Arvostaako narsisti ylipäätään mitään?

Moni peräkammarin aikamiespoika on vanhempien tai toisen vanhemman elätettävänä. Vanhus uhraa kaikki mitä on, ja poika käyttää kaikki mitä on. Loismainen elämäntyyli jatkunut koko aikuisiän. Lapis hankeen ja sänkeen. Lienee tuttua monelle lukijalle tuntea ainakin yksi tälläinen eläjä. Vanhus maksaa ruuat, epäsuorasti viinakset ja kaikki. Joku vanhuksen palkkaama siivoaa kämpän, siitäkin siivooja saa haukut palkaksi. Jos tälläistä herrasmiestä kyydittää, satelee ajo- ohjeita kokoajan. Kymmeneksi minuutiksi alkuun tarkoitettu reissu autolla venähtää helposti tunneiksi. Kun lopulta pääsee eroon, on kuin saisi hengittää vapaasti.
13362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

oidipus kompleksi

Äänestä

Ei tietenkään arvosta. Tuo loinen käyttää hyväkseen kaikkia. Hyväuskoiset naiset hän saa ylipuhutuksi hienolla opetellulla käytöksellään ja yli kehumisellaan saa naiset palvelemaan myös narsistia. Narsistille ihmiset on vaan hyödykkeitä. Naisen tykö hän menee syömään ja palveltavaksi, mutta ei tuo koskaan tullessaan mitään, eikä palkitse naista hänen uhrautumisestaan, narsisti olettaa, että nainen haluaa palvoa häntä ja naisen kuuluukin, koska hän on niin ihana.

Tapasin tälläisen loiseläjän, hän oli todellinen herrasmies, mutta se oli vain kulissia. Mies oli saamaton nahjus, laiskuri ja syöppö. Kehui itseään miten etevä ja taitava hän kaikessa on ja miten ohitti taitavuudessaan kaikki. Tosiasiassa hän oli mielenterveyssyistä eläkkeellä ja asui vanhan äitimuorinsa talossa maalla ja odotti äitinsä kuolemaa ja perintöä.

Äänestä
  • Kuinka pitkään seurustelitte? Miten sujui seksi? Eikö hävetä yhtään kun tuollaiseen olet haksahtanut?

    Äänestä

Ei jokainen peräkammarin aikamiespoika ole narsisti. Monasti voi olla joku aikaansaamaton vätys. Ei ole napanuora katkennut koskaan.

Äänestä

On myös miehiä, jotka ovat ostaneet kotitalonsa ja antavat vanhempiesa asua siellä, jos ovat naimattomia.

Äänestä
  • On varmasti niinkin, mutta se on vähemmistö. Kuinka moni vanhus joutuukaan maksamaan hunsvotin viuhut. Surkeaa!

    Äänestä

On myös vanhempia, jotka eivät päästä koskaan irti lapsestaan.

Äänestä

Joku on niin sydämetön ja kypsymätön, ettei osaa arvostaa mitään. Ottaa itselleen oikeutena ottaa vaikka toisen lompakon.

Äänestä

Mielenterveyshoitsut täällä trollaa.Taitaa olla ikävä narsistia? Kuinka paljon hän rahasti teidän laitokselta (veronmaksajilta)?

Äänestä
  • Aloitus ei ole trolli.

    "Teidän laitokselta" Höh, ne ovat sinunkin rahoja yleisessä terveydenhuollossa, jos et tiennyt. Rahoitat veroilla ja käynneilläsi. Ettei vaan aloitus osunut ja uponnut?

    Äänestä

Ainakin eräs N-tyyppi arvostaa menestyjinä pitämiään ihmisiä, lahjoo ja pyörii heidän seurassaan p****kärpäsenä ja on erittäin "mukava ja reilu". Uhri on täysin kaluttu kaikin tavoin, eikä halua (pysty?) lähtemään pois.

Äänestä
  • Niinpä, sano niinpä. Enkä minä mitenkään toista, toista. Jos minä pääsisin lihakylmiön ja whiskylähteen omistajan tutuksi, niin en pitäisi vakituista kiirusta pois. pois.

    Äänestä

  • rehupiikles kirjoitti:

    Niinpä, sano niinpä. Enkä minä mitenkään toista, toista. Jos minä pääsisin lihakylmiön ja whiskylähteen omistajan tutuksi, niin en pitäisi vakituista kiirusta pois. pois.

    ja vielä oma talk-show siihen kaupanpäälle....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voi vitsi! kirjoitti:

Moni peräkammarin aikamiespoika on vanhempien tai toisen vanhemman elätettävänä. Vanhus uhraa kaikki mitä on, ja poika käyttää kaikki mitä on. Loismainen elämäntyyli jatkunut koko aikuisiän. Lapis hankeen ja sänkeen. Lienee tuttua monelle lukijalle tuntea ainakin yksi tälläinen eläjä. Vanhus maksaa ruuat, epäsuorasti viinakset ja kaikki. Joku vanhuksen palkkaama siivoaa kämpän, siitäkin siivooja saa haukut palkaksi. Jos tälläistä herrasmiestä kyydittää, satelee ajo- ohjeita kokoajan. Kymmeneksi minuutiksi alkuun tarkoitettu reissu autolla venähtää helposti tunneiksi. Kun lopulta pääsee eroon, on kuin saisi hengittää vapaasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu