Niin tai näin, niin olet homo

Toisesta keskustelusta poimittua:

"v. 1984, etpä tietenkään nuole pimppiä ja tietenkin pimppi ällöttää koska olet homo."

Usein kuultu "totuushan" on se, että jos miestä ällöttää homostelu, niin se kertoo hänen omasta homoudestaan. Nyt siis myös pimpinnuolennan ällötys kertoo homoudesta.

Miten voi olla, että periaatteessa täysin vastakkaiset reaktiot kertovat molemmat homoudesta? Kertooko ihan mikä tahansa sisäisestä homoudesta? Olemmeko kaikki homoja? Vai vain ne, jotka ällöttyvät jostain?
33256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Kyllä kai ns. "totuus" (jos sellaisia yleensä on) tai ainakin melko selvä homouden merkki on se, että naisen sukupuolielimien nuoleminen ei innosta. Heteromies heruttelee alapäässä omasta innostaan.

Aiemmassa keskustelussa ei ole mainittu, että homostelun ällöäminen on homoutta. En tiedä mistä ajatuksen nappasit. mutta voihan olla että kovin rankka reaktio ja kielto kertoo jotakin itsestä. Voi olla homo tai sitten ei.

Monenlaisia suuntautumisa ja ajatuksia on, sellainen monisyinen on maailma, arvon appisas.

Pimpin nuoleminen on kuitenkin diagnostinen tosiasia; homo paljastuu homoksi.

Äänestä
  • Ei minusta. Munahan sinne on tarkoitus työntää, eikä kieltä. Siinä on kuitenkin pissareiät ja kakka-aukkokin ihan parin sentin päässä ja kai nyt ulosteita edes saa heterona ällötä? Ja kyllähän se itse limareikäkin voi mädälle kalalle haista, eikä kai kukaan varsinaisesti mädän kalan hajusta tykkää?

    Äänestä

Nainen ei haise mädälle kalalle ellei ole tulehdusta. Naisen sukupuolielimissä on terveenä ja normaalisti aivan raikas, melko neutraali, tuoksu.
Se tuoksu innostaa heteromiehiä ja karkottaa homot.

Pn suuntaukseen liittyvä biologinen fakta, että naisen tuoksu houkuttaa heteromiestä. Homon sieraimiin haju tuoksuu pahalle tai kiinnostamattomalle.

Homo varmaankin vaikuttuu suuntauksensa mukaisesti miehen sukupuolieleimestä ja sen imemisestä.

Selkeää matematiikkaa ja biologiaa.

Äänestä
  • Aika usein on tulehdus tai muuten likaiset ja muhineet paikat.

    Vaikka se haju houkuttaisikin, niin ei se tarkoita, että sinne pitäisi kieltä työntää. Kyllähän se haju kertoo, että siellä se pillu jossain odottaa, mutta se ei tarkoita, että sitä pitäisi maistaa. Sille on ihan muut biologiset tarkoitukset. Ei kiivetä puuhun perse edellä.

    Äänestä

  • appisas kirjoitti:

    Aika usein on tulehdus tai muuten likaiset ja muhineet paikat.

    Vaikka se haju houkuttaisikin, niin ei se tarkoita, että sinne pitäisi kieltä työntää. Kyllähän se haju kertoo, että siellä se pillu jossain odottaa, mutta se ei tarkoita, että sitä pitäisi maistaa. Sille on ihan muut biologiset tarkoitukset. Ei kiivetä puuhun perse edellä.

    Mitä v*ttua? Kielihän sinne nimenomaan pitää työntää. Yhdyntä on lisääntymistä varten, suuseksi nautintoa varten, jos katsoo naisen näkökulmasta.

    Äänestä

  • Seximestari kirjoitti:

    Mitä v*ttua? Kielihän sinne nimenomaan pitää työntää. Yhdyntä on lisääntymistä varten, suuseksi nautintoa varten, jos katsoo naisen näkökulmasta.

    Silloin on väärä mies ja väärä nainen hommissa.
    Homopalstalla tietty sanotaan, että paneminen on miesten hommaa ja siinä ovat naiset vaan tiellä. Itse olen vähän eri mieltä.

    Äänestä

  • appisas kirjoitti:

    Silloin on väärä mies ja väärä nainen hommissa.
    Homopalstalla tietty sanotaan, että paneminen on miesten hommaa ja siinä ovat naiset vaan tiellä. Itse olen vähän eri mieltä.

    Vaikken nainen olekaan, saatika hetero, niin tiedän kuitenkin sen että vain hyvin pieni prosentti naisista saa orgasmin yhdynnässä. Joten Seximestarin kommentissa on perää. Parhaiten naisen saa tyydytettyä käsipelillä tai kielellä joten, no. Good for gay girls!

    Äänestä

  • DarkRoom kirjoitti:

    Toivottavasti myös appisas tämän asian oivaltaa. Silloin hänellä olisi paremmat mahdollisuudet pitää nainen rinnallaan ja eikä tarvitsisi homopalstalla enää roikkua.

    Äänestä

Kamala kohtalo olla heteroksi syntynyt. Jos ei nuole, niin on ällöttävä homo. Jos nuolee, niin itseä ällöttää.

Homo voi sentään valita olla kokonaan nuolematta.

:P lurps

Äänestä
  • Ihme juttu tuokin. Miksei nuolematonta homoa haukuta heteroksi?

    Äänestä

No, kun heterous vaatii ne kaksi sukupuolta.

Äänestä

Homoutta ei määritellä sillä, mikä puistattaa, vaan sen mukaan, mikä vetää puoleensa. Puhutaan suuntautumisesta. Minä olen homo, koska pidän jätkistä.

Jonkinlaista vieroksuntaa on, kuten on heteroillakin homoseksin osalta. Normaalisti vieroksunta ei täytä koko elämää, vaan terve ihminen keskittyy siihen, mikä aidosti tuottaa mielihyvää. Normaali hetero keskittyy naisiin. Homofobi keskittyy miehiin.

Äänestä

Entä jos nainen on nuori ja kaunis ja pimppi maistuu nallekarkilta? Pysyykö homo silti homona?

Äänestä
  • Kysypä heterotytöltä sama kysymys ja ihmettele, miksi pimppi ei maistu. Pysyykö heterotyttö heterona, kun vastaan tulee nuori ja kaunis tyttö?

    Kysymys ei ole huono, mutta vastaus on ilmeinen. Seksuaalisuudessa kyse ei ole söpöydestä eikä nallekarkeista.

    Kysymyksen voisi kääntää myös muotoon: Jos vastaan tulisi tuloinen homopoika, jonka penis maistuisi hunajalta, maistaisitko? Halusitko olla homo?

    Seksuaalisuus on syvemmällä kuin yksittäisissä teoissa eikä se ole sama asia kuin kauneuden tavoittelu. Voit itse vastata kysymykseen: Miksi sukupuolella on väliä?

    Äänestä

Apua.

Pitääkö nyt mennä nuolemaan ensimmäistä vastaantulevaa naista, jotta tietää onko siellä silliä vai hunajaa tarjolla? Ettei vaan sokeasti usko naista koskaan saamattomien heteroiden homofobien ja aseksuaalisten huhupuheisiin.

Tuleekohan siitä syyte ahdistelusta, vaikka homona tilanteessa ei varmasti ole mitään seksuaalista? Vai ymmärtääköhän nainen hyvän kieliseksin päälle, jos tietämätön homo osaakin temput paremmin kuin hetero? Kun homoissa on se hyvä puoli, että ennenkuin homon kanssa mitään tapahtuu, niin homo ihan varmasti guuglettaa ensin ohjeet :D

Äänestä

älkää reagoiko tuohon bear niciin. On homo joka sotkee jokaisen keskustelun, uskoo tuntevansa heteroseksuaalisten miesten toiminnat naisten kanssa ja naisten maailman. Ohittakaa kuin ei puhuisikaan niin keskustelu voi jatkua.

Useimmiten kumppanin seksuaalisuus paljastuu vasta pidemmän ajan kuluessa, jos olisi alkumetreillä selvää suhde kaatuisi varmaan siihen alkuun. Myöhemmin on paljon mietittävää, eikä mikään ole aivan yksinkertaista.

Keskustelun pointti on se MITEN HOMO PALJASTUU HOMOKSI SEKSITOIMINNOISSA. Naisen kanssa olleilta homoilta voisi tulla myös kommentteja. Miksei bi-miehiltäkin joilla kokemusta kummastakin sukupuolesta. Onko jotain selvää turn offia naisten kanssa mikä kuitenkin miesten kanssa kiinnostaa?

Selviättekö naisen kanssa mielikuvilla?

Äänestä

Ja sä olet se sama naisongelma, jolla on ollut tämä sama mies, joka nai sua jotenkin homosti vuodesta 2005 lähtien :DDD

Käsittääkseni nimenomaan sinä olet täällä se joka sotkee joka keskustelun :D ainakin kolme keskustelua samasta aiheesta jo täällä :D

Kyvyttömyys kysyä omalta ukolta suoraan, miksei nuole pimpsaa ja luottaa internetin keskustelupalstaan neuvojana on tietysti jotenkin niin herttaista :D

Äänestä
  • Tässä asiassa olet täysin oikeassa. Olen seurannut myös tätä draamaa vuosikausia ja aina vain jatkuu...

    Äänestä

  • Onkohan homosti paneva mies joutunut homotuksen uhriksi?

    Sopranoissa sanottiin, että nuoleminen on homojen hommaa. Paha siihen on vastaan väittää.

    Äänestä

  • appisas kirjoitti:

    Onkohan homosti paneva mies joutunut homotuksen uhriksi?

    Sopranoissa sanottiin, että nuoleminen on homojen hommaa. Paha siihen on vastaan väittää.

    Oletko appisas tuon homottaren mies?

    Äänestä

  • Sun fani kirjoitti:

    Tässä asiassa olet täysin oikeassa. Olen seurannut myös tätä draamaa vuosikausia ja aina vain jatkuu...

    Mulle on tämän paikan suhmuroivat multipersoonat selvinneet jo puolessa vuodessa. Mutta eihän siitä saa sanoa :D tulee pian pedokortti :D

    Äänestä

  • UPDATE_10650379 kirjoitti:

    Oletko appisas tuon homottaren mies?

    appisas on ilmeisesti väenväkisin naisen kanssa oleva heteroa leikkivä kaappihomo, joka sujauttaa välineen naiseen, mutta pitää paikkoja likaisina. Vapaa-aikansa hengailee homosaiteilla ja ihmettelee miksi nuoleskelematonta tai homofobista ajatellaan homoksi.
    Appisas, anna periksi ja hyväksy itsesi niin ei tarvitse kiukutella suuntautumista vastaan.

    Äänestä

  • Ukolta kysellään, mutta suhde on alkanut vasta pari vuotta sitten ja vastauksia ei tule. Vain suuttumista ja rakkauden todistelua.
    Kiinnostaa löytää keskusteluun naisen kanssa eläviä homoja tai homoja joilla on ollut nainen tai naisia jotka jakavat samaa ihmettelyä.

    Aihepiiri ei koske bear nickiä miltään kannalta hiukkaakaan, joten ei kannata valitella ja vaivat päätään muiden halulla puhua tai kuvitella jonkun pitävän yhdeksän vuotta kestävää puhetta yksin.
    Näinkö harvinaista tämä on, että kuvitellaan yhden ja saman naisen jatkavan? Muita mukaan kiitos.

    Ja berr nicin kannattaa hakeutua itseään kiinnostaviin keskusteluihin joita varmaan myös löytyy.

    Äänestä

  • appisas kirjoitti:

    Onkohan homosti paneva mies joutunut homotuksen uhriksi?

    Sopranoissa sanottiin, että nuoleminen on homojen hommaa. Paha siihen on vastaan väittää.

    kannattais sunkin seksielämääs vähän terävöittää.

    Oletko koskaan nuollut partneriasi,entä on sua koskaan nuoltu ihan kunnolla?

    Onko sun seksi,ett panee vaan niin,että itse laukee.Oletko koskaan ajatellut miltä se toisesta tuntuu?

    Oletteko koskaan nainneet 6 tuntia putkeen?

    Tehneet kaikkee kivaa siinä välillä?

    Sulla on paljon opittavaa seksistä.

    Äänestä

  • sadas homotar kirjoitti:

    Ukolta kysellään, mutta suhde on alkanut vasta pari vuotta sitten ja vastauksia ei tule. Vain suuttumista ja rakkauden todistelua.
    Kiinnostaa löytää keskusteluun naisen kanssa eläviä homoja tai homoja joilla on ollut nainen tai naisia jotka jakavat samaa ihmettelyä.

    Aihepiiri ei koske bear nickiä miltään kannalta hiukkaakaan, joten ei kannata valitella ja vaivat päätään muiden halulla puhua tai kuvitella jonkun pitävän yhdeksän vuotta kestävää puhetta yksin.
    Näinkö harvinaista tämä on, että kuvitellaan yhden ja saman naisen jatkavan? Muita mukaan kiitos.

    Ja berr nicin kannattaa hakeutua itseään kiinnostaviin keskusteluihin joita varmaan myös löytyy.

    Jos jotakin alkaa suuttutaa, kannattaa vaihtaa taktiikkaa ja pohtia mikä on suuttumuksen syy. Aina se ei ole se, että ''hahaa, osuinpas oikeaan ja siksi tuota ottaa päähän''.

    Äänestä

  • hboy kirjoitti:

    kannattais sunkin seksielämääs vähän terävöittää.

    Oletko koskaan nuollut partneriasi,entä on sua koskaan nuoltu ihan kunnolla?

    Onko sun seksi,ett panee vaan niin,että itse laukee.Oletko koskaan ajatellut miltä se toisesta tuntuu?

    Oletteko koskaan nainneet 6 tuntia putkeen?

    Tehneet kaikkee kivaa siinä välillä?

    Sulla on paljon opittavaa seksistä.

    En ole ikinä ymmärtänyt, että miksi haluaisin panna kuusi tuntia? Ei vaan kiinnosta. Tehdä kaikkea välissä? Esimerkiksi otetaan 5h torkut?

    Äänestä

  • appisas kirjoitti:

    En ole ikinä ymmärtänyt, että miksi haluaisin panna kuusi tuntia? Ei vaan kiinnosta. Tehdä kaikkea välissä? Esimerkiksi otetaan 5h torkut?

    Niin, sä mielummin roikut tällä palstalla vähintään kuusi tuntia putkeen.

    Äänestä

  • 91524 kirjoitti:

    Niin, sä mielummin roikut tällä palstalla vähintään kuusi tuntia putkeen.

    Ei tämä ole kuin pari minuuttia kerrallaan, tosin useasti päivässä.
    Panemisesta nyt kuitenkin katoaa jännite ja viehätys melko nopeasti kerrallaan, joten en usko kuuden tunnin panojen palvelevan muuta tarkoitusta kuin, että pääsee sanomaan panneensa kuusi tuntia.

    Vastaaminen saattaa viedä vain 2-3 min, mutta kuusi tuntia putkeen kyttäät mitä uusia viestejä täällä on, ja onko sun viestiin vastattu, sitä tarkoitan täällä roikkumisella.

    Äänestä

  • 91524 kirjoitti:

    Vastaaminen saattaa viedä vain 2-3 min, mutta kuusi tuntia putkeen kyttäät mitä uusia viestejä täällä on, ja onko sun viestiin vastattu, sitä tarkoitan täällä roikkumisella.

    Sen kuuden tunnin aikana ehtii tehdä aika paljon muutakin kuin aktiivisesti "kytätä". Vaikka siinä välissä sitten panna parikin kertaa.

    Äänestä

Eipä tietenkään joo. Varmaan lapsekasta olettaa, että mies on muuta kuin umpihetero kun panee silmät kii takaapäin, ei suutele, koskettele tai NUOLE.

Vannoo kuitenkin rakkautta ja uskollisuutta (epäilemättä ei naisen kanssa pettäisikään).

En ole ratkomassa miehen puhekyvyttömyyttä tai suuttumuksen syitä (joista aavistuksia on) vaan kyselemässä vertaisilta kokemuksia.

En tee nopeita päätelmiä, arvon "Älä ole lapsekas"- tuomari. Ei hätää.

Äänestä
  • Lähetyssaarnaaja-asento on vähintään yhtä suosittu homoillakin. Katsekontaktin välttely kertoo oikeastaan vain sen, ettei miehesi halua henkistä yhteyttä kanssasi. Miehesi "suutahtaa". Kaikki suhteen ongelmat heijastuvat seksiin ja kosketukseen. Vaatii puusilmää, jos uskoo etäisyyden johtuvan vain siitä, että mies on vähän homo.

    Ihastushuumaan mahtuu vain yksi ihminen, mutta se menee ohi. Minä en kestäisi päivääkään suhdetta, jossa ajatuksetkin pitäisi siivota muista kuin omasta kullasta. Uskollisuus on tuvallisuutta. Se ei ole ajatushäkki.

    Ihminen keskittyy parhaiten sulkemalla silmät. Jos olet jo 2005 pähkäillyt näitä asioita, voimme veikata, että ikäsi on 30 ja suhteenne on ohittanut intohimoisimmat hetket. Aika prinsessa Ruusunen saat olla, jos mies ei kaipaa seksiin mielikuvitusta.

    Äänestä

Parahin homotar, miksei keskustelu aiheesta kuuluisi minun kommenttiresurssieni joukkoon; luuletko, että homojen joukosta ei löydy kuvailemasi kaltasia miehiä, panevat silmät kii takaapäin, eivät suutele, koskettele tai nuole :D

Appisaskin, viriili heteroiden edustaja, tuossa itse tunnustaa olevansa parin minuutin mies.

Ehkä kuule ollaan ihan samalla viivalla äijien rakastelutaitojen arvostelun suhteen, mutta voithan dissata mielipiteeni. Voihan vain olla, että olen tavannut ukkosi ja tunnistan tyylin :D

Kannattaa katsoa kuitenkin mistä sain verrokiksi sen v.2005 pähkäilyn,

http://keskustelu.suomi24.fi/node/2005266

jossa on ihan samaa ongelmaa vatvottu, noiden samansisältöisten omien keskustelujesi lisäksi. Uusia neuvoja et ehkä saa, mutta ehkä jotain kuitenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

appisas kirjoitti:

Toisesta keskustelusta poimittua:

"v. 1984, etpä tietenkään nuole pimppiä ja tietenkin pimppi ällöttää koska olet homo."

Usein kuultu "totuushan" on se, että jos miestä ällöttää homostelu, niin se kertoo hänen omasta homoudestaan. Nyt siis myös pimpinnuolennan ällötys kertoo homoudesta.

Miten voi olla, että periaatteessa täysin vastakkaiset reaktiot kertovat molemmat homoudesta? Kertooko ihan mikä tahansa sisäisestä homoudesta? Olemmeko kaikki homoja? Vai vain ne, jotka ällöttyvät jostain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu