Suomen itsenäisyyspäivä on Suomen kansallispäivä, jota vietetään 6. joulukuuta 1917 tapahtuneen itsenäistymisen kunniaksi. Itsenäistä Suomea edelsi Suomen suuriruhtinaskunta, joka oli itsehallinnollinen osa Venäjän keisarikuntaa.[1]
Suomen itsenäisyysjulistus allekirjoitettiin hallituksen eli Senaatin talousosaston toimesta 4. joulukuuta, ja hyväksyttiin eduskunnassa 6. joulukuuta äänestyspäätöksellä. Ulkovalloista Suomen itsenäisyyttä eivät olleet valmiita tunnustamaan esimerkiksi ympärysvallat koska niiden liittolaisina toimineet Venäjän valkoisten sotilashallitusten johtajat eivät hyväksyneet Venäjän jakamista itsenäisiksi valtioksi. Saksa puolestaan ei voinut tunnustaa Suomen itsenäisyyttä ennen kuin Venäjän kapinahallitus oli sen tehnyt Brest-Litovskin rauhanneuvotteluiden vuoksi.
Eli muistakaa juopotella kotimaisia tuotteita lauantaina.
Suomen itsenäisyyspäivä
38
276
Vastaukset
- sauna timppa
Tukalat oltavat eräällä palstalaisella lauantaina. Nobelaner on lauantaina boikotissa
- Kylmät kädet
Mitä hittoa? Tiedät, että kuolisin tuskallisesti, jos nobe ei virtaa elimistöni läpi tasaisesti. Sinä, jos joku tietää tämän faktan.
- Kk
Eiku nyt tajusin. Kaupat kiinni.
- Kylmät kädet
Meikän pappa soti kaikissa kolmessa sodassa, Talvisota, Jatko-sota ja Lapinsota. Tulee tunteet pintaan aina, kun se 80-luvun Tuntematon Sotilas näytetään.
Se on niin rankka.- sauna timppa
Minun pappa on ollut kaikissa sodissa ja jokaisella puolella. Aseena kiikaritähtäin löylykauha varustettuna pistimellä. Polttopullot se joi
- Kylmät kädet
sauna timppa kirjoitti:
Minun pappa on ollut kaikissa sodissa ja jokaisella puolella. Aseena kiikaritähtäin löylykauha varustettuna pistimellä. Polttopullot se joi
Et nyt rupea víttuilemaan mulle, koska itsenäisyyspäivä on mulle aika herkkä asia.
- sauna timppa
Kylmät kädet kirjoitti:
Et nyt rupea víttuilemaan mulle, koska itsenäisyyspäivä on mulle aika herkkä asia.
Itsenäisyys on jo menetetty liittymällä eu:hun. Neljäs valtakunta
- Kk
sauna timppa kirjoitti:
Itsenäisyys on jo menetetty liittymällä eu:hun. Neljäs valtakunta
Tiedät, että olen samaa mieltä.
- Anonyymi
sauna timppa kirjoitti:
Itsenäisyys on jo menetetty liittymällä eu:hun. Neljäs valtakunta
EUn myötä itsenäisyys meni, mutta vapaus toistaiseksi jäi. 😙
- AnonyymiUUSI
Mustat juhlii meidän itsenäisyyttä vaikka eivät ansaitse juhlia. Eivät tee muuta kun loisivat.
- Kylmät kädet
Mun pappa oli punakaartilaisia, mutta soti silti ryssiä vastaan hampaat veressä.
http://www.youtube.com/watch?v=WkgmcUX4qlI - Kylmät kädet
Olin itsekin jääkäri, mutta en saanut ampua yhtään ryssää. En saanut ampua ketään. Ottaa pannuun.
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=VvDBKPADpT8- Kylmät kädet
Tunteettomuuden takia minut koulutettiin tappajaksi. Siksi tässä iässä en missään nimessä toivo sitä, että ihmisiä tulee ovelleni pimputtelemaan sitä vitun saatanan ovikelloa, jota vihaan yli kaiken.
- sauna timppa
Kysyitkö saako ampua jonkun?
- Kylmät kädet
Kylmät kädet kirjoitti:
Tunteettomuuden takia minut koulutettiin tappajaksi. Siksi tässä iässä en missään nimessä toivo sitä, että ihmisiä tulee ovelleni pimputtelemaan sitä vitun saatanan ovikelloa, jota vihaan yli kaiken.
Tunteettomuuteni takia aion ampua itseni välittömästi, kun saan aseen. Hitto, kun en vielä vuonna 1996 tajunnut tehdä sitä ampumaradalla. Olin lapsi.
- Kylmät kädet
sauna timppa kirjoitti:
Kysyitkö saako ampua jonkun?
Saat isot rahat, jos hankit mulle toimivan aseen panoksineen. Ammun itseni vaikka siten, että kuvaat tapahtuman. Osaan vakuuttaa katsojat siten, ettei sua voi mitenkään syyttää asiasta. Olen niin kyllästynyt tähän paskaan Tellukseen.
- Kylmät kädet
sauna timppa kirjoitti:
Kysyitkö saako ampua jonkun?
Mulla on kolme sukulaista, jotka varmasti antavat "lainaa" sen verran, että voin lyödä kouraasi esim. 3000 euroa. Toki se on hiekkamontulla ensin testattava, että iskuri on kunnossa.
Tuo summa ei ole liioittelua. Saan varmasti kasaan. - Kylmät kädet
Kylmät kädet kirjoitti:
Mulla on kolme sukulaista, jotka varmasti antavat "lainaa" sen verran, että voin lyödä kouraasi esim. 3000 euroa. Toki se on hiekkamontulla ensin testattava, että iskuri on kunnossa.
Tuo summa ei ole liioittelua. Saan varmasti kasaan.Voin videolla tehdä esim. sen selväksi, että pakotin sinut kuvaamaan tilanteen, aseella uhaten.
- sauna timppa
Kylmät kädet kirjoitti:
Voin videolla tehdä esim. sen selväksi, että pakotin sinut kuvaamaan tilanteen, aseella uhaten.
Piikitä lasolia suoneen. Tai askartelet sellasen tippaletku systeemin joka on ladattu lasolilla.
- Anonyymi
Kylmät kädet kirjoitti:
Mulla on kolme sukulaista, jotka varmasti antavat "lainaa" sen verran, että voin lyödä kouraasi esim. 3000 euroa. Toki se on hiekkamontulla ensin testattava, että iskuri on kunnossa.
Tuo summa ei ole liioittelua. Saan varmasti kasaan.Paskaneuvos dosentti Himanen vois tehdä sisäsiittoisen tutkielman sontasepon sieluttomuudesta, toopin hinnalla! Bonuksena kiertokalsarit.
- Kylmät kädet
Suomalaiset sotalaulut eivät vedä vertoja Ameriikan sisällissodan biiseihin:
http://www.youtube.com/watch?v=ecIVIFLo0uE- Kylmät kädet
Hauska, miten Ville Valojen biisitkin löytyvät satojen vuosien takaa:
http://www.youtube.com/watch?v=EQL_EQi3M3o - Kk
Vielä hauskempi on tuon vanhan englannin tulkinta tänä päivänä:
♫ Me kaikki tunnemme itsemme homoiksi, kun Joni tulee marssien kotiin ♪
Gay tarkoitti iloista ennenvanhaan.
- Kylmät kädet
Huomatkaa musiikista Etelä-Valtioiden halu sotaan. Ne hyppi ilmaan ilosta, kun sota oli julistettu. Olisinpa saanut olla heidän joukossa, vaikka hävisivätkin.
http://www.youtube.com/watch?v=R3me6ifiaNY- tämä on fakta
Ei nuo olis hävinnyt, jos olisit ollut mukana.
- Kylmät kädet
tämä on fakta kirjoitti:
Ei nuo olis hävinnyt, jos olisit ollut mukana.
Ehdottomasti kannatan kuolemantuomiota. Jos teet muiden kanssaihmisten elämästä täyttä Helvettiä, sinun täytyy kuolla.
- Kylmät kädet
Kylmät kädet kirjoitti:
Ehdottomasti kannatan kuolemantuomiota. Jos teet muiden kanssaihmisten elämästä täyttä Helvettiä, sinun täytyy kuolla.
Mun elämällä ei ole mitään tarkoitusta, ellemme saa sotaa aikaiseksi jonkun kanssa.
http://www.youtube.com/watch?v=OIVSpY8xY9I - Sari Pult
Kylmät kädet kirjoitti:
Mun elämällä ei ole mitään tarkoitusta, ellemme saa sotaa aikaiseksi jonkun kanssa.
http://www.youtube.com/watch?v=OIVSpY8xY9IOlet selvästi ylittänyt 17 annoksen suosituksen. Oven takana olen laskenut nobe tölkkien napsahduksia ja raja on ylitetty
- V
Kylmät kädet kirjoitti:
Mun elämällä ei ole mitään tarkoitusta, ellemme saa sotaa aikaiseksi jonkun kanssa.
http://www.youtube.com/watch?v=OIVSpY8xY9IEtkö voi häipyä johonkin muukalaislegioonaan tai vastaavaan? Olet sairas sotahullu. Joka ikinen joulukuu sama meininki.
- Kylmät kädet
On aivan käsittämätöntä, että annamme vallata Isänmaamme sisältä käsin, kaikenmaailman karvakäsiä päästämällä joukkoraiskaamaan ihmisiä tänne.
- Kylmät kädet
En kestä enää tätä paskaa. Jos en saa asetta, hakeudun hoitoon. Teillä ei ole käsitystäkään siitä, kuinka perseestä elämäni on.
http://www.youtube.com/watch?v=-m4tALfqyME- Kylmät kädet
Reality check tuli siinä, kun yritin ystävääni, jolla on elämä, suostutella totaaliseen rampageen. Se oli todella törkeätä edes ehdottaa. Eri asia olisi, jos silläkään ei olisi yhtään mitään.
- Kylmät kädet
Kylmät kädet kirjoitti:
Reality check tuli siinä, kun yritin ystävääni, jolla on elämä, suostutella totaaliseen rampageen. Se oli todella törkeätä edes ehdottaa. Eri asia olisi, jos silläkään ei olisi yhtään mitään.
Hänen reaktio ja pyrkimys lopettaa puhelu, sai minut vähän ajattelemaan, mitä ehdottelen ihmisille.
- V
Joka ikinen joulukuu, Kylmiksestä tulee sotahullu:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10933291 - Anonyymi
Historian lyhyt kertauskurssi osoittaa, että puheet Leninin antamasta Suomen itsenäisyydestä ovat hölynpölyä.
Toisen maailmansodan jälkeen suomalaiset kuitenkin kehittivät niistä itsepuolustusaseen. Kun kerran itsenäisyys oli itsensä Leninin tahto, eivät myöhemmätkään neuvostosukupolvet voineet ottaa sitä pois. Se oli maanpuolustusta aikana, jolloin Nato-jäsenyys oli mahdottomuus.
Putinin sanat Kultarannassa olivat esinäytöstä sille, että Venäjä alkoi vaatia etupiiriä. Suomalaiset eivät puolustaneet vapauttaan saduilla vaan liittymällä Natoon.
Yhtäläisyyksiäkin löytyy. Leninin voima ei riittänyt estämään suomalaisia. Yhtä vähän voimaa oli yli sata vuotta myöhemmin Putinilla ja hänen marionetillaan Medvedevillä. - AnonyymiUUSI
Taas pääsee stubbin uusi musta vävy juhlimaan pressan linnaan itsenäisyyttä. Vaikka ei ole tehnyt mitään itsenäisyyden eteen. Onhan käynyt ahkerasti kelassa. Mutta nyt loisii pressan siivellä. Verorahat menee haaskaan.
- AnonyymiUUSI
Linnan juhlia tulee yllättäen tällä kertaa katseltua tölsystä, kun vastoin odotuksia en saanut kutsua linnaan.
Ties vaikka kohtaisi jonossa itse 1Hoitsun. Silmä kovana olen. Ja jokin muukin ruumiinosa toki.
Asd
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834443Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243138Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392864Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162645Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172509Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432387- 132284
Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132265MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142025Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717