Noin vuosi sitten sain diagnoosin epävakaa persoonallisuus ja toistuva keskivaikea masennus. Omasta mielestä mulla on ajoittain hyvin vakaviakin masennuksia, koska itsemurha pyörii päässä hyvin usein, kaksi kertaa olen sitä yrittänyt ja hyvin lähellä on ollut onnistuminen. Uskon, että muitakin diagnooseja löytyisi, mutta olen aika huono kuvailemaan olotilojani, muutun psykologin ja psykiatrin luona yleensä aina paljon iloisemmaksi ja positiivisemmaksi kuin arkielämässä, haluan miellyttää ihmisiä.
Olen ollut vuoden terapiassa ja tehnyt töitä tosi paljon. Olo tuntuu vain huonommalta. Kaikki sanoo, että niin se alussa menee, ihan normaalia. Mutta en oikein osaa uskoa tätä, kun oloni on oikeasti huonontunut ja on tullut olo, että en tästä parane koskaan. Tuntuu välillä jopa, että olisi viisainta tappaa itsensä, kun ei tällaisessa kitumisessa ole mitään järkeä. Ja kun tänään sain Kelalta postia, niin he varmaan haluavat, että tappaisin itseni.
En kuitenkaan ihan vielä oo luovuttamassa. Sairastuin 8-vuotiaana anorexiaan ja olen siitä lähtien kärsinyt mielenterveyden ongelmista, nyt olen 38-vuotias. Oon vain päättänyt, että jossakin vaiheessa ei ole järkeä enää jatkaa, eikä voimia.
Haluaisin kuulla, että onko toivoa parantua tai edes saada elämää elämisen arvoiseksi? tykkään psykologistani tosi paljon, mutta en ole varma osaako hän auttaa minua,
Olen ollut vuoden terapiassa ja tehnyt töitä tosi paljon. Olo tuntuu vain huonommalta. Kaikki sanoo, että niin se alussa menee, ihan normaalia. Mutta en oikein osaa uskoa tätä, kun oloni on oikeasti huonontunut ja on tullut olo, että en tästä parane koskaan. Tuntuu välillä jopa, että olisi viisainta tappaa itsensä, kun ei tällaisessa kitumisessa ole mitään järkeä. Ja kun tänään sain Kelalta postia, niin he varmaan haluavat, että tappaisin itseni.
En kuitenkaan ihan vielä oo luovuttamassa. Sairastuin 8-vuotiaana anorexiaan ja olen siitä lähtien kärsinyt mielenterveyden ongelmista, nyt olen 38-vuotias. Oon vain päättänyt, että jossakin vaiheessa ei ole järkeä enää jatkaa, eikä voimia.
Haluaisin kuulla, että onko toivoa parantua tai edes saada elämää elämisen arvoiseksi? tykkään psykologistani tosi paljon, mutta en ole varma osaako hän auttaa minua,
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voimia!
On toivoa, vaikka nyt näyttääkin synkältä.
Psykologista on tosi vaikea päästää irti, jos on hiukan ylikiltti ihminen. Sinun pitää ymmärtää, että olet siellä puhtaasti oman parantumisesi takia ja silloin on syytä jatka sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa pääsee pitemmälle.
psykologit ovat hyvin eri tasoisia ja itse aikanaan koin hyväksi sellaisen hiukan mustavalkoisen terapeutin, joka uskalsi sanoa asiat suoraan.
Oma parantumiseni ei kuitenkaan sitten loppupeleissä ollutkaan terapiasta kiinni. Itse tulin uskoon 2012 ja otin Jeesuksen sydämeeni. Oireet ja ongelmat hävisivät yksi toisensa perään aika nopeasti sen jälkeen.
Vaikee epävakaudesta on parantua.. Mut ehkä jos masennuksesta paranee, pystyy jotenkin elämään. Mulla oli kansa syömishäiriöitä 15v ajan. Ihmissuhteet on mulla hiton vaikeita, alistun liikaa ja teen toisen eteen asioita ja väsyn ja ahdistun.. Ja kaikki vähän hyväksikäyttäjät haistaa tän.. Eli vakka kantensa valitsee, kahden kauppahan se on. Mä oon päättäny, etten enää halua mitään seurustelusuhteita.
Hankalaa tää kyllä välillä on... Mulla auttaa omat yksinäiset harrastukset, lukeminen, piirtäminen, käsityöt, ulkoilu ym. Päihteitä ei mun kokemuksen perusteella kannattais käyttää. Lemmikiltä saa toisen elollisen lämpöä ja seuraa, jos siitä jaksaa huolehtia. Terapiaa olen saanut ja jopa lataamokeikkoja, mutta ei ne hirveesti oo auttanu.. Ehkä olo on vanhemmiten tasaantunut jonkin verran. Ihmissuhteet on mulla se kompastuskivi. Kaipaan toisia, mutta en saa ystävyys- enkä seurustelusuhteita muodostumaan edes jotenkin tasaveroisiksi, en pysty pitämään puoliani.. Ahdistaa ja sit vaan muutan muualle.. Eläkkeellä siis olen, niin mua ei sodo mikään minnekään.