Tämähän on aivan kauheaa. Televisiossa aamulla sanottiin, että kouluissa kerrotaan nykyään, että Suomi lähti hyökkäämään natsisaksan kanssa jatkosodassa. Erillissotakäsite on haudattu. Voi herrajumala, aiotaanko valkoinen valhe asettaa toden teolla kyseenalaiseen valoon kertomalla, että Suomi oli Saksan liittolainen?
Aamuteevee
45+0
2357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Eihän erillissotateesiä sillä haudata, että todetaan Suomen lähteneen hyökkäämään Natsi-Saksan kanssa.
No huh huh. Olipa helpotus.
Oliko Suomi edes Saksan liittolainen?
Rysssähän se hyökkäsi SUomeen
Siinä mielessä ei ollut, että virallista liittolaissopimusta Suomen ja Saksan välillä ei tehty ennen Ryti–Ribbentrop-sopimusta ja lisäksi saksalaiset ja suomalaiset joukot Suomessa toimivat molemmat oman komentonsa alla. Toisaalta Suomi jatkoi sotaa Saksan rinnalla senkin jälkeen, kun se oli saavuttanut tavoitteensa ja ylitti vanhan rajan ja lisäksi kesällä 1944 tehtiin tuo Rytin allekirjoittama sopimus.
Eli monimutkainen tulkinnallinen asia, josta edes tutkijoilla ei ole yhtenäistä kantaa:
"Helsingin Sanomien vuonna 2008 haastattelemista 28 historian professorista 16 vastusti erillissotateesiä, 6 puolsi sitä ja loput eivät antaneet suoraa vastausta."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Erillissotateesi
Hitlerin mukaan Saksa ainakin oli Suomen liittolainen.
Lieneekö sitten ollut sellaista HV-hommaa, jota tällä palstalla eräs kepujohtaja tuntee erästä toista kirjoittajaa kohtaan? Yksipuolista rakkautta?
Kenen komennon alaisina suomalaiset SS-joukot toimivat?
.
Ei Suomessa ainakaan
.
"Useat vapaaehtoisista toimivat jatkosodan päättymisen jälkeen saksalaisten Suomeen perustamassa vastarintaliikkeessä."
Toimintaa ka se oli tuokin.
Pitää muistaa, että NL voiti, mutta Suomi oli hyvä kakkonen
Ensin höykyytti puna-armeija ja sitten aseveljet poltti Lapin.
Sen voi ainakin sanoa, että Suomi salli aluettaan käytettävän siihen, että Saksa hyökkäsi NL:oon. Suomi ei siis millään tavalla torjunut saksalaisten joukkojen tuloa tänne eikä yrittänyt torjua Saksan hyökkäystä. Kyllähän sellainen oli joka tapauksessa hyvin vihamielinen teko NL:a kohtaan ja se voitaneen laskea sodan aloittamiseksi myös Suomen osalta.
Suomi halusi käydä erillissotaa siinä mielessä, ettei se sopinut Saksan kanssa ainakaan kaikilta osin yhteisesti tavoitteista ja sodan johdot haluttiin pitää erillään toisistaan. Saksan toiminta vaikutti tietysti koko sodan kulkuun ja tokkopa venäläiset nyt alkoivat paljon erittelemään sitä, viuhuiko ilmassa suomalaisten vai saksalaisten ammukset. Kun NL vastasi Suomen puolelta aloitettuun hyökkäykseen, myös Suomi katsoi olevansa muutaman päivän kuluttua Saksan hyökkäyksen aloittamisesta sodassa mukana. Suomi ei siis iahn heti samana päivinä kuin sota alkoi osallistunut siihen. Se tapahtui vasta NL.n vastatoimien jälkeen.
Saksan mielestä Suomi oli sen liittolainen ja Suomi taas halusi pitää tietyn hajuraon Saksaan ja säilyttää siten oman päätöntävallan. Toki täällä tajuttii, että Saksan antaman avun suuruus ja vaikuttavuus voisi olla kiinni siinä, kuinka uskollisia me olemme saksan tavoitteille. Jos Saksa olisi voittanut sodan, varmaan meillä ei olisi edes mainittu nyt jälkeenpäin mitään erillissotaa vaan se olisi kuitattu turhanpäiväisenä propagandana.
Suomella ei olut muuta vaihtoiehtioa.
Länsiliittouneet eivät lähteneet auttamaan Suomea, koska olivat tehneet Neuvostoliiton kanssa etupiirijaon., Ei halunneet rikkoa tehtyä sopimusta.
Ainoa taho josta apua saatiin oli Saksa. Siellä vain sattui olemaan sellainen diktaatori vallassa kuin hitler. Jos Suomei ei olisi suostunut Saksan ehtoihin apua vastaan suomi ei olisi ollut se "hyvä kakkoinen" sodassa vaan olisi ollut osa Neuvostoliitoa.
Kuinkahan mosta Suomlaausta täällä olisi aujomassa suutaan tuosta Salsan liittoilaisuudesta jos Neuvostoliitto olisi voittanut sodan. Ei siihen kyllä olisi aiherttakaan koka silloiun sopimusta Saksan kanssa ei olisi ollut olemassa.
Muutenkaa ei taitaisi olla kovin paljon suun soittajia. Siperia olisi aika kylmä paikka niille jotka olisi teloituskomppanian välttäneet. Sieltä ei paljhon suuta soitettaisi.
Eiväthän länsiliittoutuneet olleet kesäkuuhun 1941 mennessä edes liittoutuneet Neuvostoliiton kanssa, saati tehneet sen kanssa etupiirijakoa. Etupiirijaon olivat tehneet keskenään Neuvostoliitto ja Saksa.
Noilla toteutumattomilla vaihtoehdoilla on vaikea spekuloida. Pahimmassa tapauksessa Suomella olisi ollut sama kohtalo kuin Baltian mailla ja Puolalla, parhaimmassa tapauksessa se olisi talvisodan hyvän maineen jäljiltä saanut länsiliittoutuneiden sympatiat ja voinut jatkaa länsimaisena demokratiana.
>Länsiliittouneet eivät lähteneet auttamaan Suomea, koska olivat tehneet Neuvostoliiton kanssa etupiirijaon.<
Et ole esittänyt muuta kuin tuon ihmeellisen väitteen useasti. mitään näyttöä et sille ole esittänyt. Mikset?
Ja sinä olet ainoa maailmassa, joka on esittänyt väitteen länsiliittoutuneiden ja Neuvostoliiton etupiirijaosta ennen kuin jatkosota alkoi.
Miksi sinä et ole esittänyt väitteellesi mitään näyttöä?
Kenelle vastailet?
olut vaihtoiehtioa diktaatori Suomei kakkoinen Neuvostoliitoa mosta Suomlaausta aujomassa Salsan liittoilaisuudesta aiherttakaan koka silloiun Muutenkaa paljhon
Sorry, meni kiireessä väärään osoitteeseen. Huutomerkkityypillehän tuo minunkin kysymys oli esitetty.
.
Saatiin jenkkien pommeja niskaan venäläisten pommittamina
.
Missä asuit?
Lapin sodasta on sanottu, että Hitlerille valansa vannoneet suomalaiset SS-ukot vapautettiin Lapin sotaan osallistumisesta, ettei heidän tarvinnut valaansa rikkoa.
Mielenkiintoiseen kysymykseen mielenkiintoinen vastaus täältä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_Waffen-SS-vapaaehtoispataljoona#Lapin_sota