Olimme yhdessä vuoden verran, kaikki sujui hyvin. Kuitenkin haasteeksi tuli, että yhteisen tulevaisuuden eteen olisi pitänyt tehdä muutoksia.
Minä olin valmis mihin tahansa ja uskoin kaiken onnistumiseen.
Naisystäväni oli puolestaan pessimistinen sen suhteen, että käytännön asiat saataisiin loksahtamaan kohdilleen.
En koskaan tule unohtaam viimeistä yhdessäoloamme, kun hän sanoi
"Meillä ei ole tulevaisuutta"
Murruin ihan täysin, vesi tuli silmistä kuin pohjattomasta kaivosta, en ole koskaa aikaisemmin kokenut elämässäni vastaavaa surua. En edes läheisteni kuollessa.
Nyt siitä on kulunut melkein vuosi, en enää herää tyyny märkänä, koska olen unissani itkenyt. Alan tuntemaan itseni taas ehjäksi ja vahvaksi.
Nyt pohdin, että olinko heikko silloin, koska murruin kappaleiksi yhdestä lauseesta?
Olisiko minun pitänyt päinvastoin kohottaa rintaani ja sanoa; "En anna periksi, en ole käyttänyt vuotta elämästäni sinun suhteesi vain, että heität kaiken näin helposti menemään!"
Olisiko se voinut muuttaa hänen mieltään?
Niinpä kysynkin, että kumpi on rakkautta, se että asettuu poikittain oviaukon eteen eikä päästä toista pois elämästään?
vai se, että kunnioittaa toisen mielipidettä ja tuntemuksia?
Itse valitsin tuon jälkimmäisen, mutta oliko se rakkautta vai heikkoutta?
Minä olin valmis mihin tahansa ja uskoin kaiken onnistumiseen.
Naisystäväni oli puolestaan pessimistinen sen suhteen, että käytännön asiat saataisiin loksahtamaan kohdilleen.
En koskaan tule unohtaam viimeistä yhdessäoloamme, kun hän sanoi
"Meillä ei ole tulevaisuutta"
Murruin ihan täysin, vesi tuli silmistä kuin pohjattomasta kaivosta, en ole koskaa aikaisemmin kokenut elämässäni vastaavaa surua. En edes läheisteni kuollessa.
Nyt siitä on kulunut melkein vuosi, en enää herää tyyny märkänä, koska olen unissani itkenyt. Alan tuntemaan itseni taas ehjäksi ja vahvaksi.
Nyt pohdin, että olinko heikko silloin, koska murruin kappaleiksi yhdestä lauseesta?
Olisiko minun pitänyt päinvastoin kohottaa rintaani ja sanoa; "En anna periksi, en ole käyttänyt vuotta elämästäni sinun suhteesi vain, että heität kaiken näin helposti menemään!"
Olisiko se voinut muuttaa hänen mieltään?
Niinpä kysynkin, että kumpi on rakkautta, se että asettuu poikittain oviaukon eteen eikä päästä toista pois elämästään?
vai se, että kunnioittaa toisen mielipidettä ja tuntemuksia?
Itse valitsin tuon jälkimmäisen, mutta oliko se rakkautta vai heikkoutta?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minusta se on rakkautta että kunnioittaa toisen mielipidettä ja tunnetta, toivetta vaikka itse olisi halunnutkin muuta.
palaa takaisin ja kokeile. Elät vain kerran.
jaa a , voithan vielä kysyä mutta yksin ei voi suhdetta kannatella jos hän ei usko että se onnistuu tai ei ole valmis tekemään muutoksia
Kyllä se vaan niin on ettei yksinään asioita saa toimimaan. Sinun kannattaa ap etsiä vierellesi ihminen, joka on myös valmis tekemään suhteen eteen töitä. Kyllä sellaisia pikasuhteita ja seksisuhteita voi solmia sitoutumattomienkin ihmisten kanssa, mutta pitkässä suhteessa eteen tulee ennenpitkää jossakin kohdin vaikeuksia ja silloin vierellä on hyvä olla joku joka on valmis työskentelemään niiden eteen.
Ei toista voi pakottaa rakkauteen. Jos toinen ei rakasta tarpeeksi, se täytyy vain hyväksyä - ei se heikkoutta ole.
Se oli rakkautta, ei heikkoutta. Mitä tärkeämpi luopumisen kohde on, sitä suurempi suru. Aina tarvitaan molempien halua toimia. Ehkä hän ei rakastanut tarpeeksi tai tilanne oli hänelle liian vaikea, vaikka hän rakasti.
Turha perustella tai kerätä sympatioita, että rakasti tai tilanne on liian vaikea toimia. Onkohan tuollaiselle ihmiselle kaikki elämäntilanteet liian vaikeita toimia. Hys, hys, ettei tunnu pahalta. Jos ei rakkaus riitä niin ei riitä.
Ja kuinkahan paljon itse satsasit tuohon suhteeseen. Ottamisen ja antamisen kun pitäisi olla aina samalla tasolla, kaikessa hyvässä. Se on rakkautta.