Kirkosta eroaminen joulukuussa

Vuodenaikamuistutus:

Vuoden 2015 kirkollisveron säästää, kun eroaa joulukuussa 2014. Ns. katumuskuukausi poistui jo vuonna 2003.

Veroliput on luultavasti jo ehditty painaa. Jos eroaa nyt, maksaa ennakkoveroa vanhalla prosentilla. Jos ei pyydä uutta verolippua, summan saa aikanaan veronpalautuksena.

Ero merkitään päivälle, jolloin ilmoitus saapui maistraattiin. Jos sähköpostipalvelimella on ruuhkaa, voi 31.12 kello 23:59 lähetetty posti olla perillä 1.1. kello 00:01. Parasta on erota hyvissä ajoin. Hyvä aika on esim. juuri nyt.

(Luotsit, neulaatteko tämän viikoksi ylös.)

22

417

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kallista on
    • eroa valtiokirkosta
    • Isänmaa

      Pienet on Suomen asukkaiden murheet kuuluakko kirkkoon vai ei. Isompi murhe piilee rajan takana. kuuluakko venäjään vai ei. Isiämme muisto kunnioitten pienet kiista ihan turhanpäiväisiä Itsenäisyyspäivän koittaessa

      • kulkijavain

        Aina jossain on suurempia murheita ja mahdollisia huolenaiheita. Kirkkoon kuuluminen, vaikkei siihen tai sen kykyyn hoitaa oman uskon asioita uskoisikaan ja Venäjä ovat kokolailla eri asioita. Venäjään tai Suomen ulkopolitiikkaan voimme vaikuttaa suoraan melko vähän. Siihen voimme ottaa kantaa, kuulummeko henkilöjäsenenä yhteisöön jonka ydinajatukseen emme usko.

        Itse en usko kirkkoon enkä sen toimintaan, enkä siksi enää siihen kuulu. Kirkollisveroina säästämistäni rahoista lahjoitan hyväntekeväisyyteen vuosittain (SPR, Sotaveteraanit, MLL) paljon enemmän kuin kirkko kirkollisveroistani hyvätekeväisyystyöhönsä käytti, ja itsellenikin jää vielä paljon enemmän käyttöön. Henkinen hyvinvointini ei kirkkoon kuulumattomuudesta ole kärsinyt.

      • vahva usko on
        kulkijavain kirjoitti:

        Olen nyt harkinnut kirkosta eroamista hartaasti ja pitkään. Päätös erota sai sinettinsä, kun arkkipiispa mielipidevaikuttajana tuli mukaan poliittiseen päätöksentekoon.

        Minulla on monia hyviä ystäviä myös seksuaalivähemmistössä, eikä pointtini ole siinä.

        Samana päivänä päätettiin lapsilisäleikkauksista, olisin mielelläni kuullut kirkolta puolustuspuheen myös lasten ja lapsiperheiden hyväksi.

        Ympärillä on työttömiä, opiskelevia köyhyysloukussa olevia läheisiä, lapsiperheitä, joita olen parhaani mukaan yrittänyt auttaa
        pienestä eläkkeestäni.

        Nyt tulee leipää näihin perheisiin kirkollisveroni verran ensi vuonna.

        Kirkko voisi ensi vuonna vaihtaa seksimessut vaikka vierailuun
        huostaanotettujen lasten laitoksiin.

        Kuinka muuten voi mielipiteensä kuullusti ilmaista kuin eroamalla?

    • heetero

      MInä eroan kirkosta, jos yksikin homo jää kirkonkirjoihin.

    • Vuodet ei veljiä

      Aikahyvällä kulmakertoimella joulukuun alku. Veikkasin toisaalla 75 000 eroa tällevuodelle, muttaa tämä saattaa viellä ryöpsähtää, ja 75 000 olla alakanttiin.

      • Vuodet ei veljiä

      • anti-piispa

        Ja eropotentiaaliahan tosiaan riittää:
        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014120618893093_uu.shtml

        Tuohon päälle kun vielä se fakta, että yli 40% suomalaisia ei koe itseään lainkaan uskonnolliseksi ja toiset 40% vain hieman uskonnolliseksi (marraskuinen arvo-tutkimus), niin virta vie kirkosta poispäin kunhan vain ihmiset tähän havahtuvat.

        "Perinteet" ja tavan vuoksi kuuluminen lienevät isoin jarru eroamiselle, mutta sekin alkaa hiljalleen pettää.

    • Muistutus sivuille

      Jori, laittakaa Eroakirkosta.fi:n etusivulle viime vuosien tapaan teksti, joka muistuttaa tuosta verojutusta.

      • On jo joulukuun alusta ollut tarkoituksena lisätä tuo perinteinen teksti. Mediamyllytystä on riittänyt, joten asia jäi tekemättä aikaisemmin. Teksti on joka tapauksessa nyt etusivulla.

    • Arska SW

      Kuulun kirkkoon, ja haluan kuuluakkin. Rahoistani kirkolle osa menee lapsityöhön, nuorisotyöhön, vammaistyöhön, vanhusten tapaamisiin, yksinäisten ja syrjäytyneiden auttamiseen. Kulttuurihistorian ja tradition ylläpitämiseen, ja ihmisten työllistämiseen.
      Mielestäni ihan hyvä sijoitus.

      • entäs nämä?

        Entä uskotko kirkon uskontunnustuksen mukaisiin juttuihin, kristinuskon jumalaan ja Suomen luterilaisen kirkon tulkintaan kristinuskosta?

      • Paremmat_Vaihtoehdot

        A) Anna jollekkin järjestölle vaikkapa kymmenesosa kirkollisverostasi vuosittain, annat näin paljon enemmän rahaa hyvään, sillä kirkko käyttää hyväntekeväisyyteen n. 1% tuloistaan. Muilla järjestöillä itse avustustyöhön menee yleensä reilusti yli 50%

        B)Ihmisten työllistäminen... Jos valtio maksaisi joukolle anarkisteja siitä, että nämä paskoisivat bussipysäkkien laseja päivittäin ja joukolle lasinleikkaajia näiden vahinkojen korjaamista, niin tälläkin olisi työllistävä vaikutus. Toiminnan järkevyys olisi tietysti varsin kyseenalaista.

      • Huhhahheijaaa

        Järjestöjen tekemä nuorisotyö - ks. www.alli.fi - on paljon tehokkaampaa.

        Järjestöjen tekemä vammaistyö - ks. www.soste.fi - on vapljon tehokkaampaa.

      • Huhahheijaaa
        Huhhahheijaaa kirjoitti:

        Järjestöjen tekemä nuorisotyö - ks. www.alli.fi - on paljon tehokkaampaa.

        Järjestöjen tekemä vammaistyö - ks. www.soste.fi - on vapljon tehokkaampaa.

        Ks. myös https://www.punainenristi.fi/ jolla sekä kotimaan toimintaa että kv-toimintaa

        ja kansainvälisyyteen www.kepa.fi - siis jäsenjärjestöt

      • Että semmosta
        entäs nämä? kirjoitti:

        Entä uskotko kirkon uskontunnustuksen mukaisiin juttuihin, kristinuskon jumalaan ja Suomen luterilaisen kirkon tulkintaan kristinuskosta?

        Toki. Mihin sinä uskot? Onko elämäsi vain maanpäällistä taistelua uskontoja vastaan?

      • entäs nämä?
        Että semmosta kirjoitti:

        Toki. Mihin sinä uskot? Onko elämäsi vain maanpäällistä taistelua uskontoja vastaan?

        Olet siis melkoisen harvinainen yksilö Suomessa, ja vielä harvinaisempi maailmassa. Ainutlaatuisia ja ainutkertaisia yksilöitähän me kaikki toki olemme

        Uskontoja vastaan taistelu ei ole erityisen merkityksellinen osa ainakaan minun elämääni. En kuitenkaan koe kaipaavani taikauskoja elämääni, ja toivon ettei niitä pakoteta esimerkiksi koululaitoksessa puolustuskyvyttömille lapsillekaan. Vanhemmat toki voivat ja saavat näkemyksiään ja uskomuksiaan lapsilleen opettaa, mutta julkisen vallan ei sellaista tulisi tehdä, vaan antaa lapsille eväät arvioida itse ja muodostaa omat mielipiteensä kriittisesti ja valistuneesti.

      • quhztzilla
        Että semmosta kirjoitti:

        Toki. Mihin sinä uskot? Onko elämäsi vain maanpäällistä taistelua uskontoja vastaan?

        Onko sinun elämäsi vain maanpäällistä taistelua niitä noin kahta tuhatta muuta kilpailevaa uskontoa vastaan?

      • Että semmosta
        entäs nämä? kirjoitti:

        Olet siis melkoisen harvinainen yksilö Suomessa, ja vielä harvinaisempi maailmassa. Ainutlaatuisia ja ainutkertaisia yksilöitähän me kaikki toki olemme

        Uskontoja vastaan taistelu ei ole erityisen merkityksellinen osa ainakaan minun elämääni. En kuitenkaan koe kaipaavani taikauskoja elämääni, ja toivon ettei niitä pakoteta esimerkiksi koululaitoksessa puolustuskyvyttömille lapsillekaan. Vanhemmat toki voivat ja saavat näkemyksiään ja uskomuksiaan lapsilleen opettaa, mutta julkisen vallan ei sellaista tulisi tehdä, vaan antaa lapsille eväät arvioida itse ja muodostaa omat mielipiteensä kriittisesti ja valistuneesti.

        En ole kovin harvinainen yksilö Suomessa enkä varsinkaan maailmassa. Esimerkiksi Kiinan kristillinen kirkko kasvaa koko ajan. Enpä väitä, että sinun elämäsi tarkoitus olisi pelkästään uskontojen vastaisessa taistelussa, mutta vapareitten kampanjointi ja nettikirjoittelut näyttävät ulkopuolelta katsottuna sellaiselta, ettei teillä paljon muuta elämää ole. Joskus heittelette sellaisia argumentteja, että kirkon työntekijöiden työ on turhaa eikä auta ketään. Näyttää, huom. näyttä siltä, että eroakirkosta-jengin into kampanjoida tapahtuu työnantajan maksamalla työajalla. Saattaapa joku teistä olla valtiolla tai kaupungilla töissä eli mm. minun ja monen muun maksamilla verorahoilla sitä tehdään. Valtiosta ei voi erota, joten maksan kiltisti sinunkin palkkaasi. Mitäpä tuosta, olethan sinä sen ansainnut. Et ole varmastikaan ainoa, joka käyttää työaikaansa jonniin joutavaan. Vanhemmat päättävät aina lapsensa puolesta. Sinäkin lähetät hänet kouluun ja lääkärin, etkä odota, että lapsi itse saisi valita haluaako hän mennä kouluun. Olet varmasti joutunut hänet pakottamaan yhteen jos toiseenkin asiaan. Jos vanhemmat haluavat kastaa lapsensa eli viedä heitä Jumalan siunattaviksi, niin ei se ole vapareilta pois.

      • Että semmosta
        quhztzilla kirjoitti:

        Onko sinun elämäsi vain maanpäällistä taistelua niitä noin kahta tuhatta muuta kilpailevaa uskontoa vastaan?

        No ei todellakaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      176
      2145
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      38
      1503
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1184
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      942
    5. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      254
      883
    6. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      866
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      812
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      745
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      733
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      209
      707
    Aihe