuneet vieraat!? Olemmehan aina luulleet, että vain me näemme heidät....
Käännymme takaisin huoneeseen päin ja noloina ja anteeksipyytävinä soperramme epämääräistä selitystä: "Anteeksi... tuota... kun aina joskus tuota... haluamme tulla katsomaan teidän elämäänne täällä Muumilaaksossa, nähkääs, kun... olemme niin... yksinäisiä..."
Mutta kun silmämme vähitellen tottuvat hämärään, näemme Pikku Myyn olevan unessa. Hän on nukahtanut huoneen perimmäisessä nurkassa olevaan, isoon ja pehmeään nojatuoliin. "Tunkeilija!! Tunkeilija! Ettäs kehtaat!", Pikku Myy huudahtaa jälleen unissaan ja huitoo samalla vimmatusti pienillä käsillään, joita verhoaa täydellisesti istuvat, ruskeat nahkahansikkaat. Tuolin käsinojalla lojuu kirja nimeltä "Jännitystarinoita rohkeimmille".
Hymähdämme huvittuneina. Ehkä on aika jättää Muumilaakson väki nukkumaan rauhassa ja palata takaisin omaan ulottuvuuteemme.
Hyvää yötä!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Veikeää :)
Tämän takia Muumitalo pitäisi lukita yöksi.
Kyllä nykyään g-stalkkarit keinot keksii silloin kun pitää tyydyttää tirkistelynhalua. Oma elämä ja osoitetut epäoikeudenmukaisuudet saati laittomuudet ei kiinnosta. Aikasta sairasta.
Kilju siellä saaveissa käy..