Tämä ei jää tähän - taistelu jatkuu

Tämä ei jää tähän – taistelu jatkuu

Taistelussa perinteisen ja raamatullisen avioliiton puolesta tuli eduskunnassa 28.11.2014 tappio.

Mutta tämä ei jää tähän. Taistelu jatkuu. Sodassa voi tulla väliaikaisia tappioita, mutta ne eivät merkitse välttämättä koko sodan lopputulosta. Tämä avioliittokamppailu voidaan vielä voittaa.

Nykyinen hallitus ei ehdi saada asiaan liittyvää lainsäädäntöä valmiiksi. Lakialoitteen kohtalo on ensi kevään eduskuntavaalien ja sen jälkeen muodostettavan hallituksen käsissä. Tuleva hallitus voi antaa esityksen ja eduskunta voi kumota perjantaisen päätöksen.

Jotta näin kävisi, on kaikkien arvokonservatiivien, yleensä vaaleissa nukkuvienkin, äänestettävä huhtikuun vaaleissa perinteistä avioliittoa kannattavia ehdokkaita ja niitä puolueita, joiden edustajat ovat joko kaikki tai suurimmalta osin miehen ja naisen avioliiton kannalla eli Keskustaa, Perussuomalaisia ja Kristillisdemokraatteja. Seuraava hallitus voidaan rakentaa näiden kolmen puolueen varaan.

6

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaikki on menetetty

      Väärin. Raamattu ennustaa, että maailma lopun aikoina vain pahenee, ei parane. Kaikki on jo menetetty, ja moraalin rappiota vastaan taisteleminen on tutkainta vastaan potkimista. Ei ole mitään mahdollisuutta, että voisimme vielä palata vanhaan yhtenäiskulttuuriin, joten antaa mennä kun on alamäki vaan!

    • Pahan ja pimeän maailman keskellä meidän ei tule kuitenkaan luopua taistelemasta hyvän ja oikean puolesta. Raamatun mukaan uskovien tulee olla valona ja suolana mädännäisyyden maailmassa.

    • Minä-,.

      "uskovien tulee olla valona ja suolana mädännäisyyden maailmassa. "

      Mikään ei ole aiheuttanut enempää mädännäisyyttä ja pimeyttä kuin uskonnot. Se on 100 % varma asia. Uskonnot ovat merkki siitä, että ihmisellä ei ole kaikki speksit kohdallaan. Homous ei ole sairaus mutta uskonnon nimeen vannominen on todella vakava sairaus. Miljardit ihmiset ympäri maailmaa ovat saaneet surmansa uskontojen takia. Heitä on kivitetty, alistettu, orjuutettu, ammuttu, leikattu kurkkuja auki, lapsia heitetty elävänä rovioon. Kaikki pelkästään uskonnon nimissä.

      Mutta mitä tulee tuohon homoavioliitto keskusteluun niin kyseessä on lapsen oikeudet. Homot saavat puolestani nussia vaikka rottia jos katsovat sen oikeudekseen. Lapsia ei tarvitse sekoittaa tähän sairauteen. Siinä asiassa olemme lienee samaa mieltä.

    • entahdo

      KATSOKAA VIDEO MITÄ MASSACHUTESISSA KÄVI HOMOLAIN JÄLKEEN: 
      Siinä on suomenkieliset tekstit:

      https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

      Tällainen on Massachutessin uljas uusi maailma homoliittojen aikana, jossa normaaleja perhearvoja arvostavia kohdellaan kuin kakkosluokan kansalaisia!! 

      Lain myötä muutkin seksuaalisen käyttäytymisen raja-aidat alkavat kaatua. Terveyslaitokset ja koulut alkavat jakaa lapsille homoseksaalista aineistoa , seksitaudit lisääntyy..homoja suositaan adoptoinnissa jne..

      Puhetta riittää kansalaisoikeuksista ja tasa-arvosta, mutta samaan aikaan monet todelliset kansalaisoikeudet alkavat kadota ja perinteisten arvojen kannattajista tulee kakkosluokan kansalaisia.


      Tää ei jää tähän!

      • Ei jää,

        koska yhä pahenee.


    • V....n idarit

      Lopettakaa toi uikutus! Täällä on ihan oikeitakin ongelmia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      121
      5717
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2090
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1922
    4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      65
      1080
    5. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1073
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      977
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      957
    8. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      887
    9. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      882
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      745
    Aihe